Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Neil Gaimanin Hautausmaan poika on ihana ja omaperäinen kirja. Luin teosta yhtäaikaa sekä suomeksi että englanniksi, koska jotkut suomennetut kohdat jäivät vaivaamaan ja halusin tietää miten ne alkuperäisessä tekstissä oli esitetty. Orvoksi jäänyt Ei-kukaan (Nobody) eli Eikku (Bod) kasvaa tarinassa hautausmaalla aaveiden parissa.

Tiedän, että tämä kirja on tarkoitettu lapsille ja nuorille lukijoille, mutta täytyy sanoa, että näin aikuistakin pelotti jotkut kohtaukset, niin elävästi Gaiman ne eteen toi. Välillä hautausmaa kotina tuntuu jopa kiehtovalta paikalta ja sen aaveet miellyttävämmiltä kuin elävät ihmiset. Eikun opinnot kummitusten parissa vaikuttivat kiinnostavammilta kuin perinteiset oppiaineet. Mikäs olisi ovelampaa kuin oppia hiipumaan tai kävelemään uniin. Hautakivien tekstit aapisena on myös loistava ratkaisu.

En voinut välttyä tuntemukselta, että Gaiman on lukenut Lovecraftinsa, vaikka mistään niin synkästä ei Hautausmaan pojassa olekaan kyse. Kirja on hienoisesta synkkyysasteestaan huolimatta hyvin sympaattinen. Jostain syystä Gaimanin teokset ovat suurimmaksi osaksi aiemmin jääneet minulta väliin, mutta Hautausmaan pojan jälkeen luen kyllä muitakin. Positiivista on, että kirja on myös kuvitettu.

Mark Charan Newton: Nights of Villjamur

Mark Charan Newtonin Nights of Villjamur on palapeli. Se on kuin kokoelma useista eri kirjoista irroitettuja kohtauksia, tai siltä se ainakin tuntui alussa. Fantasiakirjallisuudessa on tänä päivänä vaikea löytää todella originellia teosta, mutta se ei aina ole paha asia. Esim. Peter V. Brettin The Painted Mania lukiessani tuli mieleen välillä kovinkin Robert Jordanin Ajan pyörän alkuteokset tyyliltä, mutta Brettin teos kantoi kuitenkin omalla painollaankin hyvin. Kyllähän Villjamurinkin tarina on kiinnostava itsessään, mutta silti se tuntuu aikamoisen kliseiseltä. Ihmettelen miksi sitä on hypetetty niin paljon; liekö kyseessä kustannusyhtiön mainonnan tulosta.

Joka tapauksessa, Nights of Villjamurissa on jonkin verran hyvääkin. Tarinan juoni on lyhykäisyydessään: poliittista peliä lähestyvän jääkauden uhatessa. Kirjassa esitellään pimeää taikuutta sekä erilaisia ihmisen kaltaisia olentoja, kuten garudat, rumelit ja bansheet, mutta ulkoista kuvausta syvemmälle näiden olentojen ominaisuuksiin ei päästä. Plussaa saavat skandinaavistyyliset nimet joillakin paikoilla ja hahmoilla. Jopa päähahmot valitettavasti jäävät pinnallisiksi, eikä kirjan tapahtumat muutenkaan herätä syvällistä pohdintaa. Ihan kiva lukea, mutta helppo unohtaa sen jälkeen kun on lukenut.

Niin... Talvi Jääkausi on tulossa. Ehkä tämän Legends of the Red Sun -sarjan tulevat osat ovat parempia kuin ensimmäinen kirja.

Jasper Kent: Twelve

Jasper Kentin Twelve on The Danilov Quintet -sarjan ensimmäinen osa, ja toistaiseksi ainoa julkaistu. Seuraava osa, Thirteen Years Later, on tulossa ensi vuoden puolella. Twelven tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alkuun, Napoleonin armeijan invaasion hetkelle Venäjälle. Joukko Venäjän armeijan upseereita päättää hankkia lisävoimia vastarintaan ja he palkkaavat 12 Oprichnikeiksi kutsuttua, Jeesuksen opetuslasten mukaan nimettyä henkilöä, jotka osoittautuvat tehokkaiksi tappajiksi. Heistä paljastuu kirjan mittaan salaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan ole palkkaajilleenkaan miellyttäviä.

En juurikaan ole lukenut vampyyrikirjallisuutta, ja niistä mitä olen lukenut, oikeastaan vain George R.R. Martinin Fevre Dream on tehnyt vaikutuksen (suosittelen suuresti!). Myöskään Twelve ei tehnyt juurikaan vaikutusta. Se oli hyvin kirjoitettu, todentuntuinen historialliselta kuvaukseltaan ja päähahmo, Aleksei Danilov oli saatu kohtalaisen syväksi hahmoksi sisäisine pohdintoineen. Enemmän tätä subgenreä tuntevat ovat kuvanneet Twelveä erilaiseksi vampyyrikirjaksi ja se on helppo uskoa. Painopiste ainakin kirjan alkupuolella on nimenomaan historiallisen romaanin puolella.

Twelve on paikoin hidas kerronnaltaan, välillä tuntuu, että olisi mukava jo päästä asiaan. Kent kirjoittaa sujuvaa tekstiä, ja kirjan alun johdanto on erinomainen, se herättää taatusti kiinnostuksen loppukirjaa kohtaan, mutta silti minulle kirja ei ollut sivunkääntäjä, sellainen jota ei olisi voinut laskea käsistään. Uskon kuitenkin, että niiden, jotka pitävät muuten vampyyrikirjallisuudesta kannattaa lukea myös tämä kirja ja sarjan tulevat osat.

Pelastakaa Vaskikirjat!

Pienkustantamotoiminta ei ilmeisestikään ole helppoa. Ei sillä, että minä tietäisin siitä juurikaan mitään, mutta olen seurannut Vaskikirjojen ponnisteluja, eikä tilanne tällä hetkellä näytä hyvältä:

"Kirjamyynti on ollut nihkeää jo puolen vuoden ajan ja jatkuu sellaisena yhä. Moorcockin kirjankin julkaisu onnistuu vain erikoisjärjestelyiden ansiosta, eikä Vaskikirjoilla ole näillä näkymin edellytyksiä jatkaa toimintaansa enää ensi vuonna. Tilanne on tällä hetkellä ilmeisesti sellainen, että kirjakaupat eivät ota yhtään ylimääräisiä kirjoja varastoon eivätkä tilaa uutta kirjaa tilalle, vaikka vanha satuttaisiinkin myymään hyllystä. Ja kun kirjoja ei ole kaupassa myynnissä, ei niitä kukaan myöskään löydä ja osta.

Ainoa, mikä enää voisi auttaa, on jos ihmiset ympäri Suomen marssisivat kirjakauppoihin ostamaan Vaskikirjoja ja erityisesti tilauttamaan paikalle sellaisia kirjoja, joita siellä ei ole. Siten saisi kirjamyyntiin vauhtia ja kirjat taas kauppojen valikoimiin."

Olen nähnyt kommentteja, että Vaskikirjat on valinnut julkaisulistalleen kirjoja, jotka eivät ole tarpeeksi kaupallisia. Totta, mutta on pakko sanoa, että Vaskikirjat on tehnyt myös rohkeita valintoja, ottanut suomennettavaksi genreklassikoita, joihin suuremmat kustannusyhtiöt eivät ole halunneet koskea. Käännösten lisäksi valikoimassa on myös suomalainen Pekka Halosen Peuraheimo (erittäin suositeltava!).

Seurasin juuri Twitterissa Colleen Lindsayn herättämää keskustelua siitä ansaitsevatko jotkin kirjat tulla julkaistuksi, vaikka niitä ei osteta. Vaikka keskustelu käsittikin alkuperäisjulkaisuja, niin laajentaisin kysymyksen käsittämään tässä yhteydessä käännöksiä. Vastikään Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjo -kirjan luettuani, vastaisin: kyllä! (lue kirja niin tiedät mitä tarkoitan - juu, ei ole Vaskikirja, mutta silti lukemisen arvoinen :)). Jokainen Vaskikirjojen julkaisema teos on ansainnut tulla käännetyksi. En välttämättä pidä henkilökohtaisesti niistä kaikista erityisen paljon, mutta esim. Roger Zelaznyn Amberin kronikoiden kahden ensimmäisen kirjan julkaiseminen suomeksi on ollut ehdottomasti kulttuuriteko. Loputkin olisi kiva saada. Kun julkaisulistalla on vielä mm. Fritz Leiber jaTähtifantasia-palkinnon juuri voittanut Ellen Kushnerin Thomas Riiminiekka, on Vaskikirjat tehnyt hienoja valintoja, ja on sääli, ettei kirjojen ystävät ole suuremmissa määrin löytänyt näitä kirjoja luettavaksi. Eikä ainoastaan tai pääasiassa siksi, että pienkustantamo voisi jatkaa toimintaansa, vaan siksi, että ne ovat kirjoja, jotka ansaitsevat tulla luetuksi.

Tänä vuonna Vaskikirjat julkaisee Michael Moorcockin Katso ihmistä. Vaskikirjojen sivulta:

"Michael Moorcockin (1939- ) romaani on aikamatkailuscifin klassikko ja tuo lukijan silmien eteen realistisen kuvan roomalaisaikaisesta Palestiinasta sekä ainutlaatuisen uudenlaisen kuvan Jeesuksesta. Pienoisromaani Behold the Man, johon romaani perustuu, voitti Nebula-palkinnon vuonna 1967."

En tunne Moorcockin tuotantoa ennestään, mutta tiedän, että kirjailija on yksi Joe Abercrombien suosikeista (ja Abercrombie minun). Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kunhan se ilmestyy, siihen pitänee tutustua. Voin sanoa, että Vaskikirjat valikoimallaan on saanut minut tutustumaan teoksiin, jotka muuten ehkä olisivat jääneet lukematta.

Siispä, ostakaa hyvät ihmiset kirjoja ja lukekaa niitä! Pyytäkää tilaamaan niitä kirjastoihinne, kirjakauppoihinne, antakaa lahjaksi, jotta saamme niitä lisää suomeksi. Myös sellaisia kirjoja, jotka eivät koreile myyntilistojen kärjissä, mutta joilla on kuitenkin meille paljon annettavaa henkisesti lukukokemuksena. Valitettavasti totuus tänä päivänä on, ettemme saa laadukkaita suomennoksia, jos emme myös osta niitä. Olen jo vuosia harmitellut, ettei Otava ole julkaissut Robin Hobbin The Liveship Traders -trilogiaa suomeksi, varsinkin nyt kun sarja on saanut tavallaan jatkoa The Rain Wild -kronikoista. Vastaus yhteydenottoon on aina ollut, ettei Robin Hobbin aiemmat käännökset ole myyneet tarpeeksi, jotta lisää kirjoja suomennettaisiin. Liveshipit ovat Hobbin parasta antia, ja taatusti ostaisin kirjat itselleni, jos ne käännettäisiin, mutta ilmeisesti kovinkaan moni ei olisi valmis toimimaan samoin. Miten on?

Lukulistalla 7/2009

Ennen Finnconia en ehdi enää lukea mitään, mutta ensi viikolla, kun kesäloma jatkuu(!) palaan jälleen Jasper Kentin Twelve-kirjan pariin. Haluan saada sen vihdoin loppuun. Toinen kirja lukulistalla edelleen on Mark Charan Newtonin Nights of Villjamur. Jospa ne ehtisi tässä heinäkuussa, kaiken muun touhuilun keskellä. Olenkohan hoksannut mainita... Nights of Villjamurissani on kirjailijan nimmari.

Robin Hobb: The Dragon Keeper

The Rain Wild -kronikkojen ensimmäinen kirja, The Dragon Keeper oli hieno lukukokemus. Se herätti paljon nostalgisia muistoja Hobbin aiemmasta The Liveship Traders -trilogiasta, sillä tarina kertoo mitä tapahtuu trilogian tapahtumien jälkeen Sadekorvessa. Kirjassa vilahtelee tuttuja paikkoja; Bingtown, Chalced, Jamaillia ja tietenkin Rain Wilds eli Sadekorpi itsessään. Samoin tapaamme tuttuja hahmoja, kuten Althean ja Maltan. Mutta The Dragon Keeper ei ole enää heidän kirjansa, sillä on uudet kertojat.

Ja uudet kertojat, Thymara, Alise ja Sedric eivät ihan yllä Liveshipien kertojien tasolle. He ovat omalla tavalla kiehtovia ja varsinkin Thymara herättää kiinnostusta erikoisuudellaan, mutta mitään suuria tunteita puolesta tai vastaan hahmot eivät saa aikaan. Toisaalta siihen saattaa olla syynä se, että kirja on pätkäisty kahtia ja tarina ja hahmot eivät ensimmäisessä puolikkaassa ehdi kehittyä, vaan jää pahasti kesken. Mutta on kirjassa hahmoja, joiden kohtalo sitten ehtii herättää enemmänkin tuntemuksia; lähinnä surua ja haikeutta - lohikäärmeet.

Robin Hobbin kirjoitustyyli on pysynyt ennallaan, tarina on sujuva, kuvaileva ja pitää otteessaan. Hobbin fanit eivät pety lukiessaan tätä kirjaa, tai ehkä vasta lopussa, kun tajuavat, että tarinan loppuosa The Dragon Haven, on saatavilla vasta ensi vuoden keväänä. On täysin mahdotonta ajatellakaan, ettei lukisi jälkimmäistä osaa, niin koukuttava The Dragon Keeper on.

GRRM Finnconissa

George R.R. Martin saapui Suomeen maanantaina ja on ehtinyt jo tutustua Suomenlinnaankin. Varmaan hieno kokemus vihdoinkin vierailla paikassa, josta on jo kauan sitten kirjoittanut novelleissaan. Saamme todennäköisesti kuulla tuosta kokemuksesta vielä Finnconin aikana lisää.


Pääsen tapaamaan Martinin torstaina, kun aloitan silloin Finncon-viikonloppuni hänen minderinaan. Martinin Finncon-vierailusta juttuja ja kuvia löytyy viikonlopun mittaan Tulen ja jään laulu -fanisivustolta sitä mukaa kun aika antaa periksi päivittää. 

Tulossa on mielenkiintoinen viikonloppu!