15-vuotias Juho on vähän erikoisempi nörtti, ei mikään tietokonevelho, jonka taitoja kaveripiirissä voisi ihastella, vaan hän keräilee epämuodikkaasti postimerkkejä. Se ei tunnu olevan sellainen harrastus, jolla saisi huomiota ihanalta Nooralta, johon Juho on salaa ihastunut. Mutta toisin käy, sillä Juho perii isoenoltaan Kalervolta postimerkkikansion ja suurennuslasin, joiden avulla voi taianomaisesti matkustaa Postimerkkien maahan, Filatelikaan. Kotibileissä Noora kurkistaa Juhon postimerkkikansioon ja katoaa, ja Juholle tulee kiire kaverinsa Emmin kanssa pelastaa hänet postimerkkimaailman lukuisilta tutuilta, mutta silti oudoilta ja myös pelottavilta hahmoilta.
Matka Postimerkkien maahan on suoraviivainen seikkailukertomus, jossa nuorelle pojalle jää samalla sisäistä oivallus- ja kasvuaikaa. Juho ei ole varsinaisesti koulukiusattu, vaan hän kuuluu periaatteessa, nykynäkökulmasta hieman erikoisesta harrastuksestaan huolimatta, harmaaseen keskimassaan, mikä on positiivinen asia. Juho on tavallinen teini ihastuksineen ja epävarmuuksineen, jolta tarvittaessa löytyy myös selviytymistaitoja. Ei tarvitse olla supersankari ja -osaaja.
Filatelika on kiinnostava maa, sillä siellä ovat kaikki ne asiat ja ihmiset, joita postimerkeissä vain on kuvattu. Ja ilman, että tuntee harrastusta kummoisemmin, pystyy jo kuvittelemaan sen kirjon. Tarinassa viliseekin sekalainen porukka aina kuningattarista diktaattoreiden kautta Aku Ankkaan, puhumattakaan filosofian ja tieteen suurnimistä. Filatelikassa on alkanut tapahtua kummia ja maailma on synkistynyt, mikä saa aikaan romanttisen kuvion ohella tarinan jännitteen. Seikkailut ihmemaailmoissa ovat olleet kautta aikain suosittuja, ja guuglaus kertoo, että filateliaa esiintyy lukuisissa fiktiivisissä kirjoissa. Itse törmäsin kuitenkin ensimmäistä kertaa postimerkkimaailmaan, mikä ideana on loistava. Siinä on paljon potentiaalia ja Sisättö onkin oivaltanut maailman monipuolisuuden ja luonut sille säännöt, joiden mukaan esimerkiksi matkustetaan. Olisin kaivannut ehkä kuitenkin kunnianhimoisempaa otetta, maailmasta olisi saanut syvemmän ja vaarantuntua nostettua asteluokkaa korkeammalle.
Nuorissa hahmoissa ei löydy yllätyksellisyyttä, mutta heidät on kuvattu kuitenkin elävästi. Ja kuten monesti nuorten näkökulmasta, aikuishahmot ovat hieman hönttejä, ainakin Kalervo. Aikuisen näkökulmasta hahmon olisi voinut oikeastaan kirjoittaa paremminkin. Kaiken kaikkiaan, Matkan Postimerkkien maahan luki sujuvasti, mutta mikään suuri elämys se ei ollut, eikä ilmeisesti ole tarkoitettukaan olevan. Kirjan ydinkohderyhmänä ovat varhaisteinit ja heille tarina antaa varmasti enemmän kuin tällaiselle varttuneemmalle lukijalle. Sujuvuutensa, keveytensä ja pituutensa vuoksi voisin muuten suositella teosta vaikka blogien lukumaratonkirjaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!