sunnuntai 17. elokuuta 2014

George R.R. Martin Archipelaconiin

Toukokuussa tulikin jo blogattua ensi vuonna 25.-28.6. Maarianhaminassa järjestettävästä Archipelaconista, joka on kansainvälinen ja maksullinen con vaihtoehtona Finnconittomalle ja Åconittomalle vuodelle.

Archipelaconin kotisivuilla ilmoitettiin tänään George R.R. Martinin saapuvan kolmanneksi kunniavieraaksi suomalaisen Johanna Sinisalon ja ruotsalaisen Karin Tidbeckin seuraan. Martin vieraili Suomessa aiemmin 2009, jolloin hän oli Finnconin kunniavieras. Jos silloin ei ollut mahdollisuutta tavata kirjailijaa, niin nytpä sitten avautuu uusi tilaisuus ilman, että tarvitsee ulkomaille matkustaa. Itse olen nähnyt Martinin useissa coneissa, mm. täällä parhaillaan meneillä olevassa Lonconissa, mutta odotan silti innoissani kirjailijan saapumista Ahvenanmaalle.

Martin on kesän haastatteluissa ilmoittanut jättävänsä tänä syksynä reissaamista vähemmälle, että ehtisi saada The Winds of Winterin valmiiksi alkuvuodesta. Ehkä Suomi-vierailu on hyvä merkki siitä, että hän todellakin uskoo saavansa valmista jälkeä ennen touko- ja kesäkuun matkojaan. Ensi vuonna uutta kirjaa ei välttämättä vielä nähdä painettuna, mutta 2016 varmastikin.

Kannattaa vierailla Archipelaconin sivuilla ja liittyä menoon mukaan.


torstai 14. elokuuta 2014

1939 Retro Hugo -voittajat on valittu

Vuonna 1939 pidettiin ensimmäinen World Science Fiction Convention, mutta Hugo-palkintoja ei silloin vielä jaettu, vaan traditio aloitettiin vasta myöhemmin. Tämän vuoden aikana on ollut mahdollisuus äänestää takautuvasti, 75 vuoden jälkeen, Retro Hugo -palkintoa vuoden 1938 aikana ilmestyneille teoksille. Retro Hugot jaettiin Lonconissa omassa seremoniassaan ja ehdokaslistoista olen tummentanut voittajat. Olen iloinen, että romaanikategorian voitto meni T.H. Whitelle näistä ehdokkaista, vaikka itselleni se ei varsinaisesti kolahtanutkaan, kun teoksen luin.

Paras romaani
  • Carson of Venus, Edgar Rice Burroughs
  • Out of the Silent Planet, C.S. Lewis (arvostelu)
  • Galactic Patrol, E.E. Smith, Ph.D.
  • The Sword in the Stone, T.H. White (arvostelu)
  • The Legion of Time, Jack Williamson

Paras pienoisromaani
  • Who Goes There?, John W. Campbell writing as Don A. Stuart
  • A Matter of Form, H.L. Gold
  • The Time Trap, Henry Kuttner
  • Anthem, Ayn Rand (arvostelu)
  • Sleepers of Mars, John Wyndham writing as John Beynon

Paras pitkä novelli
  • Dead Knowledge, John W. Campbell writing as Don A. Stuart
  • Pigeons From Hell, Robert E. Howard
  • Hollywood on the Moon, Henry Kuttner
  • Werewoman, C.L. Moore
  • Rule 18, Clifford D. Simak

Paras novelli
  • Hollerbochen’s Dilemma, Ray Bradbury (Imagination! 1/38)
  • How We Went to Mars, Arthur C. Clarke (Amateur Science Stories 3/38)
  • Hyperpilosity, L. Sprague de Camp (Astounding Science-Fiction 4/38)
  • The Faithful, Lester del Rey (Astounding Science-Fiction 4/38)
  • Helen O’Loy, Lester del Rey (Astounding Science-Fiction 12/38)

Paras draamaesitys - lyhyt
  • Around the World in Eighty Days
  • A Christmas Carol
  • Dracula
  • R.U.R.
  • The War of the Worlds
Loput kategoriat voi katsoa täältä. Statistiikaa äänestyksestä löytyy täältä (pdf). Ehdokasäänestyksen tuloksista nähdään myös, että J.R.R. Tolkienin The Hobbit olisi ollut äänimäärän perusteella ehdokkaana, mutta sen ei katsottu olevan kelpoinen ilmestymisvuoden perusteella. Sunnuntaina julkaistaan sitten tämän vuoden varsinaiset Hugo-palkinnot.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Robin Hobb: Fool's Assassin

Robin Hobbin Fool’s Assassin on yksi vuoden odotetuimmista trilogia-avauksista ja paluu Näkijän tarun ja Lordi Kultaisen maailmaan, Fitzin ja Narrin pariin. Jonkin verran jännitti mitä on odotettavissa, varsinkin kun viimeisin sarja, The Rainwild Chronicles, oli mielestäni pienoinen notkahdus kirjailijan tuotannossa. Olen viimeksi lukenut Hobbia suomeksi 8-10 vuotta sitten, joten en muista mitä ja miten on asioita ja nimiä käännetty, joten pitäydyn englanninkielisissä versioissa.

Vuodet ovat kuluneet ja Fitz on elellyt Tom Badgerlockina rauhallista elämää Withywoodsissa Mollyn ja tämän lasten kanssa, jotka pikkuhiljaa ovat lentäneet pesästä viettämään omaa elämäänsä. Taitoparannuksen ansiosta ikääntyminen ei vaikuta Fitziin niin voimakkaasti kuin läheisiin. Narrista ei ole kuulunut heidän eroamisensa jälkeen mitään, eikä Fitz tiedä onko tämä elossa vai ei. Menneisyys ja tehdyt valinnat palaavat hänen mieleensä usein. Rauhallinen ja turvallinen elo muuttaa pian luonnettaan rankempaan suuntaan useiden yllättävien tapahtumien vaikutuksesta ja Fitz joutuu toteamaan vanhoille taidoilleen olevan yhä tarvetta.

Fool’s Assassinissa on sen sortin yllättäviä käänteitä, että sisällöstä ei voi juurikaan kertoa ilman, että pelkää spoilaavansa. Kerronta on hyvin hobbimaista, kuvailevaa ja kotoisaa, mitään kiirettä hän ei pidä ja alussa vierähtää hyvinkin parisataa sivua ennen kuin palasia alkaa tipahdella tiiviimpään tahtiin. Verkkaus ei häiritse, sillä tuntuu todella hienolta palata yksityiskohdiltaan tuttuihin piireihin. Mitä nyt tietenkin malttamaton mieli halusi välillä kiirehtiä, jotta saisi tietää mitä mikin tarkoitti tai mitä tapahtuu seuraavaksi. Fitz on Fitz, ja suuri osa kirjasta kerrotaankin hänen näkökulmastaan, hänen päänsä sisältä, velloen milloin minkäkin muiston kourissa ja pohtien nykyisiä tekoja. Minä pidän Fitzistä, olkoonkin että välillä hän on raskas ajatuksiltaan ja pyörii vielä iäkkäämpänäkin itsensä ympärillä. Mutta Fitzissä on samalla lujuutta ja luotettavuutta ja sen Hobb osaa tuoda mitä taitavimmin esille. Varsinkin Fool’s Assassinissa. Fitzin raskaat mietteet ja omapäinen toiminta saavat välillä tönäisyjä ja kritiikkiä tarinassa ja niille annetaan myös vastapainoa. Muistot ja unet ovat tärkeä osa tarinaa.

Kirjassa on toinenkin näkökulmakertoja, joka oli minulle yllätys, ja pitkään mietin mikä hänen roolinsa lopulta on. Monia asioita joutui odottamaan pitkään, ennen kuin odotukset täytettiin, välillä hyvinkin odottamattomalla tavalla. Loppu on Aivan Kamala Cliffhanger, enkä tiedä miten jaksan odottaa seuraavaa osaa. Tällä hetkellä pelkään kauheasti mitä viimeinen osa tuo tullessaan. Tarina imaisi sisäänsä, se pääsi ihon alle ja sivut kääntyivät kuin itsestään toinen toisensa jälkeen. Lähes 700-sivuinen teos tuntui loppujen lopuksi liian lyhyeltä.

Kirjan ajan kulumisessa on joitain epätasaisia pomppauksia ja muutamia asioita toistettiinkin hieman liikaa, mutta ne eivät häirinneet ja ärsyttäneet kuin hetken ja sitten taas oltiin syvällä tarinassa. Tätä kirjaa ei missään nimessä kannata lukea ilman, että on lukenut Näkijän taru, Liveship Traders ja Lordi Kultainen -trilogiat ensin. Kirjassa on viitteitä myös Rainwild-kronikkojen tapahtumiin ja niiden vaikutuksiin, joten myös se tetralogia kannattaa lukea pohjaksi. Liveshippejä aikanaan lukiessani ajattelin, että Malta on ärsyttävin hahmo, mihin olin koskaan törmännyt, mutta kylläpä Fool’s Assassiniin on saatu yksi Shun ja FitzVigilant, joista varsinkin ensimmäinen herätti kovinkin ärsytyksen muistoja. Aiemmat sarjat ovat tärkeitä paitsi tapahtumahistorian takia, myös sukupuolisuuden/sukupuolettomuuden ymmärtämisen kannalta.

Fool’s Assassin liikutti ja ahdisti, välillä sydäntä ihan kouraisi. Loppupuolella unohdin ajoittain hengittää. The Rainwild Chroniclesin viimeisen kirjan, Blood of Dragonsin, arvostelussa kirjoitin: ”Toivon suunnattomasti, että Hobb löytää jälleen entisen kertojaminänsä tulevissa tarinoissa. Hän pystyy parempaan.” Tämä toive on toteutunut. Fool’s Assassin on parasta Hobbia vuosiin. Soisi hänen teoksensa olevan suomennettavien listalla.

torstai 7. elokuuta 2014

Arthur C. Clarke: Kadonnut menneisyys

Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana tutustunut (hitaasti), milloin uusiksi milloin ensimmäistä kertaa, Arthur C. Clarken tuotantoon. Viimeisin lukemani kirja on Kadonnut menneisyys (The City and the Stars, 1956, suom. 1982), joka on uudelleen kirjoitettu ja laajennettu versio kirjailijan aiemmasta Against the Fall of Night -pienoisromaanista (1948).

Maapallon meret ovat kuivuneet ja vain yksi kaupunki on säilynyt suljettuna miljardin vuoden ajan. Diasparin asukkaat ovat sopeutuneet keskustietokoneen ohjaamaan eristykseensä. Tietokoneen muistipankeissa säilytetään ihmiselämiä, joita kierrätetään 100 000 vuoden välein. Kaikki ihmiset ovat eläneet jo useamman elämän lukuunottamatta Alvinia, joka saa tietää olevansa vuosimiljooniin ensimmäinen ihminen, joka elää ensimmäistä elämäänsä. Alvin on erilainen, hänellä on halu kyseenalaistaa käytäntöjä ja etsiä uutta. Alvin haluaa poistua kaupungista, aavikon taakse katsomaan minne aikaisemmat hänen kaltaiset ovat kadonneet, sillä yksikään heistä ei koskaan palannut takaisin.

Tarinan taustalla on legenda ihmisen avaruusmatkailusta ja Tunkeutujista, jotka antoivat ihmiskunnan elää, jos se ei koskaan poistuisi maapallolta. Kohtalaisen lyhyessä kirjassa ehtii tapahtua useita vaiheita. Kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvan kaupungin ja ilman sukupuolista lisääntymistä ylläpidettävän väestön ja sen tapojen kuvauksen lisäksi päästään kurkistamaan toisella tavalla kehittyneen ihmisväestön elämää. Lysiläiset elävät ihmisiän lapsesta vanhukseksi ja lisääntyvät luonnollisesti. On myös avaruusolentoja ja tutkimusmatkailuja avaruuteen perimmäisten kysymysten ja kadonneen menneisyyden selvittämiseksi.

Kadonneessa menneisyydessä on paljon yksityiskohtien ideaa ja jopa ihmisen olemassa olon kauneuden itsessään voi havaita. Kuten 50-luvulla kirjoitetussa Lapsuuden lopussakin (arvostelu), tarinaan liittyy jonkin sortin hengellisyys, jumalhahmoinen taustavoima, mikä ei innostanut siinä kirjassa, eikä myöskään tässä. Clarke ei ole ihmiskuvaajana kovinkaan hyvä ja siksipä hahmot ovat ajoittain töksähtäviä ja heidän motivaatioitaan saa hakemalla hakea. Muun muassa Alvinin tyttöystävä oli täysin ulkopuolinen, merkityksetön ja käsittämätön.

Kirjan tapahtumissa on ollut varmasti paljon kirjoitusajankohtana uutta ja kiehtovaa, kuten ihmislajin kehittyminen (tai toisaalta kehittymättömyys, kun ottaa huomioon aikakauden pituuden), mutta siinä ei ole sellaista sense of wonderia, ihmeen tuntua, jonka koin olevan Uhka avaruudesta -teoksessa (arvostelu). Alku oli varsin kiinnostava, mutta loppua kohden teksti muuttui puisevammaksi ja tapahtumiin nähden latteaksi. Pitkästyin.

Kahden tylsemmän Clarken jälkeen intoni jatkaa tuotantoon tutustumista on valitettavasti laantunut. Tuntuu kuin olisin parhaimmat teokset jo lukenut, ja tämän jälkeen mitään erityisen hyvää ei ole enää odotettavissa. Kirjahyllyssäni on toki vielä muutamia kirjailijan kirjoja, mutta ehkä menee jonkin aikaa ennen kuin seuraavan Clarkeni luen.

tiistai 5. elokuuta 2014

Octavia E. Butler: Unexpected Stories

Arkistojen kätköistä on löydetty pari ennen julkaisematonta Octavia E. Butlerin tarinaa, jotka hän kirjoitti kirjailijauransa varhaisessa vaiheessa 1970-luvulla. Pienoisromaanimittainen A Necessary Being ja novellimittainen Childfinder on nyt postuumisti pistetty esi- ja jälkipuheiden kera yksien kansien sisään Unexpected Stories -kokoelmaksi. Kokoelma on käsittääkseni julkaistu vain ekirjana. Olen aiemmin lukenut Butlerilta Xenogenesis-trilogian (Aamunkoitto, Puolipäivän riitit, Imago) ja Kindredin.

The Necessary Being on Ursula K. Le Guinin jalanjäljissä antropologinen tieteisfantasiatarina yhteisöistä, joissa väri kertoo henkilön asemasta ja värin vaihtelevat sävyt eri tunnetiloista ja ajatuksista. Haot ovat selkeän sinisiä ja harvinaisia. Heillä on erikoislahjoja johtajina ja kohn-heimoille on tärkeää, että heimon parissa on yksi hao. Tällainen hankitaan ja pidetään vaikka karmean tradition kautta kylässä, sillä haoton heimo on kuoleva heimo. Lapsettomaksi jäänyt Tahneh ei ole nähnyt toista haoa pitkiin aikoihin ja nyt nuori sellainen on ilmestynyt heimon maille, mikä herättää yksinäisyytensä hiljaisesti kärsineessä Tahnehissa epätoivoista halua olla yhteydessä tähän. Heimon kohtalon hetket ovat käsillä ja on aika arvioida perinteiden merkitys uusiksi.

Butler keskittyy kuvaamaan yksilöä ja ryhmän välistä toimintaa sekä kulttuuria tarinassa, jossa hän tuo esille erilaisuuden, hahmon, joka tuntee olevansa omiensakin parissa yksinäinen. Tahneh erilaisuudestaan ja väristään huolimatta, on hyvinkin ihmismäinen hahmo, päinvastoin kuin kirjailijan Xenogenesis-sarjan alienit, joiden kohdalla erilaisuus on viety huippuunsa. Päähenkilö kamppailee tarinassa velvollisuuksiensa ja henkilökohtaisen valinnanvapauden välimaastossa. Tässä vaiheessa on varmaankin paikallaan hyväksyä se tosiasia, että Butler haastaa lukijan, eikä välttämättä tavalla joka jättää tyydyttävän maun suuhun. Väkisinkin siinä kunnioitus nousee, vaikka The Necessary Being varsinkaan ei ole hänen parasta antiansa siitä vähästä mitä olen lukenut.

Childfinderissa musta nainen, jolla on sensitiivinen kyky tunnistaa psionisia kykyjä lapsissa jo varhaisessa vaiheessa, joutuu vastakkain valkoisista telepaateista koostuvan organisaation kanssa. Tarina alkaa lainauksella, jossa psionisten kykyjen arvioidaan voivan toimia siltana rotujen, uskontojen, kansallisuuksien jne välillä ja johtavan utopian tielle. Tuo tie on kuoppainen ja kivikkoinen, rodut ovat vastakkain, eikä päähenkilöllä ole liian optimista kuvaa tulevaisuudesta.

Childfinderin idea on hieno, sitä on käytetty myöhemminkin useassa yhteydessä. Jotenkin tuntui, että tässä tarinassa, joka on kirjoitettu ilmeisesti 1970, rodullinen vastakkainasettelu on jyrkempää ja suoraviivaisempaa kuin Butlerin myöhemmissä kirjoituksissa, joista on jäänyt haastavampi mielikuva. Childfinderin loppu töksähtää hieman liian nopeasti, pidempänä tarina toimisi ehkä paremmin.

Kaksi tarinaa tuntui vähältä. Niitä olisi voinut lukea enemmänkin. Siinä mielessä on hyvä juttu, että minulla on vielä monta Butlerin kirjaa lukematta. Ja yhtä lukuunottamatta kaikki löytyvät ekirjoinakin. Valitettavasti ei suomennettuna.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Penelope Farmer: Charlotte Sometimes

Jo Walton on siitä vekkuli kirjailija, että hän aktiivisesti mainostaa ja suosittelee muiden kirjoja, jopa omissa kirjoissaan. Among Others (arvostelu) on lukusuosituksia bongaavan aarreaitta ja My Real Childrenistäkin (arvostelu) minulle jäi käsiini yksi teos, jota en voinut ohittaa: Penelope Farmerin Charlotte Sometimes. Ja miksi tämä vuonna 1969 julkaistu nuortenkirja pysäytti? Vastaus: 1) The Cure. Olin 80-luvulla bandin suuri fani, mutta enpähän tiennyt/kiinnittänyt huomiota, että arvion lopussa videona nähtävä Charlotte Sometimes perustui kirjaan. Nyt, reilu 30 vuotta biisin jälkeen ja 45 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen olen jälleen tietomurusta viisaampi. 2) Kirjan nimi on fantastinen!

13-vuotias Charlotte Makepeace saapuu sisäoppilaitokseen ja jakaa makuuhuoneen useamman tytön kanssa. Seuraavana aamuna herätessään, hän huomaa olevansa samassa paikassa, mutta eri ajassa. Hän on siirtynyt nukkuessaan ajassa taaksepäin yli 40 vuotta, ensimmäisen maailman sodan loppuvaiheisiin vuoteen 1918, jossa hänet tunnetaan nimellä Clare ja jossa hänellä on pikkusisko nimeltä Emily, oman ajan Emman sijaan. Oikea Clare on ottanut hänen paikkansa tulevaisuudessa. Jonkin aikaa tytöt vaihtavat elämää keskenään joka toinen päivä ja asiat alkavat hieman sekoittua. Kunnes Clare ja Emily päätetään siirtää läheiseen kartanoon asumaan ja päiväoppilaiksi. Vahingossa muuttopäivänä Claren kengissä onkin Charlotte ja jouduttuaan pois sisäoppilaitoksesta ja siellä olevasta sängystään, Charlotte jää jumiin menneisyyteen.
"By bedtime all the faces, the voices had blurred for Charlotte to one face, one voice... The light seemed too bright for them, glaring on white walls, white sheets and bedcovers."
Charlotte Sometimes on aikamatkustuskertomus. Se on nuorille suunnattu, mutta aikuislukijakaan tuskin turhautuu, sillä kirjassa on tummia piirteitä, kypsyyttä ja aikuista mieltäkin askarruttavaa pohdintaa. Kirjailija on tosissaan onnistunut erottamaan aikuisen maailman ja nuoren maailman ajatustyylit, mikä tulee erityisesti esille ClareCharlotten asuessa kartanossa, jonka omistajien poika Arthur on kuollut sodassa. Liekö johtuu omasta puolivuosisataisesta elämänkokemuksesta, mutta hetkelliset kuvaukset ja välähdykset nuoren ja aikuisen kanssakäymisestä, niiden herättämistä ajatuksista tuntuu osuvan muistikuvien kautta nappiinsa. Pidän siitä, että Charlotte itsekin välillä epäilee omaa identiteettiään, hänen tilanteessaan olisi ihme, jos ei epäilisi, varsinkin kun hänen ympärillään kukaan ei juurikaan tunnu huomaavan hänessä eroa väärässä ajassa.

Charlotte Sometimesin kohdalla pysähdyin (jälleen) pohtimaan, mitä lapsi tai nuori tästä kirjasta saa irti. Olisiko kirja vaikutukseltaan niin onnistunut, jos olisin lukenut sen nuorena? Lukukokemus olisi ainakin erilainen. Hieman kirjasta tulee mieleen Octavia E. Butlerin Kindred (arvostelu), jossa myös päähenkilö joutuu menneisyyteen. Molemmissa tarinoissa todellisen maailman historia vaikuttaa voimakkaasti tapahtumiin, Butlerilla toki on mukana myös rotukysymykset.

Kirja jättää mieleen haikean ja surullisen tuntemuksen menneestä ja menetetystä, mutta elämä jatkuu. Farmer on kirjoittanut ennen Charlotte Sometimesia kaksi muutakin kirjaa, jossa Makepeacen sisarukset seikkailevat, ja ainakin toisen niistä, Emma in Winterin (jälleen ihana kirjan nimi) haluaisin lukea. Sitä ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan saatavilla ekirjana, vaikka Charlotte Sometimes onkin. Eikä kirjaa löydy Kirjastot.fi haustakaan, saati Lapin kirjastoista. Harmi.

perjantai 1. elokuuta 2014

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille

Olen tuskastellut Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -kirjan lukemattomuuttani, joten viimeisimmässä kesän lukumaratonissa otin vajaa 160-sivuisen teoksen vihdoin työn alle. Ja kas, kirja tuntuu niin tutulta, että nyt en osaa sanoa olenko sittenkin lukenut sen joskus 80-luvulla (jolloin luin hyyyvin paljon kaikenlaista), vai johtuuko tuttuus v. 2005 nähdystä elokuvasta. Wikipedia kertoo, että tarina on alkanut kuunnelman käsikirjoituksena 1978, ilmestynyt englanniksi romaanina 1979 ja suomennoksena 1981.

Arthur Dentin päivä ei suju hyvin, ensin hänen talonsa meinataan jyrätä ohikulkutien tieltä ja sitten hänen ystävänsä Ford Prefect kertoo maailmanlopun tulosta. Maa näet poistetaan hyperavaruuspikareitin tieltä. Kaiken lisäksi Ford on avaruusolento Betelgeuzelta ja Linnunradan käsikirjan uusintapainoksen kenttätestaaja, kokenut liftaaja. Siinä on toki hyvät puolensa, sillä Ford saa tempaistua heidät tuhoajien, vogonien, alukselle juuri ennen kuin maapallo tuhoutuu. Näin alkaa Arthurin ihmeellinen matka linnunradalla seuranaan Fordin lisäksi Linnunradan Keisarillisen Hallituksen Presidentti Zaphod, masentunut robotti Marvin ja jo Maassa tutuksi tullut Trillian.

Linnunradan käsikirja liftareille on hauska. Se on avaruusscifiparodiaa parhaimmillaan ja kolahti allekirjoittaneeseen takuuvarmasti. Kirja on paitsi myynyt paljon, se on myöskin vaikuttanut moniin, varsinkin komedian saralla. Kirja tuntuu hyvin brittiläiseltä. Huumori on satiirista ja kuivahkoa, kielenkäyttö nokkelaa ja pienissä tosimaailmaa vinksahtaneesti käsittelevissä yksityiskohdissa on koko asetelman toimivuuden salaisuus. Kirjassa on persoonaa ja omalaatuisuutta. Avaruusoopperassa ei kovin usein löydy vastaavaa huumoria. Mutta toisaalta Käsikirja ei yritä olla uskottavaa tieteisfiktiota, mihin avaruusoopperat yleensä pyrkivät.

Varsinkin nykyisin, jolloin kirjoitetaan paljon itsensä vakavasti ottavaa dystopiaa maailmanlopun enteillä, Linnunradan käsikirja liftareille tekee tilanteesta seikkailun, asettaa Maan ja ihmiskunnan hieman eri mittakaavaan kuin ehkä haluaisimme. Hyväntahtoisesti.
"Tiedätkö", Arthur sanoi, "juuri tällaisella hetkellä, kun minut aiotaan heittää ulos vogonien avaruusaluksesta Betelgeuzesta kotoisin olevan miehen kanssa tukehtumaan ulkoavaruuden tyhjyydessä minä todella toivon että olisin kuunnellut mitä äitini sanoi minulle kun olin pieni poika." "Kuinka niin? Mitä hän sitten sanoi?" "En minä tiedä. En koskaan kuunnellut."
Kirjasta voisi ottaa useitakin lainauksia ja ennen kaikkea olisi hauska omistaa kyseinen Linnunradan käsikirja. Elokuvasta en muista pitäneeni kovinkaan paljon, siitä jäi meh-olo. Kirja on jotain ihan muuta. Kävin kirjastosta lainaamassa (lasten osastolta, oikeasti?!) myös Yleisradion äänittämän kuunnelman, jota kuuntelin jonkin aikaa. Ei minun heiniäni, kuten ei äänikirjat yleensäkään. Pidän enemmän kirjoitetusta muodosta. Ehkä joskus voisin kuitenkin vielä kokeilla BBC:n kuunnelmaversiota.


Ehdottomasti pitää lukea viisiosaisen Linnunrata-trilogian loputkin osat.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...