perjantai 14. elokuuta 2015

Blogistanian kesälukumaraton VI - maratonkooste

Blogistanian kesäinen lukumaraton on edessä. Vuorossa on järjestyksessään kuudes kesämaratoonaus, joista osa on itselläni jäänyt väliin, mutta nyt on jälleen mahdollisuus osallistua. Lukumaratonia emännöi tällä kertaa Oksan hyllyltä -blogi, josta voi tsekata kaikki mukana olijat. Varsinainen maratonpäivä on huomenna lauantaina 15.8., mutta kuten säännöt sallivat, voi urakan aloittaa ja lopettaa siten, että edes osa tempauksesta toteutuu varsinaisena päivänä. Elikkä aloitan tänään klo 18:15 ja päätän samaan aikaan lauantai-iltana homman.

Lukea saa mitä vain ja missä muodossa vain, joten sain päähänpistoksi lukea kokonaisen scifisarjan. Nimittäin sarjakuvaa. Heittäydyin Rovaniemen pääkirjaston armoille ja noukin hyllystä ja varastosta kaikki suomennetut Valerian ja Laureline -sarjisalbumit. En ole tutustunut sarjaan aiemmin, mutta nyt oli hyvä syykin: sarjakuvan pohjalta ollaan suunnittelemasa elokuvaa. Kävi kuitenkin niin, että Rovaniemellä ei ollut yhtä osaa (#11), eikä se tähän hätään ehtinyt Torniosta tai Muoniosta. Mutta näillä mennään, mitä löytyi: 24 kpl. Luen albumit siinä järjestyksessä kuin ne on listattu Risingshadow'n tietokantaan. Ainoa tavoitteeni on siis saada luettua Valerian ja Laureline -sarja, mutta jos aikaa vielä jää, niin minulla on kolme keskeneräistä kirjaa, joita jatkaa lisukkeeksi.


Perjantai 14.8.2015
klo 18:15 Tästä lähtee: Pahan unet. Päivittelen tilannetietoja lukemisen edistyessä.

klo 19:58 V&L -sarjis on osoittautunut hauskaksi ja mielenkiintoiseksi. Some vei aikaa, joten olen edennyt hitaasti. Aloitan vasta nyt toista albumia, Liikkuvien vetten kaupunki.

klo 21:21 Liikkuvien vetten kapunki luettu. Hieman tuli olo, että luenkohan sittenkään näitä oikeassa järjestyksessä. Todennäköisesti... Lvk ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta, vaikka siinä olikin hetkensä. Kohti kolmatta albumia, Tuhannen planeetan valtakuntaa.

klo 22:12 Tuhannen planeetan valtakunnan tarina ei itsessään ole ihmeellinen, mutta maailma kiehtova, hieman fantasiamainen. Neljäs albumi, Auringoton planeetta alkaa.

klo 23:31 Piti välillä kuunnella Almeida-teatterin ja British Museumin Iliadin livelukua (Bertie Carvel ja Ben Whishaw), joten lukemiseen tuli hetki taukoa. Auringoton planeetta on kuitenkin nyt luettuna ja se oli kiinnostavampi kuin edellinen osa. En ole silti täysin vakuuttunut tästä sarjiksesta. Valerianissa on jotain häikkää. Jatkuu Paluu Alflololille.

Lauantai 15.8.2015
klo 00:35 Paluu Alflololille oli ehdottomasti paras tähän astisista. Tajusin vihdoin, että alkuteokset ovat todellakin 60-luvun lopulta ja 70-luvun alusta ja siihen nähden nämä ovat hienoa jälkeä. Pidän Laurelinesta. Seuraavaksi Isännän linnut.

klo 01:08 Isännän linnut luettu. On mielenkiintoista tehdä tästä sarjasta arvio, sillä se herättää monenlaisia ajatuksia ja linkkejä aiemmin luettuun kirjallisuuteen. Toistaiseksi kukin albumi on toiminut kohtalaisen itsenäisenä tarinana. Aika pitää unitauko. Aamulla jatkuu.
---

klo 08:40 Ei niin pirteä olo, mutta jatkan Valerian ja Laureline -sarjakuvien lukemista. Seitsemäs albumi on Varjojen lähettiläs. - Ai niin - Huomenta! :)

klo 09:26 Olen oikeastaan vasta nyt kunnolla sisäistämässä tätä sarjaa. Varjojen lähettiläässä yrmy-parka sai kaiken myötätuntoni valuutan tuotannon työläyden vuoksi. Pidän V&L:n huumorista. Seuraavana Väärennetty maailma. Minusta tuntuu, että tekstien määrä on vähentynyt sitten ensimmäisten albumien. Menee enemmän kuvien katseluksi.

klo 10:29 Mielenkiintoinen Väärennetty maailma ja linkki Liikkuvien vetten kaupunkiin. Maraton ei sinänsä anna aikaa kokonaisuuden pohdiskelulle, mutta teen sitä myöhemmin toisessa blogikirjoituksessa. Albumi nro 9 on Päiväntasauksen sankarit.

klo 11:20 *ääneen naurua* Päiväntasauksen sankareissa on todella huvittava alku. Erinomaisesta sarjakuvahuumoria.

klo 11:39 Päiväntasauksen sankarit oli loistava! Parodiaa supersankariudesta, loistavaa käsikirjoitusta loppuun saakka. Nyt sitten Pariisista Kassiopeiaan.

klo 12:17 Harmillisesti Pariisista Kassiopeiaan jäi tarinallisesti kesken, kun sitä puuttuuvaa Brooklynista Kosmokseen -osaa ei ole käsillä. Tunnelma muuttui kahden viimeisimmän välillä totaalisesti. Siirryn Inverlochin aaveisiin.

klo 12:53 Inverlochin aaveet luettu. Tarina jatkuu Hypsiksen salamoissa.

klo 13:40 Keskittyminen heikolla. On kahvin aika ja sen jälkeen #14 Rajoilla.

klo 15:15 Muutamien viimeisten albumien tarinan taso on laskenut. Siirryn Eläviin aseisiin ja toivon piristysruisketta juoneen.

klo 15:40 Edelleen kaipaan tarinan piristymistä. #16 on Vallan piirit.

klo 16:23 Vallan piirit olikin jo vaihteeksi hieman innostavampi, kun mukana oli yrmykin :) Enää ei ole paljoa maratonia jäljellä, mutta albumeita vielä 9. Eipä taida aika riittää koko sarjaan. Joka tapauksessa vuorossa Ultralumin panttivanki.

klo 17:02 Viimeinen tunti on kohta käynnistymässä. Vielä ehtii lukea ainakin Tähtitarhojen orvon.

klo 18:15 Lukumaraton päättyy. Ehdin lukea vielä yhden albumin eli Epävarmoina aikoina, joka niputtikin jo melkoisesti tähän mennessä nähtyjä asioita ja hahmoja yhteen.

Sivumääräksi kertyi sarjakuvista yhteensä 959 sivua tämän maratonin aikana. Ihan koko sarjaa en ehtinyt, mutta jatkan loppuun maratonin ulkopuolisella ajalla. Kiva kokemus jälleen.

19 kommenttia:

  1. Oi miten hieno valinta maratonin teemaksi. Luin kesällä ensimmäiset albumini tästä sarjasta, Pahat unet ja uuden painokset Pariisista Kassiopeiaan -albumista. Tykkäsin tosi paljon, ja aion lukea lisää tätä sarjaa aivan varmasti. Onpas kiva kuulla mietteitäsi sarjasta. Tsemppiä lukemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen erillisen arviopostauksen maratonin jälkeen albumeista, mutta joitain lyhyitä ajatuksia päivitän tähän juttuunkin. Kiitos tsemppauksesta!

      Poista
  2. Oi, onpa mielenkiintoinen valinta maratonille! Täytyy tulla myöhemmin kurkkimaan miten sarja kolahtaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjakuvat oli helppo valinta, mutta kyllä ne vaativat keskittymistä kuitenkin. Valerian & Laurelinessa on aika paljon tekstiäkin.

      Poista
  3. Sarjakuvien maailma on minulle outo. Luin viime vuonna mielenkiintoisen sarjakuvan: Saniainen kukkii juhannuksena. Siinä yhdistyi kansanperinne ja kasvien uskomukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kiinnostavalta aiheelta sarjakuvaksi. Pitää joskus tsekata.

      Poista
  4. Oo, hieno projekti. Puuttuva osa #11 on ilmeisesti Brooklynista Kosmokseen?
    Vähän tylsä kun se on suoraa jatkoa Pariisista Kassiopeiaan -albumille (mutta noin laajemmin sarjan lukeminen sujunee ilmankin, jotkut muut olisivat kriittisempiä puutteita...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin Brooklynista Kosmokseen. Vähän pelkäsinkin, että ei ole itsenäinen, vaan kytköksissä toiseen/toisiin osiin. Noh, saan sen ensi viikolla luettavakseni, vaikka ei tässä vaiheessa auta asiaa.

      Poista
  5. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Mukavaa maratonpäivää!

    VastaaPoista
  6. Hauska idea! Mukavaa maratonia sarjisten ja scifin parissa, itse en tällä(kään) kertaa osallistu, kun osui muita menoja (Flow) tälle viikonlopulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että käyt kannustamassa vaikket osallistukaan! Ehkä seuraavalla kerralla kuiten? Mukavaa Flow-festivaalia!

      Poista
  7. Huomaan että mieltymykset menevät aika lailla samaan tyyliin kuin minullakin, eli tuo Alflolol-Päiväntasauksen sankarit -väli on sarjan huippukausi vaikka hyviä löytyy muualtakin.
    Inverlochin aaveet / Hypsiksen salamat on aika hämärä, ja nykylukijalta saattaa jäädä huomiotta sen julkaisuajankohdan merkitys...eli siinä vaiheessa tosimaailmassa oltiin päädytty aikaan jota kuvattiin Liikkuvien vetten kaupungissa, joten piti jotenkin selittää miksi New York ei jääkään tulvan alle.
    Ja sitten näiden kolmen albumin tapahtumat vaikuttavat kaikkiin myöhempiin tarinoihin (eli jos joku näistä kolmesta olisi jäänyt löytymättä niin sarjan lukemisessa olisi ollut enemmän ongelmia, vaikka yksittäisiä viittauksia muihinkin albumeihin tulee myöhemmissä kyllä vastaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritin ennen aloittamista tarkastella Risingin kautta julkaisujärjestystä, mikä on eri alkuperäisillä kuin suomennoksilla. On vaikeaa ensimmäistä kertaa lukiessa tietää mihin kiinnittää huomiota tarinan kehitystä ajatellen ja varsinkin Liikkuvien vetten kaupunki hieman hämmensi alussa, kun muutenkaan ei vielä tiennyt miten suhtautua edes hahmoihin. Käyn varmaankin vielä läpi albumit uudemman kerran, ennen kuin kirjoittelen niistä enempää. Ehdottomasti oli tutustumisen arvoinen sarjakuva. Näitä tulee näköjään Ranskasta.

      Poista
  8. Hmm, pitääpä etsiä tämä sarja, kuulostaa hienolta. Olen muutenkin viime aikoina innostunut sarjiksista, eikä ainoastaan siksi että vastaan on sattunut tulemaan paljon hyviä. En tajua miksi olen aiemmin ohittanut sarjakuvat melkein kokonaan, niissähän on vaikka mitä hienoa (ja hajontaa ihan siinä missä kuin romaaneissakin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen myöhäisherännäinen sarjisten suhteen - tai ainakin genresarjakuvien, mutta on hienoa löytää uutta ja uudenlaista luettavaa. Mikä on aina positiivista. Ehdottomasti tähän kannattaa tutustua!

      Poista
  9. Siitä on jo useampi vuosi mutta luin myös kaikki Valerianit ja Laurelinet kun sain siihen tilaisuuden. Täytyy sanoa että sarja varttuu melkoisesti.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...