Tammikuun tilannekatsaus scifi-haasteeseen

Science fiction -haasteen ensimmäinen kuukausi on takana ja ajattelin tehdä koosteen missä mennään. Yllätyin positiivisesti siitä, että mukaan lähti peräti 13 14 15 henkilöä/ryhmää (ei ole vieläkään liian myöhäistä liittyä mukaan). Haaste on käynnistynyt vilkkaasti ja mielenkiintoisia kirjoja on kukanenkin lukenut. Kaikkiin kategorioihin on löytynyt jotain. Olen kerännyt alle linkit kunkin osallistujan kirja-arvosteluihin. Kannattaa käydä vilkaisemassa jos ei ole vielä tullut käytyä. Ilahduttavaa on, että arvostelut ovat herättäneet keskustelujakin. Jos joku arvostelu puuttuu koosteesta niin huikkaa kommenteissa jotta lisään sen.

1. Nuorille suunnattu science fiction
Lukunen - John Christopher: Viimeinen tukikohta
Taikakirjaimet - Ian McDonald: Planesrunner

2. Aikuisten science fiction
Taikakirjaimet - Iain M. Banks: Use of Weapons

3. Hugo-voittaja
Luettuja maailmoja - China Miéville: Toiset

4. Science fiction -klassikko – julkaistu -1950
Taikakirjaimet - Edgar Rice Burroughs: A Princess of Mars

5. Science fiction -moderni klassikko - 1951-1992
Puolisilmä - Stanislaw Lem: Eeden
Taikakirjaimet - John Christopher: Nälkäkuolema

6. Steampunk
Kirjava kukko (Kulttuuriblogi) - Hiromu Arakawa: Fullmetal Alchemist 1. Sangatsu

7. Robotit / Kyborgit / Androidit
Kirjava kukko (Kulttuuriblogi) - Osamu Tezuka: Astro Boy 1. Dark Horse
Tahaton lueskelija - Stanislaw Lem: Tähtipäiväkirjat

8. Avaruusalukset / Avaruusolennot
Luettuja maailmoja - Beth Revis: Matka alkaa - Across the Universe 1

9. Aikamatkustus / Vaihtoehtohistoria / Rinnakkaisuniversumi
Kuuttaren lukupäiväkirja - H.G. Wells: Aikakone
Lukunen - Jo Nesbö: Tohtori Proktorin aika-amme
Tahaton lueskelija - Howard Waldrop: Musiikkia miesäänille ja lentäville lautasille

10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia
Puolisilmä - Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Taikakirjaimet - Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

11. Kyberpunk
Kirjava kukko (Kulttuuriblogi) - Gene: Kullervo
Puolisilmä - Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää
Tahaton lueskelija - Bruce Sterling (toim.) Peililasit: Cyberpunk-antologia

12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit
Kirjava kukko (Kulttuuriblogi) - Risto Isomäki, Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa
Puolisilmä - Stepan Chapman: Troikka

Joskus kirjojen kategorisointi fantasiaan, science fictioniin tai jopa kauhuun on tuottanut ainakin minulle ongelmia, vaikka useimmiten lukukokemuksen kannalta määrittelyllä ei ole edes merkitystä. Nykyisin on helpompi käyttää yleisnimitystä spekulatiivinen fiktio, spefi, mutta jostain syystä se ei tyydytä minua.

Risingshadowssa pomppasi esiin Scifiä, fantasiaa vai kauhua? -keskustelu, jossa rajanvetoa eri lajityyppeihin pohdiskellaan asiantuntevasti. Lukiessani Burroughsin A Princess of Marsia, sen luokittelu science fictioniksi jäi hieman häiritsemään, mutta ajattelin, että onhan siinä avaruusotuksia, ollaan vieraalla planeetalla ja joitain asioita selitetään fysiikan lakien perusteella. Silti siirtyminen Marsiin tapahtuu mysteerisesti. Senkin ajattelin menevän sarjan piikkiin. Sarjan ensimmäisessä kirjassa ei aina selitetä kaikkia seikkoja, ja niinpä luotin, että looginen selitys on olemassa. Tarkempi määritelmä kirjalle olisi kai tieteisfantasia, mutta aion pitää sen edelleen haasteessa mukana, koska katson, että sen klassikkostatus science fictionina oikeuttaa siihen. Sama määrittelykysymys tulee vastaan varmasti myös toisen varhaisemman klassikkovalintani kanssa, mutta siitäpä sitten enemmän kun sen lukeminen tulee ajankohtaiseksi.

Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti teillä kaikilla riittää intoa tammikuun jälkeenkin lukea lisää scifiä..

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Rovaniemi, tammikuu ennen Hämärän vuosisataa, -21°C, lunta 75 cm.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja on tuore uutuus, se ilmestyi viime viikolla. Kirja voitti 2010-2011 järjestetyn Teoksen fantasia- ja scifi-kirjoituskilpailun. Tiedustelin muutama viikko sitten kustantajalta ilmestyykö kirja myös ekirjana, mutta koskapa vastausta ei ole kuulunut, enkä ole löytänyt ekirjaa myytävänä, hankin perinteisen version. Suomalainen kustantaja ei ole luokitellut kirjaa nuortenkirjaksi, mutta ulkolainen kustantaja olisi niin ehkä tehnyt.

Maapallo on kokenut menneisyydessä katastrofin, jonka seurauksena meret ovat vallanneet maapinta-alaa ja jäljellä olevilla alueilla puhtaasta vedestä on tullut huutava pula. Veden vähyys tekee siitä arvotavaraa, jota kontrolloi sotilaat Skandinavian Unionin miehitetyllä alueella. Noria on nuori nainen, jonka suvussa on sukupolvelta toiselle kulkenut teemestarin arvo ja myös salaisuus, jonka paljastuminen olisi kohtalokasta. Kun koittaa Norian aika astua teemestarin rooliin, ensimmäisenä naisena suvussaan, hän huomaa salaisuuden taakan olevan raskas tilanteessa, jossa läheiset kärsivät. Hän pääsee myös suuremman salaisuuden jäljille, jonka paljastuessa seurauksilla voi olla vaikutusta koko kansakuntaan.

Ensimmäinen seikka mihin Teemestarin kirjassa kiinnittää huomiota on Itärannan kauniin kuvaileva kieli, jota on suorastaan nautinto lukea. Kirjan juoni toimii ja tarina on ehyt. Mainitsin alussa, ettei kyseessä ole nuortenkirja, mutta väistämättä sen tyylissä on tietynlaista naiiviutta. Tämä naiivius näkyy lähinnä päähahmojen toiminnassa. Tarinassa arvioidaan sopiiko Noria teemestariksi, koska hän on nainen, mutta itselleni tuli mieleen, että onko hän tarpeeksi kypsä teemestariksi lähinnä hyväuskoisuutensa vuoksi. Hänelle annetaan haltuun salaisuus, jota hän ei näin keski-ikäisen henkilön näkökulmasta tunnu olevan valmis vastaanottamaan – vaikka kuinka hallitsisi tradition. Myös Norian ystävän Sanjan käyttäytyminen tuntuu jokseenkin epäloogiselta, mutta tarinan jännitteen luomiseksi ymmärrettävältä. Kirjailija jättää sanomatta suoraan ihmissuhteisiin liittyviä tuntemuksia, mutta ne ovat aistittavissa pinnan alta.

Pidän kirjan tunnelmasta paljon. Siinä on hiljaisuutta, seesteisyyttä ja pehmeyttä tavalla, joka ei ole niin itsestään selvää dystopiakirjallisuudessa. Haavoitetussakin maailmassa voi olla kauneutta. Siksi kirjan naiivius ei häiritse liikaa. Kyynisyyttä löytyy kirjallisuudesta yllin kyllin. On mukavaa huomata kirjailijan sekoittaneen eri kulttuurien perinteitä, tosin koskapa tuntureilla asutaan, niin olisin toivonut jotain saamelaisuuttakin säilyneen, vaikkapa vain kuriositeettina. Luonnontieteilijänä jäin pohtimaan mitä tarinan menneisyydessä on tapahtunut, onko ilmaston lämpeneminen yleensäkin voinut saada aikaan kaikki kirjassa kuvatut luonnontieteelliset ilmiöt ja vieläpä nopeassa aikajaksossa? Kirjailija ei mene liian tarkkoihin yksityiskohtiin, hän viittaa asioihin yksinkertaistaen ja antaa lukijan itsensä olettaa loput. Toisaalta tarkat tiedot eivät tunnu edes olevan tarinan kannalta tärkeitä. Tarinan tärkeimmäksi teemaksi nousee kysymys kenelle vesi kuuluu, eikä pelkästään filosofisella tasolla.

Kirjan Menetettyjen maiden reunalla asuvana minua kiinnostaa myös minkä kriteerin mukaan kirjailija on valinnut katastrofialueiden laajuuden (Fenno) Skandinaviassa. Tiedän, tämä ei varmastikaan kiinnosta ketään muuta lukijaa, mutta minulla on lappilaisena omituinen tapa olla kiinnostunut arktisten alueiden esiintymisestä kirjallisuudessa. Suomen kattavan korkeusmallin perusteella epäilisin kriteeriksi nousseen korkeuserojen, mutta ei välttämättä suoraviivaisesti, riippuen esim. missä Uusi Pietari sijaitsee (ei näin kertalukemalla jäänyt mieleen tarkempaa sijaintikuvausta). Jälleen kerran, tarinan kannalta tällä ei ole varmaankaan merkitystä suurimmalle osalle lukijoista. Mutta meitä on moneksi. Kirjan kansikin herättää ajatuksia. Se on kuin pikselöitynyt lähikuva jostain laajemmasta kokonaisuudesta, mutta siitä ei erota mistä. Kansikuva jää vaivaamaan.

Teemestarin kirja on erinomaisesti kirjoitettu esikoiskirja ja hieno lukukokemus. Sitä on helppo suositella niin nuorille kuin aikuisillekin. Toivottavasti kirja saa myös jonkun kiinnostumaan kääntämisestä. Kyllä tämä pärjäisi ihan ulkomaan markkinoillakin.

Science fiction -haaste

John Christopher: Nälkäkuolema

John Christopherin Nälkäkuolema on julkaistu alunperin vuonna 1956 nimellä The Death of Grass. Kirjasta on otettu uusintapainos mm. Penguinin Modern Classics -sarjassa, joten sen mukaisesti sijoitan sen science fiction -haasteen moderni klassikko -kategoriaan. Kirja löytyy myös 101 spefin helmeä -listalta, joten kuittaan sen luetuksi siitäkin. Suomennos ilmestyi vuonna 1983.

Maailmaa kohtaa ekokatastrofi kun Kiinasta käsin leviävä virus tuhoaa ruoho- ja viljakasveja, muuntautuen yhä vaikeammin vastustettavaksi. Aasian ja Euroopan viljanviljely saa katastrofimaisen lopun ja sen myötä katoaa eläinkarja, jonka ravintona viljaa ja ruohoa käytetään. Ihmiskuntaa uhkaa nälkäkuolema ja kamppailu elossapysymisestä alkaa, paljasten kuinka haavoittuvainen ihmisten luoma laki on, kun moraalia ohjaa vain tarve selviytyä. Englantilainen John Custance yrittää perheineen päästä Lontoosta turvaan veljensä luo suljettuun laaksoon maalle, jotta heillä olisi edes pieni mahdollisuus tulevaisuuteen.

Nälkäkuolema on rankkaa kuvausta kuinka ihmisten käytös muuttuu kun yhteiskuntajärjestys romahtaa. Hallitus osoittautuu kansalaisvastaiseksi ja ryhtyy raakoihin toimenpiteisiin vähentääkseen ihmislukua, jotta pienellä määrällä olisi mahdollisuus selvitä. Yksittäisten ihmisten kesken vallitsee vahvemman laki. Kirja koettelee uskottavuuden rajoja. Täytyy olla kohtalaisen kyyninen, että pystyy uskomaan ja hyväksymään kirjailijan ajatuksen, että kolmessa päivässä perheenisistä tulee kylmäverisiä murhaajia ja raiskaajia. Christopherin sanoma on kuitenkin selvää, ihmislaji on hyväksikäyttäjä ja moraalia on usein vain puheissa, ei todellisissa ajatuksissa ja teoissa. Virus on maapallon vastaisku hyväksikäyttäjää vastaan.

Nälkäkuolema on selkeästi oman aikakautensa teos, sillä siinä on varhaisen atomikauden aikaleima näkyvissä. Vaikka kirjan idea onkin erinomainen, minua häiritsee tietyt vanhahtavat sosiaalisen rakenteen piirteet ja asenteet mitä tarinassa tarjoillaan. Ns. kevytkenkäisen naisen murhaaminen ei tunnu häiritsevän ketään, vaikka se ei ole edes selviytymisen kannalta tärkeää. Eikä se ole edes ainoa tapaus joka mättää kirjassa. Raiskauksen seuraamukset ovat kirjassa enemmän kuin ala-arvoisesti kuvattu. Näin naislukijana tällaisiin seikkoihin kiinnittää väkisinkin huomiota. Tänä päivänä kirjoitettuna Nälkäkuolema olisi varmasti erilainen kirja; partisaanitouhuilu muuttunut kaupunkisissitoiminnaksi ja kybersodan alkeet osaltaan mukana ekokatastrofissa. Ehkä ihmisten nokkimisjärjestyksen kuvaustakaan ei tarvitsisi alleviivata yhtä voimakkaasti kuin kirjailija on teoksessaan tehnyt oppikirjamaisella tyylillä: tämä tapahtuma oli alku…

Nälkäkuolemalla on ansionsa. Erityisesti se toi vaikuttavasti esille, kuinka suhtaudumme toisella puolella maapalloa tapahtuviin katastrofeihin, silloin kun ne eivät suoraan vaikuta meihin itseemme. Kaikista hyvistä ideoistaan huolimatta minä en pitänyt kirjasta kokonaisuutena. Koska hahmojen kuvaus mätti, kaipasin enemmän ekokatastrofin kuvausta. Sen sijaan, että keskityttiin ihminen vs. ihminen -asetelmaan, olisin halunnut nähdä enemmän maapallo vs. ihmistä. Vaikka kirjassa esitetäänkin ajatus, että ihminen kohtelee maapalloa kurjasti, niin silti minulle jää käsitys että ihminen (mies) on kuitenkin kaiken kingi. Jälleen kerran, vaikka kirjalla onkin statuksensa modernina genreklassikkona, ei se tarkoita sitä, että kirja olisi kaikin puolin onnistunut. Nälkäkuolema ei ole.

Science fiction -haaste

2011 BSFA-palkintoehdokkaat julkistettu

British Science Fiction Association on julkistanut 2011 BSFA-palkinnon ehdokkaat. Yhdistyksen jäsenet pääsevät äänestämään piakkoin, mutta myös minulla on mahdollisuus ilmaista mielipiteeni huhtikuussa, koskapa osallistun tämän vuoden Easterconiin Lontoossa. Jos ehdin lukea kaikki ehdolla olevat kirjat, niin käytän äänestysoikeuttani. Muutama teos on tullut jo luettua ja linkit niiden arvosteluihin löytyy kirjan nimen jälkeen. Parhaillaan luen Embassytownia, joten sen arvostelun linkitän myöhemmin. Voittajat julkistetaan niin ikään Easterconissa, joten muutakin jännitettävää conissa on siis luvassa Hugo-ehdokkaiden nimeämisen lisäksi (ja ai niin... siellä on myös eräs GRRM kunniavieraana...).

Paras romaani

Cyber Circus, Kim Lakin-Smith (Newcon Press)
Embassytown, China Miéville (Macmillan)
The Islanders, Christopher Priest (Gollancz) (arvostelu)
By Light Alone, Adam Roberts (Gollancz)
Osama, Lavie Tidhar (PS Publishing) (arvostelu)

Paras novelli

"The Silver Wind", Nina Allan
"The Copenhagen Interpretation", Paul Cornell
"Afterbirth", Kameron Hurley
"Covehithe", China Miéville
"Of Dawn", Al Robertson

Paras ei-fiktio

Out of This World: Science Fiction But Not as We Know It, Mike Ashley
The SF Encyclopedia, 3rd Edition, John Clute, Peter Nicholls, & David Langford, eds.
Review of Arslan, M.J. Engh & Abigail Nussbaum
SF Mistressworks, Ian Sales, ed.
Pornokitsch, Jared Shurin & Anne Perry, eds.
The Unsilent Library: Essays on the Russell T. Davies Era of the New Doctor Who, Graham Sleight, Tony Keen, & Simon Bradshaw

Paras taidekuvitus

Kansikuva: Ian Whates: The Noise Revealed, Dominic Harman
Kansikuva ja kuvitus: Patrick Ness: A Monster Calls, Jim Kay
Kansikuva: Lavie Tidhar: Osama, Pedro Marques
Kansikuva: Liz Williams: A Glass of Shadow, Anne Sudworth

Iain M. Banks: Use of Weapons

Iain M. Banksin kolmas Kulttuuri-kirja Use of Weapons ilmestyi vuonna 1990. Suomennos julkaistiin v. 1997 nimellä Aseiden käyttö, mutta sen vaikean saatavuuden vuoksi luin kirjan englanniksi. Kultturi-sarjan ensimmäisen kirjan Muista Flebastan arvostelu löytyy täältä ja toisen kirjan Pelaajan arvostelu täältä. Kirja pääsee mukaan science fiction -haasteen Aikuisten science fiction -kategoriaan.

Cheradenine Zakalwe, alunperin Kulttuurin ulkopuolelta, tulee värvätyksi Erityisolojen jaokseen osallistumaan sotaoperaatioihin, joiden lopputuloksen Kulttuuri haluaa mieleisekseen, mutta ei halua suoraan osallistua sotatoimiin utopistisen pasifisminsa vuoksi. Zakalwe on luotu tehtäväänsä, mutta toisaalta hänen mielensä vastustaa sotaa ja haluaa rauhaa menneisyytensä kanssa, minkä vuoksi hän on pyrkinyt eroon Kulttuurista. Zakalwen värvännyt Diziet Sman tehtävänä on saattaa ja ohjata Zakalwe jälleen ruotuun, mutta hänkään ei tiedä miehen menneisyydestä kaikkea. Samalla kun Zakalwen historiaa Kulttuurin leivissä puretaan, käydään läpi myös miehen torjuttuja muistoja pala kerrallaan.

Use of Weaponsin tapahtumat sijoittuvat varsinaisen Kulttuurin ulkopuolelle. Kirjan rakenne on haastava, ehkä vielä haastavampi kuin kahden aiemman kirjan. Tarina ei etene suoraviivaisesti vaan siirtyen aikajanassa edes takaisin, mikä vaatii lukijalta keskittymistä. Toisaalta jo edelliset osat lukeneelle rakenne ei sinänsä tuota yllätystä, vaikka onkin hieman monimutkaisempi. Pidin Pelaajaa synkkänä kirjana ja varauduin keksimään uusia synonyymeja Aseiden käytölle, jos se osoittautuisi vastaavanlaiseksi. Mikään hilpeä kirja Use of Weapons ei todellakaan ole, vaikka se sai minut kertaalleen nauramaan ääneenkin (hattu-vitsille). Silti luonnehtisin Use of Weaponsia ennen kaikkea surulliseksi kirjaksi. Ainakin minulle se jäi päällimmäiseksi tunteeksi kirjasta. Tarina on kuvaus hyväksikäytöstä, ja siinä missä esimerkiksi Muista Flebastassa pidin Kulttuuria kiehtovana, ilmestyi nyt mieleeni myös vähemmän positiivisia tuntemuksia. Ensimmäisen kirjan tavoin Use of Weapons on voimakkaasti Kulttuuri-kriittinen ja myös sodanvastainen teos, vaikka näitä seikkoja ei erityisesti alleviivatakaan. Kirjan ajoittaisessa lohduttomuudessa on myös jotain ironiaa ja itsekriittisyyttä siinäkin.

Kirjan loppu yllätti siitäkin huolimatta, että minulle oli etukäteen hieman ladattu odotuksia. Yritin selailla jälkeenpäin kirjan alkupuolta saadakseni selville mitä minulta jäi huomaamatta, mutta Banks on rakentanut tarinan siten, että se aukeaa lopullisesti todellakin vasta lopussa. Banks on kehitellyt hauskimmat sananvaihdot robotti Skaffen-Amtiskaw’n ympärille, kuten aiemmissa kirjoissakin muiden robottien kohdalle. Melkein jäin kaipaamaan Banksilta kokonaista kirjaa robottihuumoria. Diziet Sma ei hahmona ole yhtä onnistunut kuin Cheradenine Zakalwe, josta puolestaan voi antaa science fiction -hahmoksi kovastikin kiitosta onnistumisesta, samalla kun tekisi mieli kirota kirjailija samasta syystä. Use of Weapons/Aseiden käyttö on kirja joka vaatisi melkeinpä uudelleen luvun. Ehkä ei kuitenkaan ihan heti. Uskon, että kirjasta irtoaisi toisellakin kerralla vielä ajateltavaa ja ehkä asioita osaisi huomioida myös paremmin. Use of Weapons ei ole helppo kirja lukea rakenteensa ja tunnelmansa vuoksi, mutta silti se on erinomainen teos, joka sitoi minut yhdeksi viikonlopuksi tiiviisti huomaansa.

Science fiction -haaste

Ian McDonald: Planesrunner

Ian McDonald on päättänyt lähteä nuortenkirjojen villiin viidakkoon. Kun tein Kirjasta elokuvaksi -katselmuksia (osa 1), kävi melkoisen selväksi, että nuortenkirjoja elokuvaoptioidaan herkemmin kuin aikuisille suunnattuja kirjoja. Planesrunner suorastaan huutaa filmatisointia, mutta ainakaan toistaiseksi en ole kuullut että kirjaa olisi optioitu. Planesrunner on Everness-sarjan ensimmäinen osa. Sisällytän kirjan science fiction -haasteeseen nuorille suunnatun kirjan kategoriaan. Sen olisi voinut sijoittaa esimerkiksi myös rinnakkaisuniversumiin, mutta koska kirja on tyylillisesti niin selkeästi nuortenkirja, oli kategoria siltä osin itsestään selvä.

14-vuotiaan Everett Singhin isä kidnapataan hänen silmiensä edessä Lontoossa. Isä Singh on kvanttifyysikko, jolla on tärkeä monimaailmaa koskeva tutkimus käynnissä. Aavistellen pahoja, hän jättää pojalleen vihjeen, ja luottaa, että tämä selvittää mistä on kyse, sillä onhan Everettkin hänkin melkoinen neron alku, jopa ehkä isäänsäkin älykkäämpi. Isän jäljitys vie Everettin jännittävään seikkailuun rinnakkaismaailmaan nimeltä E3, jossa hän tapaa persoonallisen Sen-tytön. Senin avulla Everett tutustuu meidän maailmamme paljon muistuttavaan, mutta silti hyvin erilaiseen Lontooseen ja sen ihmisiin. Olkoon maailma kuitenkin mikä hyvänsä, viholliset seuraavat perässä ja Everettillä on jotain mitä he haluavat.

Planesrunner on omalaatuinen nuorten kirja. Se sisältää fysiikan käsitteitä ja ideoita, jotka McDonald selittää ymmärrettävällä tavalla, jotta ne avautuvat lukijalle ilman, että on Everettin kaltainen nero. Tarinaan on ympätty mukaan niin olemassa olevaa nykyteknologiaa kuin rinnakkaismaailman nanoteknologiaakin ja viittauksia tosimaailman ihmisiin, asioihin ja tv-sarjoihin yms. on kiva bongailla. McDonald on luonut vaihtoehtoisen maailman, jossa kehitys on tapahtunut ilman öljyn hyödyntämistä. Näin ollen esimerkiksi auto ovat sähkökäyttöisiä eikä muoviesineitä löydy. Materiaalina hyödynnetään laajalti hiilen nanoteknologiaa. Meidän E10:ksi nimetyn maailmamme ja kuvitteellisen E3 maailman vastakkainasettelu onkin kirjan kiehtovimpia teemoja. Paitsi luonnontieteen osalta, McDonald on kehitellyt E3-maailmaan myös omanlaisensa puhekielen, joka on hauska ja värikäs. Kirjan lopussa on kieleen liittyvää sanastoa ja kirjailija myös kertoo mihin kieli perustuu. Vaikka E3-maailma on tiennyt kauan miljoonien eri rinnakkaismaailmojen olemassaolosta, ja on siten meidän maailmaa edellä, se muistuttaa kehitykseltään kuitenkin hieman steampunk-aikakautta. Useat meidän laitteemme, kuten kannettava tietokone ovat tuntemattomia.

Planesrunnerin maailma on siis kiinnostavasti rakenneltu näin aikuisenkin makuun, mutta hahmot tökkivät kovin. Everett on suorastaan täydellinen pikkunero, jolta onnistuu myös toiminta. Onhan hän tietenkin erinomainen ihailun kohde ja esimerkki nuorille miehille ja saattaapa nuoret naisetkin tykästyä älykkääseen ja osaavaan hahmoon, mutta hieman on nyt ympätty Gary-Stuta liikaa yhteen hahmoon mielestäni. Vaikkakin, sinänsä arvostan, että todellinen älykkö nostetaan päähahmoksi, mikä ei ole niin kovin yleistä. Nuorillekaan suunnatussa kirjallisuudessa ei kuitenkaan suinkaan tarvitsisi olla mustavalkoisia hahmoja, vaan heissä saa olla särmää ja ristiriitojakin. Everettin tunnemaailma on painettu niin alas kuin mahdollista, mikä ei ole uskottavaa kun kyseessä on kuitenkin 14-vuotias miehen alku. Eikä Sen ole kummoisempi, joskin myönnettäköön, että hänestä kirjailija on saanut tehtyä hieman hauskemman ja kiinnostavamman. Ja tietenkin Sen on poikkeuksellisen näköinen valtavine valkoisine afroineen ja kalpeine silmineen. Mitä tulee Everettin ulkonäköön, niin hän on puoliksi intialainen, ja kaikesta päätellen se näkyy myös ihonvärissä ja ulkonäössä, mikä puolestaan saa minut jälleen kerran huokaamaan kansikuvalle. Kovin on länsimaisen valkopesty poika kansikuvassa, joka muutenkin on kohtalaisen kamala minun silmissäni. John Picaciolle piiiiitkä miinus tästä tuotoksesta. Hahmojen lisäksi myös tarinan juoni kärsii hieman siitä, että maailmaa rakennellaan. Toisaalta kohtuumittaisessa kirjassa, joka on sarjan aloitus, tämä seikka ei ole liian suuri ongelma. Ian McDonald ei mielestäni onnistu uudessa aluevaltauksessaan keskivertoa paremmin. En todennäköisesti lue Everness-sarjan jatkoja, mutta minulla on vielä useita kirjailijan muita teoksia lukematta ja niihin palaan varmaankin jossain vaiheessa vielä.

Science fiction -haaste

Game of Thrones jatkuu aprillipäivänä

Game of Thrones pääsi tällä viikolla vihdoin alkuun Suomen YLElläkin, mikä on hienoa. Minäkin katselen sarjaa jälleen kerran. Mutta itse asiassa odotan todellakin jo seuraavaa kautta ja sen HBO tarjoaa aprillipäivästä alkaen USA:ssa (meidän kellonaikaan on jo tietty seuraava päivä). Kakkoskauden alkuun on siis enää vain 11 viikkoa!

Canal+ lähetti ykköskauden vain kaksi ja puoli viikkoa USAsta jäljessä ja on nytkin lupaillut ennen ensi-iltapäivämäärän julkistamista esittävänsä sarjaa toukokuusta alkaen. Jos tahti pidetään samana ja esityspäivä keskiviikkona, niin saatamme nähdä 2. kauden aloituksen Suomessa jo 18. huhtikuuta. Canal+ varmaan ilmoittelee pian todellisesta aloituspäivästä, mutta niin tai näin... kakkoskauteen ei ole enää kauaa ja mitä kaikkea onkaan odotettavissa!!! Jos A Clash of Kings/Kuninkaiden koitos on jo luettuna, mutta muistikuvia tarvii hieman verestää, Kuninkaiden koitoksen lukujen tapahtumalyhennelmät auttanevat asiassa. Jos kirjaa ei ole tullut vielä luettua, nyt on hyvä aika aloittaa.

Huom! Alla oleva kakkoskauden teaseri spoilaa ykköskautta.