keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Robin Hobb: The Dragon Keeper

The Rain Wild -kronikkojen ensimmäinen kirja, The Dragon Keeper oli hieno lukukokemus. Se herätti paljon nostalgisia muistoja Hobbin aiemmasta The Liveship Traders -trilogiasta, sillä tarina kertoo mitä tapahtuu trilogian tapahtumien jälkeen Sadekorvessa. Kirjassa vilahtelee tuttuja paikkoja; Bingtown, Chalced, Jamaillia ja tietenkin Rain Wilds eli Sadekorpi itsessään. Samoin tapaamme tuttuja hahmoja, kuten Althean ja Maltan. Mutta The Dragon Keeper ei ole enää heidän kirjansa, sillä on uudet kertojat.

Ja uudet kertojat, Thymara, Alise ja Sedric eivät ihan yllä Liveshipien kertojien tasolle. He ovat omalla tavalla kiehtovia ja varsinkin Thymara herättää kiinnostusta erikoisuudellaan, mutta mitään suuria tunteita puolesta tai vastaan hahmot eivät saa aikaan. Toisaalta siihen saattaa olla syynä se, että kirja on pätkäisty kahtia ja tarina ja hahmot eivät ensimmäisessä puolikkaassa ehdi kehittyä, vaan jää pahasti kesken. Mutta on kirjassa hahmoja, joiden kohtalo sitten ehtii herättää enemmänkin tuntemuksia; lähinnä surua ja haikeutta - lohikäärmeet.

Robin Hobbin kirjoitustyyli on pysynyt ennallaan, tarina on sujuva, kuvaileva ja pitää otteessaan. Hobbin fanit eivät pety lukiessaan tätä kirjaa, tai ehkä vasta lopussa, kun tajuavat, että tarinan loppuosa The Dragon Haven, on saatavilla vasta ensi vuoden keväänä. On täysin mahdotonta ajatellakaan, ettei lukisi jälkimmäistä osaa, niin koukuttava The Dragon Keeper on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...