Connie Willis: Uncharted Territory

Tutkimusmatkailijat Meriwether Lewis ja William Clark ovat ilmeisesti innoittaneet useita kirjailijoita tarinoihinsa, näin ainakin Ken Scholesin The Man With Great Despair Behind His Eyes -novelliin (kokoelmassa Long Walks, Last Flights and Other Strange Journeys) ja oletan, että myös Connie Willis on saanut vaikutteita kaksikolta Uncharted Territoryssa.

Findriddy ja Carson ovat tutkijoita kartoittamassa vieraan planeetan vielä laajalti tuntemattomia alueita. Heidän seurassaan on planeetan alkuperäisasukas Bult, ja toimintaa ohjaa tiukat säännöt mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Kaksikko ei saa mm. nimetä paikkoja kolonialismin hengessä, eli maan asukkaiden nimien tai paikkojen mukaan, opettaa maan tapoja tai kieltä paikallisille, tuoda edistynyttä teknologiaa sekoittamaan planeetan omaa kehitystä. Heidän pitää olla varovaisia, etteivät vahingoita planeetan flooraa ja faunaa, ja Bult pitää huolta, että jokaisesta väärästä liikkeestä saa sakkoa. Äärimmäisyyksiin saakka. Finin ja Carsonin tukikohdassa hyörii keimaileva C.J. Tull, jonka vaatetus osoittaa vetäytymisalttiutta. Paikalle matkustaa myös Evelyn Parker, socioexozoologi, joka ihannoi suunnattomasti kuuluisaa tutkijakaksikkoa, joiden seikkailuja on voinut maassa seurata enemmän tai vähemmän totuudenmukaisissa holokuvissa. Evin tutkimusalana on lajien pariutumisriitit, mikä tuo oman mielenkiintoisen mausteen Finin ja Carsonin normaaleihin maantieteellisiin ja geologisiin tutkimusrutiineihin. Tuntemattomia alueita kartoitetaan usealla eri tasolla, eikä aina se mitä löydetään takaa onnellista tulevaisuutta.

Willis on kirjoittanut Uncharted Territoryn, kuten muutkin tähän mennessä lukemani, kevyellä ja huumoripitoisella tyylillään. Tosin nämä tänä syksynä lukemani kirjat ovat saaneet miettimään, että näennäisen keveyden takana onkin sanomaa, satiiria ja ironiaa. Kun huumori puretaan pois, Willisin teksti ei olekaan niin kilttiä kuin voisi kuvitella. Uncharted Territory oli lumoavaa luettavaa tutkimusmatkailun osalta. Vaikka tarinassa ei suuria käänteitä tapahdukaan, oivallukset tulivat pikkuhiljaa, ja ainakin yksi oivallus kolautti päätä ja sai tarkastelemaan millaisella asenteella luin kirjaa. Pidin verkkaisesta planeetan kuvauksesta, mm. paikalliset eläimet olivat kiinnostavia, etenkin sohvaperuna - ainakin nimeltään. Henkilöhahmot sen sijaan eivät saaneet innostumaan, vaikka nimenomaan heidän välillään pääjuoni pyörikin. Joka tapauksessa, hyvä kirja, vaikkei sentään ihan erinomaiseksi yltänyt.

Tarkoituksena on lukea vielä pari Willisin kirjaa lähiaikoina ja sitten siirtyä muihin kiinnostaviin uutuuksiin ja hieman vanhempiinkin kirjoihinkin.