maanantai 24. joulukuuta 2012

Lumiukkoista joulua!

Aloitin genrejoulukirjan lukemisen ajoissa pari viikkoa sitten, mutta pikkuhiljaa silmiin ja korviin on tursunnut niin paljon sesongin tuubaa postilaatikosta, televisiosta että internetistä, että maku joulutarinoiden lukemiseen hiipui. Niinpä en tänä vuonna arvioi keskenjäänyttä jouluteosta, ehkä luen sen loppuun ensi jouluna.

Oikea jouluntunnelma iski vasta eilen illalla. Luin kynttilöiden loisteessa hyvän kirjan loppuun ja aloitin toisen kiinnostavan. Luin uudelleen läpi myös Tad Williamsin viime jouluna faneilleen antaman joululahjanovellin, jonka sain julkaista Taikakirjaimissa kokonaan yhtenä muutamista blogeista. Suosittelen sitä muillekin, varsinkin jos viime jouluna et sattunut sitä jo lukemaan.


Tänään YLE2:lla nähdään jälleen iki-ihana Lumiukko-animaatio ja huomenna nähdään ihkauusi jatko-osa sille eli Lumiukko ja lumikoira! 

Odotan innolla Doctor Whon ja Downton Abbeyn jouluspesiaaleja. Kumpaisenkin viimeisimmät kaudet ovat olleet loistavia. Doctor Whon lumiukot näyttävät hieman erilaisilta kuin lasten piirretyn ja odotan niiden kohtaamista suuresti.

Tulee ihan mieleen suosikkisarjakuvani Lassin ja Leevin ihanan oivaltavat lumiukko-stripit, joille naureskelen yhä uudestaan ja uudestaan ääneen. Näistä sarjiskuvista on saatu yhdelle jos toisellekin takapihan lumitaideteokselle inspiraatiota.

Näiden lumiukkotunnelmien myötä: hauskaa, rentoa ja ennen kaikkea mieltä nostattavan omaperäistä joulua kaikille!

12 kommenttia:

  1. Minäkin odotan tohtorin joulujaksoa! Vaikkakin lempitohtorini onkin David Tennant.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös minun, mutta tohtori on aina tohtori, oli näyttelijä kuka tahansa. Ja nyt tulee uusi kumppanikin. Pidin kyllä Amysta ja Rorystakin <3

      Poista
    2. Nyt viimein näin jakson ja olipas vallan hyvä. Paras tämän tohtorin aikana ja menee varmaan toiseksi parhaaksi jaksoksi uusien tohtorien aikaan. Paras on Tennantin kaksiosainen avaruusjakso, jossa ovat mustan aukon läheisyyteen ankkuroidulla asteroidilla.

      Poista
  2. Tuo Lumiukko ja lumikoira ihan jännittää. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siinä on samanlainen tunnelma kuin alkuperäisessäkin animaatiossa. Huomenna nähdään.

      Poista
  3. Tohtoria odotellaan täälläkin! :) Amysta ja Rorysta en erityisemmin pitänyt, mutta taitaapa noita(kin) vielä ikävä tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen pitänyt lopulta kaikista kumppaneista jos tohtoreistakin. Joidenkin totutteluun menee vain hieman enemmän aikaa.

      Poista
  4. Minäkin odotan Doctoria :D Kiinnostaa nähdä, minkälainen on tämä uusi companion. Ja todellakin, Lassin lumiukot ovat loistavia.
    Downton Abbeyn kolmas kausi on ollut loistava, vaikka olen kuullut siitä jotain kummaa valitusta... Hmm. Toisaalta, kun edellisessä kaudessa käsiteltiin ensimmäinen maailmansota, ehkä palvelusväen syöpäepäilyt, laittomat romanssit ja tilan rahaongelmat eivät voi tuntua yhtä "merkittäviltä" joidenkin mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole kuullut valituksia, olemme yksissä tuumin todenneet täällä päin, että kolmas kausi on ollut varsin onnistunut :)

      Merlinin loppumista tässä juuri hieman suren :(

      Poista
    2. Voi, Merlin. :( Löysin sarjan vasta kesällä, joten suhde sen sarjan kanssa jäi hyvin lyhyeksi.

      Poista
    3. Minä katsoin Merliniä alusta alkaen. Mutta kaikki loppuu aikanaan...

      Doctor Whon jouluspesiaali oli hauska. Sai nauraa jopa ääneen :) Tästä on hyvä jatkaa.

      Poista
  5. Lumiukko ja lumikoira oli tarinana uskollinen alkuperäiselle, mutta joku välkky oli päättänyt vääntää lauluosuudet YLEllä suomeksi. Alkuperäisenkin laulu on kelvannut vuosikymmeniä englanninkielisenä, mutta nyt vannottiin dubbauksen nimeen. Onneksi löytyi netistä alkuperäinen versio katsottavaksi, niin ei jäänyt kesken.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...