Luin reilu pari vuotta sitten BFSA-ehdokkaana olleen
Alisa Krasnosteinin ja
Alexandra Piercen toimittaman
Letters to Tiptree (2015) -teoksen, jossa nykypäivän kirjailijoiden
James Tiptree Jr.:lle lähettämien kirjeiden kautta peilattiin mm. naisen asemaa genressä.
James Tipree Jr. oli palkittu kirjailija, jonka identiteetti säilyi pitkään salaisuutena. Mieheksi oletetun kirjailijan nimimerkin takana oli kuitenkin nainen,
Alice B. Sheldon. Sheldonin ansioihin kirjailijana luetaan sukupuolisten roolien hämärtäminen genrekirjallisuudessa ja hän on enemmänkin tunnettu novelleistaan.
Hävittäjä on James Tiptree Jr:n ensimmäinen romaanipituinen teos, joka alunperin julkaistiin 1978 nimellä
Up the Walls of the World. Suomennos ilmestyi 1989.
James Tiptree Jr. on yksi niistä genren merkityksellisistä kirjailijoista ja suunnannäyttäjistä, joka meillä Suomessa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Novellikokoelmia ei ole suomennettu. Liitän
Hävittäjän mukaan Mitä luimme kerran -blogissa syyskuussa aloitettuun
Joka päivä on naistenpäivä -haasteeseen, mihin se sopii mielestäni erinomaisesti.
Ryhmä telepaattisesti herkkiä ihmisiä kerätään testaukseen Yhdysvaltain merivoimien salaiseen tukikohtaan. Kokeiden aikana heihin saa yhteyden kaukaisen Tyree-planeetan asukkaat, jotka asuvat myrskyisän tuulisen planeettansa ilmakehässä ja kommunikoivat kalmarimaisen ulkomuotonsa kautta ilman puhuttua kieltä. Avaruudessa liikkuu suunnaton olento, jota kutsutaan hävittäjäksi, sillä se tuhoaa kulkiessaan aurinkokuntia. Tyree on uhan alla ja osa heistä on valmiit tekemään epätoivoisia tekoja pelastaakseen jälkipolvet. Ihmiset ovat heille mahdollisuus pelastukseen.
Hävittäjä ei ole varmastikaan oikea kirja aloittaa tutustumista Tiptreen tuotantoon, sillä se ei nouse monista hyvistä ansioistaan huolimatta kirjailijan maineen tasolle. Silti kirjassa on paljon yksityiskohtia, joille olin valmis taputtamaan, vaikkakaan en aina ollut vaikuttunut tyylistä miten ne tuotiin esille.
Kirjan Tyree-planeetta ja sen asukkaat ovat mielikuvitusta hiveleviä, kalmarimaisine kehoineen ja värien ja kenttien värisyttämisellä ja välkyttämisellä kommunikoivia olentoja. Heidän kulttuurinsa on käännetty päälaelleen ihmiskunnan vastaavasta, naiset ovat karuja, työn hiomia ja villissä tuulessa vapaana liukuvia. Päähahmolle Tivonellillä yhtenä piirteenä on myös libido, joka tulee esille useassa tilanteessa. Planeetan miehet ovat isiä, he hoitavat lapset ja ovat vakaita. Planeetta itsessään uskomattomine tuulineen on kiehtova ja juurikin sen kuvaus oli mielestäni kirjan parasta antia.
Ihmiset tohtori Daniel Dann etunenässään sen sijaan eivät niin vakuuttaneet, vaikka kaikilla oli omanlaisensa persoona ja rooli tarinan juonessa. Telepaattinen ryhmä tuntui tänä päivänä vuosikymmeniä vanhentuneelta idealta, mutta 70-luvulla seikkaa ei ole luonnollisesti koettu samoin. Ryhmän jäsenten erilaiset psyykkiset ongelmat ja painolastit tuntuvat tukahduttavilta, mutta toki osin myös rohkeilta. Naisten ympärileikkausta ei ole monesti tullut vastaan science fiction -kirjassa. 1960-70 –lukujen genrekirjallisuuden klassikoiden joukossa tämä on yksi niistä vähemmistöön jäävistä teoksista, joissa naispuoleisilla hahmoilla on osaavia ja aktiivisia rooleja enemmänkin kuin yhdellä sivuhahmolla, karkeasti ottaen. Sukupuolirooleja ja poikkeavuutta ehkä kuitenkin korostetaan liikaa, eikä se istu luonnollisesti tarinaan, mikä häiritsee minua eniten, näin vuonna 2018.
Hävittäjä, mikä kirjan nimenä on laiska nimivalinta alkuperäiseen nähden, on kuitenkin ensimmäinen askelma tutustua kirjailijan muuhun tuotantoon. Yksi novellikokoelma löytyy ekirjastostani, joten jonain päivänä tartun siihen ja katson mitä naisella nimeltä James on ollut sillä rintamalla tarjottavaa.
