Amerikan manner on ydinsodan jäljiltä saastunut ja vain erittäin harvat pystyvät kulkemaan sen halki ja pysymään elossa. Hell Tanner on viimeisin Helvetin Enkeleistä ja pääsee sovittamaan rikoksiaan kuuden hengen retkueeseen, jonka tulee viedä lääketarvikkeita Kaliforniasta ruton riivaamaan Bostoniin. Matkan varrella riehuu niin ydinkatastrofin jälkeiset luonnonilmiöt kuin järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuoliset ihmisetkin. Perille pääsy ei ole kiveen hakattu.
Kujanjuoksu kuvaa yksinkertaisimmillaan matkantekoa dystooppisessa Amerikassa ja kohtaamisia olosuhteissa, joissa kukanenkin yrittää selvitä parhaansa mukaan. Kirjan takakansitekstissä kuvataan Hell Tanneria kyyniseksi yksinäiseksi sankariksi. Minä jätän pois sanan "sankari". Tanner on rikollinen, enemmänkin antisankari, ja vaikka Zelazny on pyrkinyt pinnan alle kirjoittamaan hahmolle arvostamiseen kelpaavia piirteitä, hahmo ei silti ole miellyttävä. Pidän rosoisista piirteistä, mutta raiskaustuomio ei tällä kertaa vedä puoleensa.
Kujanjuoksussa on selkeää 60-luvun road-henkisyyttä, paketoituna science fiction -kääreeseen. Se kuvaa poikkeuksellisen yksilön suhdetta yhteiskuntaan ja hänen kapinallista asennettaan tavanomaisuutta kohtaan. Tannerin yksinäisen suden persoona tulee hyvin esille tarinassa, joka vastaavanlaisena heijastuu myöhemmin esimerkiksi Mad Maxin tyyppisissä elokuvissa. Itse asiassa kirjan pohjalta on tehty suoraankin elokuva, mutta sen käsikirjoitus poikkesi kirjasta sen verran paljon, ettei Zelazny hyväksynyt ratkaisuja ja pyysi nimensä poistettavaksi elokuvan yhteydestä.
Amerikan jäljellä olevat osavaltiot ovat kirjassa selkeästi erillisiä alueita, joista osalla menee paremmin, osalla, kuten Bostonilla, taas heikommin. Näiden ihmisasutusten välissä on aika huvittavasti mutatoituneita jättihämähäkkejä ja skorpioneja sekä superhurrikaaneja. Vaikka nämä ovat tarinallisesti kiinnostavia vastuksia matkan varrella, ne ovat myös epäuskottavia ylilyöntejä, kun vastapainona haetaan varsin realistisesti psykologista yhteiskunnan ulkopuolisuutta. Sinänsä säteilyn aiheuttamat kauhuskenaariot eivät poikkea tässä siitä miten usein 50-60 -lukujen fiktiossa asiaa käsitellään. Kirjan naishahmo on sitten enimmäkseen "tyttö", vaikka hänellä on nimikin. Tämäkin aika tyyppilinen ilmiö ajankohdan genrekirjallisuudessa.
Kansikuva on ok kokonaisuudessaan, mutta ihmettelen, että kun kirjassa kuvataan ajoneuvo melkoisen tarkkaan, esimerkisi renkaiden lukumäärä, niin miksi kannen tekijä on päättänyt kuvittaa oman mielensä mukaan. Häiritsee. Kujanjuoksu on kiinnostava teos jopa ristiriitaisuudessaan. Loppu on hersyvän humoristinen, mistä tulee lisäpisteitä. Kirja ei varsinaisesti kolahtanut, mutta kuuluu jälleen kerran siihen joukkoon, joka on hyvä lukea genretuntemuksen vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!