J.R.R. Tolkien lahjoitti Bilbon viimeinen laulu -runon sihteerilleen, jonka kautta se sitten tuli päivänvaloon painettuna myös suurelle yleisölle ensin Pauline Baynesin kuvittamana julisteena 1974 ja sitten kirjana 1990. Suomennoksen on tehnyt 1988 teatterinäytelmää varten Jukka Virtanen ja kirjana suomennos julkaistiin 2005. Runon voi lukea englanninkielisenä kokonaan Tolkien Gatewayn sivulla, josta voi katsoa myös Baynesin kuvittaman julisteen.
Tolkien ei sisällyttänyt runoa Taru Sormusten Herrasta -kirjaan, mutta se on silti tiiviisti osa trilogian maailmaa ja Bilbo Reppulin tarinaa. Runo ei varmaankaan aukea tunnelmassa sellaiselle, joka ei tunne Tolkienin pääteosta, mutta minuun se teki vaikutuksen englanninkielisenä. Suomennoksesta sen sijaan en pidä lainkaan, sillä siitä ei välity sama haikean kaunis tunnelma, joka alkuperäiskielisessä versiossa on. Virtanen on ottanut runsaasti vapauksia käännöksessään, joka toimii kai suomenkielisenä lauluna teatteriesityksessä (näkikö joku sen aikanaan?), mutta ei osana Sormusten herraa kirjallisena teoksena.
Kolmen säkeistön pituinen runo ei tee kirjasta kovin pitkää, niinpä se on kuvitettu saadakseen lisämateriaalia. Joka toisella sivulla olevat isot kuvat pohjautuvat Kuninkaan paluuseen ja sivujen alaosassa olevat pienet esittävät kohtauksia Hobitista. Kirjan lopussa on selostukset kustakin kuvasta. Tolkien-faneille Bilbon viimeinen laulu on suomennoksena kai jälleen kerran kokoelmakamaa. Jos tekee mieli hankkia runo kirjana, niin muille suosittelen mielummin englanninkielistä versiota, josta on tulossa ilmeisesti uusi painoskin.
Runosta on sävelletty myös lauluja ja BBC esitti yhden version Taru Sormusten Herrasta -radiokuunnelmassaan:
J.R.R. Tolkienin Seppä ja Satumaa (Smith of Wootton Major) ilmestyi vuonna 1967 (suom. 1983). Pauline Baynesin kuvittama pienoisromaanimittainen tarina on suunnattu lapsille ja kerronta on sadun tyylinen. Kirjanen on toistaiseksi loppuunmyyty, mutta tarina löytyy painettuna myös Satujen valtakunta -kokoelmasta, josta arvostelu ensi viikolla.
Iso-Woottonin kylässä vietetään joka kahdeskymmenesneljäs vuosi Kilttien Lasten Kestit. Ennen seuraavia kestejä kylän Mestarikokki päättää lähteä päättymättömälle lomalle ja jättää kyläläiset pähkäilemään kuka nyt valmistaisi kesteihin perinteisen Suuren kakun. Uusi Mestarikokki valitaan ja Suuri kakku valmistuu sisältäen taikaesineen, joka päätyy pienelle pojalle, josta sittemmin tulee seppä. Mutta sepän elämä ei olekaan ihan tavanomaista, sillä taikaesineen vaikutuksesta hänelle avautuu portti ihmeelliseen Satumaahan.
Tarinassa nousee pinnalle kysymys uskosta haltioihin ja taikuuteen. Tolkienin sadun uusi mestarikokki kieltää satumaan olemassaolon silloinkin kun todisteet olisivat ihan silmien edessä. Tätä epäuskon piirrettä on hyödynnetty saduissa ja tarinoissa runsaasti, mm. J.K. Rowling kuvaillessaan Harry Potter -sarjassa kuinka taikamaailma pystyy toimimaan rinnakkain normimaailman kanssa ilman, että tavalliset ihmiset sitä huomaavat. Tolkienin satumaa on kuitenkin erillinen paikka, joka tuntuu saaneen vaikutuksia Lordi Dunsanyn Haltiamaan kuninkaantyttärestä (1924) ja Thomas the Rhymer -legendasta (Ellen Kushnerin uudelleenkerronta: Thomas Riiminiekka). Tolkien ei kuitenkaan yllä tällä pikkuteoksella Dunsanyn tasolle. Vaikka Tolkienin kieli on kauniin kuvailevaa ja tarina sisältää kirjailijalle tuttuja elementtejä, niin kokonaisuus ei toimi niin hyvin kuin toivoisin.
Seppä ja Satumaa on hieman melankolinen tarina ja minulle tulee siitä kuva väsyneestä kirjailijasta. Sen sijaan toinen pienoisromaanimittainen satu Maamies ja lohikäärme on selkeästi pirteämpi tapaus.
Maamies ja lohikäärme (Farmer Giles of Ham) julkaistiin vuonna 1950 (suom. 1978), vaikka tarina on ilmeisesti saanut alkunsa jo 1920-luvulla. Myös tämä kirjanen on Pauline Baynesin kuvittama ja sen neljäs painos on yhä saatavilla.
Hamin kylään ilmestyy jättiläinen, josta maamies Gilesin koira vakuuttavasti hälyttää isäntäänsä. Eihän siinä muu auta kuin yrittää ajaa jättiläinen pois ja sehän onnistuukin tehden Gilesista sankarin, vaikkakin vähän arvelluttavasti. Uroteko saa kuninkaankin osoittamaan hänelle suopeuttaan. Pian kyläläiset joutuvat tukeutumaan Gilesin rohkeuteen uudemman kerran kun kylää uhkaa Chrysophylax-lohikäärme. Kuningas kiinnostuu entistä enemmän kuullessaan Gilesin yhteenotosta lohikäärmeen kanssa, varsinkin kun asiaan liittyy lohikäärmeen runsas aarrevarasto. Niinpä Giles joutuu kohtaamaan myös kuninkaan.
Maamies ja lohikäärme on perinteisellä tavalla nokkela satu, keskiaikaisesta englannista ammentava näytelmämäinen farssi, jossa hieman yksinkertainen päähenkilö loistaa ritareiden ja kuninkaankin yli. En tiedä halusiko Tolkien tehdä tarkoituksella hyväntahtoista pilaa ritaritarinoista Cervantesin tapaan, mutta siinä hän onnistuu kuitenkin ihan mukiinmenevästi. Silti tarinasta jää puuttumaan Hobitin ja Taru Sormusten Herrasta -kirjojen intensiivisyys ja tunnelma ja se tuntuu välipalatyöltä. Nyt on jo pakko mainita, että Tolkienin lohikäärmeet ovat kohtalaisen yksiulotteisia ja tylsiä. Sama lohikäärmetyyppi toistuu niin tässä kirjassa kuin Hobitissa ja Roverandomissakin (arvostelu). Pidän kuitenkin Maamiehestä enemmän kuin Seppä ja Satumaasta sen terhakkuuden vuoksi. Pauline Baynesin kuvitukset ovat molemmissa kirjoissa erinomaisia lisiä.
Hobitti eli Sinne ja takaisin uudelleenluvun (arvostelu) ja J.R.R. Tolkienin elämäkerran (arvostelu) innoittamana päätin lukea joukon Tolkienin teoksia, joihin en ole hyvistä aikomuksista huolimatta tullut tutustuneeksi aiemmin. Roverandom julkaistiin Tolkienin kuoleman jälkeen vuonna 1998 Christina Scullin ja Wayne G. Hammondin toimittamana. He ovat toimittaneet myös mm. vasta suomeksi julkaistun Hobitti Tolkienin silmin -teoksenkin (arvostelu). Suomennos ilmestyi 2001. Roverandom on Tolkienin lapsilleen vuonna 1925 sepittämä satu, jonka tarkoituksena oli lohduttaa Michael-poikaa, kun tämä oli hukannut lelukoiransa rannalle. Kirja alku sisältää itse satuun nähden toimittajien kohtalaisen pitkän selostuksen tarinan taustasta.
Rover-niminen pieni koira puree velhon lahjetta ja ärtynyt velho taikoo sen lelukoiraksi, joka pystyy liikkumaan vain yöaikaan, eikä silloinkaan kovin hyvin. Piskuinen piski muuttuu leluna entistä pienemmäksi ja tulee myytyä lapsiperheelle, joka kadottaa lelun rannalle. Rannalla Rover tapaa hiekkatietäjän ja siitä alkavat koiran seikkailut, jotka vievät sen niin meren alle kuin kuuhunkin.
Roverandom on selkeästi lapsille suunnattu satu ja siitä heijastuu myös, ettei sitä ole varsinaisesti kirjoitettu suurelle yleisölle, sen verran siinä on intiimiä isän lapsilleen kertoman sävyä. Kun ajattelee, että Tolkienin lapset olivat melkoisen pieniä, Michaelkin vasta nelivuotias, niin tarina on varsin haastava sen ikäiselle vaikeine nimineen ja uusine käsitteineen. Käännöksestäkin välittyy, että Tolkien on pyrkinyt leikkimään sanoilla, tekemään niistä mieleenpainuvia ja erikoisia, siinä missä itse Roverin nimi on tietysti hyvin tavanomainen koiralle. Sadussa on hienoista episodimaisuutta, mikä paljastaa, että tarinaa on kehitelty ajan kanssa, ei yhdellä kertomalla.
Välillä sadusta tulee mieleen Hobitin vaiheita ja varmaan samoista idealähteistä nämä tarinat ovat kehittyneetkin. Kirja sisältää jälleen Tolkienin omakätistä kuvitusta muutamista kirjan tapahtumista. Itse pidin erityisesti valkoisesta lohikäärmeestä, joka ajaa takaa koiria vuorten lomassa. Loppupuolella on vielä 23 sivun verran toimittajien kokoamia selvennyksiä joihinkin kirjan perin brittiläisiin tai aikakauden yksityiskohtiin. Lisäksi niistä löytyy merkintöjä useista Tolkienin tekemistä tarinan versioista. Roverandomhan ei koskaan varsinaisesti valmistunut kirjailijan itsensä tekemänä kirjoitetuksi tarinaksi. Toimittajien osuudet vievät liikaa huomiota itse tarinalta, vähemmälläkin olisi pärjätty. Ilmeisesti selityksien ja esipuheiden on kuitenkin tarkoitus tarjota aikuisillekin jotain. Minä nautin itse tarinasta:
"Merta oli kaikkialla ympärillä ja se oli tyyni ja harmaa. Sitten äkkiä vesi meni laineille ja tummeni sieltä täältä aamunkoittoa enteilevässä kylmässä puhurissa. Yhtäkkiä aurinko kurkkasi kiljaisten merenreunan takaa niin punaisena, että olisi voinut luulla sen juoneen kuumaa viiniä, ponkaisi ilmaan vauhdikkaasti ja alkoi jokapäiväisen matkansa värjäten aaltojen reunat kullanhohtoisiksi ja varjot niiden välissä tummanvihreiksi."
Roverandom ei ole Tolkienia parhaimmillaan eikä viimeistellyimmillään, mutta yhtä kaikki se on viehättävä pikku satu, joka on ihan kiva lukea senkin vuoksi, että siinä näkee kirjailijan kehitysvaiheita hänen varsinaisiin pääteoksiinsa. Tavallinen kirjallisuuden kuluttaja ei varmaankaan saa tarinasta irti sitä samaa kuin Tolkien-fani. Kannattaa kuitenkin hetkeksi pujahtaa jälleen lapsen maailmaan ja nauttia siitä mikä tuntui ihmeelliseltä ja kiehtovalta.
World Fantasy -palkintoehdokkaat 2012 julkistettiin tänään. Tälläkään kertaa en ole lukenut kaikkia pääkategorian kirjoja, mutta epäilen että voittaja löytyy lukemieni joukosta. Walton, Tidhar ja Martin eivät ole ensi kertaa palkintoehdokkaina kirjoillaan. Maureen F. McHughille toivon menestystä Kokoelmissa. Kiernanin kirja on hyllyssä, mutta en ole ehtinyt siihen saakka vielä.
Romaani
Those Across the River, Christopher Buehlman
11/22/63, Stephen King
A Dance with Dragons, George R.R. Martin (arvostelu)
"The Cartographer Wasps and the Anarchist Bees", E. Lily Yu (arvostelu)
Antologia
Blood and Other Cravings, Ellen Datlow, ed.
A Book of Horrors, Stephen Jones, ed.
The Thackery T. Lambshead Cabinet of Curiosities, Ann & Jeff VanderMeer, eds.
The Weird, Ann & Jeff VanderMeer, eds.
Gutshot, Conrad Williams, ed.
Kokoelma
Bluegrass Symphony, Lisa L. Hannet
Two Worlds and In Between, Caitlín R. Kiernan
After the Apocalypse, Maureen F. McHugh (arvostelu)
Mrs Midnight and Other Stories, Reggie Oliver
The Bible Repairman and Other Stories, Tim Powers
Artist
John Coulthart
Julie Dillon
Jon Foster
Kathleen Jennings
John Picacio
Erikoispalkinto, ammattilaiset
John Joseph Adams, for editing - anthology and magazine
Jo Fletcher, for editing - Jo Fletcher Books
Eric Lane, for publishing in translation - Dedalus books
Brett Alexander Savory & Sandra Kasturi, for ChiZine Publications
Jeff VanderMeer & S.J. Chambers, for The Steampunk Bible
Erikoispalkinto, ei-ammattilaiset
Kate Baker, Neil Clarke, Cheryl Morgan & Sean Wallace, for Clarkesworld
Cat Rambo, for Fantasy
Raymond Russell & Rosalie Parker, for Tartarus Press
Charles Tan, for Bibliophile Stalker blog
Mark Valentine, for Wormwood
Aiemmin on tiedotettu, että World Fantasy -elämäntyöpalkinto menee tänä vuonna Alan Garnerille ja George R.R. Martinille. Palkinnot jaetaan marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Torontossa.
Mythopoeic-palkinnot 2011 jaettiin viime viikonloppuna sekä aikuisten että lasten fantasiakirjoille. Voittajien nimet tummennettu. Morgenstern aikuisten kirjoista ja Valente lasten kirjoista ovat lukulistallani. The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making on tulossa suomeksi ensi vuonna.
Aikuisten kirjallisuus
The Uncertain Places, Lisa Goldstein
The Night Circus, Erin Morgenstern
The Heavenly Fox, Richard Parks
Deathless, Catherynne M. Valente
Among Others, Jo Walton
Lasten kirjallisuus
The Freedom Maze, Delia Sherman
Théâtre Illuminata series: Eyes Like Stars, Perchance to Dream, and So Silver Bright, Lisa Mantchev
Beka Cooper trilogy: Terrier, Bloodhound, and Mastiff, Tamora Pierce
The Scorpio Races, Maggie Stiefvater
The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making, Catherynne M. Valente
Luin Pekka Halosen Peuraheimon tuoreeltaan sen ilmestymisvuonna 2008. Halusin verestää muistiani kirjan tapahtumilla ja luin sen uudestaan viikonloppuna. Peuraheimo on yksi harvinaisista paleofiktion edustajista genressä. Tarina sijoittuu noin 5000 vuoden taakse aikaan, jolloin nykyinen Itämeri oli Litorinameri-vaiheessa kivi-kuparikaudella.
Meren rannalla kotamajoissaan asusteleva Sahvan kylän peuraheimo elelee sukupolvi toisensa jälkeen luottaen perinteisiinsä ja uskomuksiinsa. Kylän noidat huolehtivat henkien suopeudesta niin metsästysonneen kuin heimolaisten lisääntymiseenkin. Naapurikylien kanssa on eletty kutakuinkin sopuisasti, mutta nyt etelästä saapuvat koidalaiset tuovat mukanaan uudet tapansa ja uskomuksensa, eikä yhteenotolta vältytä. Mikä on peuraheimon kohtalo?
Sujahdin Peuraheimon maailmaan uudelleenluvun yhteydessä vaivattomasti. Kirja alkaa eräänlaisella luomiskertomuksella. Tarinan kaari etenee syntymästä hautaan, mutta sisältää yhden elämän sijaan kuvausta useasta sukupolvesta. Peuraheimo sisältää runsaasti shamanistisia kohtauksia, jotka ovat kuitenkin normaali osa tuonaikaista arkea. Koska tarinaa kerrotaan kylän noitasuvun silmin, uhraaminen ja kanssakäyminen henkiolentojen kanssa ovat pinnalla ja välillä yhteyttä toispuoleiseen terästetään sienienkin avulla. Halonen onnistuu kuvaamaan muinaisen yhteisön elämää uskottavasti luonnonantimia hyödyntäen. Metsästys ja kalastus, hylkeenpyynti ja kasvien keräily hallitsivat elämää ennen maatalouden rantautumista. Merkit muutoksesta ovat jo kuitenkin tuloillaan metallin hyödyntämisen, uuden rakennustavan ja laiduntavan karjan myötä.
Ensimmäisellä lukukerralla kirjasta tuli mielleyhtymiä Megan Lindholmin The Reindeer Peoplen/Wolf’s Brotherin aihemaailmaan, mutta koskapa näiden kirjojen lukemisesta on jo jonkin aikaa, en muista tarkalleen millä lailla tarinat toisiaan muistuttivat. Ehkä palaan Lindholmin kirjoihin vielä myös uudemman kerran. Peuraheimo on hyvinkin luettavissa alussa historiallisena romaanina Suomea varhain asuttavista ihmisistä, mutta varsinkin loppupuolella fantasian osuus kasvaa, eikä tarina enää mene läpi realistisena aikakausikuvauksena. Lopun elementeissä on jopa kauhukirjallisuuden piirteitä.
Kirjan henkilökaarti on varsin lukuisa ottaen huomioon, että kirja on vain reilun 200 sivun pituinen. Hahmojen nimet onnistuvat luomaan lisää tunnelmaa aikakaudesta ja lisäksi erottavat tyylissään heimot toisistaan. Kirjassa kiinnitetään huomiota muualta tulleiden erilaiseen kieleen, ja itse asiassa kieli onkin se mikä eniten mietityttää koko tarinan ajan. Muinaisten suomalaisten kieli erosi nykyisin ymmärrettävästä puheesta, joten tarinankerronnassa käytetään väkisinkin hahmojen suuhun sopimattomia ilmaisuja. Halonen välttää pahimmat sudenkuopat modernismissa pitämällä dialogit lyhyinä, mutta välillä jäin kaipaamaan vielä enemmän jonkinlaista tunnetta outoudesta. Pelkät hahmojen nimet eivät riittäneet. Litorinameren kartta on kyllä yleisesti katsottavissa, mutta minua jäi mietityttämään myös mihin kirjailija sijoittaa mielessään kirjassa mainitun Sahvan kylän (en löytänyt yhtään Halosen haastattelua netistä). Kylän nimi on ilmeisesti saanut alkunsa venäjänkielestä.
Peuraheimo on uudelleen luettuna entistä parempi lukukokemus. Tarina on hieman kiireinen ja lyhyt, mutta yhtä kaikki mukaansa tempaava ja kiinnostava. Tällaista soisi julkaistavan lisääkin. Kirjan on julkaissut pienkustantamo Vaskikirjat, joka on avannut juuri uuden sivustonsa. Muutama vuosi sittenhän Pekka Halonen osti toiminimen itselleen ja nyt toiminta on ilmeisesti pikkuhiljaa jatkumassa, ainakin pari kirjaa on julkaisusuunnitelmissa, joista toista eli Michael Moorcockin The Warlord of the Air -teoksen suomennosta odotan erittäin innostuneena. Vaskikirjojen kirjoja voi tilata Kirjapuodista ja sieltä saa Peuraheimoakin 10 euron hinnalla (sis. postikulut) tai Adlibriksestä vielä edullisemmin (jos valitsee hitaamman ilmaisen kuljetuksen).
Viime kesänä kävin urakalla läpi IMDB Pron elokuvatietokantaa ja etsin lähivuosina mahdollisesti julkaistavia scifi- tai fantasiakirjoista sovitettuja elokuvia (Kirjasta elokuvaksi - tulevaa tuotantoa 1 ja osa 2). Osa noista elokuvista on edennyt tuotannossa, osalle ei ole tapahtunut mitään. On aika katsastaa tilannetta ja mainita jokunen aiemmin huomiotta jäänytkin leffa.
Aloitetaan ajankohtaisesta PHILIP K. DICKista. Hänen We Can Remember It For You Wholesale -novelliinsa pohjautuva Total Recall -elokuvan uusintaversio sai maailman ensi-iltansa tänä viikonloppuna ja Suomeen se kiirii elokuun viimeisenä päivänä. Traileri on vauhdikas mutta saa ainakin minut miettimään, oliko uudelleenlämmitys sittenkään tarpeellinen. Luin juuri We Can Remember It For You Wholesalen ja yllättävän paljon aiempi filmiversio oli siitä ammentanut. Meinaan käydä katsomassa tämän uuden versionkin, mutta odotukset eivät ole korkealla. Dickiltä on kiinnitetty myös Now Wait for Last Year -kirja sitten viime näkemän ja siihen pohjautuva elokuva on käsikirjoitusvaiheessa (2013), yhtenä tuottajana edesmenneen kirjailijan tytär.
DAVID MITCHELLin Pilvikartastoon perustuva samanniminen elokuva on tulossa ensi-iltaan lokakuussa, tosin en löytänyt Suomen päivämäärää. Päätin jo vuosi sitten nostaa kirjaa lukulistallani, mutta niinpä siinä kävi, että hain sen kirjastosta vasta pari viikkoa sitten ja aloitin lukemisen tällä viikolla. Traileri on näyttävä joskin ensikatselulla hieman sekava. Pääosissa Tom Hanks, Hugo Weaving, Halle Berry jne. Wachowskin sisaruksilta ja Tykweriltä voi ohjaajina odottaa paljon. Ehdottomasti nähtävä elokuva (kunhan kirja on ensin luettuna).
Piin elämä (Life of Pi) on YANN MARTELin kirja, josta tehty elokuva saa ensi-iltansa marraskuussa. Suomen ensi-ilta on Ruotsin tavoin juuri ennen joulua eli 21.12. Luin kirjan seitsemän vuotta sitten äitini sairasvuoteen ääressä ja pian kirjan päättymisen jälkeen myös äitini elämä päättyi. En pysty lukemaan kirjaa uudestaan, mutta elokuvan aion mennä katsomaan. Traileri on visuaalisesti hieno ja ohjaajana on Ang Lee.
MICHEL FABERin Lihaa ja verta eli Under the Skin on saatu kuvatuksi pääosassa Scarlett Johansson, vaan eipä leffasta ole paljoa kuulunut sen jälkeen. Ensi-illaksi on ilmoitettu joulukuu 2012, mutta Euroopan levityksestä ei ole tietoa. Meneeköhän suoraan dvd:lle? Kirja odottaa lukemista sohvankulmalla. STANISLAW LEMin Futurologiseen kongressiin perustuva The Congress-animaatio on yhä jälkituotantovaiheessa, tosin sen tietoja on tarkennettu nyt kesällä, joten projekti on käynnissä ja ensi vuoden julkaisu todennäköistä. Tämänkin elokuvan taitaa nähdä vasta dvd:ltä.
SUZANNE COLLINSin Nälkäpeli-trilogian ensimmäinen leffa oli positiivinen kokemus, joten Vihan liekkejä on hyvä odottaa. Catching Fire ilmestyy tosin vasta ensi vuoden lopulla, joten odottamista riittää.
NEIL GAIMANilla menee lujaa. Uusi viiden kirjan julkaisusopimus on taskussa ja puheetUnohdetut jumalat -tv-sarjan työstämisestä HBO:lle on yhä pinnalla. Sarjaa voi kuitenkin joutua odottelemaan vähintään 2013 loppupuolelle. Kirja on lukulistallani tänä vuonna. Myös Hautausmaan poika on etenemässä Disneyllä. Ohjaajaksi on valittu Henry Selick. Pidin kirjasta, toivottavasti mahdollinen leffakin onnistuu.
WILLIAM GIBSONin Neurovelho (Neuromancer) on sekin ottanut askeleen kohti edistystä. Näyttelijöiksi on kosiskeltu Mark Wahlbergia Caseksi ja Liam Neesonia Armitageksi. Lähtevätkö nämä rooleihin on vielä arvoitus, mutta joka tapauksessa leffa on työn alla kun kerran näyttelijöitäkin jo valitaan. Toivottavasti tuotanto jatkuu, sillä Neurovelho on yksi niistä kirjoista, jonka olen kiinnostunut näkemään leffasovituksena.
J.R.R. TOLKIENin Hobitti on nyt uudelleen luettuna, joten joulukuun 12. ilmestyvä Hobitti: Odottamaton matka on erittäin odotettu. Kellekään ei liene enää uutinen, että kahden elokuvan sijaan Hobitista onkin tulossa trilogia. Peter Jackson on päättänyt kuvata lisämateriaalia ja laajentaa tarinaa. Suhtaudun asiaan myönteisesti. Olen varautunut, että leffat poikkeavat kirjoista jonkin verran, niin teki Taru sormusten herrastakin, mutta silti leffat olivat hienoa katseltavaa.
DANIEL H. WILSONin Robopocalypse on sekin edennyt tuotannossa vuoden aikana ja nyt siitä puhutaan jo Spielbergin tulevana kassamagneettina. Kuvaukset eivät ole alkaneet aiempien tietojen mukaisesti alkuvuodesta, mutta Spielberg ilmeisesti kosiskelee tämän päivän yhtä suosikkiactionnäyttelijää Chris Hemsworthia (Thor, Lumikki ja metsästäjä) pääosaan. Kirja on lukujonossa, ehkäpä ehdin siihen jo tänä vuonna. Jos kirja on ok, niin eiköhän leffakin tule aikanaan sitten katsottua.
ISAAC ASIMOVin Säätiö-trilogiaan pohjautuva Foundation on käsikirjoitettavana (2013) ja Roland Emmerich kiinnitettynä ohjaaja/tuottajaksi. Saa nähdä eteneekö tämä projekti seuraavan vuoden aikana, samoin kuin RANSOM RIGGSin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille -kirjaan pohjautuva projekti.
H.G. WELLSin Näkymätön mies on saamassa tieskuinkamonennenko sovituksen valkokankaalle, tällä kertaa on tarkoituksena tehdä siitä uuden Sherlock Holmesin tyylinen modernisoitu versio ohjaaja David S. Goyerin johdolla. Pääosissa olisi alkuperäisen Griffinin sijaan tämän veljenpoika tai jotain. Odotettavissa 2013. Onneksi on alkuperäinen kirja luettuna.
MARK HELPRINin Winter’s Tale -kirjaan pohjautuva elokuva on saanut pääosanäyttelijäksi Russell Crowen. Kuvauksien pitäisi alkaa tänä syksynä.
MAX BROOKSin World War Z eli Sukupolvi Z: Zombisodan aikakirjat on sen sijaan saanut elokuvana jo kertaalleen lykätyn julkaisupäivänkin, eli ensi vuoden kesäkuussa pitäisi näiden elävien kuolleiden vaeltaa Brad Pittin tähdittämänä. Kirja on sekin vaeltanut lukulistallani ylöspäin. Pinon top 50:ssä alkaa olla ruuhkaa.
CASSANDRA CLAREn Varjojen kaupungit: Luukaupunki (The Mortal
Instruments: City of Bones) on tulossa elokuvaksi elokuussa 2013.
Pääosissa ovat mm. Game of Thronesista tuttu Lena Headey sekä Lily
Collins ja Jamie Campbell Bower. Yksi niistä kirjoista jota en ole suunnitellut lukevani, mutta leffan saatan käydä katsomassa, jos sille tuulelle satun.
Näillä eväin mennään toistaiseksi eteenpäin. Luettavaa ja katsottavaa siis riittää. Eiköhän ensi vuonna tule taas palattua katsastamaan tilannetta.
Keväällä bongasin Sivukirjastosta arvion Ernest Clinen Ready Player One -kirjasta, ja koskapa kirja oli ilmestymässä suomeksikin ja sitä on suitsutettu siellä täällä, elokuvaoikeudet myyty ja silleen, niin pitihän kirja ottaa luvun alle. Ostin englanninkielisen ekirjan, mutta tällä hetkellä kirjaa saa (ainakin kohta) tosiaan suomeksikin. Suomenkielinen ekirjakin ilmestyy ihan lähipäivinä kustantajan mukaan. Lonkeropiirakka-blogista bongasin, että kirjalle on Gummeruksen perustama oma blogikin ja että kirjailija on saapumassa Helsinkiin vierailulle muutamaksi päiväksi syyskuun alussa. Ne joita kiinnostaa pistäkää almanakkaan muistiin ja tutustukaa blogiin Ready Player Onea lukiessa. Sijoitan kirjan science fiction -haasteen
kategoriaan 11. eli kyberpunk. Kyberpunkiksi Ready Player One on
kevyttä ja siitä puuttuu lajityypille usein tyypillinen film noir-henki.
Nörttien ylijumala James Halliday, joka on kehittänyt giganttimaisen tuhansia planeettoja sisältävän utopian, virtuaalimaailman nimeltä OASIS, kuolee jättäen huikean omaisuuden jälkeensä. Halliday testamenttaa koko perintönsä sille henkilölle, joka onnistuu selvittämään kolme OASIKSEEN piilotettua haastetta vihjeiden perusteella ensimmäisenä. Maailmassa, jossa kärsitään ilmastonmuutoksesta, nälästä, köyhyydestä, sairauksista ja energiavarat ovat käyneet vähiin ja matkustaminen vähentynyt, ihmiset ovat hautautuneet virtuaalimaailman monimuotoisuuteen. Siellä heidän avatarinsa voivat näyttää miltä haluaa, siellä voi luoda ihmiskontakteja ilman että koskaan tarvitsee paljastaa henkilöllisyyttään tai omia heikkouksiaan ja siksipä siellä viihtyy myös ylipainoinen koulukiusattu nörttipoika Wade Watts. Hallidayta ikänsä palvonut ja tämän elämänhistorian ulkoa osaava Wade on yksi niistä innokkaista, jotka lähtevät tavoittelemaan unelmaomaisuutta. Mutta suurista rahoista ja OASIKSEN hallinnasta on kiinnostunut myös suuryritys IOI. Kova peli niin virtuaalimaailmassa, mutta myös IRL alkaa.
Täytyy heti kättelyssä sanoa, että en ole aivan kirjan kohdeyleisöä, sillä vaikka olen elänytkin koko kirjan nostalgisesti esittämän videopelien kehitysajan ja elokuvat, kirjat ja bändit, joita kirjassa mainitaan, ovat lähes poikkeuksetta tuttuja, en ole koskaan ollut pelinörtti. Pelit eivät yksinkertaisesti ole innostaneet. Olen pelannut joitain pelejä, välillä intohimoisestikin, mutta olen aina lyhyen ajan jälkeen menettänyt kiinnostukseni niihin. Tältä pohjalta epäilen, että jotain tosi hienoa kirjan annista jää minulta huomaamatta. Sen sijaan huomasin, että Ready Player One on hauska kirja lukea, siitäkin huolimatta että sen maailma on dystopinen. Maailman surkea tilanne jää kuitenkin taka-alalle, sillä Second Life-tyyppinen pitkälle kehitetty utopinen virtuaalimaailma on yhtä paljon pääosissa kuin muutamat henkilöhahmotkin. En ole huomannut missään mainintaa, että RPO olisi luokiteltu nuorille aikuisille suunnatuksi kirjaksi, mutta kyllä sen hahmo- ja juonikehityksessä sellaisia piirteitä on. Pahat ovat ilkimyksiä ja juonen kulku kutakuinkin ennalta arvattavissa. Viittaukset muinaisiin peliversioihin ja populaarikulttuuriin on suunnattu keski-ikäiselle porukalle, mutta toisaalta en tiedä kuinka paljon nuoret nykyään tietävät 70-80-luvun jutuista. Onneksi alussa mainitsemaani kirjan omaan blogiin on koottu mm. musiikkiin ja elokuviin liittyviä linkkejä ja kirjassa mainitut robotitkin esitellään. Niistä saa kummasti apua fiiliksen luomisessa.
Olen vähän ihmeissäni kirjan esittelyssä mainittuun Huffington Post -lainaukseen aikuisille suunnatusta Harry Potterista. Kirja kyllä on aika kaukana Potterien maailmasta ja sanomastakin, mutta en jaksanut vaivautua etsimään HPostin koko arvostelua nähdäkseni miten tuohon johtopäätökseen oli päädytty. Viihdyin kirjan parissa suurimman osan aikaa. Myönnän että liipaisinsormeni oli herkkä kun jaariteltiin pelien yksityiskohdista. Joillekin ne ovat ehkä parasta antia. Hahmot ovat valitettavan mustavalkoisia ja joitain kirjailijan loppupuolella tekemiä ratkaisuja hahmoihin liittyen pidin jopa naurettavina. War Games ja Monty Python -vuorosanat heristivät minusta pakolliset nostalgiafiilikset, muuten kirja ei yllättänyt tai liikuttanut. Ready Player One on tasaisen hyvää luettavaa, sitä voi huoletta suositella viihteeksi. Sellaiseksi se on kirjoitettukin. Alla vielä kirjan virallinen traileri ja suomenkielisen kirjan lukunäyte löytyy täältä.
