Robin Hobbin Fool’s Assassin on yksi
vuoden odotetuimmista trilogia-avauksista ja paluu
Näkijän tarun ja
Lordi Kultaisen maailmaan, Fitzin ja Narrin pariin. Jonkin verran jännitti mitä on odotettavissa, varsinkin kun viimeisin sarja,
The Rainwild Chronicles, oli mielestäni pienoinen notkahdus kirjailijan tuotannossa. Olen viimeksi lukenut Hobbia suomeksi 8-10 vuotta sitten, joten en muista mitä ja miten on asioita ja nimiä käännetty, joten pitäydyn englanninkielisissä versioissa.
Vuodet ovat kuluneet ja Fitz on elellyt Tom Badgerlockina rauhallista elämää Withywoodsissa Mollyn ja tämän lasten kanssa, jotka pikkuhiljaa ovat lentäneet pesästä viettämään omaa elämäänsä. Taitoparannuksen ansiosta ikääntyminen ei vaikuta Fitziin niin voimakkaasti kuin läheisiin. Narrista ei ole kuulunut heidän eroamisensa jälkeen mitään, eikä Fitz tiedä onko tämä elossa vai ei. Menneisyys ja tehdyt valinnat palaavat hänen mieleensä usein. Rauhallinen ja turvallinen elo muuttaa pian luonnettaan rankempaan suuntaan useiden yllättävien tapahtumien vaikutuksesta ja Fitz joutuu toteamaan vanhoille taidoilleen olevan yhä tarvetta.
Fool’s Assassinissa on sen sortin yllättäviä käänteitä, että sisällöstä ei voi juurikaan kertoa ilman, että pelkää spoilaavansa. Kerronta on hyvin hobbimaista, kuvailevaa ja kotoisaa, mitään kiirettä hän ei pidä ja alussa vierähtää hyvinkin parisataa sivua ennen kuin palasia alkaa tipahdella tiiviimpään tahtiin. Verkkaus ei häiritse, sillä tuntuu todella hienolta palata yksityiskohdiltaan tuttuihin piireihin. Mitä nyt tietenkin malttamaton mieli halusi välillä kiirehtiä, jotta saisi tietää mitä mikin tarkoitti tai mitä tapahtuu seuraavaksi. Fitz on Fitz, ja suuri osa kirjasta kerrotaankin hänen näkökulmastaan, hänen päänsä sisältä, velloen milloin minkäkin muiston kourissa ja pohtien nykyisiä tekoja. Minä pidän Fitzistä, olkoonkin että välillä hän on raskas ajatuksiltaan ja pyörii vielä iäkkäämpänäkin itsensä ympärillä. Mutta Fitzissä on samalla lujuutta ja luotettavuutta ja sen Hobb osaa tuoda mitä taitavimmin esille. Varsinkin
Fool’s Assassinissa. Fitzin raskaat mietteet ja omapäinen toiminta saavat välillä tönäisyjä ja kritiikkiä tarinassa ja niille annetaan myös vastapainoa. Muistot ja unet ovat tärkeä osa tarinaa.
Kirjassa on toinenkin näkökulmakertoja, joka oli minulle yllätys, ja pitkään mietin mikä hänen roolinsa lopulta on. Monia asioita joutui odottamaan pitkään, ennen kuin odotukset täytettiin, välillä hyvinkin odottamattomalla tavalla. Loppu on Aivan Kamala Cliffhanger, enkä tiedä miten jaksan odottaa seuraavaa osaa. Tällä hetkellä pelkään kauheasti mitä viimeinen osa tuo tullessaan. Tarina imaisi sisäänsä, se pääsi ihon alle ja sivut kääntyivät kuin itsestään toinen toisensa jälkeen. Lähes 700-sivuinen teos tuntui loppujen lopuksi liian lyhyeltä.
Kirjan ajan kulumisessa on joitain epätasaisia pomppauksia ja muutamia asioita toistettiinkin hieman liikaa, mutta ne eivät häirinneet ja ärsyttäneet kuin hetken ja sitten taas oltiin syvällä tarinassa. Tätä kirjaa ei missään nimessä kannata lukea ilman, että on lukenut
Näkijän taru,
Liveship Traders ja
Lordi Kultainen -trilogiat ensin. Kirjassa on viitteitä myös
Rainwild-kronikkojen tapahtumiin ja niiden vaikutuksiin, joten myös se tetralogia kannattaa lukea pohjaksi.
Liveshippejä aikanaan lukiessani ajattelin, että Malta on ärsyttävin hahmo, mihin olin koskaan törmännyt, mutta kylläpä
Fool’s Assassiniin on saatu yksi Shun ja FitzVigilant, joista varsinkin ensimmäinen herätti kovinkin ärsytyksen muistoja. Aiemmat sarjat ovat tärkeitä paitsi tapahtumahistorian takia, myös sukupuolisuuden/sukupuolettomuuden ymmärtämisen kannalta.
Fool’s Assassin liikutti ja ahdisti, välillä sydäntä ihan kouraisi. Loppupuolella unohdin ajoittain hengittää.
The Rainwild Chroniclesin viimeisen kirjan,
Blood of Dragonsin,
arvostelussa kirjoitin:
”Toivon suunnattomasti, että Hobb löytää jälleen entisen kertojaminänsä tulevissa tarinoissa. Hän pystyy parempaan.” Tämä toive on toteutunut.
Fool’s Assassin on parasta Hobbia vuosiin. Soisi hänen teoksensa olevan suomennettavien listalla.
