J.S. Meresmaa: Mifongin perintö

Mifongin perintö on J.S. Meresmaan viime vuonna ilmestynyt esikoiskirja, joka on saanut runsaasti huomiota kirjablogeissa. Reilu vuosi sitten luin Morren arvion kirjasta ja minulle jäi epämääräinen tunne, että kirja sisältää liikaa romantiikkaa minun makuuni. Niinpä kesti näinkin kauan ennen kuin lopulta luin kirjan. Hankin sen ekirjaversiona.

Merontesin prinsessa Ardis on luvattu puolisoksi itseään reilusti vanhemmalle Belonen kuninkaalle. Ardis ei pidä päätöksestä ja pyrkiessä vaikuttamaan siihen, hän joutuu onnettomuuteen, josta hänet pelastaa itäisestä Sudhaerista kotoisin oleva Dante Rondestani. Dante on Merontesissa veljensä asialla etsimässä kuuluisaa Keisarin kirjaa, yhtä osaa neljästä kadonneesta, josta selviäisi tietoja myyttisistä mifongeista ja niiden sukulaiseläinten maruaaniliskojen ja muinaisen marmosiinikansan kesken vallitsevasta liitosta. Vaan toinenkin taho on kiinnostunut kirjoista, eikä kaihda keinoja saadakseen ne käsiinsä ja saattaakseen kirjat yhteen, jolloin niiden voima paljastuu. Dante sisaruksineen joutuu mukaan vaarallisiin tapahtumiin, joissa Ardisilla tuntuu olevan keskeinen rooli.

Puran nyt heti tähän alkuunsa: tässä kirjassa on romantiikka-allergiselle liikaa romantiikkaa siinä muodossa, jollaista tapaa nimenomaan naistenkirjoissa. On läpättävää sydäntä ja heilahtavaa vaunua, jolloin nainen vahingossa nojautuu tummasilmäiseen mieheen, koskettaa tämän reittä, mikä saa aikaan lisää läpätystä jne. Argh. Nyt kun olen saanut tämän allergiaoireen liennytetyksi, voin sanoa, että onneksi tämän tyylinen vaihe keskittyy alkuun ja toiseen osioon päästyttyä, romantiikkataso laskee minunkin siedettävälle tasolle.

Kun selvisin Ardis/Dante-aloituskuviosta, aloin pitää kirjasta ja mitä pidemmälle luin ja tarina laajeni, sen kiehtovammalta se tuntui. Mifongit, niihin liittyvä neljään elementtiin sidottu luomiskertomus ja historia ovat parasta antia ja taustassa sekä juonessa on monimutkaisuutta ja vauhtia. Matkantekofantasiaksi Mifongin perintö on toimiva; on salaisuuksia jotka aukeavat siirryttäessä paikasta toiseen, on vaarallisia tilanteita, on tunnelmallisia hetkiä, maisemien kuvailua ja tietenkin vastapeluri, vihollinen ja petoksia. Tarinassa on huumoriakin ja vaikka huumori on melkoisen kilttiä, niin se tuntuu ajoittain aikuisemmille lukijoille suunnatulta. Kirjastossa Mifongin perintö näkyy kuitenkin löytyvän nuortenkirjaosastolta. Eeppiseen fantasiaan luonteenomaisesti kuuluva alun kartta auttaa hahmottamaan maailmaa, kun matkaa tehdään.

Kirjan vahvuus on maailmanluonti. Se on vivahteikasta ja yksityiskohtaista. Meresmaa maalaa kuin taidemaalari välillä hienoja näkymiä ja tunnelmia mieleen. Olin ilahtunut.

"Harmaa sumu verhosi tummana edessä siintävän saaren ja haukkasi palan Merikäärmeen korkeista mastoista. Kevyttä ja lämmintä vesitihkua ripotteli ilmassa. Se sai kansilaudat kiiltelemään tummina ja vaatteet kostumaan läpikotaisin. Nuhaiselta kuulostava lintu heitteli ilmaan aamunkoitosta ilmoittavia puhalluksia rannan tiheiköstä. Aurinko oli vain rajatonta valkeaa valoa sumuseinämän takana. Jo nyt lämpö kietoutui ympärille kuin toinen iho."

Esimerkkejä voisi poimia useita, mutta ne palvelevat tarinaa parhaiten muun tekstin keskellä. Erityisesti pidin kohtauksesta, jossa veli ja sisar juttelevat kahden ja tupruttelevat druchumia. Siinä on luontevaa tuokiokuvaa, tuli ikävä veljeäni. Kirjan tapahtumapaikat ovat houkuttelevia, jopa merirosvokaupunki Chuanta Vespes, jonka ilmapiiri tuli elävästi esille.

"Chuanta Vespesin vanhin taverna oli tupaten täynnä meluisia merirosvoja, jotka eivät osanneet päättää kummalla kädellä joisivat ja kummalla kourisivat ilotyttöjä, jotka olivat vallanneet paikan tietoisena tuottoisasta illasta. Kaksikerroksinen taverna oli avara iso tila, jonka kolmea laitaa kiersivät parvet, joista päästiin yksityisiin kabinetteihin ja tuntitaksalla vuokrattaviin huoneisiin. Alakerrassa oli pitkä kaareva anniskelutiski, useita pyöreitä kolhiintuneita pöytiä ja reunoilla muutamia hämyisempiä looseja."

Rondestanien suvun antikvariaatti on loistava lisä, se sopii fantasiaan, jossa usein käytetään salaisia tai vaikeaselkoisia maagisia kirjoja sidottuna tarinaan. Pidän laivoista ja merimatkojen kuvauksesta, joten siinäkin suhteessa kirja tarjoaa minulle hitusen. Henkilöhahmoihin ja heidän vuorovaikutukseen jää parantamisen varaa, ja vaikka opinkin sietämään sekä Dantea että Ardisia, jälkimmäistä varsinkin äitinä, en päässyt alun ärsytysmomentista täysin yli, vaan suhtauduin heihin loppuun asti hieman epäluuloisesti. Sen sijaan pidin Danten sisaresta Linnistä, joka ajoittain toi mieleeni Robin Hobbin Althean (Liveship Traders -trilogia).

Mutta missä on Pantterikansan laakso, jota niin kaupiteltiin matkakohteena Finnconissa? Ilmeisesti se tulee vastaan kakkososassa, joka on jo ilmestynyt. Ekirja-asiakkaana joudun kuitenkin kustantajan antaman tiedon mukaan odottelemaan syksyyn päätöstä, ilmestyykö Mifongin aika ekirjana lainkaan. Harkitsen kirjastolainaa.

Lopuksi vielä kirjan virallinen trailer. Se on hieno, tykkään.

Elizabeth Bear: Bone and Jewel Creatures

Finncon on kiitettävästi ollut useamman viikon ajan lukemisteni taustalla tämän vuoden kunniavieraiden osalta. Myös ensi vuoden Jyväskylän Finnconin kunniavieras Elizabeth Bear pääsi lukulistalleni juuri ennen viime viikonloppua pienoisromaanillaan Bone and Jewel Creatures. Vuonna 2010 julkaistu tarina on erikoinen sekoitus tummaa fantasiaa (dark fantasy) nekromantioineen ja steampunkia mekaanisine eläimineen, vaikkakaan ei lajissaan aivan ainutlaatuinen kuitenkaan. Kirjan kansikuva on ihastuttava, kuten usein Subterranean Pressin painosten kannet ovat. Bear on tolkuttoman tuottelias kirjailija, joka on kymmenvuotisen uransa aikana julkaissut lähes 30 teosta.

Bijou on iäkäs velho, joka luo ja korjaa otuksia lisäten niihin mekaanisia metallisia osia ja muuta materiaalia luiden joukkoon. Yhtenä päivänä hänen lähin ystävänsä ja entinen oppilas, niin ikään erikoisten laitteiden käsityöläinen, Brazen tuo hänen parannettavakseen pienen villin tytön, joka on kasvanut sakaalien parissa. Tytön loukkaantuneessa kädessä on häiritsevää taikuutta, joka saa Bijoun varpailleen. Nekromantti Kaulas, mies Bijoun menneisyydestä, on ryhtynyt toteuttamaan suunnitelmaa, jota Bijoun täytyy nousta vastustamaan.

Bone and Jewel Creatures on kiehtova tarina, vaikka sen juoni onkin hieman köykäinen. Tarinan varsinainen helmi on sataa vuotta lähestyvä päähenkilö ja tämän luiset, mekaaniset, jousitetut ja korukivin koristellut eläinystävät; fretti, kondori, laiskiainen, susi, elefantti, tuhatjalkainen ja gorilla. Myös Emeraude-villityttö on kiinnostava etninen hahmo. Ihmisen eläinvaistoiset ajatukset ovat usein hieman kornia luettavaa, mutta Bear onnistuu kuitenkin tekemään tytöstä tarpeeksi uskottavan, jotta hahmon osiot eivät häiritse liikaa. Bijoun työskentelyn kuvaukset ovat verkkaisia ja ajoittain epämiellyttäviä, mutta yksityiskohtaisuus ei haittaa millään lailla, vaan päinvastoin lisää tarinaan aitouden tunnetta. Steampunk-ote tuo perinteisempään fantasiamaailmaan tuoreutta ja ilman sitä tarina ei olisi yhtä onnistunut.

The bones were clean, bleached pale, though age would eventually mellow them to ivory. Bijou had begun the process of articulating them, of building a working hand from salvaged bits and bobs. Some of the hand bones had been replaced by other stuffs: chips of whittled ivory, a block of richly banded coca-bolo wood, a hinge of silver hung on a steel pin. All around the pieces laid like a jigsaw puzzle on the benchtop were stones, precious and semiprecious jewels.

Tarinaan kytkeytyy myös poliittista valtaa ja vallankäyttöä sekä suhteita. Minulle tuli tunne, että kirjailija on luonut taustatarinaa ja maailmaa enemmänkin kuin tässä paljastuu, ja pienellä selailulla selvisikin, että pienoisromaani on osa The Eternal Sky -maailmaa. Palanen menneisyyttä ja sen vaikutus nykyisyyteen avautuu pikkuhiljaa, mutta ei kuitenkaan kokonaan. Pidän yleensä siitä, että kaikkea ei pureta auki, mutta tästä tarinasta jää jonkinlainen täyttymättömyyden tunne, tärkeät motivaatiot eivät aukene. Bone and Jewel Creatures on kuitenkin saamassa esiosan, kun syksyllä ilmestyy Book of Iron, joka kertoo Bijoun varhaisemmista vaiheista. Se täytynee hankkia luettavaksi. Periaatteessa Bone and Jewel Creatures onkin luonteeltaan keskiosaa, se voi jatkua kumpaan suuntaan tahansa, menneisyyteen tai tulevaisuuteen.

Olen aiemmin lukenut Bearilta The Promethean Age -sarjan ensimmäisen osan Blood and Iron, joka lähentyi urbaania fantasiaa sekä Sarah Monetten kanssa yhteistyössä kirjoitetun teoksen A Companion to Wolves, joka oli melkoisen höntti teos. Blood and Ironista pidin, joten sitä sarjaa jatkan vielä jossain vaiheessa, ja lähiaikoina aion lukea myös kirjailijan Locus-voittajakokoelman, Shoggoths in Bloomin. Eiköhän Elizabeth Bear tule siis enemmänkin vielä tutuksi ennen Suomen vierailuaan. Saa nähdä saammeko häneltä jotain suomeksikin ennen sitä.

Finncon 2013 - sunnuntai

Finnconin viimeinen päivä 7.7. avautui Maailmankaikkeuden parhailla matkakohteilla, joihin meidät Shimo Suntilan johdolla tutustutettiin. Roolihahmoissaan olevat kirjailijat Siri Kolu, J.S. Meresmaa ja J. Pekka Mäkelä kehuivat kilvan luomiaan maailmojaan matkakohteina, ja mielestäni kaikki onnistuivat niin hyvin, että matkakuume iski. Luen parhaillaan Meresmaan Mifongin perintöä ja ennakkoon voin sanoa pitäväni maailmasta kovastikin. Siri Kolun luomaan luolastoon (Pelko ihmisessä, tulossa lokakuussa) en kyllä matkaisi maksustakaan oikeasti, mutta virtuaalimatkailu kirjan kautta houkuttelee ehdottomasti. Paneelin jälkeen kävelin heti ostamaan Mäkelän Alshainin. Niinpä Finncon-saldokseni tuli kaksi ostettua paperikirjaa nollan sijaan. Ei mitenkään paha repeäminen.

Ei sillä, että enää ihmeemmin tarvitsisin mielenkiintoisia kirjoja lukulistalleni, kuten Todella vaiheessa -blogin Retakin totesi ohjelman alussa, niin kuuntelinpa kuitenkin mitä Pia Göös, Matti Karjalainen ja Markku Kesti kirjastoihmisinä suosittelivat aikuisemmille lukijoille. Aivan ensimmäisenä esiteltiin vaihtoehtohistoriakirja, jossa esiintyy vampyyrejä Lontoossa. Minulla meni kirjan nimi ja kirjoittaja ohi, saiko kukaan ylös mistä teoksesta oli kyse? Haluaisin tietää. Muut vinkkauksen kohteet olivat John Carter (Edgar Rice Burroughs), Sysimetsä (Colin Meloy ja Carson Ellis), Triffidien kapina (John Wyndham), Panoksena tulevaisuus (Robert A. Heinlein), … ja sinä päivänä jumalat kuolivat (Walter Ernsting), Bitter Seeds (Ian Tregillis), Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla (Catherynne M. Valente), Aurinkojen huone (Alastair Reynolds), Temeraire (Naomi Novik), Planeetta nimeltä Shajol (Cordwainer Smith), Perimmäinen Pohjola -sarjakuvaromaani (Hugleikur Dagsson), Rotat (James Herbert), Paratiisin suihkulähteet (Arthur C. Clarke), Kuulen kutsun metsänpeittoon (Sari Peltoniemi). Kyllähän näistä, varsinkin vanhemmista teoksista tuli poimittua mieleen muutama. Olen iloinen, että Tregillisin Bitter Seeds oli mukana vinkkauksessa.

Sunnuntain odotetuin ohjelma näin kirjabloggaajalle oli tietenkin Jussi Ahlrothin vetämä Kriitikot vastaan bloggarit -paneeli, joka alkoi varsin hilpeällä vastakkainasettelutykityksellä. Kriitikot ovat kulttuurieliitin kätyreitä -väite irrotti hervottomat naurut. Liina Poropudas Sivukirjastosta ja Anmari Viljamaa Booking It Some Moresta keskustelivat varsin hyvässä hengessä Markku Soikkelin ja Vesa Sisätön kanssa ja tuntuivat rikkovan ennakkoluuloja kumpaistakin ryhmää kohtaan. Toki ennakkoluuloista tai asenteista tuskin päästään jatkossakaan täysin eroon, mutta olipahan kiva huomata, että rooli mikä rooli, siellä on aina ihminen takana. Jäin kyllä ihmettelemään Soikkelin lausahdusta, ettei kirjablogien arvioista näkyisi miksi joku kirja olisi tietylle yleisölle kiinnostava. Todellako? Kannattaa käydä katsomassa Liinan ajatuksia paneelin jälkeen.

Lyhyen sunnuntai-päivän viimeisenä ohjelmana päätin käydä kuulemassa suomalaisten kirjailijoiden mietteitä dystopioista ja niiden kirjoittamisesta. Iida Simes veti keskustelua, johon osallistuivat Anne Leinonen, Anu Holopainen ja Emmi Itäranta. Teemoina olivat nuoret päähahmot, feminismi, taloudellinen tasa-arvo, ekologisuus, ympäristöasiat ja näkökulmat. Nälkäpeli tuntui olevan paneelin pääesimerkki nuorille suunnatuista dystopioista, ja sitä kehuttiinkin vuolaasti. En omasta mielestäni saanut keskustelusta kuvaa, miksi dystopiat erityisesti kiinnostavat lukijoita, ja dystopioiden luonnetta ja muutosta vuosikymmenien varrellakin olisi voinut pohtia. Joka tapauksessa kiinnostava paneeli, vaikka kuva nuorista oli hieman yksioikoinen.

Sitten se aika oikeasti loppui ja oli lähdettävä poiiiss. Kaiken kaikkiaan Finncon 2013 oli loistava ja onnistunut tapahtuma, ja ainoa asia mikä jäi harmittamaan, oli omat aikataulusuunnitelmani, niin että Definitiivinen härpäkepaneeli jäi näkemättä ja nimikirjoitus Magdalena Hailta saamatta! Oli hienoa tavata uusia ja vanhoja tuttavia, mm. Nörttityttö-Nina, Meerit, Reta Todella vaiheessa -blogista, tpi Tpi’s reading diarysta, Katri, jonka uskomatonta energiamäärää suorastaan kadehdin, Miikka, Taika Kirjasfääristä sitten vuoden 2009 jälkeen (käykää ehdottomasti katsomassa Taikan upeat TARDIS on lastattu kuvat!!!), ja tietenkin Sini. Kiitos Vippeqille hienosta matkaseurasta (vaikka välillä huitelitkin TARDIKSEN kyydissä jonnekin) ja kiitos conin järjestäjille onnistuneesta conista ja fantastisesta ohjelman mobiiliversiosta, jonka avulla olin suurimman osan aikaa siellä missä pitikin. Ensi vuonna Jyväskylään, mutta sitä ennen meinaan käydä ainakin Sweconissa lokakuussa.

Juha Jyrkäs ja sähkökannel

Finncon 2013 - lauantai

Lauantai-aamu 6.7. alkoi On Writing -paneelilla, joka on tullut jo perinteeksi kuunnella. Kirjailijat kertoivat kirjoittamisestaan, kirjoittamiseen liittyvistä olosuhteista jne. Erityisesti jäi mieleen Peter Wattsin maininta, kuinka kirjailijan kissa on hyvin aktiivisesti mukana kirjoittamisprosessissa, vaikka hän ei ole varsinaisesti sijoittanut tarinoihinsa kissaa kuin ehkä kerran. Kissan omistajat varmaankin ymmärtävät tämän kissojen erikoisen halun osallistua luomisprosessiin. Huvittavammaksi tilanteen teki juuri edessäni katsomossa istuva hahmo (ks. kuva alla).

Seuraava ekirja-keskustelu käytiin englanniksi ja mukana Cheryl Morganin vetämässä paneelissa olivat tämän vuoden pääjärjestäjä Sari Polvinen, Nene Ormes ja Tommy Persson. Myyjän ja käyttäjän näkökulmasta keskustelua käytiin mm. taittotekniikasta ja ekirjan fyysistä käyttöominaisuuksista sekä myös myyntioikeuksista ja hintapolitiikasta ja -kilpailusta. Pienen jälleenmyyjän valtiksi jätti-Amazonia vastaan katsottiin esim. DRM:ttömyys ja henkilökohtaisempi palvelu, kasvot nettipalvelun takana. Pienyrityksen on vain vaikea pitää asiakkaita, jos Amazon laskee hintoja kampanjoissa tai jopa pysyvästi. Samoin pohdittiin mitä lukijat haluavat ekirjalta, muokattavuutta vai graafisesti valmista pakettia. Keskustelu onnistui mielestäni paremmin kuin perjantain ekirja-aiheessa.

Puolilta päivin pistäydyin RisingShadown miitissä, jossa luonnollisesti tuli tavattua muutamia foorumilaisia. Olen ollut Risingilla vuodesta 2004 lähtien ja tämä oli ensimmäinen varsinainen miittini. Toki foorumilaisia on tullut tavattua muissa yhteyksissä. Keskusteltiin hieman mm. pohjoisen aktiivisuudesta tai miten sitä voisi lisätä ja ekirjojakin sivuttiin ja vieressäni taidettiin puhua peleistä tms.

Miitin jälkeen kävin hakemassa Peter Wattsilta nimmarin ja kysyin, josko hänen seuraavassa kirjassakin esiintyvä vampyyri on suomalaisniminen. Vastaus oli ei, nimi on Valerie (kirjoitusasusta en ole varma). Watts käytti aikaa nimmareiden kirjoittamiseen ja tuntui personoivan ne kysymällä aina jotain pientä. Yllä kuva nimmarinkirjoitusjonosta. Vaikka päätin, että en osta paperikirjoja Finnconista kotiin raahattavaksi, niin sorruin ostamaan J. Pekka Mäkelän 391:n.

Kello kahden aikaan olisi voinut mennä vaikka neljään paikkaan yhtä aikaa, mutta lopulta huomasin istuvani pienessä Käämi-salissa ja katsovani ja kuuntelevani Johanna Vainikainen-Uusitalon livekääntämistä. Työn alla oli Vaskikirjojen tuleva julkaisun, Francis Marion Crawfordin The Dead Smile -novellin käännös. Kyseessä on 1899 julkaistu tarina. Oli kiehtovaa nähdä ammattimainen kääntäjä työssään, vaikkakin tilanne oli varmasti outo, kun paikalla oli yleisöä. Vainikainen-Uusitalo kertoi ilmehtivänsä ja elehtivänsä käännöstä tehdessä päästäkseen tekstiin sisään. Joskus taistelukohtauksissa se saattaisi olla ulkopuolisille outoa katsottavaa. Kääntäjä pohti myös ottaako liian paljon vapauksia suomennoksessa. On mielenkiintoista lukea kirja sitten kun se ilmestyy, kun on nähnyt yhden sivun verran käännöstä tehtävän.

Ruokailutauon jälkeen oli vuorossa Tähtifantasia-varjoraadin Marianna Leikomaan ja Marko Kivelän analyyttista pohdintaa tämän vuoden palkintoehdokkaista ja kirpakoita mielipiteitäkin esiteltiin. Jännityksellä odotin josko Gene Wolfen Kiduttajan varjo vetää tuplapalkinnon, mutta ainakin varjoraati koki kirjassa näkyvän aikaleiman, mistä syystä se ei ollut enää tuore kuin olisi ollut 80-luvulla. Olen siinä mielessä samaa mieltä, että sarja olisi pitänyt suomentaa jo aikaa sitten. Ja kuten on tullutkin jo esille, niin voittajaksi valittiin Steph Swainstonin Uusi maailma. Aleksi Kuutio jakoi kunniakirjat ja kukkia kustantajan edustajalle ja kirjan kääntäjälle J. Pekka Mäkelälle.

Dave McCarthy ja Eemeli Aro kertoilivat seuraavassa ohjelmassa Worldcon-tapahtumista ja niiden järjestämisestä. Tällaiselle tavalliselle conikävijälle tuli paljon uutta tietoa järjestelyihin ja rahoitukseen liittyvistä asioista. Ei mikään pikkujuttu. Olisi mahtavaa jos worldcon saataisiin Suomeen 2015 ja sitä kannattaa äänestää, siitäkin huolimatta että se tulee teettämään paljon töitä.

Päivän huippukohta oli dinosaurus ja sen kaitsija. Otus oli kerta kaikkiaan niin ihana, että tuli napsittua useita kuvia. Olin vähällä huutaa iik, kun se lopulta oli kosketusetäisyydellä. Toinen hauska kokemus oli pikkuaaveita jahtaavat Ghostbustersit, jotka kävelivät Merikaapelihallin läpi musiikin ja suosionosoituksien kera ja pyörivät loppupäivän ympäriinsä. Muitakin mahtavia asusteita nähtiin. Tapasin/minulle esiteltiin jälleen muutamia nettituttuja, joille oli kiva saada kasvot. Alla muutamia kuvia ja sunnuntain raportissa lisää.

Finncon 2013 - perjantai

Finncon 2013 on ohi ja nyt on yhteenvedon aika. Tässä on perjantain 5.7.2013 kokemuksiani kuvilla höystettynä ja myöhemmin maantaina sitten kokoan raportin lauantain ja sunnuntain tapahtumista. Kuvia voi katsoa suuremmassa koossa klikkaamalla niitä.

Finnconin Avajaisseremoniassa pääjärjestäjät Hanna Hakkarainen ja Jukka Halme (yllä) toivottivat tervetulleeksi niin yleisön kuin tämän vuoden kunniavieraatkin: J. Pekka Mäkelä, Peter Watts, Aliette de Bodard.

Kunniavieraista ainoastaan kotimainen oli minulle kirjallisesti tuntematon, mutta enköhän nyt päädy lukemaan jokusen hänenkin teoksistaan.

Koskapa osallistun Hugo-äänestykseen ja aihe kiinnostaa, niin luonnollisesti seuraava paneelivalintani oli Marianna Leikomaan vetämä Hugo Awards 2013. Tommy Persson, Jukka Halme ja Cheryl Morgan (yllä) pohtivat jälleen enimmäkseen romaanikategorian ehdokkaita, johon minun teki koko ajan mieli huutaa No award! Panelistit toivat hyviä ja huonoja puolia esille kirjoista, mutta loppujen lopuksi jäi tunne, että ehdokkaana on meh-kirjoja (no award!). Erimielisyyksiäkin löytyi, varsinkin kun käsiteltiin novellikategorian kolmea teosta, de Bodardin Immersionia, Johnsonin Mantis Wivesia ja Liun Mono no awarea. Mantis wivesia ei pidetty mm. varsinaisesti kertomuksena lainkaan ja Liuta moitittiin ylisentimentaaliseksi, vaikka toisaalta Persson taisi pitää Liuta parhaimpana näistä kolmesta. Pakko oli nyökytellä, sillä olin monista asioista samaa mieltä, vaikka itse aion äänestää Immersionia ykköseksi. Ja sitten… aika loppui. Pitkänovelleista ehdittiin mainita, että Pat Cadiganin Girl-Thing on erinomainen ja loput kategoriat jäivät kokonaan käsittelemättä. Ensi vuodelle kaksi tuntia Hugo-paneelia!

Valtaistuinpeli oli ohjelmanumero, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Sini Neuvonen haastatteli kustannusyhtiö Kirjavan toimitusjohtajaa, kääntäjä Satu Hlinovskya (yllä). Olen Tulen ja jään laulu -sivustolle tehnyt jo lyhyen yhteenvedon Kirjavan tulevista teoksista ja tulevaisuuden suunnitelmista ja harkinnoista. Näiden lisäksi oli mukava kuulla Satun ajatuksia Game of Thrones -tv-sarjasta, vierailusta kuvauspaikoilla ja suosikkihahmoistaan sekä lukemistaan kirjoista. Jos oikein muistan yksi hänen mainitsemistaan oli Juliet Marillierin The Sevenwaters -trilogia ja Barry Hughartin nimikin tuli esille. Mielenkiintoinen haastattelu ja Kirjavalta on lähitulevaisuudessa tulossa usea kiinnostava käännös ulos, jotka varmasti löytävät jälleen lukijakuntansa.

Hannu Blommila haastatteli seuraavaksi kunniavieras Peter Wattsia, joka onkin varsin ilmeikäs ja karismaattinen esiintyjä. Haastattelusta jäi päällimmäisenä mieleen Sokeanäkö-kirjassa esiintyvän vampyyrin suomalainen nimivalinta Jukka Halmeen etunimen mukaan. Nimi tuntui hyvältä ja oikealta. Tosin kirjailija ei ollut tavannut Jukkaa vielä silloin, ja kun tapasi niin totesi, ettei Jukka Halme muistuttanut hänen Jukka Sarastia ollenkaan.

Voi Jeesus Kristus! oli Petri Hiltusen bravuurinumero, joka keräsi kiitettävästi yleisöä ja Hiltunen veti ohjelman suvereenisti läpi. Puhe oli siis uskonnosta ja käsittelyyn pääsivät mm. helvetti ja enkelit hienosti valitulla oheiskuva- ja videomateriaalilla.

Ekirja-keskustelu veti yleisöä ja Kimmo Lehtosen johdolla Jussi Alhroth, Markku Soikkeli, Kaj Sotala ja Iida Simes pitivät puheenvuoronsa aiheesta tai sen vierestä, sillä sisältökuvauksesta poikettiin hieman. Keskustelu ei kunnolla lähtenyt käytiin ja olo jäi hieman pettyneeksi, sillä olisin ollut kiinnostunut oikeasti kuulemaan tekijänoikeuksista ja Suomen ekirjajulkaisupolitiikasta. Puheissa tuli esille omakustannekirjallisuus, josta keskustelua käytiin Taikakirjaimissakin maaliskuussa ja Hugh Howeyn Siilo-sarja sai ansaitsemaansa mainostusta.

Perjantai-illan päätti Aliette de Bodardin kunniavierashaastattelu ja aluksi hieman ujohkon oloinen kirjailija rentoutui kertomaan miten päätyi kirjoittamaan englanniksi eikä ranskaksi, vaikka hän on ranskalainen. Ilmeisesti spefi ei ole erityisen pinnalla Ranskassa ja kirjailijan on luonnollisempaa ja helpompaa saada juttunsa läpi kotimaansa ulkopuolella. Kyllähän hänet on kuulemma kotimaassaankin tunnustettu ihan kirjailijaksi, varsinkin nyt kun on palkintoehdokkuuksiakin tipahdellut. De Bodard kertoi myös luomastaan fantasiamaailmasta Obsidian and Blood -sarjaan sekä tietysti myös Xuya-maailmasta, mihin vasta käännetyn Perhonen ja jaguaari -kokoelman novellit sijoittuvat. Haastattelun päätteeksi sain kirjailijan nimikirjoituksen. On aina mukavaa, kun kirjailija nimensä lisäksi kirjoittaa kirjaan myös pienen tervehdyksen.

Perjantai oli hieno Finncon-päivä ja tapasin iloisena yllätyksenä muutamia bloggaaja/nettituttujakin. Mutta koskapa istuin kohtuullisen tiiviisti ohjelmissa, jäi muu con-ilmapiiri vähemmälle aistimiselle. Niinpä päätin, että seuraavana päivänä kiertelisin myös ympäriinsä ja katselisin myyntipöytien antiakin. Päätin kuitenkin myös etten raahaa yhtään paperista kirjaa enää kotiini.