maanantai 14. heinäkuuta 2014

Tähtifantasia-palkinto 2014 on jaettu

Tähtifantasia-palkinto 2014 annettiin Bruno Schulzin novellikokoelmalle Kanelipuodit ja muita kertomuksia. Sattumalta palkinnonjakopäivä oli myös Schulzin syntymäpäivä (12.7.1892). Raadin perusteluista:
"Schulzin runollinen, runsaan metaforinen kieli kuvastaa hienosti ihmeellistä todellisuutta, jossa elollinen ja eloton, uni ja tietoisuus, mieli ja ulkoinen todellisuus sulautuvat yhteen. Tarinoissa tapetit heräävät eloon, vierailulle tullut täti kutistuu olemattomiin ja unohdettujen huoneiden ovet kuroutuvat umpeen. Arjen yksityiskohdista avautuu näkymä kaikkeuteen, jossa ihminen on osa alati muutoksessa olevaa kokonaisuutta."
Ostin kokoelman viime syksyn kirjamessuilta, mutta en ole saanut sitä vielä luetuksi. Aloittamiseen on hienoinen kynnys, sillä kirjaa ei ole sanottu kovinkaan helpoksi lukukokemukseksi. Ehkä siitä pitäisi nauttia pala kerrallaan. Tänä vuonna palkinnossa korostettiin myös kääntäjän työpanosta: "Tapani Kärkkäisen monta vuotta työstämä suomennos on mestarillinen - teksti soljuu lukijan mielen läpi kuin lähteen vesi". Kärkkäinen on tuttu suomentaja Andrzej Sapkowskin kirjoista, joten taidot on tulleet huomatuksi.

Tähtifantasia-palkinnon varjoraati ja palkinnon julkistamistilaisuus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...