Lauren Beukes: Zoo City

Eteläafrikkalaisen Lauren Beukesin viime vuonna (2010) ilmestynyt Zoo City on herättänyt huomiota ja kerännyt kehuja. Useiden kuukausien aikomusten jälkeen sain vihdoinkin kirjan luetuksi, ja melkeinpä toivon, että olisin tullut lukeneeksi sen jo alkuvuodesta, mutta parempi niin sanotusti myöhään kuin ei milloinkaan. Kirja on voittanut mm. Arthur C. Clarke -palkinnon ja on parhaillaan World Fantasy -palkintoehdokkaana.

Zoo City on Johannesburgin kuviteellinen osa, jossa asuvat koottuna ne ihmiset, jotka ovat elämänsä varrella tehneet vakavan rikoksen. Maagisella tavalla he ovat saaneet kimppaansa lähtemättömästi eläimen. Ihminen ja eläin ovat siitä lähtien niin voimakkaasti sidoksissa toisiinsa, että erottaminen koskee. Eläimen läsnäolo myös leimaa ihmisen, hän on toisen luokan kansalainen, ikänsä tuomittu, suljettuna Zoo Cityyn, josta poistutaan vain luvalla. Zinzi December on entinen toimittaja ja huumeriippuvainen, jonka erikoiskykynä on löytää kadonneitä esineitä. Tekemällä etsintä- ja huijauskeikkoja, hän yrittää elättää itsensä ja maksaa pois diilerille velkaansa. Zinzi ei yleensä etsi ihmisiä, mutta kun hänelle tarjotaan nuoren pop-tähtitytön löytämisestä palkkiota, jolla pääsisi eroon veloistaan, hän suostuu tehtävään, varsinkin kun tapauksessa ei kaikki tunnu olevan kohdillaan ja se herättää kiinnostuksen.

Zoo City on erikoinen kirja. Siinä on paljon tuttuja elementtejä, mutta silti se tuntuu omaleimaiselta ja tuoreelta. Tarinan sijoittuminen Etelä-Afrikkaan antaa sille niin maantieteellisen kuin poliittisen leimankin. Apartheidin käsitettä ei voi välttää tulemasta mieleen, vaikka mitään suoria osoituksia ei tehdäkään, eikä kirjailija ota suoraa kantaa. Hahmoihin sidoksissa olevista eläimistä herää mielleyhtymä Philip Pullmanin Universumien tomu -sarjaan, mikä varsinkin alussa tuppaa vähän häiritsemään. Kumpaisenkin kirjailijan teoksissa eläinhahmoissa on jotain ihmishahmoon liittyviä ominaisuuksia ja eläin vaikuttaisi toimivan myös ajoittain vastapainona. Beukesin eläinhahmot eivät kuitenkaan ole niin selkeästi luokiteltavissa hyviin ja pahoihin. Esimerkiksi Zinzin eläin on laiskiainen ja hänen miesystävänsä eläin mangusti. Beukes avaa tarinassa vähitellen eläimiin ja eläimellistämiseen liittyvää kuviota jättäen kuitenkin osia mielikuvituksen varaan. Se onkin kirjan tärkein ja sanomallisin mysteeri, johon kietoutuu itse etsivätarinakin.

Kirjan tuoreus tulee osittain sen sisältämästä tavasta hyödyntää netti- ja populaarikulttuuria. Tarinan rakenne vaihtelee, sillä suoran kerronnan keskellä on otteita sähköposteista, chattikeskusteluista, raporteista ja dokumenteista, kommenttiosioineen päivineen peräti siinä muodossa kuin ne netissäkin näkyy. Tarinan kadoksissa oleva tyttö on jonkin sortin X Factor -kisan voittaneen duon toinen puolisko ja musiikkibisnes on muutenkin reilusti esillä. Zoo City on synkkä kirja. Se on armoton ja toteava, mutta ei toivoton. Se sisältää myös valoa ja huumoria. Eläimellistettyjen elinolot ja asema on kuin suoraan ghetosta, mutta kaikki eivät ole vaipuneet pohjalle tai masennukseen. Zinzi itse ei välttämättä ole kaikkein samaistuttavin hahmo olemassa, mutta kaiken menneisyyden taakkansa allakaan hän ei ole luovuttanut. Beukes on luonut inhimillisen vahvan naishahmon. Zoo City ilmeisesti luokitellaan urbaaniksi fantasiaksi ja sellaisenaan se on erinomainen ja suositeltava lukukokemus.