tiistai 1. helmikuuta 2011

Lukulistalla 2/2011


Helmikuu... kalenteri näyttää, että kiireinen työkuukausi on tulossa ja lisäksi ajattelin katsoa Hugo-äänestystä ajatellen viime vuoden scifi/fantasia -elokuvia, joita on jäänyt rästiin, joten nämä seikat saattavat vaikuttaa lukemistahtiin. Ovat vaikuttaneet ainakin tammikuun lopulla. Paljon on myös linkitettynä novelleja, joihin ajattelin perehtyä muutamina iltoina, edelleen Hugo-äänestystä ajatellen.

Joka tapauksessa, päämääränä on lukea Joe Abercrombien uutukainen, The Heroes. Yritän saada myöskin loppuun Ian McDonaldin The Dervish Housen, joka on ollut kesken kiitettävän kauan. Aakkoshaastetta voisin jatkaa, jos ehdin. Olen päässyt siinä C:hen saakka ja seuraavat kirjaimet vaikuttavat varsin mielenkiintoisilta, sillä olen valinnut kolmeen seuraavaan kirjailijoita, joita en ole aiemmin lukenut.

Jos Ursula Le Guinin Maanpakolaisten planeetta ja Steph Swainstonin Aika on lahjoista suurin -kirjat ehtivät ilmestyä helmikuussa, ne menevät molemmat heti lukulistalleni. Hannu Rajaniemen Kvanttivaras taitaa mennä maaliskuun puolelle. Lisäys: 7.2.2011 Kvanttivaras on ilmestynyt!

Subterranean Press ilmoitti postittavansa juuri kirjaparin Paolo Bacigalupin The Alchemist ja Tobias S. Buckellin The Executioness, joten ne ehtinevät luvun alle loppukuusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...