torstai 10. helmikuuta 2022

Lukukuulumisia 2/22

Edellisen lukukatsauksen jälkeen on ääni- ja ekirjarintamalla tapahtunut yllätyksiä. Tammikuun lopulla ilmestyi William Gibsonin Sprawl-trilogian Neurovelho, Kreivi Nolla ja Mona Lisa sähköisessä muodossa. Tämä on hyvin tervetullut ilmiö, että vanhempaa suomennettua spefiä, tässä tapauksessa 1980-luvulla julkaistua, on tullut uudelleen saataville. Paperiset versiothan ovat aikaa sitten loppuunmyytyjä. Neurovelhon ehdin jo kuunnella uusiksi, jatko-osat ovat vuorossa myöhemmin.

Minulla uudelleenluvun alla olevan Robert Jordanin Ajan pyörän lisäksi myös Eddingsiä on alettu julkaista uusiksi. Itse en ole edes harkinnut hänen kirjojen lukemista enää kuultuani hänen vankilatuomiostaan pedofiliasta. Muutama päivä sitten ilmestyi kuitenkin erittäin kiinnostava J.R.R. Tolkienin Silmarillion sähköisenä. Silmarillion onkin varmaan tuju teos kuunneltavaksi, mutta ehdottomasti otan sen uudelleenlukulistalle.

En ole kovin paljoa seurannut kustantajien katalogeja tai sivuja, mutta nämä uudelleenjulkaisut ovat jääneet täysin markkinointipimentoon Dyyniä lukuunottamatta ja ovat todella tulleet yllätyksenä. Mitä muuta on tulossa? Voisiko näitä hieman mainostaa vaikka twitterissä? Ihmettelen välillä suomalaisten kustantamojen markkinointilinjausta.

Don DeLillon Hiljaisuus oli helmikuun ensimmäinen luettu kirja. En tuntenut kirjailijaa ennestään ja aika tyhjäksi jäi tutustumislukukokemus. Pienoisromaanimittainen teos ei mielestäni päässyt lainkaan vauhtiin tai edes matelemalla eteenpäin. Odotin hieman syvempää näkemystä millaista on tipahtaa nykyhetkestä vuosikymmeniä varhaisempaan mediattomuuteen. Dystopioissa ollaan monesti vastaavassa tilanteessa, mutta en ole törmännyt vielä pääosatulkintaan siitä, mitä vieroitusoireita muuttunut maailma aiheuttaa. Ehkä en vain ollut vastaanottavainen tarinalle, mutta tulipahan kuunneltua.

Kesken ovat Lady Gregoryn Muirtheimnen tasankojen Cuchulainn, joka hieman tökkii, ja Clifford Simakin Väliasema, jonka alku vaikuttaa kiinnostavalta. 14. osa Ajan pyörää odottaa kuuntelua. Katsoin sarjan pohjalta tehdyn tv-sarjan ensimmäisen kauden 8 jaksoa. Tv-sarja oli ihan näyttävää katsottavaa, mutta muutamien päähenkilöiden roolituksessa oli nielemistä, enkä iloitse nykyään niin pakollisesta LGBT-otteestakaan. Onneksi Nynaeve ei kuitenkaan nykinyt lettiään kirjasarjan malliin.


1 kommentti:

  1. Hei! Aivan mahtavaa että törmäsin tällaiseen blogiin jota on kirjoitettu näin pitkään ja näin aktiivisesti, ja vieläpä lempikirjoistani! En osaa tähän hätään sanoa muuta kuin että iso peukku ylös ja aion ryhtyä lukemaan postauksia vanhimmasta lähtien läpi :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...