keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Anne McCaffrey: Lohikäärmeen lento ja Vaarallinen tähti

Lisää lohikäärmeitä. Valitsin Hugo-ehdokas -lukutavoitelistalleni viime vuonna Anne McCaffreyn Pernin lohikäärmeritarit -sarjan kakkososan, jonka lukemisen edellytyksenä oli lukea ensin ykkösosa. Arvioin molemmat kirjat tässä yhdessä, sillä en enää muista kummassa kirjassa mikäkin yksityiskohta esiintyi. Sarjan suomentaminen on jätetty aikoinaan kesken, mikä on tietysti harmi. Lohikäärmeen lento ilmestyi vuonna 1968 ja suomeksi 1999. Vaarallinen tähti ilmestyi 1971 ja käännös 2000. Sarjasta on yhä suunnitteilla elokuva, mutta tiedä tuota toteutuuko se koskaan, sillä muutamaan vuoteen ei taaskaan ole tapahtunut mitään liikettä sen tiimoilla.

Pern-planeetta päätyy noin kahdensadan vuoden välein lähelle Punatähteä, jolloin tältä sinkoutuu planeettaa kohden tuhoavia rihmoja, joita vastaan perniläiset joutuvat puolustautumaan. Edellisestä uhkasta on jo sen verran kauan, että vaara on unohtunut, mutta nyt se on jälleen ajankohtainen, vaikka kaikki eivät sitä aluksi ota uskoakseen. Perniläiset ovat jalostaneet ja valjastaneet planeetan lohikäärmeitä muistuttavat olennot avukseen puolustautumaan rihmoja vastaan. Vanha lohikäärmekuningatar kuolee ja sen synnyttämä uusi kuningatar tarvitsee itselleen emännän. Ruathan linnan valtiassuvun syrjäytetty perijä Lessa nousee uuden Ramonth-kuningattaren emännäksi ja ryhtyy muiden lohikäärmeiden ja niiden isäntien kanssa puolustamaan planeettaansa.

Uuden kirjailijan kirja on aina jännittävä odotus siitä mitä tuleman pitää. Vaikka Lohikäärmeen lento onkin science fictionia, niin siinä on hyvin fantasiamainen tuntu. Ehkä tyylejä ei pitäisi varsinaisesti edes erotella, mutta scifi-tarinoita karttava voi huoletta lukea teoksen, vaikka siinä ollaankin vierailla planeetoilla ja välillä hypellään ajassa. Olen joskus ilmaissut mielipiteeni, että heittomerkilliset nimet pitäisi kieltää fantasiassa. McCaffrey on kuitenkin päättänyt aikanaan, että kaikkien lohikäärmeellisten miesten nimissä on heittomerkki, joten niitä esiintyy kirjassa paljon. Alussa tuskastuin, mutta kyllä kirjoitusasuihin pikkuhiljaa tottui ja oppi niiden takana olevan logiikankin.

Yritin pitää kirjoitusvuosikymmenen mielessä kun luin kirjaa. Hahmot ovat melkoisen perinteisiä ja vaikka kirjassa on tuntemattoman tuhkimon asemasta nouseva vahva naishahmo, niin hänkin on usein juuri emäntänä, vaikka ottaakin vapauksia roolistaan silloin tällöin. On se hyvä, että edes joku osaa keittää kunnon klahia. McCaffreylle tuntuu tuo ihmejuoma olleen yhtä suuri päähänpinttymä kuin Mira Grantille nykyään eräs kolajuoma Newsflesh-zombiesarjassaan (arvostelut). Lohikäärmeen lento on varsin viihdyttävä kirja, ja Pernin planeetta tapahtumineen mielenkiintoisia. Ihmissuhteista kiinnostuneille tarjotaan hahmojen välille pientä vipinää ja hieman suurempaakin, kun lohikäärmeet rupeavat pariutumaan. Lohikäärmeet ovat kyllä huomattavasti kiinnostavampia kuin niiden isännät ja emännät, mutta tästä voinee olla varmaan montaa mieltä.

En erityisemmin ihastunut Lohikäärmeen lentoon, mutta tarinan keveys oli paikallaan ja nopealukuisuus houkutteli ottamaan heti perään toisen osan luettavaksi, sen varsinaisen Hugo-tavoitelistakirjan. Vaarallisessa tähdessä rihmasateet alkavat putoilla Perniin odottamattomilla aikatauluilla. Keskinäisten eripuraisuuksien ja valtapelien keskellä lohikäärmeritarien ja linnanherrojen täytyy löytää keinot puolustaa maatansa ja säilyä vieläpä hengissä. Löytyykö ratkaisu matkaamalla rihmojen alkuperäplaneetalle, Punatähdelle?

Vaarallinen tähti ylittää minun melkoisen alhaisen saippuaooppera-rajan. Se on täynnä juonitteluja, valtataisteluja, mustasukkaisuutta ja romantiikkaa paketissa, jossa välillä taistellaan ja yritetään pelastaa planeetta sekä löydetään uusia mukavia lemmikkejä. Vaikka kirjassa on mielenkiintoiset hetkensäkin, nimenomaan ne scifi-kohdat, niin en enää tahtonut kestää välissä olevia hahmojen ihmissuhdeosuuksia. Jotkut hahmotkin ovat niin palvottavan älykkäitä, että en tiennyt pitäisikö purskahtaa nauruun vai ei. Ykkösosassa on oma osansa hömppää, mutta siitä huolimatta se on huomattavasti parempi tarinakokonaisuus, vaikka juonellisesti kesken jääkin. Sarjan kolmas kirja The White Dragon, jota siis ei ole suomennettu, saa rauhassa jäädä minulta lukematta ja ehkäpä muutenkin koko McCaffreyn lopputuotanto. Lohikäärmeet ovat kuitenkin yhä kiinnostavia otuksia - tässäkin sarjassa.

9 kommenttia:

  1. Ihanaa että bloggasit tästä! Luin nämä suomennetut joskus teininä ja ihastuin silloin valtavasti. Tongin sitten asiaa sattumalta muutama kuukausi sitten ja olen harkinnut, että josko nämä lukisi nyt uudestaan englanniksi. Vaan en tiedä kestääkö pää enää tällaista höttöä, jos se tosiaan on noin paha kuin kuvailet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, täytyy muistaa, että minun höttökynnys on alhainen ja ajoittain fiiliksistä riippuen vielä alhaisempi :) Scifi-elementit toimivat tällä tasolla.

      Poista
    2. Ei auta nyt muu kuin selvittää asia :D

      Poista
  2. Minäkin pidin näistä lapsena/nuorena (en nyt ole ihan varma, milloin nämä luin). Tarkoituksena olisi lukea tämä sarja englanniksi, niin sitten ei ainakaan suomentamisen lopettaminen kesken haittaisi ja voisin samalla nähdä, kolahtavatko nämä enää niin lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti sarja on ollut siis monille mieleen ja harmituksen kohde, kun kääntäminen lopetettiin. Englanniksihan Perniin liittyviä kirjoja on kymmeniä, tosin tässä alasarjassa vain kolme. Olisi mielenkiintoista lukea miten sinä ja Morre kokisitte kirjat uusintaluvulla.

      Poista
  3. Minäkin luin nämä nuorempana, jolloin pidin näistä aivan valtavasti. Se oli jotenkin ihmeellistä aikoinaan, että "scifi"-kirjakin pystyi olemaan hyvä :D Olisi kyllä mielenkiintoista lukea loputkin kirjat, kun nyt on englantikin hallussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä nämä vetoaakin enemmän juuri nuoriin lukijoihin. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen, että tutustuin McCaffreyhin. Laajensipahan taas hitusen genretietämystä.

      Poista
  4. Minäkin olen lukenut näitä nuorempana ja pitänyt kovasti. Muutama vuosi sitten luin ensimmäisen osan uudelleen ja fiilikset olivat varsin neutraalit. Tarkemmin en enää osaa lukukokemusta eritellä, mutta huomattavasti paremmin kolahti teininä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on hyvä jättää kolahtaneet kirjat lukematta uudestaan ja vain nauttia lukukokemuksen ensivoiman autuudesta.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...