Lukulistalla 12/2011

Marraskuun kiireet veivät energiaa sen verran paljon, että lukemisetkin jäivät vähempään kuin toivoin. Sain juuri luettua Jasper Kentin Thirteen Years Laterin, joten siitä lähipäivinä arvostelu. Vampyyriteemani on sen myötä toistaiseksi loppuunkäsitelty. Ehkä palaan teemaan vielä ensi vuonna uudella tarmolla.

Joulukuu. Pohjois-Lapissa on kaamos jo alkanut ja täällä napapiirilläkin eletään hämärän rajamailla, silloin kun ei ole oikeasti pimeää (mitähän vampyyrit tykkäisivät polaariyöstä?). Näin menninkäisen sukuiselle ajanjakso on mitä tervetullein. Olen pimeän ja pakkasen lapsi. Tämä on minun vuodenaikani. Äiti kyllä väitti, että synnyin kirkkaan täysikuun aikaan, mutta mitä lie droppeja on silloin helpotuksekseen popsinut, sillä kuukalenterin mukaan oltiin oikeasti vähenevässä puolikuussa.

Joulukuu tuo kahden aikaisemman vuoden tapaan lukulistalle genrejoulukirjan, jonka olen jo valinnut, mutta en vielä kerro mikä se on. Lisäksi yritän saada Aakkoshaasteen vietyä loppuun vuoden loppuun mennessä, menossa on T-kirjain. Tavoitteen saavuttaminen tekee tiukkaa, mutta kuten vuoden alussa jo päätin, jatkan ensi vuoden puolella jos tarve vaatii. Kuun loppupuolella on tiedossa lomaa, jolloin annan fiiliksen viedä ja luen sitä mikä eniten rentouttaa.

Joulukuun kunniaksi alla talvinen videopätkä Kate Bushin uudelta loistavan tunnelmalliselta 50 Words for Snow -levyltä. Misty on suosikkikappaleeni, ja on harmi, että sitä ei kuulla videolla kokonaan. Mutta ainakin osa. Lauluun liittyy hupaisa keskustelun katkelma artistin fanifoorumilta:

Fani # 1: It is absolutely stunning, touching, sensual track. And the lyrics...dark, ambiguous, sexy, evocative... I think that the analysis of the text would take us a lot of time (in style: what the author had in mind?)

Fani # 2 (muutama tunti myöhemmin): Well, she had sex with a snowman...

Barbara Hambly: Those Who Hunt the Night

Vampyyrikirjallisuuteen tutustuminen jatkuu hitaasti ja harkiten. Barbara Hamblyn Those Who Hunt the Night (1988) on julkaistu myös nimellä Immortal Blood.

Tarina sijoittuu Sherlock Holmesin aikakauteen eli 1800-luvun lopulle ja seuraavan vuosisadan alkuun. Kirjan esittelyssä mainittavan Holmesin ymmärtää lukiessa, sillä kirja on holmesmainen salapoliisitarina kauhulla kuorrutettuna. Aikakausi on merkittävä myös siinä suhteessa, että silloin alkoi avautua ja levitä käsite viruksesta, mikä näkyy kirjan juonessa. Tarinan päähenkilö on Oxfordin yliopiston professori James Asher, jonka vampyyri Don Simon Ysidro pyytää, lajitovereidensa vastustuksesta huolimatta, selvittämään kuka murhaa vampyyreja. Ysidro uhkaa Asherin vaimon Lydian henkeä, joten Asherille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Valinta osuu Asheriin koska tämä on ollut aiemmin vakooja ja tutkimustensa vuoksi uskoo vampyyrien olemassa oloon. Vampyyrit epäilevät myös, että surmaaja on ihminen, joten he tarvitsevat etsiväksi henkilön, joka pystyy työskentelemään päivänvalossa kuten epäiltykin. Asher alkaa kuitenkin uumoilla, että murhamies löytyykin vampyyrien omasta joukosta ja kun Lydia, joka on lääketieteen tohtori, tekee rinnalla omaa tutkimustyötään, lähtee tarina oletuksesta poikkeaville teille.

Vaikka vampyyrit ovat näkyvässä osassa kirjassa, niin päähenkilö on ehdottomasti James Asher, jonka watsonina toimii Lydia. Pariskunta onkin sinänsä hyvä valinta etsiviksi, vaikka heidän hahmonsa jäävätkin persoonina hieman liian värittömiksi. Esikuvahahmot Sherlock ja Watson ovat selkeästi mielenkiintoisempia. Jamesin ja Lydian taustaa valaistaan murhaselvittelyjen ohessa, niin Jamesin uravalintoja kuin Lydian ongelmia lääketieteen opiskelussa Viktoriaanisella aikakaudella ja miten heidän yhteinen taival alkoi.

Vampyyrit ovat osaltaan perinteisiä auringonvaloa kaihtavia yöeläjiä ja heihin tepsivät niin valkosipuli kuin hopeakin. He ovat julmia saalistajia, jotka surmaavat tai muuntavat uhrinsa. Myyttiin on saatu kuitenkin ilmavuutta tuomalla mukaan lääketiede ja sen kautta mahdolliset vampirismin aiheuttajat. Heti alusta lähtien Lydian tutkijanmieli lähtee etsimään vampyyrimystiikkaan luonnollisia selityksiä, innoittajanaan juuri ihmistietouteen saapuneet uudet veren patologiaa koskevat tutkimukset ja ajatus, että on paljon sellaista mitä lääketiede ei todellakaan vielä tunne.

Those Who Hunt the Night on ihan mukavaa luettavaa. Se ei ärsyttänyt imelyydellä, sillä avioparin rakkaustarinaa kerrottiin hillitysti ja ajoittain heräsin oikein kiinnostumaan kun pohdittiin vampirismiin liittyviä syitä ja merkkejä. Erityismaininnan annan kohdalle, jossa puhuttiin vampyyrien seksielämästä (tai sen puutteesta). Olen jo kauan ihmetellyt miten miesvampyyrit voivat olla niin viriilejä, kun heidän sydämensä ei lyö, jolloin ei pitäisi olla myöskään verenkiertoa. Ja kaikkihan me tiedämme miten heikko verenkierto vaikuttaa erektioon. No tämä on pikkuseikka siihen nähden, että vampyyrit mm. omaavat julmetut kulmahampaat (yrittäkääpä puhua sellaisten kanssa), liitävät ilmassa, näkevät pimeässä ja leimahtavat tuleen auringonvalossa. Kunhan mainitsin... Barbara Hambly on kirjoittanut käsittääkseni muitakin vampyyrikirjoja. Vaikka en niihin aiokaan tämän enempää tutustua, niin olen ihan tyytyväinen, että Those Who Hunt the Night tuli luettua. Tarinasta löytyy piirteitä, jotka tekevät kirjasta enemmän kuin siedettävää luettavaa tällaiselle vampyyrien kaihtajalle. Suosittelen vampyyreista pitävillekin ja sellaisille, joille viktoriaaninen Englanti salapoliisitarinoineen uppoaa, hiukan myös Mary Shelleynkin jalanjäljissä.

Ensimmäinen vilkaisu Game of Thronesin kakkoskauteen

Game of Thronesin kakkoskausi on vielä viiden kuukauden päässä esittämisestä ja joulukuussa sarjan kuvauksetkin jatkuvat vielä Islannissa, mutta nyt jo odotusintoni on korkealla, kun kakkoskauden In Production -video julkistettiin ja siinä vilahtaa kakkoskauden uusia hahmoja. Niin lyhyesti kuin Briennea Renlyn takaa nähdäänkin, se oli ehkä videon odotetuin hetki. Lohikäärmekivestä ja sen kuuluisasta Westerosin karttapöydästäkin saadaan maistiaisia. Näitä videopätkiä ehtii varmaan tulla lisää vaikka kuinka ennen sarjan alkua, mutta ensimmäinen on aina sykähdyttävin.

Season 2 - In Production

Niin, ja se ykköskausihan alkaa YLE 2:lla torstaina 12.1.2012 klo 22:05!

Mervyn Peake: Titus Groan

Tänä vuonna vietetään Mervyn Peaken 100-vuotisjuhlaa ja sen kunniaksi ajattelin minäkin viimein tutustua kirjailijan paljon viitattuun Gormenghast-trilogiaan, jonka tosin oli tarkoitus alunperin olla pidempi kuin kolme kirjaa ellei kirjailija olisi sairastunut ja kuollut. Trilogiaa voi pitää yhtenä merkittävimmistä genren vielä suomentamattomista klassikoista. Titus Groan on ensimmäinen osa ja julkaistu vuonna 1946. Minulla on trilogiasta kuvitettu kokoomapainos e-kirjana. Kuvituksesta vastaa Mervyn Peake itse, myös kansikuva on hänen piirtämänsä.

Groanin suvun viimeisin miespuolinen perillinen Titus syntyy tarinan alkuvaiheissa, mutta vielä ensimmäisessä kirjassa itse taapero ei pääse paljoakaan esille kuin vasta loppupuolella. Sen sijaan Peake esittelee Titusin syntymäkodin ja sen omituistakin omituisemmat ihmiset sekä tapahtumat, jotka tulevat todennäköisesti vaikuttamaan seuraavissa osissa Titusin elämään ratkaisevasti. Titusin vanhemmat, kreivi Sepulchrave ja kreivitär Gertrude, eivät pahemmin ole kiinnostuneita toisistaan, eivätkä ole tekemisissä toistensa kanssa muuten kuin pakollisten perillisten tuottamisessa ja virallisissa tilaisuuksissa. Heille on aiemmin syntynyt tytär, Fuchsia, joka on luonteeltaan ailahteleva. Sepulchraven kaksossisaret, valtaa havittelevat ja katkerahkot Cora ja Clarice asuvat myös linnassa. Henkilökuntaan kuuluvat mm. vanha lastenhoitaja, huonomuistinen ja epävarma Nannie Slagg, Sepulchraven henkilökohtainen miespalvelija Flay ja kokki Swelter.

Kirja kuvaa psykologisella tasolla Gormenghastin asukkaiden sisäistä maailmaa ja heidän välistensä suhteiden jännitteitä, joita hämmentämään tulee vielä omalta osaltaan kokin apulainen Steerpike (alla olevassa ensimmäisessä kuvassa ylempi hahmo). Kirjan pääkäänteet ovatkin Steerpiken käsialaa. Nuoresta iästään huolimatta poika on vallanhaluinen, päämäärätietoinen suunnittelija, jolle Gormenghastin ilmapiiri on mitä oivallisin juonittelualusta. Gormenghastin linna rakennuksena on huikean mielenkiintoinen paikka ympäristöineen. Se on salaperäinen sokkelo, joka kutkuttaa seikkailunhaluisen mielikuvitusta. Sen sijaan Peaken hahmot ovat kaikkea muuta kuin miellyttäviä. Heihin ei mielellään haluaisi tutustua.

Lisää kuvitusta Gormenghastin virallisilta sivuilta

Peake onnistuu paitsi kirjallisessa kuvauksessaan, myös piirtämään hahmojensa olemuksen. He ovat kulmikkaita, synkkäkulmaisia, pistäväsilmäisiä, pitkäkaulaisia, kumaraharteisia jne. Peaken kirjoitustyyli on loistavaa ja yksityiskohtaista, mutta myös verkkaista. Välillä hän pysähtyy kohtaukseen (e-kirja)sivukaupalla ja vaikka hänen tyyliään ihasteleekin ja arvostaakin, niin pitemmän päälle lyhytpinnaisella lukijalla alkaa ilmetä levottomuuden merkkejä. Minulle tarinan vastapuoliksi asettuvat Steerpike ja Fuchsia. Steerpike on mielenkiintoinen hahmo nokkeluudessaan ja juonisuudessaan, ja itse asiassa jäi pelottamaan mikä hänen vaikutuksensa tulee olemaan seuraavissa osissa. Niin ärsyttävä kuin Fuchsia ajoittain onkin, hän on ainoa hahmo, jota kohtaan pystyy tuntemaan todellista myötätuntoa. Gormenghast ei vaikuta kovinkaan miellyttävältä paikalta lapselle kehittyä henkisesti. Positiiviseksi hahmoksi koin myös tohtori Prunesquallorin ärsyttävästä naurustaan huolimatta.

Titus Groan on kolkko tarina mieleltään enemmän tai vähemmän horjuvista hahmoista, jotka ovat eristäytyneitä oman päänsä sisälle. Kirjan tunnelmasta kertoo paljon metaforisesti se, että yksi hahmoista pystyy elämään linnassa vuoden tapaamatta muita asukkaita. Peaken maailmanluonti onnistuu täydellisesti, hahmojen nimiä myöten. Peake kirjoittaa upeaa tekstiä, ja jos synkeät hahmot ja hidas kerronantahti vain uppoavat fiilikseen, niin suosittelen ehdottomasti. Ihan heti en itse pysty jatkamaan sarjan toiseen osaan, mutta ei epäilystäkään etteikö myös Gormenghast ja Titus Alone tule luettua jossain vaiheessa.

Tulevia kirjoja 2012 (päivitetty 4.12.2011)

Olen parina aiempana vuonna tehnyt ennakkokatsauksen seuraavan vuoden tuleviin sff-uutuuskirjoihin, jotka minua kiinnostavat, joten jatkan perinnettä tänäkin vuonna. Aloitetaan käännöskirjoista. Tähän mennessä vain harvan tulevan suomennoksen kansikuva on vielä julkistettu, joten tilanpitäjänä alkuperäiset kansikuvat. Vaihdan ne myöhemmin oikeisiin versioihin.

Steph Swainstonin Castle-sarjan (Nelimaa) kolmannen kirjan Modern Worldin käännös Uusi maailma (Like) ilmestyy alustavan tiedon mukaan maaliskuussa. Edellisenkin kirjan piti ilmestyä keväällä, mutta julkaistiin lopulta heinäkuussa, joten saa nähdä tuleeko Uusi maailma ensi vuoden ensimmäisellä vai toisella puoliskolla. Joka tapauksessa hienoa, että tulee. Gene Wolfen Uuden auringon kirjan ensimmäisen osan ilmestyminen siirtyi tältä vuodelta ensi vuodelle, joten maaliskuun kieppeissä Kiduttajan varjoa (Gummerus) voinee odotella. Pidän suomennoksen kannesta. Päivitys: Hannu Rajaniemen Fraktaaliruhtinas (Gummerus) on ilmestymässä suomeksi ennen englanninkielistä huhtikuussa. Tai sitten ennakkotieto on päivittämätön ja käännös ilmestyy syksyllä.

Maaliskuun lopulla on näillä näkymin ilmestymässä isojen kehujen kirja, Erin Morgensternin Yösirkus (Basam Books). Kirja on vasta ilmestynyt englanniksi ja nyt jo käännöstä pukkaa, nopealla aikataululla. Minua arveluttaa kirjan tosirakkaus-teema, mutta eiköhän kirja pääty lukulistalle siitä huolimatta. Huhtikuussa on luvassa Finncon 2012 kunniavieraan Liz Williamsin Rikosetsivä Chen -sarjan ensimmäinen osa Snake Agent suomeksi nimellä Aavekauppiaan tytär (Like). Harkitsin, että lukisin nimenomaisen kirjan englanniksi ennen kirjailijan vierailua, mutta ehkäpä sittenkin odotan käännöstä. Päivitys: Iain M. Banksilta on tulossa huhtikuussa suomennettuna Pintakuvio (Gummerus), joka on kirjailijan uusimman Kulttuuri-kirjan Surface Detailin käännös. Liken julkaisulistalla on helmikuussa Simon Lelicin Laitos, joka saattaisi olla kiinnostava kirja sekin.

Kesällä Andrzej Sapkowskin kolmas Noituri-kirja Haltiain verta (WSOY) näkee päivän valon, ja sitä sopii odottaa innolla, sillä kaksi aiempaakin teosta ovat viihdyttäneet kiitettävästi. Luin joku vuosi sitten venäläisen Sergei Lukjanenkon The Night Watch -kirjan ja kirjahyllyssä odottavat vuoroaan The Day Watch, The Twilight Watch ja The Last Watch. Nyt ensimmäinen osa on kuitenkin ilmestymässä myös suomeksi huhtikuussa nimellä Yöpartio (Into). Paperikirjana en teosta enää meinaa ostaa, mutta jos e-kirjana julkaistaan, kuten kustantajan sivulta voisi päätellä julkaistavan, niin sen voisinkin hankkia ja jopa lukea kirjan uusiksi. Päivitys: Iain M. Banksia saadaan suomeksi toisenkin kirjan verran, kun syksyllä pitäisi ilmestyä Transitionin käännös (Gummerus).

Ursula K. Le Guinin hainilaiskirja City of Illusions (Avain) on niin ikään tulossa suomeksi nimellä Harhakaupunki ensi vuoden aikana, kuin myös mahdollisesti George R.R. Martinin A Dance with Dragonsin käännös (Kirjava) tai Patrick Rothfussin The Wise Man's Fearin käännös (Kirjava). Jälkimmäinen on epätodennäköinen. Kirjavalta olen tänä vuonna hartaasti odottanut Joe Abercrombien Ensimmäinen laki -sarjan toisen osan käännöstä eli Ennen kuin heidät on hirtettyä, mutta ei vain ole vielä kuulunut. Jos kirja ei nyt reilun kuukauden aikana putkahda ulos, niin sen voi liittää ensi vuoden ilmestyvien listalle.

Ja sitten englanninkielisiä 2012 ilmestyviä:

Lavie Tidharin kolmas The Bookman-kirja The Great Game ilmestyy alkuvuodesta ja hetkohta sen jälkeen Robin Hobbin kolmas The Rain Wild -kirja City of Dragons. Oi onnea! Yksi ensi vuoden odotetuimmistani eli Paolo Bacigalupin The Drowned Cities julkaistaan toukokuun vaihteessa, kuin myös Daniel Abrahamin The Dagger and the Coin -sarjan toinen osa The King's Blood. Abrahamin uuden sarjan eka osa oli hienoinen pettymys, joten odotan kakkoselta parannusta. Douglas Hulickin Sworn in Steel julkaistaan kesäkuussa ja jos hyvin käy, niin myös Scott Lynchin aina-vain-lykkääntyvä The Republic of Thieves. Vaikka minusta tuntuu, että kirja on jo siirretty jälleen ilmestyväksi myöhemmin.

Ian Tregillisin Milkweed Triptych -trilogian kakkoskirja The Coldest War ilmestynee heinäkuussa ja sekin on kirja jota on siirretty kerta toisensa jälkeen, vaikka kirja on ollut valmis jo aikoja sitten. Alkusyksyn 2012 kirjoja ovat Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan seuraaja The Fractal Prince ja Joe Abercrombien A Red Country (työnimi), jota SUURESTI odotan. Myöhäissyksyn valopilkku on sitten Ajan pyörä -sarjan vihoviimeinen osa A Memory of Light. Vuoden kuluttua näihin aikoihin pitkä sarja on saanut päätöksensä.

Tässä on vain pieni osa niistä kirjoista, jotka kiinnostavat ensi vuoden julkaisuista, mutta aika on rajallista ja nämä ainakin ovat niitä mitkä jonkinsorttisella varmuudella luen. Jos jotain yllättäviä julkaisuja ensi vuodelle ilmestyy etenkin käännöskirjojen puolelle, niin lisäilen listaan myöhemmin. Kuten myös tarkempia ilmestymisaikoja ja kansikuvia. Lisätietoja kirjoista löytyy Risingshadown kirjailijatietokannoista ja kustantajien sivuilta.

Nälkäpeli ja Game of Thrones

Lukeminen tökkii tällä hetkellä, mutta onpahan tullut katsottua kymmenkunta elokuvaa sen sijaan ja päivitettyä tilannetta silläkin rintamalla. Erityisesti mieleen jäi katsotuista Terrence Malickin The Tree of Life, joka on hypnoottisen upeasti tehty. Taiteellinen, mutta ei liian yliampuva. Ei varmasti sovi kuitenkaan kaikille katsottavaksi. Jotkut ovat pitäneet täytenä roskanakin koko leffaa, mutta minuun se puri. Toinen elokuva, joka onnistui viihdyttämään on Steven Soderberghin Contagion eli Tartunta. Leffa on amerikkalaisen kosiskeleva, mutta sen verran dynaaminen, että piti otteessaan. Sopivaa pelotteluviihdettä, kun ei halua liikaa käyttää aivojaan.

The Hunger Games eli Nälkäpeli on saanut ensimmäisen trailerin. Elokuva julkaistaan maaliskuun 23. päivä Suomessa (IMDB:n mukaan), joten tässä ehtii tulla vielä muutama trailer ennen sitäkin. Ensimmäinen pikakatsaus ei ollut ihan sitä tunnelmaltaan mitä kirjan pohjalta odotin, mutta ei se kovin pahaltakaan vaikuttanut. Ehkä luotan vielä siihen, että kirjan tarinaa ei ole pilattu ja leffan voi mennä hyvillä mielin katsomaan.

YLE uutisoi tänään, että Game of Thrones saapuu valtion tv-kanavalle 12. tammikuuta! Nyt sitten nekin, jotka eivät ole halunneet maksaa sarjan katsomisesta pääsevät arvioimaan miltä ne Westeros ja Essos näyttävät kuvaruudulla. Minä odotan kiinnostuneena, miten YLEllä on tekstit käännetty. Eli 12.1-15.3.2012, torstaisin kello 22:05-23:00 YLE2. Pistäkää kalentereihin ylös, jos sarja on vielä katsomatta! Lainaus YLEltä:

"Game of Thrones perustuu palkitun George R. R. Martinin romaaniin. Sarjan maailma muistuttaa Tolkienin Keskimaata ja visuaalinen ilme on kuin Sormusten Herra -elokuvista. Game of Thrones keräsi viime Emmy-gaalassa peräti 13 ehdokkuutta mukaan lukien parhaasta draamasarjasta, parhaasta ohjauksesta ja parhaasta käsikirjoituksesta. Sarjaa on kuvattu Skotlannissa, Pohjois-Irlannissa, Maltalla ja Marokossa. Ensimmäinen tuotantokausi sisältää kymmenen jaksoa."

YLEn lähetysten johdosta on taas varmaankin odotettavissa kirjasarjankin myynnin lisääntyminen. A Dance with Dragonsin suomennos on tekeillä, mutta jää nähtäväksi julkaistaanko sitä vielä kokonaan tai edes puolikkaana ensi vuonna. Brittipokkari pistetään odotetusti kahteen osaan.

Maureen F. McHugh: After the Apocalypse

Maureen F. McHugh on niitä kirjailijoita, joka on kerännyt arvostusta ja palkintoja jo vuosia, mutta silti onnistunut livahtamaan ohitseni huomaamatta, kunnes tänä syksynä kiinnitin huomiota nettivilinässä Small Beer Pressin tuleviin uutuuksiin. After the Apocalypse -novellikokoelma julkaistiin kuun alkuviikolla ja Publishers Weekly on valinnut sen jo vuoden 2011 kymmenen parhaimman kirjan joukkoon. Siihen joukkoon se asettuu minullakin. Kirja sisältää yhdeksan novellia, joista kolme julkaistiin tässä kokoelmassa ensimmäistä kertaa.

• The Naturalist (2010)
• Special Economics (2008)
• Useless Things (2009)
• The Lost Boy: A Reporter at Large (2007)
• The Kingdom of the Blind (2008)
• Going to France (2008)
• Honeymoon (2011)
• The Effect of Centrifugal Forces (2011)
• After the Apocalypse (2011)

Kirjan novellit kertovat nimen mukaisesti tarinoita lähitulevaisuudesta eri tasoisten katastrofien jälkeen. Joissain tarinoissa katastrofit ovat kansakuntia koskevia, joissain vaikutukset pelkästään yksilötasolla.

The Naturalist sijoittuu zombie-epidemian jälkeiseen aikaan, jossa rikolliset suljetaan jäljellä olevien zombien alueelle rangaistukseksi ja heidän on löydettävä keinot sopeutua ja selviytyä. Lintuinfluenssan tuhottua suuren osan maailman väestöstä, maalta kaupunkiin lähtenyt kiinalaisnainen etsii Special Economicsissa työpaikkaa päätyen vihreään biotekniikkaan erikoistuneeseen New Life -yhtiöön, jonka tuotteita toimitetaan erityisesti Amerikkaan. Työpaikka osoittautuu hieman rajoittavammaksi kuin hän odottaa. Ilmaston lämpeneminen on tehnyt elämästä haastavamman ja ajanut ihmisiä talouspakolaisiksi Useless Thingissa. Uudessa Meksikossa asuva taiteilija ansaitsee niukan elantonsa tekemällä ihmislapsen kaltaisia nukkeja ja tiukan paikan tullen myös seksileluja selviytyäkseen. Mutta myös vaeltavat pakolaiset aiheuttavat yksin asuvalle naiselle huolia. The Lost Boy on reportterin näkökulmasta kerrottu tarina pojasta, joka usean paikallisen Likainen pommi-iskun jälkeen on menettänyt traumaattisesti muistinsa ja omaksunut toisen nimen ja asuinpaikan omakseen. Reportteri kuvaa hänen vaiheitaan takaisin alkuperäisen perheensä pariin.

The Kingdom of the Blindissa nuori nainen selvittelee sairaalatietojärjestelmään mahdollisesti syntynyttä tekoälyä ja Going to Francessa ollaan uuden ajan edessä todistamassa ihmisen muutosta. Honeymoon kertoo naisesta jonka avioliitto hajoaa alkuunsa jä hän päätyy lääkkeiden ihmistestaajaksi ansaitakseen rahaa häämatkaan, joka häneltä jäi kokematta. The Effect of Centrifugal Forces -tarinassa kanoista lähtöisin oleva, hullun lehmän taudin oireiden kaltainen sairaus on tarttunut laajalti ihmisiin. Irene seuraa äitinsä aivoja tuhoavaa kituuttavaa kuolemaa ja miettii mikä häntä odottaa hänen jäätyä vastentahtoisesti toisen äitinsä kanssa kahden, kun kuolevan äidin entinen naisystävä ei huumeriippuvuudeltaan pysty hänestä huolehtimaan. Kirjan nimikkotarinassa After the Apocalypsessa on jälleen kansakuntaa terrorisoitu Likaisella pommilla ja aiheutettu talouden romahtaminen. Ihmiset ovat liikkeellä, etsien ruokaa ja parempia alueita elääkseen. Jane on matkalla kohti Kanadaa teini-ikäisen tyttärensä kanssa, yrittäen selvitä niin ruuan hankinnasta ja uhkaavista muista matkaajista kuin riippuvaisesta tyttärestään, jonka luonne on hänen omastaan poikkeava.

After the Apocalypse on kaikkea muuta kuin helppoa luettavaa, sillä novellit ovat synkkiä. Vaikka lähes jokaisen tarinan taustalla on jokin suurempi tapahtuma, joka heilauttaa yhteiskuntaa, on kertomuksissa kuitenkin hyvin tiukka ote yksilön kokemuksiin, tunteisiin ja näkemyksiin. McHughin ihmiset ovat aitoja ja arkisia. He ovat omantyylisiä selviytyjiä, mutta joskus ja aika useinkin selviytyminen saa ihmiset tekemään kyseenalaisia ja jopa halveksuttavia tekoja. Jotkut tarinoista riipaisevat toden teolla, silloinkin kun hahmojen valinnat sotivat lukijan moraalikäsitystä ja ymmärrystä vastaan. Novellit ovat ajanhermolla puhuttavine ja yhteiskunnallisesti pelottavine aiheineen, kuten terrorismi, epidemiat, ilmaston lämpeneminen ja talouden romahdus.

Pari novellia ei tunnu sijoittuvan varsinaisen katastrofin jälkeen, vaan tulkintani mukaan uumoilevat ajan muuttumista. Tai ehkä jokin suurempi tekijä on ajanut seuraavan muutoksen alkuun. The Kingdom of Blindista ja Going to Francesta minulle jäi tunne tulevasta, jostain ehkä ravisuttavasta tapahtumasta, joka ei välttämättä ole kauhuskenaario. Jouduin lukemaan molemmat novellit kahteen kertaan ennen kuin ne tuntuivat aukeavan, ja sittenkin jäin miettimään onko tulkintani niistä oikea. Molemmat nousivat kuitenkin suosikeikseni kokoelmassa, vaikka kaikki tarinat itse asiassa ovat korkeatasoisia. The Kingdom of the Blindin voi lukea kokonaisuudessaan Lightspeed Magazinen sivulta.

McHugh on kirjailijana terävänäköinen hahmojen kuvaaja, joka ei tee kompromisseja. Jokainen novelli alkaa ja loppuu kesken tapahtumien. Hän antaa tarinassa sen verran tietoja, että lukija pääsee mukaan tilanteeseen ja hahmojen sisälle, mutta yksikään novelleista ei pääty. Tarinoiden hahmot jatkavat elämäänsä sanojen jälkeenkin, McHugh ei tarjoa valmista loppua. Jää lukijan oman halun varaan miettiikö mitä sen jälkeen. Kesti usean päivän ennen kuin sain jäsenneltyä ajatuksiani kirjasta. Tarkoitukseni oli vain nopeasti tässä vaiheessa vilkaista tekstiä ja aloittaa lukeminen varsinaisesti myöhemmin. Tuntien kuluttua huomasin, että en voinut laskea kirjaa käsistä. Niin ankeita kuin tarinat olivatkin, McHughin kirjoitustyyli tempaisi mukaan, vangitsi ja piti otteessaan. Ankeuden keskelläkin huomasin myös hitusen huumoria ja elämäniloa, tahdonvoimaa pyrkiä muutokseen ja selviytymiseen, kaikki riippuu vain katsontakulmasta. Joskus katastrofia voi pitää uuden alkuna.
Erittäin suositeltava, ajatuksia herättävä novellikokoelma. Nimikkonovelli ehdottomasti ensi vuonna Hugo-ehdokkuuden arvoinen.