torstai 30. tammikuuta 2014

Kirjallisia kysymyksiä ja vastauksia

Minna There’s no such thing as too many books -blogista lähetti Taikakirjaimiin päin haasteen, johon liittyy vastaamista 10 kysymykseen. Kiitos ja kumarrus. Tässäpä siis vastaukset:

1) Mikä motivoi sinut alun perin kirjablogin perustamiseen, ja onko syy kirjoittamiseen edelleen sama?
Halusin sanoa mielipiteeni kirjoista omilla ehdoillani. Syy on edelleen sama, tosin ilmapiiri on muuttunut yleisesti suopeammaksi viiden vuoden aikana kotikutoiselle kirja-arvioijalle.

2) Millainen kirjamakusi on tällä hetkellä?
Selkeästi erilainen kuin 15 vuotta sitten ja muuttunut jopa viiden vuoden takaisesta. Tyytyväisin olen silloin kun kirja haastaa ajatusmaailmani ja käsityskykyni tai vaikuttaa voimakkaasti tunteisiin (liikutus, nauru).

3) Täydelliset lukuolosuhteet?
Hiljainen ympäristö.

4) Mitä lukeminen antaa sinulle?
Sisältöä elämään, ei enempää eikä vähempää.

5) Jos saisit olla joku fantasiahahmo/eläin, kuka tai mikä haluasit olla?
Vapaana elävä jäälohikäärme

6) Mitä harrastat lukemisen lisäksi?
Elokuvia, geologista sekä kirjallista matkailua, karttoja, sekalaista historian ja tähtitieteen tutkiskelua. Käyn myös kävelyillä, mutta jotenkin en osaa mieltää sitä harrastukseksi.

7) Kuinka suuri osa lukemistasi kirjoista päätyy blogiisi?
Genrekirjoista noin 90 %. Muu kirjallisuus tai tietokirjat jäävät bloggausten ulkopuolelle, ellei tietokirja ole genreaiheinen.

8) Millaisia kirjoja et halua lukea?
Romantiikkaa tai mitään ääri-kirjallisuutta (uskonnollinen, poliittinen, aatteellinen).

9) Millainen on täydellinen kirjahylly?
Tällä hetkellä ekirjahyllyni ovat varsin täydellisiä. Niissä on luettuja sekä lukemattomia mielenkiintoisia kirjoja.

10) Jos saisit omistaa vain viisi romaania, mitkä ne olisivat?
Maailman arvokkaimmat kirjaharvinaisuudet tekijöiden omistuskirjoituksella :) Paperisten kirjojen omistaminen ei ole minulle tärkeää, jollei niihin liity jokin lisätekijä (ensimmäinen tai erikoispainos, kirjailijan nimikirjoitus jne).

Omat haastekysymykset menevät eteenpäin seuraaville bloggaajille ja blogeille: Kirjus, Voi hyvä elämäKasoittain kirjoja, Kirjaurakka, ja luonnollisestikin vastaaminen on täysin vapaaehtoista.

  1. Jos olisit kirjan hahmo, millaisessa roolissa haluaisit olla?
  2. Mikä väri kuvaa kirjamakuasi?
  3. Onko sinulla rutiineja liittyen lukemiseen (luet tiettyyn aikaan päivästä, napostelet jotain lukiessa, hyppäät kolme tasahyppyä ennen kuin aloitat uuden kirjan tms)?
  4. Monta kirjaa haluaisit lukea vuodessa?
  5. Viimeksi ostamasi kirja?
  6. Vanhin lukemasi kirja julkaisuvuoden perusteella?
  7. Joku haukkuu rakastamasi kirjan pataluhaksi. Koskooko?
  8. Mikä kirja on odottanut liian kauan lukemista?
  9. Kuinka monta kirjaa voi olla aktiivisesti kesken yhtä aikaa?
  10. Jatkavatko kirjan hahmot elämäänsä kirjoitetun tarinan päätyttyä? 

4 kommenttia:

  1. Mukavaa, kun vastailit! =) Itse olen kirjojen omistamisen suhteen melko samoilla linjoilla, eli en haali niitä mitenkään hirvittävästi. Lähinnä lempikirjailijoideni teokset ja tavalla tai toisella relevantit tietokirjat ovat ostoslistallani. Muuten turvaudun kirjastoon.

    P.S. Oli pakko googlettaa toi jäälohikäärme, uusi lohikäärmelaji mulle. Mä arvasinkin jo etukäteen, että vastaat tuohon kysymykseen takuulla jotain mielenkiintoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli itsekin pakko googlettaa jäälohikäärme, ja enpä tiennytkään siitä aiheesta tehtyä elokuvaa. Oma jäälohikäärme-mielikuvani on saanut alkunsa George R.R. Martinin lastenkirjasta The Ice Dragon (suosittelen!) :)

      Poista
  2. Kiitoksia kovasti haasteesta! (mikäs sen mukavampaa kun kirjoitella kirjoista<3) Pitääkin vastailla jahka aikaa kouluhommilta jää :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...