maanantai 24. tammikuuta 2022

Lukemista helmikuun lähestyessä

Olen saanut aika hyvin luettua tammikuussa aikomiani kirjoja ja päälle vielä esim. Anne Leinosen ja Marko Hautalan uutuusnovellikokoelmat. Englanninkieliset ovat jääneet kuitenkin vielä roikkumaan ja silmät ovat rasittuneet paperikirjoista, joten kuun loppua kohti olen siirtynyt jälleen äänikirjoihin. Isaac Asimovin Säätiö-trilogia on selätetty. Lady Gregoryn Cuchulainnin tarina on meneillään.

Katselin tulevia teoksia ja huomasin, että viikon sisällä ilmestyy Don DeLillon Hiljaisuus Keltaisen kirjaston julkaisuna. Dystopia, jossa ihmiskunta joutuu elämään ilman telkkaria, nettiä ja kännyköitä. Kamalaa! Ihan tulee varhaislapsuus mieleen. Miten sitä silloin pärjättiin? No, maailma on erilaisissa lähtökuopissa nykyään ja on mielenkiintoista lukea, kuinka kirjailija on aihetta käsitellyt.

Hirveä hinku olisi vihdoin aloittaa Brian Aldissin Helliconia-trilogia, jonka lukemista olen suunnitellut varmaan sen kymmenen vuotta. Näitä suunnitelmia toki riittää kymmenittäin muistakin kirjoista.

Sohvalla lähipinossa näyttää olevan jokunen vanhempi teos muistuttamassa olemassaolostaan. Kirjastolainoja ei tällä hetkellä ole. YA-kirjat pursuaa korvista ulos, joten hetkeen ei niitä, kiitos! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...