keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Adrian Barnes: Nod

Joskus kirjat tupsahtavat luettavaksi ohi kaikkien lukujonojen ja näin kävi Adrian Barnesin Nodille, joka on tämän vuoden Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaana. Hugo-ehdokaspettymyksen jälkeen, alkoi ACCA-lyhytlistalta kummasti houkuttelemaan esikoiskirjailijoiden uudet äänet. Nod veti puoleensa erityisesti sen vuoksi, että lapsesta asti unihäiriöstä kärsineenä nukkumiseen/unettomuuteen liittyvät asiat ovat enemmän kuin tuttuja.

Eräänä aamuna Paulin vaimo valittaa, ettei ole nukkunut silmällistäkään edellisenä yönä. Etymologiasta kiinnostunut ja kirjaa kirjoittava Paul ei kiinnitä asiaan kummemmin huomiota. Kun iltapäivällä selviää, että suurin osa maapallon ihmisistä on valvonut Tanyan lailla, ja seuraavina öinäkään ei uni saavuta ihmisten enemmistöä, alkaa maailma muuttua. Ennusteet kertovat, että kuusi yötä ilman unta aiheuttaa psykoosin ja neljä viikkoa kuoleman. Joukko unettomia alkaa kutsua itseään pian heränneiksi, joilla on jokin tarkoitus ja Paulin kirjoittama kirja Nodista nousee pian yllättävään merkitykseen. Nukkuvat ryhtyvät salaamaan tai rajoittamaan nukkumistaan, koska se tuntuu uhkaavalta valvojien mielestä. Edessä on painajaismaisia viikkoja.

Nod on ahdistava kirja. Se kannattaa lukea silloin kun ei erityisesti tarvitse elämäänsä nostetta ja toivoa kirjojen kautta. Vaikka kirja sisältääkin joitain tilanteisiin liittyviä epämiellyttäviä kohtauksia, Barnes ei äidy mässäilemään raakuuksilla. Niitä kuitenkin tapahtuu. Pääosin kirja on kuitenkin harmaa, tarkkaileva, selittämätön. Paul ihmettelee omaa osuuttaan ja hieman ihmettelevä olo jää lukijallekin kirjan päätyttyä. Eniten odotin kuinka kirjailija pystyy kuvaamaan unettomien maailman. Olen itse enimmillään ollut täysin uneton reilun kolme päivää ja parin tunnin yöunilla yhtämittaisesti useita viikkoja ennen pidempää unijaksoa. Tiedän mitä tapahtuu kun aivot ja keho alkaa pettää unen puutteesta. Osan tuntemistani reaktioista Barnes kuvaa hyvin osuvasti, esimerkiksi mekaanisen tekemisen, jonka jonkun toisen on melkeinpä lopetettava, kun omat aivot ei käskyä anna. Myös epätoivo on läsnä, tosin ei siinä muodossa kuin olen sen itse kokenut. Se sijaan ihmettelen miten pitkään tarinan unettomat pystyvät antamaan järkeviäkin vastauksia tai tekemään suunnitelmia. Minulta ei onnistuisi.

Nod on apokalyptinen kirja, voi vain kuvitella miten yhteiskunta selviäisi, jos suurin osa sen väestöstä olisi uhan alla kuolla kuukaudessa, ilman mitään äkillistä ulkopuolista katastrofia. Nod on kuvainnollisesti katsottuna myös mentaalinen dystopia, siinä on raamatullisia viitteitä, vaikka kirja ei ole uskonnollinen. Psykoosit hallitsevat niitäkin, jotka pystyvät nukkumaan. Nod ei valaise tulevaisuutta liialla toiveikkuudella, mutta jättää kuitenkin mahdollisuuksia auki, mistä tulee mieleen Margaret Atwoodin dystopioiden tyyli. Aivan kuin osa tarinasta jäisi kertomasta, rinnakkainen tai jatko.

Nod ei ole täydellinen kirja, sillä Paul hahmona tuntuu välillä tarpeettoman laimealta, eikä muiden näkökulmaa nähdä. Loppukin viehättää tai sitten ei. En ole varma. Tarina kuitenkin vetää puoleensa viimeiselle sivulle saakka. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

3 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa todella kiinnostavalta! Yksi syy on minullakin se, että olen kärsinyt unettomuudesta. Ehdottomasti menee lukulistalle. Toivottavasti tämä olisi kirjastossa tai sitten pitää yrittää saada muuta kautta käsiini ja luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen kustantamon kirja, liekö löytyisi kirjastosta. Nettikirjakaupoista ainakin.

      Unihäiriöt/unettomuus on yllättävän yleistä. Johtunee paljolti hektisestä elämäntyylistä, mistä kirjailijakin on sanonut saaneensa idean Nodiin.

      Poista
    2. Eipä ollut kirjastossa, mutta Suomalaisen nettikirjakaupasta saisin tämän reilulla yhdeksällä eurolla. Todennäköisesti laitan osaksi tilausta, kun sieltä seuraavan kerran jotakin tilailen.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...