Blomberg, Hirsjärvi ja Kovala (toim.): Fantasian monet maailmat

Fantasian monet maailmat (2004) on Kristian Blombergin, Irma Hirsjärven ja Urpo Kovalan toimittama suomalainen tietoteos fantasiakirjallisuuden taustasta ja ilmenemismuodoista. Kirja sisältää johdannon lisäksi kymmenen kirjoitusta, jotka on pidetty esitelminä Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen ja Englannin kielen laitoksen yhteistyönä ideoimassa luentosarjassa vuonna 2003.

• Irma Hirsjärvi & Urpo Kovala: Johdannoksi
• Johanna Sinisalo: Fantasia lajityyppinä ja kirjailijan työvälineenä
• Sabine Wienker-Piepho: Kansantarinat ja folklore fantasian maaperänä
• Sirkka Heiskanen-Mäkelä: Tolkien & me
• Maria Ihonen: Lasten ja nuorten fantasian kerronnalliset keinot
• Sabine Wienker-Piepho: Potter-demonologia: fantasiaa vai kunnon tutkimusta?
• Irma Hirsjärvi: Suomenkielisen tieteiskirjallisuuden juuret
• Suvi Niinisalo: Keijukaisten lähteillä
• Matti Savolainen: Ulos getosta ja valtavirtaan (Miekka & magia, rotu ja seksuaalisuus Samuel R. Delanyn Nevèrÿon-sarjassa)
• Jyrki Vainonen: Miksi novellini ovat pikemminkin surrealistisia kuin fantastisia?
• Jean-Yves Malherbe: Ranskankielinen fantasiakirjallisuus

Johanna Sinisalo aloittaa kirjan vahvasti ja havainnollisesti kuvaamalla fantasian lajityypit ja esittämällä ne selkeästi kaavionakin, jossa science fiction, kauhu, high fantasy, myyttiset sankaritarinat ja mystinen ja parapsykologinen fiktio sisältyvät fantasiaan ja linkittyvät myös toisiinsa. Sinisalo käyttää määrittelyissä kiinnostavia esimerkkejä ja kuvaa fantasiaa kirjailijan työkaluna kahden oman teoksensa kautta. Erittäin suositeltava artikkeli.

Wienker-Piepholta on sisällytetty kaksi tekstiä kirjaan ja molemmat ovat kiinnostavia. Olen iloinen, että vuonna 2003 Harry Potter on otettu mukaan ajankohtaisena teemana ja Rowlingin loistava kyky hyödyntää olemassa olevaa mytologiaa on saanut arvostusta. Ensimmäisessä artikkelissa Wienker-Piepho käsittelee folkloren jälkiä ja vaikutuksia fantasiassa. Jälkimmäisessä hän pureutuu Potterversumin mytologisiin perinteisiin kuvaamalla useita sarjan sisältämiä maagisia uskomuksia ja olentoja, kuten alruuna, yksisarvinen ja basiliski. Lohikäärmeiden kohdalla Wienker-Piepho tekee ikävän kömmähdyksen väittämällä suklaasammakkokortin kertovan Dumbledoren maineen perustuvan kuuden erilaisen lohikäärmeen maidon käyttötavan keksimiseen. Kyseessä oli kaksitoista tapaa käyttää lohikäärmeen verta. Heti perään puhutaan Voldemortin Nagini-käärmeestä virheellisesti puoliksi lohikäärmeenä ja tämän lypsämisestä. Käärmeen lypsäminenhän ei liity maitoon mitenkään, mutta artikkelista jää epäselvä käsitys mitä Wienker-Piepho tarkoittaa. Nämä kömmähdykset vievät hieman pohjaa kirjoittajan asiantuntemukselta.

Tolkien mainitaan luonnollisesti useissa kirjoituksissa ja kokonainen artikkeli häneen liittyen on lähinnä historiallinen suomalaisesta näkökulmasta, sillä se on kirjoitettu ennen kuin Tolkienin kirjoja oli suomennettu ensimmäistäkään. Niinpä siinä on käytetty tänä päivänä vakiintuneiden termien sijaan mm. keiju-sanaa haltioiden tilalla. Historiaan pureudutaan todenteolla Hirsjärven tekstissä suomenkielisen tieteiskirjallisuuden juurista, mikä sekin tempaa mukaansa kiinnostavuudessaan, samoin kuin Niinisalon keiju-artikkeli. Keijujen alkuperäinen tulkinta olikin jo tiedossa, mutta sen muotoutuminen nykyasuun kuvituksen kera oli silti mielenkiintoista luettavaa. Olen myös iloinen, että lasten ja nuortenkirjallisuus sai oman osionsa Ihosen artikkelissa.

Luin myös Savolaisen Ulos getosta ja valtavirtaan -artikkelin, joka pohtii Miekka & magia, rotu ja seksuaalisuus -käsitteitä Samuel R. Delanyn Nevèrÿon -sarjassa, vaikka en ole sarjaa lukenutkaan. Päätin, etten välitä spoilaantumisriskistä tämän kohdalla. Savolaisen tekstin jälkeen en ole lainkaan varma, että haluaisin edes lukea sarjaa. Delaney alkaa tuntua entistä enemmän kirjailijalta, joka olisi todella haasteellinen minulle. Tämä kävi mielessä jo Hyönteisdokumentti-blogin Hogg-kirjan arvionnin jälkeen. Kaksi kirjan viimeistä kirjoitusta hieman solahtivat ohi, sillä en löytänyt niihin minkäänlaista tarttumapintaa.

Kaiken kaikkiaan Fantasian monet maailmat on suositeltava teos, jos on vähänkään kiinnostunut eri kirjallisuuden lajien taustoista, ilmenemismuodoista ja historiasta tutkimuksellisesta näkökulmasta.