Hugo-ehdokkaat 2010: lyhyet novellit

Hugo-palkinnon Short stories eli lyhyiden novellien kategoriassa ehdolla olevat kirjoitukset ovat yhtä lukuunottamatta pituudeltaan 10 sivua tai alle. Will McIntoshin Bridesiclessa sivuja on 29.

Lawrence M. Schoen: The Moment

Aloitin lyhyiden novellien lukemisen The Momentista. Olin hetken äimän käkenä ja epäilin englanninkielen taitojani. Mikään ei tässä jutussa ollut kovinkaan järkevää tai ymmärrettävää. Kävin kirjailijan wikipedia-sivulla selvittääkseni millainen kirjailija on kyseessä ja selvisi, että hän on klingonin kielen instituutin perustaja. Novellin täytyy olla siis klingonia, kun en sen sisältöä ymmärtänyt. Selvä.

Mike Resnick: The Bride of Frankenstein

Frankenstein-juttu herra Frankensteinin naputtavan vaimon näkökulmasta. Moderneihin olosuhteisiin tottuneella rouvalla on paljonkin sanottavaa kun herra tuhlailee rahoja vain keksintöönsä, eikä korjaile kylmää ja kolkkoa linnaa. Huumorilla ja romantiikalla höystetty tarina, jossa on erinomaisesti onnistunut tarinankaari.

Will McIntosh: Bridesicle

Bridesicle kertoo erikoislaatuisesta treffipalvelusta rikkaille miehille, jossa morsianehdokkaat ovat kuoltuaan pakastettuja ja heidät herätetään ainoastaan valittaessa treffejä varten. Jos mies tykästyy pakastenaiseen, niin pakastenainen voidaan restauroida. Tarina on hieman yksioikoinen, eikä siinä käy selville, miksi treffipalvelussa on vain naisia tarjolla, jos kyse on vakuutuksen kattamattomuudesta, eikä sukupuolesta. Silti tarina oli mielenkiintoinen luettava ja siinä on parikin jippoa, jotka tekevät siihen hieman särmää.

N.K. Jemisin: Non-Zero Probabilities

Jemisinin novelli oli ainoa, jonka olin lukenut ennestään ehdollaolevista, ja se oli myös yksi ehdokkaistani ensimmäisellä kierroksella. Edelleen se on suosikkini tästä joukosta voittajaksi. Tarinassa itäinen New York on pois balanssista, siellä esiintyy ylenmäärin epäonnea ja onnea. Adele on varautunut kaikkeen, mutta sen myötä elämästä on tullut hänen mielestään rajoittunutta. 500 000 tuhatta newyorkilaista aikoo kokoontua rukoilemaan tasapainon takaisin saamiseksi, mutta osallistuuko Adele loppujen lopuksi tilaisuuteen vai ei?... Erinomaisesti rakennettu tarina, jossa lukijalle jää tilaa mielikuvitukselle.

Kij Johnson: Spar

Tarinassa nainen pelastautuu avaruudessa pelastusalukseen ja kohtaa siellä alienin, jonka kanssa tapahtuu seksuaalista kanssakäymistä. On ulokkeita ja aukkoja jos moneen lähtöön. Ennalta luin, että Johnsonin novellissa on sanomaa, mutta en sitä nyt niin hirveästi tarinasta löytänyt. Spar ei ole miellyttävää luettavaa, se on tarkoituksella karkea. Siitä pisteet kirjailijalle, ettei hän siloittele tekstiään. Silti, vaikka Spar selvästi näyttäisi olevan ennakkosuosikki useille, minulle se jätti vain ok-tunnelman.

Lukuunottamatta Schoenin novellia pidin kaikista ehdokkaina olevista. Olen hyvinkin saattanut missata The Momentin sisäisen sanoman, joten pistän hyvitykseksi linkin novelliin, jotta pääsette itse arvioimaan kuinka pielessä olen. Ja kyllä... novelli on englantia, ei klingonia. The Moment.

Dance vuodelle 2011?

A Dance with Dragonsin julkaisupäiväarvailu alkaa olla jo tylsää puuhaa, mutta silti... Näyttää siltä, että saamme varautua vuosilukuun 2011.

Maaliskuussa George R.R. Martin sanoi, että hän saattaa osallistua heinäkuussa San Diegon ComicConiin, riippuen siitä milloin hän saa Dancen valmiiksi. Tänään tehdyssä blogipäivityksessään hän ei pidä osallistumistaan ComicConiin (22.-25.7.) todennäköisenä, joten se tarkoittanee, että kirja ei valmistu ennen sitä. Martinin brittiläinen kustantaja, HarperVoyager on lupaillut, että kirja saataisiin ulos painosta noin kolmessa kuukaudessa siitä kun se on valmistunut. Toisaalta samainen kustantaja ei ilmeisesti halua julkaista merkittäviä kirjoja joulukuussa, vaan siirtää loppuvuoden julkaisut mielummin alkuvuoteen.

Näin ollen, A Dance with Dragonsin pitäisi valmistua viimeistään elokuussa, jotta se ehtisi marraskuun julkaisuksi. Jättämällä ComicConin väliin, Martin saattaa vielä tavoitella tuota mahdollisuutta, mutta on syytä varautua, että kirja valmistuu myöhemmin kuin elokuussa, ja silloin se julkaistaan vuoden 2011 puolella. Tiedän... kyynikot toteavat tässä vaiheessa 2011 olevan optimistinen arvio :)

Sarjan ensimmäisestä, A Game of Thrones -kirjasta on tulossa uusi US pokkaripainos ensi vuoden helmikuussa. Tällä varauduttaneen tulevan tv-sarjan alkamiseen ja lisääntyvään kirjamyyntiin. Onkin mielenkiintoista nähdä millaisen kannen uusintapainokseen pistävät vai pitäytyvätkö entisessä.

Kirjava ei ole pahemmin tiedottanut tekemisistään, eikä ole tietoa milloin käännetyn kakkososan Kuninkaiden koitoksen kovakantinen versio ilmestyy. Sen verran tiedän, kun siitä oli puhetta Finnconissa 2009, että kovakantinen painos on joka tapauksessa suunnitelmissa. Mutta... liekö Kirjavakin odottelee tv-sarjan ilmestymistä, jotta myynti myös Suomessa lisääntyy? Pienkustantajilla syyt ovat useimmiten kuitenkin toiset kuin isoilla kustantajilla.

Lisäys:
On hyvinkin mahdollista, että ComicConiin osallistumisen peruutus liittyy pelkästään tv-sarjan kuvausten viivästymiseen, eikä Dancen valmistumiseen. Viime vuorokauden aikana Martinin editoija oli hyvinkin positiivinen kirjan valmistumisen suhteen.

Game of Thrones -teaser traileri

HBO avasi George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjaan perustuvan tv-sarjan Game of Thronesin virallisen sivuston. Samalla saatiin nähtäväksi teaser traileri. Kyllä näillä eväillä vähän aikaa jaksaa taas odotella A Dance with Dragonsin valmistumista.

Winter Is Coming

Jos linkki on ruuhkainen, voi kokeilla katsoa traileria YouTubesta.

Napsin trailerista pysäytyskuvia ja liitin nähtäväksi Tulen ja jään laulu -sivustolle. Voipi käydä katselemassa täällä. Tai Kuvagalleriasta lisää. Eihän kukaan välitä, että Theonista on tullut blondi? :)

Saa nähdä kääntääkö YLE sarjan nimen Valtaistuinpeliksi, sitten kun tv-sarja rantautuu Suomeen saakka. Tuntuisi kyllä loogiselta, sillä Valtaistuinpeli sointuu suomalaisittain suussa paremmin kuin alkuperäinen nimi. Minulle käy tosin kummin vain.

Odotukset sarjalle ovat suuret, vaikka vielä on runsaasti aikaa ennen kuin pääsemme jaksoakaan katselemaan. Tällä hetkellä arvioidaan, että amerikoissa sarjaa esitetään maalis-huhtikuussa 2011. Vielä ei tiedetä vaikuttaako kuvausten myöhästyminen tuohon aikatauluun. Olisi kiva kuulla pikkuhiljaa jo lisää näyttelijävalinnoista ja täydentää tätä näyttelijälistaa. Sean Bean näyttää fantastiselta Eddard Starkina, eikö? (kuvan saa isommaksi klikkaamalla)

Hugo-ehdokkaat 2010: pitkät novellit

Novelette-kategorian eli pitkien novellien Hugo-ehdokkaiden pituudet vaihtelevat 17 ja 43 sivun välillä. Pisin on Nicola Griffithin It Takes Two ja lyhyin Eugie Fosterin Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast.

Rachel Swirsky: Eros, Philia, Agape

Swirskyn novelli on ainoa ehdolla olevista, jonka olin lukenut aiemmin Tor-kustantamon sivulta, ja se oli ensimmäisellä kierroksella yksi ehdokkaistani. Myös toisella lukemalla novelli piti edelleen pintansa. Tarinassa lapsuuden traumoista kärsivä Adriana hankkii itselleen kumppaniksi inhimillistetyn robottimiehen, jonka persoona vastaa Adrianan tarpeita. Epäilyksistään huolimatta Adriana rakastuu ja perustaa perheen, johon robottimiehen lisäksi kuuluu aito tytär. Swirsky tuo science fiction maailmaan hienolla tavalla itsensä etsimisen ja rakastamiseen ja perheeseen liittyvät kysymykset.

Peter Watts: The Island

Wattsin novelli on tyyliltään avaruusoopperaa, jota en juurikaan lue. Tarinan kertojahahmo on nainen avaruusaluksella, jonka tarkoituksena on luoda portteja paikasta toiseen. Viimeisin tehtävä osoittautuu monimutkaisemmaksi kun portti uhkaakin tuhota orgaanista elämänmuotoa. Watts pääsi yllättämään nasevalla tekstillään paikoin positiivisesti ja kokonaisuutena novelli on ihan ok.

Nicola Griffith: It Takes Two

Luin Griffithin novellia noin 15 sivun verran ja totesin, etten pidä siitä lainkaan. Kirjoitustyyli tökki ja sisältö ei onnistunut houkuttelemaan jatkamaan. Kaipa siihen jokin syy on, että novelli on Hugo-ehdokkaana. Minä en sitä syytä vain löytänyt.

Paul Cornell: One of Our Bastards is Missing

Brittilään sijoitettu tarina agentista, jonka tehtävänä on suojella kuninkaallisia prinsessan häissä. Kun mies häviää juhlaväen silmien edessä kesken tapahtuman, agentti Hamiltonin tehtävänä on selvittää mitä tapahtui. Käsittääkseni Cornell on kirjoittanut aiemminkin Jonathan Hamilton tarinan, mutta minulle se ei ole tuttu. Tämän novellin myötä olisi kyllä mielenkiintoista lukea agentista enemmänkin. Tarina sisälsi mielenkiintoisia elementtejä, ja kuninkaalliset perinteisine nimineen loi tuttuuden tunnetta, vaikka tarinaa ei ollut sidottukaan mihinkään aikakauteen.

Charles Stross: Overtime

Virkamies joutuu joulun ajaksi ylitöihin hieman erikoisessa, tarkat turvatoimet omaavassa virastossa. Ja koska on joulu ja rakennuksessa on savupiippu, niin jotainhan sieltä on tietty tulossa vierailulle. Overtime on paikoin jännittävä. Vaikea kohdistaa mitä tarinassa kokonaisuudessaan jäi puuttumaan, mutta jokin ei osunut nappiinsa, ja siksipä se jäi vain ok-tasolle.



Eugie Foster: Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast

Kiehtova tarina naamioista, joiden kautta ja varjossa eletään kunakin päivänä eri persoonan hahmossa. Foster luo normimaailman useat roolit konkreettisiksi naamioden avulla. Mitä jos annammekin naamioiden sanella, ja unohdamme kuka sisimmässämme olemme ja mitä ajattelemme. Vaikka Fosterin novelli onkin koko ehdokasjoukon lyhyin, siihen on tiivistettynä paljon enemmän sisältöä kuin yhteenkään kilpailijaansa. Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast pomppaa kirkkaasti joukon parhaimmaksi novelliksi.

Robert Charles Wilson: Julian Comstock: A Story of 22nd Century America

Robert Charles Wilson on runsaasti erilaisia palkintoja ja ehdokkuuksia kerännyt kirjailija ja plakkarissa on mm. Spin-kirjalla vuonna 2006 saavutettu Hugo samassa sarjassa, jossa nyt ehdolla on Julian Comstock. Minulle kyseessä on ensimmäinen luettu kirja Wilsonilta. Tosin olin aiemmin lukenut novellin Julian: A Christmas Story, josta kirjailija on laajentanut tarinaa.

Julian Comstockin tarina sijoittuu post-apokalyptiseen aikaan, alkaen vuodesta 2172. Öljyvarannot ovat ehtyneet ja energian lähteenä käytetään hiiltä. Ilmasto on muuttunut, osia maa-alueista on kuolettavasti saastuneita, teollisuutta ei ole. Ihmiskunta on kokenut kaupunkien tuhon, hedelmättömyyden ja sairauksien kaudet, mutta pikkuhiljaa päässyt niistä voitolle. Kansa on jakautunut yhteiskuntaluokkiin, monet ovat lukutaidottomia, eikä lukutaitoa edes pidetä suotavana kaikille. Ennen tuhon aikakautta rakennetut rakennukset ovat arkeologisia kaivantoja - tai oikeammin olisivat tieteellisiä tutkimuskohteita, jos mannerta ei presidentin lisäksi hallitsisi kaikkea historiatietoa kontrolloiva uskonnollinen valtataho, Dominion-kirkko ja sen opit. Muun muassa DNA ja ihmisen kuumatkat ovat kirkon mielestä mytologiaa, eikä oppeja ole hyväksi kyseenalaistaa. Mutta Julian Comstock kyseenalaistaa valtaapitävät siitä huolimatta. Hän on aristokraatti, presidentin veljenpoika, jolla on henkilökohtaisia kaunoja setäänsä kohtaan. Julian on aknostikko ja hän puhuu tietämästään historiasta avoimesti uhmaten niin kirkkoa kuin setäänsäkin. Kirjan päähahmo ei kuitenkaan ole Julian, kirjan nimestä huolimatta, vaan hänen hyvä ystävänsä Adam Hazzard, jonka silmien kautta tapahtumia raportoidaan. Adam on naivi kirjailijan alku, ja vaikka hän ei suoraan kyseenalaista kirkon oppeja, hän ei myöskään tuomitse Juliania.

Wilsonin kirjoitustyyli on erittäin kuvailevaa ja soljuvaa. Kuvailu kuitenkin menee välillä sivupoluille ja kirjassa onkin paljon tekstiä, joka antaa kyllä tietoa maailmasta, mutta ei vie sinänsä tarinaa eteenpäin. Wilson on antanut Adamille äänen, joka ajoittain ärsytti minua naiviudessaan. Adamin jatkuvat lausahdelmat siitä, ettei kerro lukijoille jotain, ei tahdo vaivata lukijoita yksityiskohdilla jne. alkoivat pikkuhiljaa puhisuttaa. Miksi kirjoittaa useita lauseita siitä, mitä ei aio kirjoittaa? Miinuspisteitä Adamille hahmona, ja Wilsonille tästä ärsyttävyydestä. Julian toki oli kaiken alkuunpaneva voima tarinassa, mutta silti hänen taka-alalle jääntinsä ei tuntunut hyvältä ratkaisulta. Toisaalta, niin Julian kuin Adamkaan ei ylittänyt minun sympatiakynnystäni, joten lopulta oli aivan sama kenen tarinaa kerrottiin. Huvittava seikka sinänsä, että odotin kirjan nimen perusteella Julianin esiintyvän kirjassa päähahmona. Adam puolestaan kirjoitti romaanissa kirjan, jonka kanteen oli laitettu mustekala, jota tekstissä ei esiintynyt. Mustekala aiheutti odotuksia lukijoille ja vaivaannusta hahmolle, kun odotukset eivät täyttyneetkään. Koskapa jostain syystä e-kirjan lukulaitteeni päätti pilkkoa sanan "particular", kiinnitin siihen huomiota. Sana toistui yllättävän usein. Ensin ajattelin, että kirjailija oli jälleen pistänyt maneerin Adamille, mutta sana löytyi myös muiden hahmojen puheesta. Kun jokin tuollainen yksityiskohta alkaa vaivata, niin siitä ei pääse eroon. Julian Comstock ei ole kaikista valituksistani huolimatta huono kirja. Se on erinomaisesti kirjoitettu ja se kuvaa hienosti post-apokalyptista maailmaa. Sodankäynnin ja sodan olosuhteiden kuvaus on kirjan parasta antia. Erityisesti sodan eurooppalainen osapuoli herättää mielenkiintoa. Millainen on Eurooppa kuvattuna aikana? Tekstissä annetaan ymmärtää, että vihollinen, josta käytetään nimeä Dutch, ei kuitenkaan koostu kokonaan hollantilaisista, vaan koskapa Hollannin maa-alue on jäänyt veden alle, kansa on liittynyt todennäköisesti saksalaisiin. Jälleen kerran voin todeta, että ymmärrän hyvin miksi kirja on Hugo-ehdokkaana. Julian Comstock ei vain kuitenkaan osunut minun makuuni, ja siksipä pidän sitä heikoimpana tähän mennessä lukemistani ehdokkaista.

Robert J. Sawyer: Wake

Robert J. Sawyerin Wake on www-sarjan ensimmäinen osa ja Hugo-palkintoehdokas. Ennen kuin tutustuin Wakeen, Sawyer ei ollut tuttu kirjailija minulle ennestään, mutta nimi oli tullut esille FlashForward -tv-sarjan yhteydessä. Sarja perustuu löyhästi Sawyerin samannimiseen kirjaan. Sawyer on voittanut Hugon aiemmin Hominids-kirjallaan ja saanut lukuisia muitakin palkintoja.

15-vuotias Caitlin on ollut syntymästään saakka sokea, mutta koskapa hänen sokeutensa laatu on harvinainen, japanilainen lääkäri uskoo voivansa auttaa Caitlinia saamaan näkönsä takaisin. Älykkötytön silmään asetetaankin implantti, joka saa hänet odottamattomasti näkemään reaalimaailman sijaan World Wide Webin. Samoihin aikoihin Kiinassa ilmaantuu erittäin vaarallinen H5N1-lintuinfluenssavirusepidemia ja Kiina ryhtyy toimenpiteisiin, jotka salataan muulta maailmalta sulkemalla maa internet-verkostosta ulos. Toisaalla etelä-Kaliforniassa Hobo-simpanssille viittomakieltä opettaneet tutkijat huomaavat simpanssin kehittyneen hieman pidemmälle kuin he olivat odottaneet.

Wakessa on kolme juonta, jotka ainakin sarjan ensimmäisessä kirjassa tuntuvat olevan irrallisia toisistaan. Wakessa keskitytään enimmäkseen Caitlinin seuraamiseen ja Kiinan tapahtumat ovat esillä vain kirjan alkupuolella, vaikkakin niistä mainitaan Caitlinin juonessa ohimennen myöhemminkin. Hobo-simpanssi saa hieman enemmän huomiota, mutta senkin osuus jää taka-alalle. Kolmen tapahtumakuvion lisäksi löytyy myös yksi kertojaääni, jonka identiteetti selviää loppua kohden.

Wake tempaa mukaansa heti alkusivuilta ja on tiivistunnelmainen lukupaketti. Kun aloitin 310-sivuisen kirjan, luin ensimmäiseltä istumalta 150-sivua ennen kuin pystyin keskeyttämään. Sawyerin teksti on hyvin visuaalista (vaikka päähenkilö onkin sokea). Voin hyvin kuvitella tarinan toimivan myös televisioituna. Tiiviisti etenevästä kerronnasta huolimatta Sawyer on saanut istutettua tekstiin saumattomasti matematiikkaan, fysiikkaan, informaatioteknologiaan ja kielitieteisiin liittyviä infopaketteja, jopa otteita raamatun luomiskertomuksesta. Ajoittain hän kertoo hahmojensa suilla vitsejä, joista osa saa nauramaan. Waken taustalla kulkee kuurosokean Helen Kellerin ja hänen opettajansa Annie Sullivanin tarina, jonka senkin Sawyer on saanut kytkettyä juoneen. Kirja tarjoaa hauskalla tavalla myös pieniä jippoja, kuten Caitlinin kissan, jonka nimi on Schrödinger (...if Schrödinger's cat had been radioactive, he'd had have eighteen half-lives...) ja eyePod-laitteen.

Caitlinin osuudet ovat YA-tyyliä, mikä lienee tarkoituksenmukaista, mutta mikä minulla hieman tökki. YA ei töki sinänsä, vaan sen teinimäisyyden ajoittainen korostuminen. Uskon, että kirjailija on tehnyt taustatyötä sokeuteen liittyen, mutta silti välillä jäin miettimään reagoisiko syntymästään asti sokeana ollut todellakin kuvatun kaltaisesti. Hahmona Caitlin oli jokseenkin siloinen, olisin kaivannut hieman särmää. Silti Wake on kokonaisuutena sivunkääntäjä. Tarina jäi mielenkiintoisesti vaillinaiseksi ja kesken, joten seuraava osa, Watch, tuli jo ladattua koneelle. Ymmärrän hyvin miksi kirja on Hugo-ehdokkaana.

Lukulistalla 6/2010

Hugo-ehdokkaiden kuukausi:

• Cherie Priest: Boneshaker
• Robert Charles Wilson: Julian Comstock: A Story of 22nd-Century America
• Catherynne M. Valente: Palimpsest
• Robert J. Sawyer: Wake

Miéville ja Bacigalupi puuttuvat tuosta listasta, mutta heidän ehdokaskirjat olen jo lukenut. Näiden lisäksi saatan lukea jonkun suomennetun opuksen, mutta riippuu miten aikaa jää.