John Ruskin: Kultavirran kuningas tai Mustaveljet. Styrian tarina.

John Ruskinin (1819-1900) tänä keväänä ilmestynyt Kultavirran kuningas tai Mustaveljet. Styrian tarina. on pieni sievä kirjanen, jonka jälkisanoissa mainitaan, että The King of the Golden River or The Black Brothers: A Legend of Stiria on Ruskinin ainoa kaunokirjallinen teos, joka julkaistiin alunperin englanninkielisenä 1851. Muut lähteet ilmoittavat ilmestymisvuodeksi 1841. Niin tai näin, tuolloin elettiin viktoriaanisen Englannin moraalista aikaa, ja viiteen lukuun jaettu vaiheittainen kertomus edustaa opettavaista satua, jossa on synkkiäkin piirteitä. Tarinasta on pari aiempaa suomennosta, varhaisin ilmeisesti jo 1870-luvulta ja toinen 1910-luvulta.

Kolme veljestä, Karri, Hansu ja Onni elävät kauniissa, runsasantisessa laaksossa, mutta kaikille siellä elo ei ole tasapuolista. Onni on vanhempien veljiensä ikeen alla, eivätkä veljet ole tunnetusti kovin ystävällimielisiä, vaan ahneita oman edun tavoittelijoita. Tästäpä syntyy mallikelpoinen asetelma oikeista ja vääristä teoksista ja niistä saadusta palkasta.

Kultavirran kuningas ja Mustaveljet on hyvinkin perinteinen satu, jossa sorrettu tai vähäosainen mutta hyväsydäminen hahmo pärjää koettelemuksissa kanssaihmiset ja eläimet huomioimalla paremmin kuin ne, jotka ovat itsekkäitä. Tarinaan luonnollisesti kuuluu mukaan lumous ja ripaus magiaa, jonka kautta ns. ylemmänkäden oikeutta jaetaan. Kauanhan lukemisessa ei mennyt, sillä kirjasessa on sivuja vain 61, mutta oli mukava palata tauon jälkeen takaisin tämän tyyppiseen vanhaan kerrontaan. Tuli oikein ikävä Grimmin satuja (ehkäpä mielummin niiden vähemmän silotelluissa muodoissa).

Lastenkirjahan Kultavirran kuningas tai Mustaveljet. Styrian tarina. on, mutta sopii kyllä aikuisillekin luettavaksi ilman verukkeita ja lyhyytensä vuoksi vaikkapa otettavaksi lukumaratoneille välipalaksi. Kuvitus on kiva lisä.

Tulevia kirjoja kesä-syksy 2014

Yleensä teen katsauksen tulevan kauden uutuuksiin varhaisemmassa vaiheessa, mutta nyt tarkastelu on hieman venynyt, kun tuntuu, että paljon on edellisiä uutuuksiakin jäänyt väliin. Tähyilen nyt kuitenkin kesällä ja syksyllä 2014 ilmestyviin genrekirjoihin, jotka ovat herättäneet erityisesti mielenkiintoni. Aloitetaan käännöksillä ja kotimaisilla.

Heinäkuu

Vaikka monta kertaa olen aikonut, en ole vielä saanut aloitettua Alastair Reynoldsin Poseidonin lapset -sarjan ensimmäisen kirjan, Muistoissa sininen maa, lukemista. Se on yhä lukujonossa ja sinne nostan myös heinäkuun alussa ilmestyvän sarjan kakkoskirjan, Terästuulen yllä. Kyllä minä vielä jonain päivänä tuon Reynoldsin selätän. En tiedä mikä ihme kynnys minulla on hänen teoksiin, vaikka ne houkuttelevat kovasti. Toinen heinäkuun kiinnostuksen kohde on Sarah Lotzin Kolme, joka näköjään luokitellaan usein kauhu-kategoriaan, mikä ei ole minulle ominta sarkaa. Kirja on ulkomailla jakanut mielipiteitä äärilaidasta toiseen, joten on vaikea tietää mitä odottaa, mutta juoniselostus on kiinnostava, joten kirja tulee hankittua.

Syyskuu

on ruuhkainen, sillä silloin ilmestyy näillä näkymin useita kiinnostavia opuksia, alkaen Robert W. Chambersin alun perin vuonna 1895 ilmestyneestä yliluonnollisen kauhun klassikkokirjan suomennoksesta, Keltainen kuningas. Kuun puolessa välin napsahtaa markkinoille Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarjan päätösosa, Susikuningatar, jota innolla odotan, kuin myös kansikuvaa, jota ei ilmeisesti vielä ole näytillä. Harmi. Maria Turtschaninoffin seuraava kirja Maresi: Punaisen luostarin kronikoita alkoi kiinnostaa sen jälkeen kun luin kirjailijalta hienon Anachén (arvostelu). Hannu Rajaniemen Kausaalienkeli on luonnollisesti syksyn odotetuin käännöskirja, sillä vaikka englanninkielinen teos ilmestyy jo ensi kuussa, olen päättänyt odottaa suomennoksen. Kvanttivaras-trilogia saa nyt päätöksen, mutta eipä huolta, sillä Rajaniemeltä on tiedossa lisää tuotantoa yhden stand-alonen ja novellikokoelman verran parin vuoden sisällä. Toivottavasti ja todennäköisesti myös suomeksi.

Syksyn uutuuksia on myös Hugh Howeyn Siilo-saagan kakkoskirjan Shiftin käännös, Siirros, jonka tulin lukeneeksi vuosi sitten englanniksi kolmessa ilmestyneessä osassa (1, 2 ja 3). Saatan ostaa suomennoksen, mutta epäilen, etten lue sitä uudestaan, vaan siirryn suoraan vielä lukemattomaan sarjan viimeisen osaan Dustiin.

Francis Marion Crawfordin Ajattomat aaveet -novellikokoelma on kiinnostanut siitä lähtien, kun näin Johanna Vainikainen-Uusitalon livekääntävän sitä viime kesän Finnconissa. Ehkäpä kirja tulee ulos syksyllä. Se on jälleen näitä 1900-luvun alun teoksia, jotka tuntuu tärkeältä lukea ihan yleissivistyksen vuoksi. Syksyn suurin sarjakuva-tapaus on Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Sagan ensimmäisen volumen ilmestyminen suomeksi. Luin kaikki sarjiksen osat irtonumeroina (Saga Volume 1-3) pari kuukautta sitten, mutta en ole ehtinyt vielä bloggaamaan niistä. Joka tapauksessa, erittäin suositeltavaa sf-sarjakuvaa tulossa. Kannattaa tutustua.

Lokakuu – joulukuu

Tämän hetkisten tietojen mukaan lokakuussa ilmestyy Matthew Matherin kyberaikaan sijoittuva teknotrilleri Kybermyrsky, joka ilmeisesti on vauhdikas ja jännittävä tarina, jossa ei tuhlailla aikaa hahmojen syvyyteen. Vai onko? Sopivassa mielentilassa uskoisin kirjan päätyvän luettavakseni, ainakin se on alustavasti kiinnittänyt huomiota. Loppuvuodesta ilmestyy pari tietokirjaopusta, jotka tulevat todennäköisesti myös hankittua omaksi eli Vesa Sisätön ja Juri Nummelinin Tolkienin elämä ja teokset sekä Jari Koposen Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa: Bibliografia 1803–2013.

Huh. Ja sitten ulkomaiset.

Kesäkuu – elokuu

Tässä kuussa ilmestyy uusi George R.R. Martinin ja Gardner Dozoisin toimittama antologia nimeltä Rogues. Enpä minä antologioita ole tainnut juuri koskaan kokonaan lukea, sillä en ole sinut formaatin kanssa, mutta niitä kertyy hyllyihini niissä julkaistavien yksittäisten novellien vuoksi. Rogues sisältää Martinilta A Song of Ice and Fire -maailman historiaan sijoittuvan tarinan, The Rogue Prince, or, the King's Brother. Must. Heinäkuun alkupuoliskolla tulee yksi vuoden odotetuimmista, Joe Abercrombien Half a King. Niin ikään Must. Ennakkoarviot viittaavat YA-sarjan aloituskirjan olevan taattua Abercrombieta, joten Finncon-matkat taittunee junassa Lord Grimdarkin seurassa, jos en ehdi jo sitä ennen kirjaa lukaista. Elokuun puolessa välissä ilmestyy Robin Hobbin Fitz and the Fool -sarjan ensimmäinen osa, Fool's Assassin, jota hieman jännityksellä ja ristiriitaisin tuntemuksin odottelen. Tuskin yllättää, kun sanon että kirja on Must.

Lokakuu

Lokakuussa tulee jatkoa Ann Leckien Ancillary Justicelle (arvostelu), Ancillary Sword, joka toivottavasti on yhtä hyvä kuin ykkösosa tai vielä parempi. Paolo Bacigalupi on ahkeroinut sitten viime lukeman ja viime vuotisen zombiekirjan (ostin, mutta hmm, jostain syystä en ole lukenut, johtuisikohan zombeista…) jälkeen on tulossa kaksi teosta, tänä vuonna lokakuussa YA-trilleri The Doubt Factory ja ensi vuonna aikuisille suunnattu The Water Knife. Kumpainenkin päätyy lukulistalle kirjailijan tähän astisten meriittien vuoksi.

Lokakuun lopulla vuorossa on jälleen Must-kirja, George R.R. Martinin, Elio Garcían ja Linda Antonssenin The World of Ice and Fire, joka sisältää sellaisen tujauksen A Song of Ice and Fire -tietoutta, että olen tajuton seuraavan kuukauden. Hyvä jos jouluksi tokenen. Ehkä minun siksi kannattaisi lukea ensin Patrick Rothfussin The Kingkiller Chronicles -sarjan maailmaan liittyvä pienoisromaani Aurista The Slow Regard of Silent Things, sillä ainakin tällä hetkellä Amazon ennakkomyy ekirjaversiota samalle päivämäärälle kuin ASOIAF-worldbookia.

Marraskuu – joulukuu

Vuoden loppukuukaudet tsekkasin vain pikaisesti, sillä alkoi jo tuntua, että kiinnostavia kirjoja ilmestyy taas enemmän kuin tarpeeksi. Brian Talbotin Grandville: Nöel -sarjis, Ian Tregillisin uusi sarjan aloitus, The Mechanical ja Brandon Sandersonilta lisää Legion-tarinaa, Legion: Skin Deep. Hah, miten arvasinkaan reilu puolitoista vuotta sitten (Legionin arvostelu) Sandersonin palaavan hahmoon uudemman kerran.

Tyypilliseen tapaan apuna tulevien kirjojen seurannassa käytin Risingshadown suomenkielistä ja englanninkielistä tietokantaa, joita itsekin harvakseltaan täydennän. Amazonin huikea kirjavalikoima on luonnollisestikin myös hyvä tietolähde, joskaan ei päivämäärien osalta aina luotettavin.

Arthur C. Clarke: 2001 avaruusseikkailu

Seikkailuni Arthur C. Clarken mielikuvituksen syövereihin jatkuu. Uusintaluettavana oli 2001 avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, 1968, suomennos 1969), jonka luin ensimmäistä kertaa joskus 80-luvun alkupuoliskolla. Muistikuvat kertoivat minulle, ettei kirja ollut kovin ilmeikäs (=tylsähkö) ja yhtä aikaa kirjan kanssa tehty elokuvakin omituinen. Onneksi oli mahdollisuus päivittää käsityksiä kumpaisenkin osalta näin myöhemmin. On eri asia muuttuivatko käsitykset miksikään.

Kuusta löydetään salaperäinen musta monoliitti, joka paljastuttuaan lähettää voimakkaan signaalin. Löydös pidetään salaisuutena, josta vain joukko valittuja henkilöitä tietää, heidän mukanaan tohtori Heywood Floyd. Monoliitti saattaa mullistaa käsityksen älyllisestä elämästä avaruudessa, joka vaikuttaisi olevan vanhempaa ja kehittyneenpää kuin Maassa. Miehitetty avaruusalus lähetetään signaalin perään Saturnukseen selvittämään mistä on kyse. Aluksessa on korkeasti koulutettujen astronauttien, Poolen ja Bowmanin, sekä talviuneen vaivutettujen kolmen tiedemiehen lisäksi tekoälyllä varustettu tietokone, HAL 9000, joka tarkkailee ja säätelee aluksen toimintaa. Ihmismieltä jäljittelevä HAL on altis myös ihmislogiikan heikkouksille, minkä seurauksena matkasta tulee odotettua vaarallisempi ja lopputulokseltaan yllättävämpi.

"Kuunkatselijalla ei ollut näkemästään mitään tietoista muistikuvaa, mutta kun se sinä iltana istui pesänsä ovensuussa miettimässä, korvat herkistyneinä kuunnellen ympärillä olevan maailman ääniä, se tunsi uuden ja voimakkaan tunteen ensimmäiset vihlaisut. Se oli epämääräistä ja sekavaa kateuden tunnetta – tyytymättömyyttä elämään. Sillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mistä tunne johtui, ja vielä vähemmän siitä, mikä siihen auttaisi, mutta tyytymättömyys oli tullut sen sieluun, ja se oli ottanut pienen askelen kohti ihmisyyttä."

Clarken ihmiskäsityksestä voisi varmaankin tehdä kirjojen ja haastattelujen perusteella ihan tutkielman ja on ehkä tehtykin, mutta näin harrastelukijalle siitä avautuu ajoittain yllä olevan esimerkin kaltaisia mielenkiitoisen negatiivisia sävähdyksiä, mikä varmaankin selittää ainakin osittain, miksi maan ulkopuolinen äly esitetään loistokkaampana ja kehitykseltään tavoiteltavampana pikemminkin kuin uhkana. Selkeimmin lukemistani Clarken kirjoista tämä näkyy Lapsuuden lopussa (arvostelu), mutta myös 2001 avaruusseikkailussa. Oikeastaan en ole varma, onko ihmislajin Clarken mielestä edes tarkoitus kehittyä omassa pikkuruisessa avaruuden "nurkassaan", vaan osana maailmankaikkeuden evoluutiota ja vuorovaikutuksen tai ainakin vaikutuksen alaisena.

2001 avaruusseikkailu alkaa todella kiinnostavasti ja koko tarina sisältää paljon elementtejä, jotka ovat olleet esikuvina ja vaikutteina genrelle, niin kirjoille kuin elokuvillekin. Kirjan suurena teemana on jo edellä mainittu evoluutio, missä ihmislaji luo teknisen ja tieteellisen kehityksen vaiheessaan tekoälyn ja ydinaseet, joita sillä ei vielä ole kuitenkaan kapasiteettia hallita. Clarke kuvaa avaruusmatkaa ja avaruusaluksen toimintoja jälleen yksityiskohtaisesti, mikä tällä kertaa ei ollut yhtä kiehtovaa kuin mitä koin Uhka avaruudesta (arvostelu) kohdalla. Silti esimerkiksi nollapainovoiman wc:n mukaan ottaminen oli sinänsä huvittavaa (myös elokuvassa). Tuntuu oudolta ajatella, että tämä kirja kirjoitettiin ennen kuin ihminen astui Kuun pinnalle, mutta aika moni Clarken kirjoista on kirjoitettu.

Kerronnallisesti 2001 avaruusseikkailu on lukemistani Clarken kirjoista heikoin. Siitä huolimatta, että sillä on sisällölliset ansionsa. Katsoin heti perään Kubrickin ohjaaman elokuvan ja aloitus on suuremmoinen. Mutta sitten… elokuva on tylsä ja ajoittain musiikki ärsytti ja sattui korviin. Ei voi mitään. Onhan se visuaalinen ja taiteellinen, mikä selvästi on Kubrickin suurin panos teoksen syntyyn. Jos en olisi kirjaa lukenut alle, osa kohtauksista olisi jäänyt hieman hämäriksi, kuten HALin käyttäytymisen motivaatio ja loppukohtaus, varsinkin jälkimmäinen. Mutta se alku! Varmaankin yksi vaikuttavimmista tai ainakin mieleenpainuvimmista leffa-aluista:

Nyt sitten arvon, kannattaako jatko-osat lukea. Ehkä 2010 avaruusodysseia ainakin.

Jo Walton: My Real Children

Jo Waltonin uusin romaani My Real Children julkaistiin muutama viikko sitten. Edellinen Among Others (arvostelu) nousi Hugo ja Nebula-voittajaksi ja ennustan, että My Real Childrenkin tulee huomioiduksi tällä sektorilla.

Eletään vuotta 2015 ja Patricia Cowan on iäkäs muistisairaudesta kärsivä nainen. Hän unohtelee päivämääriä, tapahtumia ja sanoja, mutta muistaa menneensä naimisiin Markin kanssa ja saaneensa neljä lasta. Outoa kyllä, mutta hän muistaa myös eläneensä elämänsä Been kumppanina ja kasvattaneensa yhdessä tämän kanssa kolme eri lasta. Menneisyyksien maailmat ovat erilaiset, toisessa pommi surmaa presidentti Kennedyn, toisessa Kennedy elää, mutta ei asetu enää ehdokkaaksi toiselle kaudelle ydinsodan uhkan muututtua todellisuudeksi. Patricialla on kaksi elämää, kaksi maailmaa ja kaksi versiota historian kulusta. Kaikki oli kiinni yhdestä vastauksesta.

My Real Children on jälleen kerran osoitus siitä, kuinka vetävästi Jo Walton osaa kirjoittaa arkisesta elämästä iloineen ja suruineen. Kieli on selkeää ja tarinassa on sekä populaarisia viitteitä että tunnetta, mitkä tekevät siitä helposti lähestyttävän ja samaistuttavan. Waltonin kirja tuo esille naisen elämää eri kausina, eri rajoituksilla ja vaihtoehdoilla, ajoittain varsin yksityiskohtaisilla kuvauksilla. Teemoina ovat suvaitsevaisuus ja seksuaalioikeudet, kuin myös perhe ja yleensä läheisyys. Rakkautta käsitellään ilman ylitse lyövää sentimentaalisuutta. Patricia, jonka nimi vaihtelee eri elämän tilanteissa Patsysta, Pattysta, Triciasta, Trishista aina Patiin, on vahva ja kohtalaisen vaatimaton persoona, joka pyrkii monesti ohittamaan itsensä ja toimimaan muiden avuksi ja hyväksi silloinkin kun muut sitä eivät välttämättä ymmärtäisi. Minusta tuntuu, että minä tunnen Patrician kaltaisen henkilön ja minulla oli koko ajan kasvot mielessäni tälle hahmolle.

Walton on ennenkin kirjoittanut vaihtoehtohistoriallisesta maailmasta, ja nytkin hän luo kaksi todellisuutta, jotka poikkeavat meidän todellisuudestamme. Sweconin haastattelussa kirjailija korosti, että hän kirjoittaa lajityypiltään niin fantasiaa kuin science fictionia ja vaikka tässä teoksessa mennäänkin perusasetelmassa hieman fantasian puolelle, niin science fiction -elementit ovat hallitsevasti läsnä. Avaruusaika kehittyy Kuun pinnalla kävelyä pidemmälle ja Kuuhun perustetaan tukikohta, jossa yksi Patrician lapsista tekee tutkimustyötään. Marsin lentokaan ei tunnu kovin kaukaiselta ajatukselta. Rankin historian muutos liittyy ydinaseisiin ja maailman poliittisten asetelmien liukumiseen siihen pisteeseen, että niitä myös käytetään konfliktien ratkaisemiseksi ja seuraamukset ovat sen mukaisia.

Välillä tuntuu, että Patrician perheiden vaiheiden läpikäynti vuosilukuineen pomppaa tyylillisesti luettelemiseksi tai päiväkirjaksi, enkä voinut olla vertailematta teosta myös viime vuonna ilmestyneeseen Kate Atkinsonin Elämä elämältä (arvostelu) -kirjaan. Atkinsonin tarina on selkeästi haastavampi ja mielestäni myös parempi, joskaan sekään ei onnistu tyydyttämään täydellisesti. Waltonin vahvuus siihen nähden on lopussa, joka ei selitä, vaan lisää eteerisyyttä ja kauneutta tarinalle. Kuin tähtitaivasta katsoisi miettien mikä on totta ja mahdollista. My Real Childrenin muutamat heikkoudet tulee painettua villaisella lopun vuoksi.

Tähän kirjaan kannattaa tutustua, sillä uskonpa, että monelle lukijalle se on väkevämpi kokemus kuin minulle, vaikka itsekin siitä pidin. Nähdäänkö tämä siis ensi vuonna Hugo-ehdokkaana?

Vesa Sisättö: Matka Postimerkkien maailmaan

Vesa Sisätön nuortenkirja Matka Postimerkkien maahan ei ole varsinaisesti ollut lukulistallani, mutta kun tulin hankkineeksi kirjan kirjailijan nimmarin kera taannoisella Maarianhaminan matkallani, jonka päätteeksi minulla oli ruhtinaallisesti junassa aikaa lukea, niin kohtalaisen lyhyt tarina napsahti sujuvasti tämän vuoden luettujen joukkoon. Kirja on ilmestynyt 2010.

15-vuotias Juho on vähän erikoisempi nörtti, ei mikään tietokonevelho, jonka taitoja kaveripiirissä voisi ihastella, vaan hän keräilee epämuodikkaasti postimerkkejä. Se ei tunnu olevan sellainen harrastus, jolla saisi huomiota ihanalta Nooralta, johon Juho on salaa ihastunut. Mutta toisin käy, sillä Juho perii isoenoltaan Kalervolta postimerkkikansion ja suurennuslasin, joiden avulla voi taianomaisesti matkustaa Postimerkkien maahan, Filatelikaan. Kotibileissä Noora kurkistaa Juhon postimerkkikansioon ja katoaa, ja Juholle tulee kiire kaverinsa Emmin kanssa pelastaa hänet postimerkkimaailman lukuisilta tutuilta, mutta silti oudoilta ja myös pelottavilta hahmoilta.

Matka Postimerkkien maahan on suoraviivainen seikkailukertomus, jossa nuorelle pojalle jää samalla sisäistä oivallus- ja kasvuaikaa. Juho ei ole varsinaisesti koulukiusattu, vaan hän kuuluu periaatteessa, nykynäkökulmasta hieman erikoisesta harrastuksestaan huolimatta, harmaaseen keskimassaan, mikä on positiivinen asia. Juho on tavallinen teini ihastuksineen ja epävarmuuksineen, jolta tarvittaessa löytyy myös selviytymistaitoja. Ei tarvitse olla supersankari ja -osaaja.

Filatelika on kiinnostava maa, sillä siellä ovat kaikki ne asiat ja ihmiset, joita postimerkeissä vain on kuvattu. Ja ilman, että tuntee harrastusta kummoisemmin, pystyy jo kuvittelemaan sen kirjon. Tarinassa viliseekin sekalainen porukka aina kuningattarista diktaattoreiden kautta Aku Ankkaan, puhumattakaan filosofian ja tieteen suurnimistä. Filatelikassa on alkanut tapahtua kummia ja maailma on synkistynyt, mikä saa aikaan romanttisen kuvion ohella tarinan jännitteen. Seikkailut ihmemaailmoissa ovat olleet kautta aikain suosittuja, ja guuglaus kertoo, että filateliaa esiintyy lukuisissa fiktiivisissä kirjoissa. Itse törmäsin kuitenkin ensimmäistä kertaa postimerkkimaailmaan, mikä ideana on loistava. Siinä on paljon potentiaalia ja Sisättö onkin oivaltanut maailman monipuolisuuden ja luonut sille säännöt, joiden mukaan esimerkiksi matkustetaan. Olisin kaivannut ehkä kuitenkin kunnianhimoisempaa otetta, maailmasta olisi saanut syvemmän ja vaarantuntua nostettua asteluokkaa korkeammalle.

Nuorissa hahmoissa ei löydy yllätyksellisyyttä, mutta heidät on kuvattu kuitenkin elävästi. Ja kuten monesti nuorten näkökulmasta, aikuishahmot ovat hieman hönttejä, ainakin Kalervo. Aikuisen näkökulmasta hahmon olisi voinut oikeastaan kirjoittaa paremminkin. Kaiken kaikkiaan, Matkan Postimerkkien maahan luki sujuvasti, mutta mikään suuri elämys se ei ollut, eikä ilmeisesti ole tarkoitettukaan olevan. Kirjan ydinkohderyhmänä ovat varhaisteinit ja heille tarina antaa varmasti enemmän kuin tällaiselle varttuneemmalle lukijalle. Sujuvuutensa, keveytensä ja pituutensa vuoksi voisin muuten suositella teosta vaikka blogien lukumaratonkirjaksi.

Diana Wynne Jones: Kyylän kyydissä

Oli aika poimia World Fantasy -palkintoehdokkaiden lukutavoitelistaltani yksi teos luettujen joukkoon. Hieman hitaanpuoleisesti listalle on punaista ilmestynyt, mutta ajatuksena ei olekaan kiirehtiä, vaan käydä läpi ajan kanssa. Vuonna 1984 ilmestynyt Diana Wynne Jonesin Archer's Goon ei voittanut 1985 World Fantasy -palkintoa, vaan sinä vuonna jaettiin ykkössija Robert Holdstockin Alkumetsän (arvostelu) ja Barry Hughartin Bride of Birdsin kesken. Archer's Goon suomennettiin nimellä Kyylän kyydissä 1990. Olen aiemmin lukenut Jonesilta The Tough Guide to Fantasylandin, jota pidin erinomaisena. Jostain syystä en kuitenkaan ole tullut tarttuneeksi muihin hänen kirjoihinsa ennen tätä.

Howard Sykes löytää eräänä päivänä keittiöstä isokokoisen mutta pienipäisen Kyylän, joka ilmoittaa pysyvänsä perheen seurassa niin kauan kunnes Howardin isä, Quentin, on maksanut Archerille velkansa, kaksituhatta sanaa. Archer on yksi seitsemästä sisaruksesta, joilla on maagisia voimia, ja he pitävät vallassaan Howardin kotikaupunkia. Jokaisella sisaruksella on omat erikoishallinta-alueensa, kuten kunnallistekniikka, sähkönjakelu, laki ja järjestys tai kulttuuri ja koulutus.Vaan onko Howardin kirjailijaisän sanat sittenkään menossa Archerille vai jollekin muulle sisarukselle? Joku heistä haluaa alistaa valtaansa koko maailman ja sanoilla on oma mahtinsa. Howard ja hänen Äksy-sisarensa tempautuvat mutkikkaaseen seikkailuun, jossa ajalla ja paikalla on merkitystä.

Alussa Kyylän kyydissä vaikutti kohtalaisen tavalliselta nuorille suunnatulta humoristiselta fantasiakirjalta, mutta mitä pidemmälle tarina eteni, sen yllätyksekkäämmäksi se kävi juoneltaan ja lopun käänteet olivat toteutukseltaan varsin hienoja. Matkan varrellakin on monia kekseliäitä yksityiskohtia. Kirjaa lukiessa tuli kuitenkin samankaltainen olo kuin Terry Pratchettin teoksia lukiessa, että ei tiedä onko tämä hauskaa, vai enkö oikein ymmärrä. Silti loppuseuraamuksena huomaa pitäneensä kirjasta, ajoittain ehkä jopa nauraneensa ja ehdottomasti on sitä mieltä, että kannatti lukea. En kuitenkaan varauksetta ihastunut Jonesin tyyliin ja nuortenkirjamaisiin hahmoihin. Mikä ei tietenkään estä, ettenkö lukisi kirjailijalta jatkossakin jotain. Suosituksia?

Kirjan pohjalta on tehty 1992 myös brittiläinen tv-minisarja, jonka käsikirjoitukseen kirjailija oli ilmeisesti suht’tyytyväinen. En ole nähnyt sarjaa, mutta jos se joskus vastaan tulee, niin ehkä katson.

Kesän genrekarkelot

Pari conia on tälle vuodelle jo takana (Eastercon ja Åcon), mutta kesän aikana on tiedossa vielä monta genrekirjallisuuden tapahtumaa ja kiinnostavia kirjailijatapaamisia. Kesäkuussa vietetään Tähtivaeltajapäivää lauantaina 14.6. Helsingissä. Tapahtuma on ilmainen ja kotimaisten tähtien lisäksi vierailemassa on Hal Duncan. Siitä pari viikkoa myöhemmin eli 27.-29.6. ruåtsalaiset ystävämme pistävät parastaan Steampunkfestivaaleilla Gävlessä. Tiedossa on kaikenlaista höyrypunkkiin liittyvää, ja varmasti erinomaisia asukokonaisuuksia, mutta myös kirjailijat Cory Doctorow ja Chris Wooding, jotka minua kiinnostavat.

Heinäkuussa on one and only Finncon, tällä kertaa Jyväskylässä 11.-13.7. Ohjelmasta löytyy varmasti kaikenlaista kiinnostavaa ylenmäärin, etenkin kunniavieraiden Elizabeth Bearin, Hannu Rajaniemen ja Jukka Halmeen ohjelmat. Näiden loistokkaiden, absoluuttisesti kosmisten vieraiden lisäksi vierassivu kertoo läsnä olevan Cheryl Morganin ja Scott Lynchin.

Elokuussa on se suuri pippalointi, eli wööldcon. Loncon 3 haltioittaa genrekansaa 14.-18.8. Lontoossa. Tuhannet ja tuhannet kävijät tungeksivat lukuisissa ohjelmissa, esittelyissä, workshopeissa jne. Olen henkisesti valmistautunut jo nyt väsyneisiin jalkoihin ja mankelin läpi vedettyyn kroppaan, mutta myös valtavaan määrään ohjelmia, jotka on ihan pakko nähdä. Kunniavieraista eniten kiinnostavat Robin Hobb, jonka uutuuskirja ilmestyy sopivasti coniaikatauluun nähden, kansitaiteilija Chris Foss ja Grandville-sarjakuvista tuttu Bryan Talbot. Also Appearing -lista on sekin huikea! Patrick Rothfuss on siellä.

Heti Lonconin jälkeen seuraavana viikonloppuna on Dublinissa tämän vuoden Eurocon, Shamrokon. Ohjelmassa näkyy tietenkin irlantilaisuus, mutta Easterconissa minulle kerrottiin, että Irlannissa on vankka puolalaisyhteisö, jonka iloksi järjestetään myös puolankielistä ohjelmaa, vetonaulana tietenkin kunniavieras Andrzej Sapkowski. Sapkowski kiinnostaa minuakin, mutta ehkä enemmän englanninkielellä, kun puola ei valitettavasti kuulu taitoihini.

Kaikkien steampunk-pukeutujien kauhistukseksi kerron, ettei minua itseäni kiinnosta lainkaan erilaisiin kostyymeihin pukeutuminen, vaikka sujuvasti katselenkin niitä muiden yllä. Sen sijaan minut voi bongata tapahtumista t-paita päälläni (ja housut jalassa). T-paidassa voi olla yksi lohikäärme, kaksi lohikäärmettä tai sitten ihan jokin muu eläin.

Syksyllä on suunnitelmissa käydä katsomassa Hilary Mantelin Wolf Hall ja Bring Up the Bodies -kirjojen pohjalta tehdyt teatteriesitykset, mutta ne menevätkin jo toisen genren alle, joten ei niistä sen enempää. Olisi mukava tietää mitä tapahtumia muilla on kesän suunnitelmissa. Keskiaikaiset markkinat olisi joskus kiva kokea...