lauantai 1. tammikuuta 2011

Lukulistalla 1/2011 + lukusuunnitelmia


Viime vuonna minulla oli monenlaisia lukusuunnitelmia, mutta läheskään kaikki eivät toteutuneet. Suunnitelmia on myös vuodelle 2011, ja ehkä jotkin niistä toteutuu, jotkin eivät. Ensimmäinen aikeeni on lukea Finncon 2011 -kunniavieraiden Nalo Hopkinsonin ja Richard Morganin tuotantoa. Morganilta olen lukenutkin jo pari kirjaa ja häneltä on tulossa suomeksi ennen conia Musta mies, joka kuuluu ehdottomasti lukulistalle. Nalo Hopkinson sen sijaan on minulle tuntematon kirjailija ja odotan innolla tutustumista.

Tänä vuonna aikomuksissani on ottaa uusintalukukierrokselle George R.R. Martinin muu kuin Tulen ja jään laulu -tuotanto, joka löytyy listattuna täällä. Olen jokaisen kirjan kertaalleen lukenut, mutta sittemmin on tullut tarve lukea kirjat uudestaan. Jos en kaikkia tänä vuonna ehdi käydä läpi, niin jatkan 2012 puolella.

Myös Kage Bakerin The Company -sarja on jo jonkin aikaa vaatinut minua omakseen. Niinpä aloitan sarjan lukemisen aikajärjestyksessä, ja luen niin pitkälle tänä vuonna kuin rahkeet riittää tai mieli tekee.

Tammikuun lukulistalla ovat:
  • M. Rickert: Holiday
  • Kage Baker: In the Garden of Iden
  • Ulla Viertola: Rautasynty
  • George R.R. Martin: Dying of the Light

Näillä yritetään saada tämä lukuvuosi käyntiin, mutta matkaan saattaa tarttua muitakin kirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...