keskiviikko 7. elokuuta 2019

Kohti kotimaisia spefikirjoja 2

Laitoin viime elokuussa itselleni henkilökohtaiseksi lukutavoitteeksi lukea vuoden aikana kotimaista kirjallisuutta vähintään 10 kirjan verran. Luen kotimaista spefiä kohtalaisen vähän eli noin 5 kirjaa vuodessa*, koska en tunnu löytävän joukosta esittelytekstien perusteella tarpeeksi houkuttelevia teoksia enempää. Olen kyllä yrittänyt vuosien varrella aloittaa lukuisia kirjoja. Päätin kuitenkin tutustua kohtalaisen laajaan antiin tarkemmin. Tämän tavoitevuoden aikana olen keskeyttänyt kaksi kotimaista kirjaa, mutta muut aloittamani olen lukenut.

Miltä siis näyttää lukutavoitteen saldo?

Olen lukenut vuoden aikana 9 kotimaista spefiteosta ja yhden ei-spefin. Kuudesta kirjasta olen ehtinyt jo blogata, kolme on vielä bloggausjonossa, mutta niistäkin ajatuksia on tulossa, minkä jälkeen laitan linkit kohdilleen.
  1. J. Pekka Mäkelä: 351
  2. Saara Henriksson: Syyskuun jumalat
  3. Maria Turtschaninoff: Maresin voima
  4. Johanna Sinisalo: Enkelten verta
  5. Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki
  6. Marko Hautala: Kuiskaava tyttö
  7. Maria Turschaninoff: Arra
  8. Shimo Suntila: Tähtiviima
  9. O. E. Lönnberg: Langanpäitä
  10. Ei spefi-kirja: Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa
Olen yrittänyt valita lukemiseni painostamatta itseäni liikaa, yhtäkään kirjaa en suostu lukemaan pakolla. E-kirjastoni on jo sen verran laaja (noin 1250 eri kirjailijaa), että sitä voi selailla ja saada lukuinspiraatioita. Toki paperikirjojakin löytyy, mistä valita. Ostan kotimaisiakin kirjoja tasaiseen tahtiin, vaikken niitä hetsillään ole aikeissa lukea. Kaikki lukemani ovat olleet ekirjoja, paitsi 100 klassikkoa tunnissa. 100 klassikkoa on sen verran pikalukuinen kirjanen, joten hieman minulla on tunne etten ihan saavuttanut 10 kirjan tavoitetta, mutta olen kuitenkin tyytyväinen lukemiini teoksiin.

En voi sanoa, että lukisin edelleenkään kotimaisia kirjoja enemmän, ellen kiinnitä asiaan huomiota. Seuraavan 12 kuukauden aikana en lähde uusimaan tavoiteta tällä kokeilutavalla, vaan ajattelin, että luen jonkin sarjan osia, joko jo aloittamani tai sitten täysin korkkaamattoman. Ja jos innostun voin lukea esim. pari valmista trilogiaa tai jotain keskeneräisen sarjan osia. Kirjamäärä ei ole olennaista tällä kertaa vaan tutustuminen kotimaisiin kirjasarjoihin, mikä on jäänyt yksittäisten romaanien jalkoihin sekin. En sano, ettenkö lukisi yksittäisiä teoksiakin, jos kiinnostavia vastaan tulee.

En ole vielä päättänyt mitä spefisarjoja lukisin, joten vinkkejä saa antaa (romantiikka ei edelleen houkuttele).

*Pidän viittä kirjaa vähäisenä, mutta tosiasiassa, jos Hesarissa julkaistun mielipidekirjoituksen tilastot pitävät paikkaansa, niin vain 20 % suomalaisista yleensäkään lukee 5 kirjaa vuodessa. Siihen suhteutettuna viisi kirjaa on hyvä saavutus sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...