keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Edgar Rice Burroughs: A Princess of Mars

Edgar Rice Burroughsin A Princess of Mars on science fiction -haasteen ensimmäinen kirjani. Sen olisi voinut sijoittaa useampaan kategoriaan, mutta päädyin "sf-klassikkoon" syystä, että kirja on julkaistu vuonna 1917, tai oikeastaan jo viitisen vuotta aiemmin osina lehdissä. Varsinainen syy kirjan lukemiseen on maaliskuussa ensi-iltansa saava John Carter -elokuva, joka pohjautuu kirjaan. Kirjasta elokuvaksi – tulevaa tuotantoa 1 ja 2 -kirjoituksissani tuumasin, että useimmiten olisi hyväksi lukea kirjat ennen leffaversion katsomista ja näin päätin tehdä Burroughsin kohdalla. Nyt vain en ole enää varma haluanko nähdä elokuvaa. A Princess of Mars on julkaistu myös suomeksi, ensin nimellä Marsin prinsessa ja myöhemmin nimellä Marsin sankari. Kirjasta on tulossa maaliskuussa uusi painos.

Kapteeni John Carter Virginiasta siirtyy oudolla tavalla Marsiin, jonka paikallinen nimi on Barsoom. Marsia asuttavat vihreät moniraajaiset ja syöksyhampaiset olennot ja ihmisen kaltaiset punaiset asukit. Ilmakehää pitää yllä tehtaat ja jonkin sorttista kasvillisuuttakin löytyy. Vihreät marsilaiset, tharksit, jotka pitävät Carteria vangittuna, ovat sotaisia ja julmia ja ilmineeraavat pahimmat puolensa naurulla. Heidän vankinaan on myös punaisten marsilaisten Heliumin kaunis prinsessa Dejah Thoris, joka saa Carterin sydämen sykkimään. Hän päättää pelastaa prinsessan vankeudesta ja palauttaa tämän oman kansansa pariin. Erilaisen painovoiman vuoksi Maasta lähtöisin olevalla John Carterilla on kyky superliikkua ja tämän kyvyn ja sotilastaustansa ansiosta hänestä tuleekin arvostettu soturi. Pian Carterilla on käsissään paitsi prinsessa hädässä myös planeetta ja kaikki sen asukkaat kuolemanvaarassa, kun ilmakehätehtaaseen tulee ongelmia.

Pyydän anteeksi heti kättelyssä niiltä henkilöiltä, jotka ovat A Princess of Marsin lukeneet ja pitäneet siitä. Minun makuuni kirja ei ole, olkoon kuinka klassikko, suunnannäyttäjä tms. Pidän John Carterin hahmosta, josta kirjailija on pystynyt luomaan varsin vaatimattoman kaiken sankariroolikehittelyn keskelläkin. Carter vaikuttaa luonteeltaan perin normaalilta Maan mieheltä, joka sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. Itse asiassa Carterin sopeutuminen onkin kyllä ilmiömäistä ja häneltä löytyy outoja normaalista poikkeavia muitakin kykyjä. Hahmosta ei missään vaiheessa kuitenkaan välity ylikorostunutta egoa tai teko-synkähköä maskuliinisuutta, mitkä liittyvät moniin sankarikuvauksiin. Tarinassa kuitenkin korostuu sukupuoliroolit, mikä varmasti on sidoksissa pitkälti kirjan kirjoittamishetken vallitseviin roolikäsityksiin. Kaikkein eniten minulla tökki heti Marsiin saapumisen jälkeen Burroughsin tapa yrittää vakuuttaa lukija uskomaan asioita toistamalla niitä kymmeniä kertoja. Kun luin noin viidennenkymmenennen kerran kuinka kaunis prinsessa on, kädet, silmät, kasvot, huulet, ja kuinka tolkuttoman sulavasti hän liikehtii, niin aloin toivomaan, että madonnamaisella prinsessaparalla olisi edes jossain päin kehoa pikkuruinen arpi pilaamassa uskomatonta, sileää ihoa. Ja entäs ne vihreät marsilaiset? Ne ovat niin pahoja ja jos ei kerrasta mene perille, niin se toistetaan viisitoista kertaa ja karmeaa naurua päälle. Ja taistelukohtauksia täytyy upottaa tarinaan ainakin 20 sivun välein. Positiivisena seikkana koin A Princess of Marsissa, että Burroughs jättää tarinan cliffhangeriin.

Vaikka minusta tuntuu, että en palaa John Carter -jatkotarinoihin ainakaan lähiaikoina, jos koskaan, niin olen tyytyväinen etten saanut ylikorostusten lisäksi liian loppuun asti pureskeltua mössöä satujen "and they lived happily ever after" -tyyliin, vaan kirjan loppu pelastaa minun silmissäni paljon. John Carter -elokuvan parin trailerin perusteella saadaan perus-Disney-kamaa. Todennäköisesti käyn katsomassa elokuvan, mutta en odota siitä kovinkaan innoittavaa elämystä, mutta visuaalisesti ehkä kuitenkin nautittavaa. Jos et ole lukenut kirjaa ja haluat sen lukea (minun arvostelusta ei kannata lannistua, muodosta oma mielipide), niin Project Gutenberg tarjoaa sen ilmaisluettavaksi englanniksi useassa formaatissa.


Science fiction -haaste

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    Jussi kirjoitti 26.01.2012 - 18:00
    Minusta jatko-osa Marsin jumalat oli selvästi Marsin sankaria parempi. Toisaalta luin jo ensimmäisen kirjan ilman ongelmia. Minäkin tutustuin sarjaan vasta aikuisiällä, nuorempana se olisi voinut kolahtaa eri tavalla. Itse asiassa pidin enemmän Michael Moorcockin kirjoittamista pastisseista.

    Raija kirjoitti 27.01.2012 - 15:47
    Moorcockista puheenollen... olin ottamassa Oswald Bastablet luvun alle päivää ennen kuin Vaskikirjat ilmoitti suomennoksesta. Nyt taidan odotella sitten ainakin ensimmäistä käännöstä.

    Jussi kirjoitti 28.01.2012 - 22:35
    Ensimmäisen Bastable-kirjan suomentaminen on minusta järkevä päätös Vaskikirjoilta. "The Warlord of the Air" toimii hyvin yksittäisenä romaanina, joten jatko-osien mahdollinen kääntämättä jättäminen ei häiritse samalla tavalla kuin jatkuvajuonisissa sarjoissa.

    Toisaalta haluaisin kustantamon panostavan käännösfantasian julkaisemiseen, muistan yhä alkuperäisen tavoitteen alan klassikoiden suomentamisesta. No tämä ei johtanut menestykseen, ja heti alkuvaiheessa ilmestyi upea, scifiin/kauhuun kuuluva "Olen legenda". Toivon Vaskikirjoille johdonmukaista (ja voitollista) kustannuspolitiikkaa, tempoileva linja eri tyylien ja kirjailijoiden välillä on toivottavasti ohi.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...