tiistai 13. elokuuta 2019

Rory Power: Wilder Girls

Rory Powerin esikoisteos Wilder Girls (2019) päätyi lukulistalle kustantajan somemainostuksen kautta. Harvoin nämä hehkutukset menee läpi, mutta tällä kertaa tehoa lisäsi harvinaisen mieleen jäävä kansikuva. Niinpä päädyin lukemaan teoksen pikaisella päätöksellä.

Raxter-saaren tyttökoulu joutui karanteeniin puolitoista vuotta sitten. Toxiksi kutsuttu sairaus surmasi ensin lähes koko opetushenkilöstön ja jokaisen teini-ikäisen tytön kehot alkoi muuttua tuskallisella tavalla oudoksi. Osa kuoli, osan muutokset ovat jatkuvia, eikä kukaan parane. Hetty menetti silmänsä, Reesen käsi muuntui ja Byattille kasvoi toinen selkäranka. Mantereelta luvattiin apua ja parannusta, mutta ruokalähetyksetkin ovat vähäisiä. Koulun aitauksen ulkopuolella saari on vielä pelottavampi ja villimpi. Kun Byatt katoaa, on Hettyn ja Reesen päätettävä uhmatako karanteenikäskyä ja yritettävä pelastaa ystävänsä, mikä tarkoittaa aitauksen ulkopuolelle menoa.

Kirjassa hypätään suoraan altaan syvään päätyyn, eli tarina alkaa tapahtumien jo edettyä pitkälle. Tiedonmurusia tippuu pikkuhiljaa ja tunnelma on tiivis. Alku on niin kihelmöivän salaperäinen, että sadan sivun paikkeilla tuntui, etten pysy housuissani, kun niin teki mieli saada asioita selville. Heti sen jälkeen alkaakin tarinan salaisuuksien auki keriytyminen, mutta viimeiset murut tarjotaan vasta ihan loppupuolella.

Wilder Girlsia kuvataan YA-kirjaksi ja sen päähahmot ovatkin 16-17 vuoden ikäisiä. Teksti on kohtalaisen raakaa, välillä jopa epämiellyttävää, kun tyttöjen oireita kuvataan. Kirjailijan sivulla on lista varoituksia, esimerkiksi kuolemaan, väkivaltaan ja erilaisiin ruumiin iljettävyyksiin sekä kärsimyksiin liittyen, että voi arvata, että kyseessä on science fictionin lisäksi kauhukategoriaan solahtava teos. Pohdin ennen kirjan lukemista, miksi juuri Jeff VanderMeer on mainoskehumassa kirjaa, mutta näin jälkeenpäin se on ihan ymmärrettävää.

Tarinassa on tärkeää tyttöjen väliset suhteet, joista heidän selviytymisensä on kiinni. Kirjaa rinnastetaan joissain mainoksissa Kärpästen herraan, mutta minä näen tämän psykologisella tasolla erilaisena. Ehkä pitäisi lukea Kärpästen herra uudestaan, edellisestä kerrasta kun jo useita vuosikymmeniä. Joka tapauksessa minulla oli useita déjà-vu kokemuksia kirjan alkupuolella, joita en pystynyt erityisemmin yhdistämään mihinkään tarkemmin.

Tarinan loppupuoli venyi hieman, eikä se jaksanut nousta kiinnostavuudessa enää alun nostamien odotusten tasolle. Wilder Girls on kuitenkin erinomainen esikoisteos ja toivottavasti kirjailijalta tulee jatkossakin yhtä intensiivistä kerrontaa. Tämän näytön jälkeen, olen kiinnostunut seuraavastakin teoksesta.

2 kommenttia:

  1. Olen nähnyt tämän kirjan Goodreadsissa, mutta vasta nyt päädyin lukemaan, mistä kirja oikeasti kertoo. Kuulostaa tosi kiehtovalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tainnut nousta bestselleriksi, joten se näkyy mainoksissa ja lukulistoilla hyvin. Ihan suositeltava lukukokemus, sanoisin.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...