perjantai 30. joulukuuta 2016

Katsaus kirjavuoteeni 2016 + muihin genretapahtumiin

Tämä on ollut outo vuosi. Välillä olen lukenut paljon, välillä en juuri lainkaan. Lukuharrastuksen ulkopuoliset seikat ovat pahasti päässeet vaikuttamaan tilanteeseen. Luettua tuli kuitenkin kaiken kaikkiaan 92 teosta, mikä ylitti lukutavoitteeni 80 kirkkaasti.

Tilastoja lukemisestani: Sukupuoli ja kieli


Bloggasin vuonna 2016 kaikkiaan 79 teoksesta. Tämän vuoden tilastot kertovat, että lukemieni teosten kirjoittajista 62 oli miehiä ja 39 naisia. Selkeä epätasapaino, mikä syntyy helposti genrekirjallisuuden parissa, jos ei erityisesti kiinnitä huomiota kirjailijan sukupuoleen, tai valitse pääsääntöisesti tiettyjen alagenrejen/ikäryhmien kirjoja. Luen kirjat joko englanniksi tai suomeksi ja pikkuisen kallistui vaaka tänä vuonna englannin puolelle. Blogatut kirjat ovat samassa suhteessa. Osa bloggaamatta jääneistä tulee varmaankin esille tammikuun teksteissä.

Paperiset/sähköiset



Olen ostanut tänä vuonna yli 150 kirjaa ja enemmän suomenkielisiä ekirjoja kuin koskaan, sillä sähköisten genrekirjojen tarjonta on lisääntynyt. Tämä näkyy myös tilastoissa 8 %:n lukuna, mikä on toiseksi suurin ekirjahistoriani aikana (2013 suom. ekirjojen osuus oli 12 %). Suomenkielisten paperikirjojen osuus romahti alle puoleen viimevuotisesta, ja on muihinkin vuosiin nähden hieman alakanttiin. Englanninkieliset ekirjat ja paperikirjat palasivat 2016 normaalitasolle viime vuoden notkahduksen jälkeen. Uutena tilastoon nostin äänikirjat, joita olen kuunnellut englanninkielisenä useamman, joten ne näkyy yli 4 % osuutena.

Julkaisuvuosikymmenet


Olen lukenut tänä vuonna teoksia kahdeksalta vuosikymmeneltä sekä 1800-luvulta, josta en ole eritellyt vuosikymmeniä. Lukemiset painottuu, kuten yleensä, kuluvan vuosikymmenen teoksiin, varsinkin kun siihen lisää vuoden 2016 lukemat. Ja kuten näkyy, luen alkuperäiskielisiä enemmän (sis. siis myös suomen) kuin käännöskirjoja. Yleensä minulla ei jää lukemisissa neljän vuosikymmenen aukkoa jakaumaan, mutta varsinkin -30, -40 ja -50-lukujen kirjoja tulee luettua aina muita vähemmän.

Luettuja/kuukausi


2016 ei jäänyt lukemisen suhteen yhtään kuukautta nollille, mutta muutama yhden kirjan varaan. Tunnistan kuukausissa työelämästä johtuvat syyt ja niihin ei voi oikeastaan vaikuttaa. Touko- ja heinäkuussa tein korkeimmat lukemat ja myös tammikuu on ollut tällä vuosikymmenellä vahva lukukuukausi johtuen, että pidän lomaa tammikuussa ja lukemiselle on jäänyt aikaa. Keskimäärin vuonna 2016 luin 7,7 kirjaa kuussa.

Haasteet

Huokaus tässä kohtaa. Tein marraskuun alussa katsauksen haastetilanteeseen. Sain valmiiksi Hämärän jälkeen -haasteen ja Okklumeus-lukuhaasteen. Osallistuin ensimmäistä kertaa klassikkohaasteeseen ja vedin läpi 3 lukumaratonia (joista eka osittain vuoden 2015 puolella).
En saanut tänäkään vuonna loppuun Aakkoshaastetta, vaikka kaikki mahdollisuudet olivat. Kesken jäi myös I Spy Challenge. Olen päättänyt täyttää puuttuvat kohdat molemmista ilman mitään haastamisia enää tässä vaiheessa.

Vuoden Top 5 -kirjat:
Kunniamaininta J.K. Rowlingille, jolta luin vuoden aikana 11 teosta. Ne ovat kaikki ihan omalla Top-listallaan.

Kaiken kaikkiaan kiinnostava kirjavuosi. Olin iloinen, että Hugo-äänestyksen tärvellysyrityksestä huolimatta, tänä vuonna mukana äänestyksessä oli muutama todella erinomainen kirja, jotka nousivat Top 5 -listalleni asti.

Muut genretapahtumat

Kävin vuoden aikana erittäin vähän coneissa tai kirjailijatapaamisissa, eli vain ja ainoastaan Finnconissa Tampereella, mutta sen anti ja ulkomaiset kirjailijavieraat Catherynne M. Valente ja Jasper Fforde jäivät positiivisesti mieleen. Erityistä vuodessa 2016 on, että näin useita genreteosten pohjalta tehtyjä näytelmiä ja musikaaleja ja lopuksi kuvakooste niistä.

Wicked (Gregory Mcguire), Apollo Victoria, Lontoo
Teemestarin kirja (Emmi Itäranta), Teatteri Siperia, Tampere
The War Of The Worlds (H.G. Wells), Dominion Theatre, Lontoo
Doctor Faustus (Christopher Marlowe, Johann Wolfgang von Goethe), Duke of York's Theatre, Lontoo

Charlie and the Chocolate Factory (Roald Dahl), Theatre Royal Drury Lane, Lontoo

X (käsikirjoitus Alistair McDowall), Royal Court Theatre, Lontoo

A Midsummer Night's Dream (William Shakespeare), Shakespeare's Globe, Lontoo
A Midsummer Night's Dream (William Shakespeare), Shakespeare's Globe, Lontoo

Matilda the Musical (Roald Dahl), Cambridge Theatre, Lontoo

1984 (George Orwell), Playhouse Theatre, Lontoo
Harry Potter and the Cursed Child (käsikirjoitus Jack Thorne, JK Rowling, John Tiffany), Palace Theatre, Lontoo
Harry Potter and the Cursed Child (käsikirjoitus Jack Thorne, JK Rowling, John Tiffany), Palace Theatre, Lontoo

Liisa Ihmemaassa -baletti (Lewis Carroll), Helsingin ooppera-baletti

Harry Potter-painotteisena vuotena The Cursed Child -näytelmän lisäksi kävin kyynelehtimässä Tylypahkan linnan ääressä Warner Brosin studioilla Lontoossa ja juomassa kolpakon kermakaljaa.

Cheers!

12 kommenttia:

  1. Ihania kokemuksia ja elämyksiä! Hyvää alkavaakin vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli elämyksellinen vuosi :) Hyvää tulevaa vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Sinun vuosikoontiasi tilastoineen on ilo lukea!

    VastaaPoista
  3. Onpas tarkat tilastot, niitä oli mielenkiintoista tutkia. :) Kuvat erityisesti Lontoon kulttuuritapahtumista näyttävät hienoilta. En ole asettanut tarkkoja tavoitteita ensi vuoden lukemiselle, mutta englanniksi haluaisin kyllä lukea enemmän. Tänä vuonna taisin lukea pari fiktiivistä kirjaa. Jo kielitaidonkin kannalta olisi hyvä lukea englanniksi muutakin kuin työjuttuihin liittyvää kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tapana aina ennen Lontoon matkaa keskittyä vain englanninkielisiin luettaviin ja lentokoneessa olen kuunnellut englanninkielistä äänikirjaakin nyt uutena asiana. Se hieman auttaa orientoitumaan toisen kielen puhumiseen.

      Poista
  4. Hienot taulukoinnit joista näkee hyvin tiedot. Olet nähnyt paljon vaivaa! Oli kiva lukea koontisi :)
    Hyvää uutta vuotta ja lukuiloa vuodelle 2017
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tässä vaiheessa vuosien tilastointien jälkeen jo valmis pohja, mihin lisäillä vuoden aikana lukemia. Grafiikkapohjatkin on jo valmiina :) Ei siis iso homma, jos vain muistaa lisätä luvut. Ja muistanhan minä, kun on vielä paperinen kirjanpitokin käytössä.

      Myös teille molemmille mukavaa tulevaa vuotta ja lukuintoa!

      Poista
  5. Nämä sinun tilastosi ovat aina yhtä huippua luettavaa! Ihailtavaa tarkkuutta :)

    Alkoipa nyt muuten kiinnostamaan tuo Shaun Tanin kirja, kun nostit sen top 5:een. Kiitos vinkistä!

    Onnellista ja kirjaisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanin kirja voitti Tähtifantasia-palkinnon tänä vuonna. Ansaitusti. Kannattaa ehdottomasti lukea. Kiitos toivotuksista ja samoin sinulle nautinnollisia lukuhetkiä tulevaan vuoteen!

      Poista
  6. Ihana teatterivuosi sinulla!
    Ja Fools's Quest on kyllä ihan mahtava. Tuskin maltan odottaa jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin päättyvänä vuonna 41 näytelmää, mm. kaksi eri versiota Macbethistä, joka on suosikkini Shakespearelta ja paljon muita kirjoihin perustuvia tai kuuluisia näytelmiä (Deep Blue Sea, Amadeus, The Mousetrap, No Man's Land, The Taming of the Shrew, Komisario Palmun erehdys jne). Erityisesti Lontoon teatterimaailma on valloittanut sydämeni. Valitettavasti ensi vuonna käynnit harvenevat, mutta huhtikuussa on taas luvassa kulttuurimatka, jota tuskin maltan odottaa. Kuin myös sitä Hobbin seuraavaa kirjaa! :)

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...