Syksyn 2016 tulevia kirjauutuuksia - Potterversumi hallitsee

Moni kirjabloggaja on tehnyt katsauksen syksyn tuleviin uutuuskirjoihin ja ehkäpä on minunkin aika vilkaista mitä genrepuolen uutuuksia on tuloillaan. Ja tuleehan sieltä jälleen monia innostavia teoksia, mutta loppujen lopuksi syksy kuuluu ehdottomasti Potterversumille.

Syyskuussa, Tylypahkan uuden lukuvuoden alkajaisiksi, julkaistaan kolme Pottermore Presents -sarjan ekirjaa: Hogwarts: An Incomplete and Unreliable Guide, Short Stories from Hogwarts of Power, Political and Pesky Poltergeists ja Short Stories from Hogwarts of Heroism, Hardship and Dangerous Hobbies. Nämä Tylypahkaan eri teemoin keskittyvät teokset ovat kooste J.K. Rowlingin Pottermore-sivustolle kirjoittamista tarinoista ja tietohipuista, mutta käsittääkseni mukana on jotain ihan uuttakin. Aivan ehdoton hankinta, ennakkotilasin jo omani. Osan olen todennäköisesti ihan ilmaiseksikin Pottermoresta lukenut, mutta eipä paljoa haittaa. Sivumääriltään kukin ekirja on 60-80 välillä, joten mistään massiivisista lukupaketeista ei ole kysymys.

Marraskuussa ilmestyy Harry Potter and the Cursed Child -näytelmän käsikirjoituksen suomennos, Harry Potter ja kirottu lapsi. Kirjoittajina J.K. Rowling, John Tiffany ja Jack Thorne. Luin käsikirjoituksen jo englanniksi (arvostelu), mutta mikä ettei sen voisi lukea uudestaan suomeksikin Jaana Kapari-Jatan suomennoksen vuoksi. Fantastic Beast and Where To Find Them -elokuvan rinnalle ilmestyy niin ikään käsikirjoitus lisätekstillä The Original Screenplay, johon siihenkin on merkitty kirjoittajaksi luonnollisesti J.K. Rowling.

Syyskuun kotimaisista kiinnostaa eniten Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoiden 2. osa Naondel, joka on jatkoa Maresille (arvostelu), ja Magdalena Hain nuorille suunnattu novellikokoelma, Haiseva käsi. Käännöksistä David Mitchellin Luukellot (vaikka ilmestyminen lykkääntyisikin) ja J.R.R. Tolkienin Kullervon tarina tullee hankittua sekä englanninkielisistä Christopher Priestin The Gradual. Viimeisimmästä en ole lukenut esittelytekstiä, mutta sen verran tiedän, että teos sijoittuu jälleen Dream Archipelago -maailmaan ja Priestin uutuudet siirtyvät aina lukulistalle.

Lokakuussa ilmestyy kolme teosta, jotka olen erityisesti noteerannut. Margaret Atwoodin viimeisimmät eivät ole liiemmälti sykähdyttäneet, mutta hän upottaa sormensa Hag-Seedissa kuitenkin Shakespearen Myrskyyn, joten kiinnostus on sen verran kova, että tämä putkahtaa lukulistalle. Ursula K. Le Guinilta tulee myyntiin jälleen kokoelma, joka sisältää tällä kertaa kaikki hänen 13 pienoisromaniaan yksien kansien sisällä, mikä tekee reilut tuhat sivua. En löytänyt The Found and the Lost: The Collected Novellas of Ursula K. Le Guinin sisällysluetteloa, mutta mukana ovat todennäköisesti ainakin Hugo-ehdokkaat A Man of the People, A Woman’s Liberation, Forgiveness Day ja The Word for World is Forest. Toivottavasti mukana on jokin teos, jota en ole vielä lukenut. Kolmas lokakuun kiinnostava on myös novella-pituinen Kai Ashante Wilsonin A Taste of Honey. Tämä kiinnostaa sen vuoksi, että kirjailijan edellinen teos The Sorcerer of the Wildeeps oli merkittävän hyvä (arvostelu).

Marraskuun valopilkku Potterversumin ohessa on Steph Swainstonin pitkään odotettu jatko-osa Castle-sarjaan eli numero kuutonen, Fair Rebel. On jännittävää mihin kuusi vuotta hautunut tarina vie Jantin ja kumppanien elämää. Tietokirjapuolella marraskuussa ilmestyy Toni Jerrmanin, Vesa Sisätön ja Sarianna Silvosen Ulkomaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita -teos, jossa esitellään 24 kirjailijaa, joiden teoksia on suomennettu tällä vuosikymmenellä. Kiinnostaa nähdä millaista lisäarvoa ja tietoa mahdollisista tutuistakin kirjailijoista tarjotaan.

Tässä vain pieni otos tulevista kiinnostavista teoksista ja kuten aina ennenkin, voi nytkin todeta ettei luettavat lopu kesken.

Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani

Jean M. Untinen-Auel on Aakkoshaasteeni U-kirjailija, sillä ainakin suomenkielisessä vuonna 1981 julkaistussa Luolakarhun klaanissa (The Clan of the Cave Bear, 1980) kirjailijan sukunimessä esiintyy Untinen. Kuvittelin, että olin kirjan lukenut aikoinaan, mutta se ei tuntunut ennestään tutulta tekstiltä, joten päättelin nähneeni vain saman nimisen vuonna 1986 julkaistun elokuvan. Luolakarhun klaani on Maan lapset -sarjan ensimmäinen kirja ja se edustaa paleofiktiota.

Päähenkilö on Ayla, eurooppalainen varhaisnykyihminen, Cro-Magnon, joka jää orvoksi maanjäristyksen seurauksena. Luolaleijonan haavoittama, nälän ja janon näännyttämä lapsi on kuoleman partaalla, kun hänet löytää pienehkö neanderthalinihmisten klaani ja ottaa hoiviinsa, vaikka hän kuuluu Muihin. Ulkonäöltään neanderthalilaisista poikkeava Ayla aiheuttaa hämmennystä klaanin sisällä, mutta hän on myös tavoiltaan erilainen, eikä sopeutuminen uuteen ryhmään ole helppoa, vaikka heimon parantajanainen Iza ja tämän veli, tietäjä Creb tarjoavat tulisijan ja opastuksen sekä perheen läheisyyttä. Vaikeuksien kautta aikuiseksi kasvava Ayla löytää hyväksyntää ja saavuttaa aseman, vain todetakseen, että hänen polkunsa kulkee eri reittejä kuin adoptioklaaninsa.

Luolakarhun klaani on Aylan kasvutarina, jossa kuvataan fiktion keinoin tieteellisiin tutkimuksiin perustuvia seikkoja reilun 25 000 vuoden takaa myöhäispaleoliittiselta kaudelta. Kirjan parasta antia ovatkin lähinnä neanderthalinihmisten kulttuurin ja tapojen kuvaaminen, heidän ravintoonsa, lääkitsemiseen, metsästykseen, asuinalueeseensa ja sosiaaliseen käyttäytymiseensä liittyvä kuvaus. Luolakarhun klaani on patriarkaalinen yhteisö, jossa naiset tottelevat miesten pienimpiäkin oikkuja ja ovat tyytyväisiä asemaansa. Naisia toki kunnioitetaan, mutta miehet eivät sitä julkisesti erityisesti näytä. Ayla eurooppalaisena varhaisnykyihmisenä (Cro-Magnon taitaa olla tieteellisesti vanhentunut nimike tänä päivänä) on poikkeava ajatusmaailmaltaan ja myös fyysiseltä kehitykseltään. Untinen-Auel kuvaa kahden ihmislajin eroavuuksia reippaalla otteella kirjoitushetkellä vallinneiden käsitysten mukaisesti. Nykyisten tutkimusten mukaan neanderthalilaisetkin ovat ilmeisesti pystyneet muodostamaan puhetta paremmin kuin aiemmin on luultu ja heidän äänensä on ollut suuontelon muodon vuoksi korkeampi ja kimeämpi kuin nykyihmisen. Teoksen tieteellinen pohja ei ole vanhentunut liikaa, jotta se olisi haitannut lukukokemusta, mutta jäin miettimään kuinka käy tulevaisuudessa.

Luolakarhun klaanin kirjoitustyyli on kohtalaisen yksinkertaista, se ei häikäise eikä ihastuta, johtuen ehkä myös osittain suomennoksen laadusta. Ehkä olen vääränikäinen lukemaan kirjaa, sillä hahmot eivät purreet minuun lainkaan, eikä edes lievästi (tietämättään) feministinen Ayla päässyt pinnan alle. Hän on sellainen reippaan tyttösankarin ominaisuuksia omaava hahmo. Muinoin lapsista kehittyi tai heitä pidettiin aikuisena huomattavasti varhaisemmin kuin nykyään, joten 8-10 vuotiaat tytöt äiteinä ei tässäkään paleofiktiossa ole ihme. Aylassa on toki potkua, ehkä hieman korostetusti, kuten myös hänen ulkonäkönsä ”rumuutta” korostetaan moneen otteeseen. Etukäteen minulle mainittiin kirjasarjassa olevan erotiikkaa, mutta ainakin ensimmäisen osan raiskauksista oli erotiikka kaukana. Jospa sitä paleopornoa sitten ilmaantuu mukaan jatko-osissa, joita minulla ei ole kylläkään pienintäkään kiinnostusta lukea.

Kuten monesti aiemminkin, ajattelin kirjan lukemisen yhteydessä, että katson myös elokuvan. Aloitinkin Daryl Hannahin tähdittämän leffan, mutta päädyin harppomaan kohtauksista toisiin ja lopulta jätin leffan kesken, Alan Silvestrin musiikista huolimatta. Ei jaksanut. Näyttelijätyö oli kehnoa ja tarinakaan ei kirjan lukemisen jälkeen jaksanut hahmojen puolesta kiinnostaa. Tämä teos ei missään muodossa ole minun heiniäni, vaikka yleensä innostunkin paleofiktiosta.

 Aakkoshaasteen U-kirja

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two - käsikirjoitus ja näytelmä

Yksi ehkä tämän vuoden vaikeimmista kirja-arvioista on Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two (2016) – Special Rehearsal Edition Script. Tämä siksi, että kyseessä on West Endillä esitettävän teatterinäytelmän käsikirjoitusteos, joka on jatkumo Harry Potter -maailmaan, mutta sen on kirjoittanut näytelmäkirjailija Jack Thorne, tosin itse J.K. Rowlingin ja palkitun teatteriohjaajan John Tiffanyn vahvalla vaikutuksella ja ideoinnilla. Vaikeaksi asian tekee myös se, että olen pitkäaikainen Harry Potter -fani, enkä ole ihan varma, että pystynkö suhtautumaan teokseen muuta kuin fanina. Lisäksi kävin katsomassa näytelmän molemmat osat Lontoossa lauantaina 6.8.2016 eli vajaa viikko sitten. Minun kokemukseeni teoksesta liittyy siis vahvasti myös näytelmä, jonka käsikirjoitus se on. Tosin luin tekstin ekirjana ennen esitystä. Tämä teksti ei spoilaa tarinan varsinaisia tapahtumia.

Tarina jatkuu suoraan Harry Potter and the Deathly Hallowsista eli Harry, Ginny, Ron, Hermione ja Draco pistävät lapsensa Tylypahkan pikajunaan ja kuuluisaan velhokouluun. On Albus Severus Potterin ensimmäinen kouluvuosi ja hän jännittää mihin tupaan lajitteluhattu hänet laittaa. Tarina on vahvasti isän ja pojan suhteesta, siihen liittyvistä ongelmista, kun isä on kuuluisa, eikä hänen saappaitaan ole helppo täyttää. Samaan aikaan kouluun lähtee myös Scorpius Malfoy, jolla on vastaavan kaltaisia ongelmia. Taho, joka ei ole tyytyväinen nykyiseen maailmanmenoon ja Voldemortin tuhoon, tekee omia suunnitelmiaan, joihin Albus ja Scorpius sotkeutuvat.

Ensimmäinen tuntemus käsikirjoitusta lukiessa oli nostalgia. Oli helppoa, ilahduttavaa ja tunteikasta palata takaisin tuttuun ja rakastettuun maailmaan. Näytelmän käsikirjoitus on erilainen tekstin muoto lukea kuin suora proosa, sillä se on pääosin dialogia ja näyttämöohjeita. Tällä kertaa näyttämöohjeet olivat jopa niukat verrattuna joihinkin muihin käsikirjoituksiin (esim. Peter Shafferin Equus (luin käsikirjoituksen ennen kuin näin Daniel Radcliffen ja Richard Griffithsin tähdittämän teatteriversion) tai George R.R. Martinin tv-käsikirjoitukset) ja jonkin verran sujuvampaan muotoon muokattu. Itse lavasteisiin, musiikkiin tai vaatetukseen ei annettu ohjeistusta. Toisin sanoen teksti on helpompaa luettavaa kuin odotin ja se imaisi mukaansa täysin.

Tekstistä pystyi aistimaan tunnemaailman, tapahtumien pelottavuuden ja vaikuttavuuden, mutta silti mikään ei valmistanut minua täysin siihen mitä teatterilavalla tapahtuu. Jo heti alussa iski päälle wau-fiilis. Lavasteet, valaistus, koreografia ja musiikki oli taikaa, jotain mitä en ole ennen Lontoonkaan teattereissa nähnyt. Osittain näytelmässä käytettiin elokuvamaailmasta tuttuja efektejä, jotka saatiin toimimaan lavalla erinomaisesti. Näyttelijät olivat loistavia, erityisesti Ronia näyttelevä Paul Thornley hauskuutti ja Scorpius Malfoyta esittävä Anthony Boyle teki vaikutuksen. Kumpaakaan en ollut lavalla aiemmin nähnyt. Eikä moitittavaa löydy Harrya ja Hermionea esittäneissä Jamie Parkerissa ja Noma Dumezwenissakaan kuin muissakaan. Erikoismaininnan ansaitsee lisäksi Annabel Baldwin, jonka roolihahmon nimen jätän googlattavaksi ken haluaa tietää. Käsikirjoitus kuten näytelmäkin vilisee vanhoja tuttuja hahmoja, mihin on pakko olla tyytyväinen, vaikka ehkä joitakin olisin kaivannut lisää. Mutta on ymmärrettävää, ettei kaikkia seitsemän kirjan hahmoja voi tuoda takaisin noin viiden tunnin näytelmään (kahdessa osassa).

Alex Price (Draco), Paul Thornley (Ron), Noma Dumezweni (Hermione), Jamie Parker (Harry), Poppy Miller (Ginny)

Tarinan hahmot ja heidän kehityskaarensa ovat selvästi J.K. Rowlingin käsialaa, mutta teksti Jack Thornen. Toki Thorne on saanut tunnelman kohdilleen, mutta välillä takaa heijastui fan fiction -tyyli. On vaikea erottaa näin monen vuoden jälkeen, kun koko Potterversumi on spekuloinut millainen elämä kirjasarjan hahmoilla on ollut aikuisena, mikä on sitä minkä Rowling on alusta alkaen halunnut olevan ja mikä on muotoutunut internetsuunin ja myönnytysten kautta. Joka tapauksessa, vaikka välillä puistelinkin yhdelle tai kahdelle käsikirjoituksen lauseelle, pidin tekstistä paljon, kaikessa yksinkertaisuudessaankin. Heinäkuun viimeisenä päivänä julkaistu teos on harjoituskäsikirjoitus, johon ei hirveästi ollut tullut muutoksia näkemääni esitykseen nähden (tosin en tehnyt analyysia katsoessani), mutta varsinainen ”Definitive Collector's Edition” ilmestyy ensi vuoden puolella. Se on jo hankintalistalla ja olen kiinnostunut vertailemaan tekstejä keskenään jälkikäteen.

Anthony Boyle (Scorpius), Cherrelle Skeete (Rose), Sam Clemmett (Albus)

Pidin tekstistä, mutta rakastin näytelmää. Se on jotain muuta, äänen sävyt, ilmeet, liikkeet, valot, musiikki, näyttelijöiden persoonallisuus. Enkä ollut ainoa joka rakasti. Ihmiset eläytyivät täysin, huokailivat ihastuksesta, kohisivat järkytyksestä tai hämmästyksestä, nauroivat sutkautuksille ja itkivät. Oli hetkiä kun katsomo täyttyi nyyhkytyksistä.

Harry Potter and the Cursed Child on näytelmän käsikirjoituksena oma formaattinsa, eikä se anna täysin käsitystä millainen kokemus esitys on. Alun perin päämäärä on kuitenkin ollut näytelmä, ei kirjoitettu teksti ja siksi mittaan tarinan onnistumista näytelmän mukaan. Olen iloinen, että näin esityksen alkuperäisellä näyttelijämiehityksellä ja seuraavan kerran se on ohjelmassani ensi keväänä, jolloin todennäköisesti suuri osa näyttelijöistä on vaihtunut. Niin kauan kuin näytelmä pyörii West Endissä, niin kauan minä aion käydä katsomassa sen sopivin väliajoin. Suosittelen muillekin, jos vain mahdollisuus tulee vastaan. Paljon melua teatterista -blogista löytyy asiantunteva kirjoitus näytelmästä ja sen kokemisesta stage doorille asti. Kannattaa lukea. Ei spoilaa.

Suosittelen lukemaan myös näytelmän käsikirjoituksen, jos ei pääse teatteriin kokemaan esitystä, sillä saa siitä ainakin käsityksen millaiseksi Rowling on nähnyt mielessään hahmojensa elämän muotoutuvan. Suomennos ilmestyy marraskuussa nimellä Harry Potter ja kirottu lapsi. Sitten odottamaan Fantastic Beasts and Where to Find Them -elokuvaa. Harry Potter and the Cursed Child on Okklumeus-lukuhaasteen 3. kirjani.

N.K. Jemisin: The Fifth Season

N.K. Jemisinin The Fifth Season (2015) tuli luettua jo heinäkuun puolella, mutta en ole päässyt matkoiltani bloggaamaan siitä. Kirja on parhaillaan Hugo-ehdokkaana. Olen lukenut Jemisiniltä aiemmin jonkusen novellin ja The Inheritance-trilogian avauskirjan, niin ikään Hugo-ehdokkaana olleen, The Hundred Thousand Kingdomsin (arvostelu), jolle en oikein lämmennyt, enkä sen jatko-osia lukenut. The Fifth Season aloittaa uuden trilogian nimeltä The Broken Earth. Minulla on teos sekä ekirjana että äänikirjana ja luin sen puoleksi käyttäen kumpaakin formaattia.

Tarinan maailma on monien seismisten tapahtumien, ”seasonien”, koettelema yhtenäinen Stillnesiksi kutsuttu manner kaukaisessa tulevaisuudessa. Ihmiskunta on pienentynyt katastrofien kautta vuosisatojen aikana, mutta joillekin on kehittynyt kyky hallita maankamaraa, hillitä järistyksiä ja estää jopa magmasäiliöiden purkautumista tulivuorina. Näitä henkilöitä eli orogeeneja pidetään vaarallisena ja kyvyn omaavat lapset piilotetaankin usein maailmalta, surmataan tai lähetetään erityisopetukseen heihin erikoistuneiden vartijoiden ja opettajien valvottaviksi. Tarinaa kerrotaan orogeenin näkökulmasta kolmessa juonilinjassa, nuoren Damaya-tytön, jo koulutusta saaneen Syeniten ja aikuisen Essunin.

Jemisinin The Fifth Season on erinomainen kirja. Se onnistui koukuttamaan yli 500 sivullaan koko tarinan ajaksi. Aluksi erilliset juonilinjat kytkeytyivät toisiinsa onnistuneella ja ehkä jopa yllättävällä tavalla loppua kohden. Olin kiinnostunut eniten Damayan vaiheista eli mitä lapsi, jolla on pelottava erityiskyky kokee kun vihdoin pääsee ja oppii käyttämään kykyään, mutta joka silti on yhä uhka. Lisääntymisikäisen Syeniten matka vanhemman ja orogeenina vahvemman mieshenkilön kanssa kuvasi ehkä eniten ympäröivää maailmaa, sen suhtautumista ja elintapoja syventäen tarinan maailmankuvaa, joka on kieltämättä kiehtova ja karmaisevakin. Essun, vanhemman naishenkilön traaginen kokemus muuttui kiinnostavammaksi loppua kohden.

Tarinassa käytettiin uudella tavalla fantasiaelementtejä, sen maailma tuntui omaperäiseltä ja tuoreelta ja jonkin verran salamyhkäiseltä. Kaikkia seikkoja ei ensimmäisessä kirjassa paljastettu, vaikka aika hyvän kuvan tilanteesta saikin. Erityisesti geologina voin sanoa, että kirja on yksi parhaista mitä olen lukenut, jossa kuvataan geologisia tapahtumia tai niihin liittyviä kytköksiä fiktiivisesti. Kirja ei herättänyt minussa suuria tuntemuksia, mutta muutama kohta ravisteli epämiellyttävästi. Hahmot vetosivat ja herättivät kiinnostusta, joten päinvastoin kuin Jemisinin aiemman trilogian kanssa kävi, tämän sarjan toinen osa tulee varmasti lukulistalle. Osa kaksi eli The Obelisk Gate ilmestyy jo ensi viikolla.

The Fifth Season oli viimeinen Hugo-ehdokaskirja, jonka ennätin saada loppuun ennen äänestysajan päättymistä. Se nousi omalla äänestyslistallani ykköseksi ennen Naomi Novikin Uprootedia (arvostelu), josta myös pidin ja jolla on jo plakkarissa Nebula, Locus Fantasy ja Mythopoeic-palkinnot. Saa nähdä puolentoista viikon kuluttua miten käy Hugo-palkintojaossa. On joka tapauksessa hienoa, että ehdokkaana tänä vuonna on ollut romaanikategoriassa näin laadukkaita teoksia.

2016 Mythopoeic-palkinnon voittajat julkistettu

The Mythopoeic Society on julkistanut vuoden 2016 Mythopoeic Fantasy -palkinnon voittajan. Tänä vuonna aikuisten kirjallisuuden palkinto meni aika odotetusti Naomi Novikin Uprootedille ja lastenkirjallisuuden palkinto Ursula Vernonin Castle Hangnailille.

Aikuisten kirjallisuus

• Uprooted, Naomi Novik (arvostelu)
• The Darkest Part of the Forest, Holly Black
• The Buried Giant, Kazuo Ishiguro
• A Thousand Nights, E.K. Johnston
• Shadowshaper, Daniel José Older

Lastenkirjallisuus

• Castle Hangnail, Ursula Vernon
• Circus Mirandus, Cassie Beasley
• Serafina and the Black Cloak, Robert Beatty
• The Girl Who Could Not Dream, Sarah Beth Durst
• Tiffany Aching Series: Wee Free Men; Hat Full of Sky; Wintersmith; I Shall Wear Midnight; The Shepherd’s Crown, Terry Pratchett

Yhdistys jakoi myös pari tutkimukseen ja tietokirjallisuuteen liittyvää palkintoa Charles Williamsille ja Jamie Williamsonille.

Mythopoeic Scholarship Award in Inklings Studies

• Charles Williams: The Third Inkling, Grevel Lindop
• C. S. Lewis — A Life: Eccentric Genius, Reluctant Prophet, Alistair E. McGrath
• Joy: Poet, Seeker, and the Woman Who Captivated C. S. Lewis, Abigail Santamaria
• The Story of Kullervo, J.R.R. Tolkien; Verlyn Flieger, ed.
• Beowulf: A Translation and Commentary Together with Sellic Spell, J.R.R. Tolkien; Christopher Tolkien, ed.

Mythopoeic Scholarship Award in Myth and Fantasy Studies

• The Evolution of Modern Fantasy: From Antiquarianism to the Ballatine Adult Fantasy Series, Jamie Williamson
• Here Be Dragons: Exploring Fantasy Maps and Settings, Stefan Ekman
• George MacDonald: Divine Carelessness and Fairytale Levity, Daniel Gabelman
• Science in Wonderland: The Scientific Fairy Tales of Victorian Britain, Melanie Keene
• English Poetry and Old Norse Myth: A History, Heather O’Donoghue