maanantai 5. lokakuuta 2015

J.G. Ballard: Tornitalo

J.G. Ballardin Tornitalo (1999) eli alkuperäiseltä nimeltä High-Rise (1975) tarttui lukulistalleni tulevan elokuvan vuoksi. Ainoa aiemmin lukemani Ballardin teos on vuodelta 2011 Uponnut maailma (arvostelu), joka ei oikein uponnut (heh). En ole uskaltanut tarttua kirjailijan muihin teoksiin sen jälkeen, ennen Tornitaloa. Ja Tornitalo olikin toista luokkaa.

Lontoon reunalle on rakennettu useita huippumoderneja 40-kerroksisia tornitaloja, jotka ovat itsessään lähiöitä palveluineen. Tornitalossa on kaupat, koulut, kampaamot, uimalat ja muut palvelut, eikä talosta poistuminen ole muuten tarpeellista, ellei satu käymään töissä talon ulkopuolella. Talossa asutaan hierarkisesti, ylempien kerrosten asunnot ovat olleet kalliimpia ja aivan huipulla asuu talon suunnitteluun osallistunut arkkitehti Anthony Royal. Kun talon teknologiset ratkaisut alkavat reistailla, myös hierarkia alkaa samantein rakoilla ja ihmisissä tunkee pinnan alta raadollisia piirteitä. Cocktail-juhlista tulee taistelukenttiä ja joka paikkaan nousee barrikadeja. Pohjakerroksen kilpailuhenkinen dokumentaristi ja maskuliinista omistajuutta uhoava Richard Wilder on päättänyt valloittaa tornitalon kerros kerrokselta ja keskiosissa asuva lääkäri Robert Laing ei pysty väistämään osallisuuttaan talon tapahtumiin, vaikka hän mielellään olisikin alunperin halunnut elää omissa oloissa erillään muista.

Jokin Tornitalossa vetosi tarinan epämiellyttävyydestä ja dystopisuudesta huolimatta tai ehkäpä juuri niiden vuoksi. Vertailukohteeksi mielessäni nousi John Christopherin Nälkäkuolema (arvostelu), jossa on omat ansionsa, vaikka enimmäkseen kirja tökki kokonaisuutena. Siinä kuitenkin kuvattiin ihmisen käytöksen muuttumista, kun yhteiskuntajärjestys romahtaa ja vastaavaa tarjoaa eri mittakaavassa Tornitalo. Ballard on ehdottomasti uskottavampi, ja kirjassa on ajoittain aika terävää psykologista otetta. Tornitalo nousi minulla arvostusasteikossa ihan eri luokkaan kuin Uponnut maailma. Kirjailija on ollut aikaa kehittää itseään reilun vuosikymmenen teosten välillä.

Tornitaloa kuvataan yötäkin mustempana satiirina, ja sitä se on. Tapahtumat kehittyvät naurettavuuden rajamaille, mutta hyvin silmät avaavalla tasolla, eikä mieleen tullut kertaakaan epäuskottavuuden tunne. Ehkä olin otollisessa mielentilassa. Tämän päivän yhteiskunnalliset kannanotot Suomessakin todistavat ihmisten pystyvän kollektiivisesti monenlaiseen, syntyy ”heimoja”, joita ohjaa jopa disinformaatio. En osaisi kuvitella itseäni elämässä Tornitalon kaltaisessa rakennuksessa, musertuisin sen klaustrofobisuudessa ja teknologisessa riippuvuudessa. Vaikka teknologisessa riippuvuudessahan elämme joka tapauksessa. On vaikea kuvitella miten käyttäytyisin tarinaa vastaavassa tilanteessa, jossa moraalin ja sosiaalisen kanssakäymisen etiketit heitetään syrjään.

Tämän kirjan myötä uskoni Ballardiin kirjailijana kasvoi. Aion jatkaa hänen muihinkin teoksiin tutustumista, ja ehdottomasti on nähtävä miltä Tornitalo nayttää elokuvamuodossa.

Tom Hiddleston Robert Laingina
High-Rise -elokuva ei käsittääkseni ole saanut vielä ensi-iltapäivämäärää eikä traileriakaan ole julkaistu, mutta jossain vaiheessa ensi vuonna se ilmestynee. Elokuvafestivaaleilla ainakin Kanadassa se on jo nähty. Toivottavasti leffa pystyy samaan tunnelmaltaan mihin kirjakin, mutta ohjaajana on Ben Wheatley, joka ei ole oikein antanut vielä kunnon näyttöjä. Ja kirjaa on vaikea ylittää. Pääosassa Robert Laingina nähdään Tom Hiddleston, joka on tuttu muun muassa Marvelin Lokina. Mainittakoon yhteensattumana, että Tornitalon on kustantanut Loki-kirjat (heh).

2 kommenttia:

  1. Mukava tietää, että Tornitalo on vähän erilaisempaa Ballardia. Uskaltauduin laittamaan sen jokin aika sitten lukulistalle (ja leffan katselulistalle), koska minut saatiin vakuutettua siitä, ettei se ole samanlainen kuin Uponnut maailma (jota pidin vähän tympeänä ja tylsänä). Idea ainakin kuulostaa mahtavalta, ja juuri tuo psykologinen taso kiehtoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja on tosiaan erilainen kuin Uponnut maailma.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...