Dan Simmon: Hyperion

Dan Simmonsin Hyperion Cantosin neljä osaa ovat vartoneet kirjahyllyssäni lähes kolme vuotta ennen kuin päätin, että nyt on otollinen aika lukea kirjat. Ensimmäinen kirja Hyperion julkaistiin vuonna 1989 ja käännös ilmestyi 1997.

Deep in the shady sadness of a vale,
Far sunken from the healthy breath of morn,
Far from the fiery noon, and eve's one star,
Sat gray-hair'd Saturn, quiet as a stone,
Still as the silence round about his lair.
- John Keats: Hyperion

Ihmiskunta on levittäytynyt ympäri galaksia ja vanha maa on kuollut. Ihmisten Hegemonia on ajautumassa sotaan ulkopuolisten hyljittyjen kanssa ja ihmiskunnan korkeasta teknologiasta vastaava TekoÄlyjen TeknoCorella on sormensa pelissä. Kaikki liittyy Hyperion-planeettaan ja sen mysteerisiin Aikahautoihin sekä niitä vartioivaan Lepinkäiseen, joka uhmaa fysiikan lakeja ja kommunikoi kuoleman kautta. Lepinkäisen kirkko lähettää seitsemän pyhiinvaeltajaa Aikahaudoille. Legendan mukaan seitsemästä pyhiinvaeltajasta kuusi tulee surmatuksi ja seitsemäs jää eloon esittämään toiveensa Lepinkäiselle. Pyhiinvaeltajat päättävät kertoa matkan aikana kukin oman historiansa ja miten se linkittyy Lepinkäiseen. Matkustajat tutustuvat näin toisiinsa ja pystyvät ehkä selvittämään miksi juuri heidät on valittu tehtävään.. Matkantekoa kuitenkin varjostaa tieto siitä, että yksi heistä on hyljittyjen vakooja.

Kirja on jaksotettu kuuteen selkeään osioon:

Lenar Hoyt – Papin tarina: Mies joka huusi Jumalaa
Fedmahn Kassad – Sotilaan tarina: Sotarakastavaiset
Martin Silenus – Runoilijan tarina: Hyperion-laulut
Sol Weintraub – Oppineen tarina: Unohduksen virta maistuu katkeralta
Brawne Lemia – Etsivän tarina: Pitkät jäähyväiset
Konsulin tarina: Sirin muisto

Tarinoita yhdistää lähinnä Konsulin kautta kerrottava kehystarina. Kukin kertomus avaa lukijalle galaksin historian käännekohtia ja tapahtumia siten, että pikkuhiljaa muodostuu käsitys miten kokonaistilanteeseen on ajauduttu.

Hyperion ahmaisi minut. Tarina vangitsee monisäikeisyydellään, herkkyydellään, raakuudellaan ja lukuisilla pienillä viittauksilla, jotka leikittelevät lukijan huomiolla ja tietämyksellä. Simmons vaihtelee kirjoitustyyliä kertojahahmojen mukaan ja näin jokainen saa omanlaisensa persoonallisen äänen ja viitetyylinsä, joka säilyy myös kehystarinassa. Simmons herättää loistavasti erilaisia tuntemuksia hahmojansa kohtaan. Erityisesti runoilija Martin Silenus sai minut sekä ärsyyntymään että nauramaan ärsyttävyydelleen. Onneksi kirjailija on onnistunut lisäämään hänen hahmoonsa myös komiikkaa tasapainoksi. Useimmiten Simmons käyttää hahmojensa kohdalla tunne-korttia. Hän saa kohdistettua heihin myötätuntoa, vaikka heihin ei muuten pystyisikään samaistumaan. Jokaisen tarina kolahtaa omalla tavallaan ja mikä erinomaisinta, ne kaikki avaavat kokonaisuutta, vaikka muutama tarina vaatiikin hieman selittämistä jälkikäteen.

Minua sykähdytti kirjassa erityisesti Simmonsin luoma maailma, joka on kuvattu niin taitavasti, että melkein pystyin näkemään kaiken silmieni edessä. Kirjailija saa Verkon ja matkustamisen teknisine termistöineen sekä aikasiirtymisineen tuntumaan uskottavalta ja talot, joissa voi kaukosiirtyä kymmeniin eri Verkon maailmoihin enemmän kuin kiehtovilta. Tahtoisin ehdottomasti sellaisen. Maailmaan liittyy myös mielleyhtymiä tarinan ulkopuolelta, sillä kirjailija käyttää runsaasti viitteitä muihin kirjallisiin teoksiin; runoihin, proosaan, uskontoihin ja filosofiaan. Näiden viitteiden huomaaminen ja merkityksen pohtiminen on yksi lukuelämyksen huveista. Hyperion-planeetta on saanut nimensä John Keatsin samannimisestä keskeneräisestä runosta ja yleensäkin Keatsin runon vaikutus näkyy tarinan kaaressa voimakkaasti, kuten Geoffrey Chaucer kerrontatyylissä. Tekstissä tulee esille usein runoilija Ezra Pound ja Beowulf sekä Jack Vancen Dying Earthkin saavat oman nostonsa. Selvemmin viitteet tulevat esille alkuperäiskielisessä tekstissä. Alun jälkeen tarkistelin välillä englanniksi jäikö minulta jotain oivaltamatta käännöksen vuoksi. Negatiivisena puolena pitänee mainita, että jossain kohdin Simmons intoutuu viitteidensä kanssa sen verran paljon, että ne alkavat tuntua itsetarkoitukselta. Onneksi se jää lyhyeksi välivaiheeksi. Hyperionin tarina jää selkeästi kesken ja niin kiinnostava se on, ettei kakkososa pölyty enää pitemmän aikaa kirjahyllyssä ennen lukemistaan.