Jäänlouhija-aluksen XO, Jim Holden saa avunpyynnön Scopuli-alukselta ja joutuu hengenvaaraan pyrkiessään auttamaan. Hänen aluksensa tuhotaan ja hän tulee aloittaneeksi sodan ilmoittaessaan käsityksensä syyllisestä aurinkokunnalle. Holden, muutaman pelastuneen miehistönjäsenensä kanssa, ei voi välttyä joutumasta tapahtumien keskipisteeseen, jolloin on tärkeää selvittää kuka on oikeasti syyllistynyt ja mihin. Miller, joka toimii yksityisen poliisiyhtiön etsivänä, saa toimeksiannoksi etsiä rikkaan perheen kadoksissa oleva tytär. Millerin ja Holden huomaavat, että heidän tehtävänsä linkittyvät yhteen monimutkaiseen hallitusten, kapinallisjoukkojen ja salaisten yhtiöiden kuvioon, jonka karmivassa kudelmassa ihmishenki on halpaa valuuttaa.
Kirjan alku on varsin mukaansa tempaava ja jännittävä. Kun päähahmot ja sivuhahmot suurin piirtein tuli esitellyksi, mielenkiintoni lopahti. Leviathan Wakes on toki viihdyttävän kevyesti kirjoitettu toimintatarina, jossa pyritään sekoittamaan scifiä ja noirdekkaria, mutta se jää kaikesta yrityksestä huolimatta pinnalliseksi. Hyvin monessa kohdin tunsin lukevani kioskikirjallisuutta, mikä ei sinänsä ole paha, jos odottaa alunperinkin sellaista olevan vastassa. Leviathan Wakesia on kuitenkin kehuttu niin runsaasti ja sanottu jopa vuoden parhaaksi lukukokemukseksi, joten odotukset olivat jotain muuta. Siksipä B-luokan leffa –tyylinen avaruusooppera vomit zombeineen ei oikein sykähdyttänyt. Kirja tuntui auttamattomasti liian pitkältä ja sivutolkulla sisällöttömältä. Ensimmäinen kirja pitkään aikaan, jonka harkitsin pariin otteeseen keskeyttäväni.
Leviathan Wakesilla on toki hetkensä. Kuten jo mainitsin, alku on hyvä. Ja itse asiassa "zombie"-osiotkin ovat ihan kiinnostavia. Maailmanluonti niin ikään onnistuu, mutta Holden ja Miller eivät jaksa innostaa, ja valitettavasti koko kirja on heidän kahden näkökulmaansa. Kirjailijat yrittävät kovasti, mutta hahmot eivät pääse ainakaan minun pinnan alle, vaikka sivuhahmoksi jäävästä Fredistä löysinkin jonkin verran potentiaalia kiinnostavaksi hahmoksi. Erittäin harvan kirjan kohdalla minulle tulee lukiessani tunne, että olen väärää sukupuolta, mutta nyt rohkaistun sanomaan, että Leviathan Wakes on tyyliltään huomaamattaan pehmoäijäkirjallisuutta ja minä olen väärää kohdeyleisöä. Kirjan juoni on kohtalainen, mutta mitään erinomaisia Haa!-elämyksiä siitä ei saa, vaikka ihan mukavasti tarinaa pyritäänkin rakentamaan oivallusten kautta. Jotkut vuorokeskustelut ovat liian yksityiskohtaisia ja toistavia (roger that!), ja niihin olisi toivonut editointia. Saattaa olla, että ne ovatkin editoitu painetussa versiossa tiiviimpään muotoon. Ajoittain mietin kuinka paljon Abrahamin The Dragon’s Pathin kirjoitusprosessi on vaikuttanut Leviathan Wakesin sisältöön, jossa on erotettavissa fyysisesti toisistaan poikkeavia hahmoja, lajeja, samalla tavoin kuin TDP:ssakin, mutta nyt scifimäiseen tyyliin. Jotkut kirjat ovat sellaisia, että ennakkoon niistä haluaa pitää ja Leviathan Wakes oli sellainen minulle. Valitettavasti se jäi kuitenkin ”tulipa luettua”-tasolle ja on hyvinkin mahdollista, että sarjan toinen kirjan ei pääse enää lukulistalleni. Ehkä muutan mieltäni myöhemmin, ehkä en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!