perjantai 6. tammikuuta 2017

Walter Jon Williams: Rautahermot

Olen varmaankin jossain vaiheessa blogini historian aikana tuumannut kyberpunkin olevan kohtuullisen haasteellista luettavaa minulle, vaikka olen nauttinut varsinkin Pat Cadiganin tuotoksista (arvioita täällä). Suhteellisesti tarkasteltuna olen lukenut tämän alagenren kirjallisuutta siis kohtuullisen vähän. Nyt on kuitenkin tullut jälleen ajankohtaiseksi tarttua kyberpunkiin, jonka trendi on noususuunnassa Blade Runner 2049 -elokuvan ja Altered Carbon -tv-sarjan myötä. Lisäksi Helsingin Worldconiin on tulossa kunniavieraaksi Walter Jon Williams, jonka bibliografia sisältää kyberpunk-teoksia. Luin yhden niistä, sen ainoan suomennetun eli vuonna 1992 julkaistun Rautahermot (Hardwired, 1986).

Kiertoradan eliitin korporaatioiden hallitsemassa Amerikan sodan runtelemissa raunioissa, panssaripojat, pölypimut, nappiaivot ja muut jäljellä oleva maan massa yrittää selviytyä keinolla millä hyvänsä slummien törkyjen ja huumeiden keskellä. Jotkut uskaltavat vielä haaveilla paremmasta, ja yksi heistä on teknisesti viritetty pölypimu Sarah, joka toivoo saavansa itsensä ja veljensä vielä jonain päivänä parempaan elämään Kiertoradalle ja sen vuoksi ottaa vastaan tehtävän, joka asettaa hänet vaaraan. Sarahin tie yhtyy entisen taistelijan ja salakuljettajan, panssaripoika Cowboyn kanssa ja pian molemmat ovat osa vastarintaa, jota käydään Kiertoradan korporaatioiden ylivoimaa ja kieroiluja vastaan.

Rautahermoissa on kaikki kyberpunkin piirteet; suuryhtiöt, joiden valtaa vastaan taistellaan, surkeat ja puutteelliset olosuhteet, huumeita, rautaviritettyjä hermoja ja kyberneettisiä kehonosia, aivoihin asennettuja plugipaikkoja, liitäntäpintojen kautta ohjattavia ilma-aluksia ja datavirtoja ohjaavia kehottomia ihmisälyjä. Maailma on synkkä ja epätoivoinen paikka, eikä ihmishenki ole kovinkaan arvokas. Päähenkilöt ovat antisankareita ja heidän tekonsa ovat moraalisesti kyseenalaisia, mutta kokonaiskuvassa oikeutettuja selviytymisen vuoksi. Kovien kuorien sisällä on kohtalaisen inhimillisiä ja tarpeisia ihmisiä.

Kirja on vetävä, mikä tuli minulle hieman yllätyksenä. Oletin, etten ihan noin vain pääse tarinaan sisään, mutta Williamsin tyyli olikin mukaansa tempaiseva. Hahmot eivät ole huikean moniulotteisia ja varsinkin Sarah kärsi välillä uskottavuuden puutteesta, sillä taustaa hänen Kärpälleen ei annettu, joten se jäi lähinnä shokkielementiksi. Cowboy on legendoineen aika yksiulotteinen, vaikka kaikenlaista hänen taustaltaan ilmeisesti löytyy, mutta sitä vain sivuttiin. Vaan hahmot istuivat kyllä maailmaan ihan kelpolailla ja itse kyberpunkmaailma kaikkine mausteineen olikin se päätarkoitus. Maailmankuvaus on onnistunutta ja lukiessa ei suuremmin jäänyt kaipaamaan selittäviä tekijöitä. Näin jälkeen päin tulee mieleen useitakin taustaan liittyviä asioita, joista olisi ollut kiinnostavaa lukea, mutta ilmankin voi elää. Voisin kokeilla jotain muutakin Williamsilta, jos aikatauluun mahtuu, mutta ainakin tätä voin suositella muillekin, jotka haluavat tutustua kirjailijaan minimitasolla ennen Worldconia.

Kirjan kansi on taas sarjassamme "ei nappaa", vaan kun tein kuvahaun englanninkielisten opusten kansiin, niin eipä ne nekään kovin korkealaatuisia tai siedettäviä olleet. Joten menköön tämä suomiversiokin.

2 kommenttia:

  1. Oi, kyberpunk! Minunhan piti lukea Gibsonit uudestaan, mutta eksyn aina tekemään jotain muuta. En muista ihastuneeni tähän kirjaan, suomennoskin oli muistaakseni aika heikko. Kaverit sanoivat, että Williams on hyvä kirjoittaja. Ehkä muut kirjat ovat parempia, joten olen varovaisen optimistinen.

    Altered Carbon -sarja? Minulta on mennyt jotain selvästi ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin, että muutama muu Williamsin teos voisi olla sopivasti luettava meikälle.Sain suosituksia Aristoihin, Ambassor of Progressiin ja Knight Movesiin. Risingin tietokannan mukaan aika harva on lukenut hänen kirjojaan.

      Richard Morganin Altered Carbon (Muuntohiili) pitäisi jossain vaiheessa tulla tv-sarjana Netflixille. Tiiä sitten milloin, mutta olen kiinnostunut sarjan eka kirjan pohjalta, jonka olen lukenut. https://en.wikipedia.org/wiki/Altered_Carbon_(TV_series)

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...