En ole koskaan lukenut Vergiliuksen Aeneis-runoelmaa, mutta Homeroksen Ilias on pääpiirteiltään tuttu. Kellepä ei olisi. Niinpä tulin tutustuneeksi Aeneaan tarinaan tarkemmin vasta Ursula Le Guinin Lavinian myötä. "Tarkemmin" tarkoittaa tässä tapauksessa muutamien yleisartikkelien lukua. Kirjan jälkikirjoituksesta päätellen, Le Guin on sen sijaan lukenut Vergiliuksensa latinaksikin.
Lavinia on Vergiliuksen runoissa äänetön, mitätön hahmo, suuren Troijan sodan sankarin Aeneaan kolmas vaimo. Lavinian kohtalo määräytyy Oraakkelin ennustuksessa, minkä mukaan hänen tulee mennä naimisiin meren takaa tulleen miehen kanssa. Perinteitä ja uskoaan kunnioittaen Lavinian kuningasisä päättää olla naittamatta tytärtään paikalliselle ehdokkaalle Turnukselle, ja kun Aeneas muiden Troijan sodan pakolaisten kanssa rantautuu Latiumiin, syttyy sota. Turnus haluaa taistella oikeudestaan saada Lavinia puolisokseen. Turnus ei sinänsä tunnu välittävän Laviniasta, mutta osa kirjan teemaa onkin kertoa tuon ajan miesten käsityksestä mistä heidän miehisyytensä muodostuu naisnäkökulman kautta. Olen yleensä varautunut kun luen mies- ja naiskäsityksistä toisen sukupuolen kuvaamina, sillä välillä niissä löytyy ylilyöntejä. Le Guin ei kuitenkaan siihen sorru. Sodan tuloksen tietävät ennen sen syttymistä niin Lavinia kuin lukijatkin, sillä Le Guin pistää Lavinian kohtaamaan kuolevan runoilijan Publius Vergilius Maron hengen, joka kertoo Lavinialle tämän olevan hänen luomuksensa. Vergilius paljastaa osan Lavinian tulevaisuutta, mutta että Aeneis ei koskaan valmistuisi, vaan jäisi keskeneräiseksi.
Le Guin antaa Lavinialle äänen, joka on hiljainen, mutta vahva. Le Guinin Lavinia ei kapinoi osaansa vastaan, mutta poikkeaa kuitenkin Vergiliuksen Laviniasta. Lavinia toteaa, että runoilija ei tiennyt mistä puhui kuvatessaan häntä. Le Guin kertoo loppusanoissaan, että Vergilius liioitteli Lavinian aikaisen maailman sivistyneisyyttä, kun hän taas itse vähätteli sen primitiivisyyttä. Molemmat tekivät niin, koska he halusivat tarinan ihmisten olevan tulevia roomalaisia. Esi-Rooma on ollut todennäköisesti kaikkea muuta kuin loistava ja rikas, ja senpä vuoksi Lavinian arkielämän kuvaus vaikuttaa hyvinkin osuvalta. Vergiliuksen mukaan Rooman perustajat, Romulus ja Remus olivat Aeneaan jälkeläisiä äitinsä Rhea Silvian kautta ja myös Le Guin viittaa tähän. Le Guin ei ole kaikkein kaunopuheisimpia kirjailijoita, hänen tyylinsä on välillä jopa pidättäytyvä. Silti hän saa hahmot hyvin todellisiksi. Lavinia on yksi Le Guinin parhaista kirjoista ja tarinan loppu ehdottamasti parasta mitä olen kirjailijalta lukenut. Ursula K. Le Guin ansaitsee kirjailijana yhä suuren kunnioitukseni.
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Hugo ja John W. Campbell -ehdokkuudet 2010
Easterconin yhteydessä paljastettiin Hugo ja John W. Campbell -ehdokkaiden nimet, joista sitten AussieCon4:n kannatusjäsenet ja osallistujat voivat äänestää loppukierroksella. Innokkaana jään odottelemaan Hugo-pakettiani, sillä aika monta lukematonta teosta listalla on. Alla ne kategoriat, joihin on osunut minunkin ääniäni (kursiivilla). Loputkin kategoriat voi käydä läpi AussieCon4:n sivulla. Kaikkia ehdokkaitani ei eri kategorioissa valitettavasti näy, mutta olen yllättynyt siitä, että näinkin moni kuiten. Ainoa mikä tosissaan harmittaa on, että Daniel Abraham puuttuu listoilta. Campbell-ehdokkaistani yksikään ei päässyt lopulliselle listalle, mutta hieman ehkä yllätyksellisesti sieltä löytyy Gail Carriger. Ihan kiva.
Paras romaani
Boneshaker by Cherie Priest (Tor)
The City & The City by China Miéville (Del Rey; Macmillan UK)
Julian Comstock: A Story of 22nd-Century America by Robert Charles Wilson (Tor)
Palimpsest by Catherynne M. Valente (Bantam Spectra)
Wake by Robert J. Sawyer (Ace; Penguin; Gollancz; Analog)
The Windup Girl by Paolo Bacigalupi (Night Shade)
Paras pienoisromaani
"Act One" by Nancy Kress (Asimov's 3/09)
The God Engines by John Scalzi (Subterranean)
"Palimpsest" by Charles Stross (Wireless)
Shambling Towards Hiroshima by James Morrow (Tachyon)
"Vishnu at the Cat Circus" by Ian McDonald (Cyberabad Days)
The Women of Nell Gwynne's by Kage Baker (Subterranean)
Paras pitkänovelli
"Eros, Philia, Agape" by Rachel Swirsky (Tor.com 3/09)
"The Island" by Peter Watts (The New Space Opera 2)
"It Takes Two" by Nicola Griffith (Eclipse Three)
"One of Our Bastards is Missing" by Paul Cornell (The Solaris Book of New Science Fiction: Volume Three)
"Overtime" by Charles Stross (Tor.com 12/09)
"Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast" by Eugie Foster (Interzone 2/09)
Paras novelli
"The Bride of Frankenstein" by Mike Resnick (Asimov's 12/09)
"Bridesicle" by Will McIntosh (Asimov’s 1/09)
"The Moment" by Lawrence M. Schoen (Footprints)
"Non-Zero Probabilities" by N.K. Jemisin (Clarkesworld 9/09)
"Spar" by Kij Johnson (Clarkesworld 10/09)
Paras elokuva
Avatar Screenplay and Directed by James Cameron (Twentieth Century Fox)
District 9 Screenplay by Neill Blomkamp & Terri Tatchell; Directed by Neill Blomkamp (TriStar Pictures)
Moon Screenplay by Nathan Parker; Story by Duncan Jones; Directed by Duncan Jones (Liberty Films)
Star Trek Screenplay by Robert Orci & Alex Kurtzman; Directed by J.J. Abrams (Paramount)
Up Screenplay by Bob Peterson & Pete Docter; Story by Bob Peterson, Pete Docter, & Thomas McCarthy; Directed by Bob Peterson & Pete Docter (Disney/Pixar)
Paras ammattitaiteilija
Bob Eggleton
Stephan Martiniere
John Picacio
Daniel Dos Santos
Shaun Tan
Paras semiprozine (en tiedä suomennosta tuolle)
Ansible edited by David Langford
Clarkesworld edited by Neil Clarke, Sean Wallace, & Cheryl Morgan
Interzone edited by Andy Cox
Locus edited by Charles N. Brown, Kirsten Gong-Wong, & Liza Groen Trombi
Weird Tales edited by Ann VanderMeer & Stephen H. Segal
John W. Campbell -palkinto parhaalle tulokkaalle
Saladin Ahmed
Gail Carriger
Felix Gilman
Seanan McGuire
Lezli Robyn
Loppukierroksen Hugo-äänestys on käynnissä täällä ja äänestysaikaa on heinäkuun loppuun saakka.
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
BSFA-palkinto Miévillelle ja Arthur C. Clarke -palkintoehdokkaat
China Miévillen The City & The City voitti tänään British Science Fiction seuran (BSFA) jakaman palkinnon vuoden 2009 parhaana romaanina. Eipä tullut yllätyksenä. Oma arvioni The City & The Citystä löytyy täältä.
Saa nähdä yltääkö Miéville samaan myös Arthur C. Clarke Awardsissa, jossa hän on yhtenä ehdokkaana:
Spirit - Gwyneth Jones
The City & The City - China Miéville
Yellow Blue Tibia - Adam Roberts
Galileo's Dream - Kim Stanley Robinson
Far North - Marcel Theroux
Retribution Falls - Chris Wooding
Arthur C. Clarke -palkinto jaetaan 28.4.2010.
The David Gemmell -palkintoehdokkaiden lyhytlista julkaistu
The David Gemmel -palkintojen lyhytlistat on julkaistu:
Katso video täältä!
Ravenheart -palkintoehdokkaat (paras kansitaide):
Jon Sullivan ja Sue Michniewicz - Pierre Pevelin The Cardinal's Blades
Jackie Morris ja Dominic Forbes - Robin Hobbin The Dragon Keeper
Didier Graffet ja Dave Senior - Joe Abercrombien Best Served Cold
Larry Rostant ja Loulou Clarke - Kristin Cashoren Fire
Jon Sullivan - Graham McNeillin Empire
Morningstar -palkintoehdokkaat (paras uusi tulokas):
Stephen Deas: The Adamantine Palace
Jesse Bullington: The Sad Tale of the Brothers Grossbart
Amanda Downum: The Drowning City
Pierre Pevel: The Cardinal's Blades
Ken Scholes: Lamentation
Legend palkintoehdokkaat (paras fantasiakirja 2009):
Brandon Sanderson: Warbreaker
Pierre Pevel: The Cardinal's Blades
Graham McNeill: Empire
Joe Abercrombie: Best Served Cold
Robert Jordan/Brandon Sanderson: The Gathering Storm
Gemmell Awardsia on kritisoitu siitä, että siinä saa tavalliset pulliaisetkin äänestää, eivätkä vain kirjallisuuden asiantuntijat ja kriitikot, joiden oletetaan tietävän mikä on hyvää ja mikä huonoa kirjallisuutta. Jonkun olen nähnyt kyseenalaistavan palkinnon pelkäksi suosituimmuuskisaksi. No, tämä kyseenalaistaja ei ole millään lyhyt listalla, joten oliko hän sitten oikeassa vai ei...
Joka tapauksessa, nämä ovat ehdokkaat ja äänestys avautuu pian Gemmell Awardsien sivulla. Lopulliset voittajat saadaan kesäkuussa.
Hugo-ehdokkaat paljastetaan huomenna puolen yön jälkeen Easterconissa.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Patricia A. McKillip: Serren metsissä
Olen lukenut Patricia McKillipiltä aiemmin Unohdetun Ombrian, Basiliskin laulun ja Riddle-Master -trilogian. Yksikään näistä kirjoista ei saanut minua erityisemmin fanittamaan McKillipiä ja senpä vuoksi viime vuonna julkaistu Serren metsissä ei ollut lukupinossani kovinkaan korkealla. Mutta Serren metsät pääsivätkin yllättämään kun vihdoin otin kirjan luettavaksi.
Serren metsissä -kirjaa voisi luonnehtia fantasiaksi sadun valeasussa. Kirjassa on runsaasti sadun elementtejä; kaksi kuningaskuntaa, prinssi ja prinsessa, velhoja ja taikuutta. Ripaus Hannua ja Kerttua, Punahilkkaa ja Baba Jaga -noita-akkaa kanasineen ja jaloilla liikkuvine mökkeineen. Serren tunteeton räyhääjäkuningas pakottaa poikansa Ronanin avioliittoon naapurimaa Dacian, prinsessan Sidonien kanssa. Ronan on kuitenkin vasta menettänyt edellisen puolisonsa ja lapsensa, eikä ole valmis uuteen liittoon. Sidoniekaan ei ole sopimuksesta onnessaan, mutta suostuu matkaamaan Serreen, jotta heidän kuningaskuntiensa välillä ei syty sotaa, jonka Serre mahdollisesti voittaisi. Dacian kuninkaan palveluksessa oleva vanha velho, Unciel, lähettää nuoremman velhon, Gyren, Sidonien turvaksi matkalle, sillä Serre ei olekaan ihan mikä tahansa kyläpahanen, vaan sen metsissä on tunnetusti paljon taikuutta.
Serren metsissä asustaa Brume-noita, jonka luista tehdyn mökin, kanojen ja keittopadan ympärillä tarina pyöriikin suuren osan aikaa. Brume kun vaatii vastikkeita ihmisiltä, jotka syystä tai toisesta haluavat häneltä jotain tai ovat hänelle velkaa, tai muuten he päätyvät hänen pataansa muhennokseksi. Välillä juonikuvio saa komedian piirteitä, niin ristiin ja rastiin polut Serren metsissä sekoavat. Tarina on kuitenkin pohjimmiltaan synkkä ja monimutkaista kuviota selvitellään sydän verellä viimeisille sivuille saakka.
McKillip on tunnetusti loistavan kaunosanainen kirjailija. Hänen tekstinsä on kaunista, kuvaavaa ja lumoavaa. Hän saa Serren metsät hyvin eläviksi ja varsinkin monista mytologioista tunnettu tulilintu hahmona tenhosi kuten tarkoituskin oli. Kirjan suomentaneelle Natasha Vilokkisella kymmenen pistettä erinomaisesta käännöksestä. Vaikka Serren metsissä ei edelleenkään saanut minua McKillip-faniksi, niin mielelläni luen jatkossakin hänen teoksiaan.
Serren metsissä -kirjaa voisi luonnehtia fantasiaksi sadun valeasussa. Kirjassa on runsaasti sadun elementtejä; kaksi kuningaskuntaa, prinssi ja prinsessa, velhoja ja taikuutta. Ripaus Hannua ja Kerttua, Punahilkkaa ja Baba Jaga -noita-akkaa kanasineen ja jaloilla liikkuvine mökkeineen. Serren tunteeton räyhääjäkuningas pakottaa poikansa Ronanin avioliittoon naapurimaa Dacian, prinsessan Sidonien kanssa. Ronan on kuitenkin vasta menettänyt edellisen puolisonsa ja lapsensa, eikä ole valmis uuteen liittoon. Sidoniekaan ei ole sopimuksesta onnessaan, mutta suostuu matkaamaan Serreen, jotta heidän kuningaskuntiensa välillä ei syty sotaa, jonka Serre mahdollisesti voittaisi. Dacian kuninkaan palveluksessa oleva vanha velho, Unciel, lähettää nuoremman velhon, Gyren, Sidonien turvaksi matkalle, sillä Serre ei olekaan ihan mikä tahansa kyläpahanen, vaan sen metsissä on tunnetusti paljon taikuutta.
Serren metsissä asustaa Brume-noita, jonka luista tehdyn mökin, kanojen ja keittopadan ympärillä tarina pyöriikin suuren osan aikaa. Brume kun vaatii vastikkeita ihmisiltä, jotka syystä tai toisesta haluavat häneltä jotain tai ovat hänelle velkaa, tai muuten he päätyvät hänen pataansa muhennokseksi. Välillä juonikuvio saa komedian piirteitä, niin ristiin ja rastiin polut Serren metsissä sekoavat. Tarina on kuitenkin pohjimmiltaan synkkä ja monimutkaista kuviota selvitellään sydän verellä viimeisille sivuille saakka.
McKillip on tunnetusti loistavan kaunosanainen kirjailija. Hänen tekstinsä on kaunista, kuvaavaa ja lumoavaa. Hän saa Serren metsät hyvin eläviksi ja varsinkin monista mytologioista tunnettu tulilintu hahmona tenhosi kuten tarkoituskin oli. Kirjan suomentaneelle Natasha Vilokkisella kymmenen pistettä erinomaisesta käännöksestä. Vaikka Serren metsissä ei edelleenkään saanut minua McKillip-faniksi, niin mielelläni luen jatkossakin hänen teoksiaan.
Lukulistalla 4/2010
Ajattelin tässä kuussa lukea naiskirjailijoita ja myös suomennettuja kirjoja, sellaisia, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet toistaiseksi väliin. Niinpä lukulista huhtikuulla näyttää seuraavanlaiselta:
- Ursula Le Guin: Lavinia
- Patricia McKillip: Serren metsissä
- Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka
- Kage Baker: The Hotel Under the Sand
- N.K. Jemisin: The Hundred Thousand Kingdoms
- Gail Carriger: Changeless
torstai 1. huhtikuuta 2010
Connie Willis: Blackout
Connie Willisin aiemmat aikamatkailukirjat ovat olleet hervotonta ja jännittävää luettavaa, joten oli itsestään selvää, että myös uutukainen Blackout pääsisi lukulistalle. Blackout on kahtia jaetun kirjan ensimmäinen puolisko. Jälkimmäinen puolisko, All Clear, julkaistaan kesällä.
Kirjan tarina kulkee kahden ajan, vuoden 2060 ja 1940-luvun välillä. Tulevaisuudessa kolme historioitsijaa valmistautuu siirtymään vuoteen 1940. Oxfordissa on kuitenkin jotain outoa tekeillä, sillä herra Dunworthy on sekoittanut siirtymäaikatauluja ja Michael Daviesin kohdalla myös siirtymäpaikkaa. Niinpä amerikkalaisaksentti-implantilla varustettu Mike joutuukin Pearl Harbourin sijasta lähtemään Englantiin. Merope Ward matkaa Eileen O'Reillynä evakoitujen lasten sijoituskartanoon palvelijaksi ja Polly Churchill sukunimen Sebastianiksi vaihtaneena Lontooseen myyjättäreksi. Oxfordiin jää Pollya rakastuneena kaipailemaan nuori Colin, joka toivoo saavansa aikamatkailulla jonain päivänä Pollyn ja oman ikäeron kurottua kiinni. Koskapa kyseessä on Willisin kirjoittama teos, niin aikamatkoille ilmeneekin yllättäviä mutkia. Jotain on pielessä, ja historioitsijat joutuvat tosissaan pohtimaan miten selviytyä yllättävissä tilanteissa keskellä sotaa käyvää Englantia.
Connie Willisin tarinan kerronta on jälleen mitä erinomaisinta. Juoni käynnistyy tosin hitaamman puoleisesti ja kunkin historioitsijan kohdalla kerrotaan kiireettömästi heidän olinpaikastaan ja sen hetkisistä tapahtumista. Eileenin kärsivällisyyttä koettelevat pari Lontoosta evakuoitua lasta, Hodbinin Alf ja Binnie. Näitä kahta rasavilliä on todella hauska seurata, sillä Willis on keksinyt heille erinomaisia tempauksia ja koottuja selityksiä. Polly puolestaan tutustuu pommisuojassa mm. tunnettuun shakespearelaiseen näyttelijään, vanhempaan herrasmieheen. Pollyn seurassa päästään kokemaan kirjan ehkä rankimmat hetket pimennetyssä Lontoossa, jota pommitetaan ankarasti. Kummankin naishahmon siirtymäaikatauluissa on alun alkaen pientä heittoa, mutta ei niin vaikuttavaa kuin Mikella, jonka suunnitelmat menevät kertakaikkisen pieleen. Hänen osuuksiensa lukeminen pääsee todella ahdistamaan... eikö mikään suju niin kuin pitäisi?! Hieman ajallisesti irrallaan muista tapahtumista käydään muutamaan otteeseen vuodessa 1944. Nämäkin kohtaukset liittyvät kokonaisuuteen, mutta tulevat vastaan hieman yllättäen.
Blackoutin suurin puute lienee se, että se päättyy kesken. Totaalisesti. Tämä puute oli tietty ennakkoon tiedossa ja paikkaantuu sitten kun All Clear ilmestyy. Myös hieman hitaasti etenevä kerronta voidaan katsoa miinukseksi, vaikka pidin kyllä tarinan historiallisesti puolesta paljon, ja aikakauden kuvaaminen ei sinänsä haitannut lainkaan. Jotkut hahmot tuntuivat ensimmäisessä kirjassa tosin ylimääräisiltä, mutta kun toinen puolisko tarinasta on vielä lukematta, niin vaikea sanoa onko heillä merkitystä kokonaisuuden kannalta vai ei. Kuten To Say Nothing of the Dogissakin (arvostelu), myös tässä teoksessa Willis pistää lukijan tarkkaavaisuuden koetukselle. Jos alkupuolen vuoden 2060-lukuja lukee hieman huolimattomasti, pääsee jälleen myöhemmin muistelemaan hahmojen kanssa mitähän kukanenkin sanoi. Ärsyttävää, mutta silti hemmetin ovelaa. Yhtä paljoa huumoria Blackout ei tarjoa, mutta ei myöskään - ainakaan vielä - päässyt synkkyydessä Tuomiopäivän kirjan (arvostelu) tasolle. Kaiken kaikkiaan, Blackout on kuitenkin erinomainen lukukokemus, jonka jälkeen All Clearia odottaa innolla.
Kirjan tarina kulkee kahden ajan, vuoden 2060 ja 1940-luvun välillä. Tulevaisuudessa kolme historioitsijaa valmistautuu siirtymään vuoteen 1940. Oxfordissa on kuitenkin jotain outoa tekeillä, sillä herra Dunworthy on sekoittanut siirtymäaikatauluja ja Michael Daviesin kohdalla myös siirtymäpaikkaa. Niinpä amerikkalaisaksentti-implantilla varustettu Mike joutuukin Pearl Harbourin sijasta lähtemään Englantiin. Merope Ward matkaa Eileen O'Reillynä evakoitujen lasten sijoituskartanoon palvelijaksi ja Polly Churchill sukunimen Sebastianiksi vaihtaneena Lontooseen myyjättäreksi. Oxfordiin jää Pollya rakastuneena kaipailemaan nuori Colin, joka toivoo saavansa aikamatkailulla jonain päivänä Pollyn ja oman ikäeron kurottua kiinni. Koskapa kyseessä on Willisin kirjoittama teos, niin aikamatkoille ilmeneekin yllättäviä mutkia. Jotain on pielessä, ja historioitsijat joutuvat tosissaan pohtimaan miten selviytyä yllättävissä tilanteissa keskellä sotaa käyvää Englantia.
Connie Willisin tarinan kerronta on jälleen mitä erinomaisinta. Juoni käynnistyy tosin hitaamman puoleisesti ja kunkin historioitsijan kohdalla kerrotaan kiireettömästi heidän olinpaikastaan ja sen hetkisistä tapahtumista. Eileenin kärsivällisyyttä koettelevat pari Lontoosta evakuoitua lasta, Hodbinin Alf ja Binnie. Näitä kahta rasavilliä on todella hauska seurata, sillä Willis on keksinyt heille erinomaisia tempauksia ja koottuja selityksiä. Polly puolestaan tutustuu pommisuojassa mm. tunnettuun shakespearelaiseen näyttelijään, vanhempaan herrasmieheen. Pollyn seurassa päästään kokemaan kirjan ehkä rankimmat hetket pimennetyssä Lontoossa, jota pommitetaan ankarasti. Kummankin naishahmon siirtymäaikatauluissa on alun alkaen pientä heittoa, mutta ei niin vaikuttavaa kuin Mikella, jonka suunnitelmat menevät kertakaikkisen pieleen. Hänen osuuksiensa lukeminen pääsee todella ahdistamaan... eikö mikään suju niin kuin pitäisi?! Hieman ajallisesti irrallaan muista tapahtumista käydään muutamaan otteeseen vuodessa 1944. Nämäkin kohtaukset liittyvät kokonaisuuteen, mutta tulevat vastaan hieman yllättäen.
Blackoutin suurin puute lienee se, että se päättyy kesken. Totaalisesti. Tämä puute oli tietty ennakkoon tiedossa ja paikkaantuu sitten kun All Clear ilmestyy. Myös hieman hitaasti etenevä kerronta voidaan katsoa miinukseksi, vaikka pidin kyllä tarinan historiallisesti puolesta paljon, ja aikakauden kuvaaminen ei sinänsä haitannut lainkaan. Jotkut hahmot tuntuivat ensimmäisessä kirjassa tosin ylimääräisiltä, mutta kun toinen puolisko tarinasta on vielä lukematta, niin vaikea sanoa onko heillä merkitystä kokonaisuuden kannalta vai ei. Kuten To Say Nothing of the Dogissakin (arvostelu), myös tässä teoksessa Willis pistää lukijan tarkkaavaisuuden koetukselle. Jos alkupuolen vuoden 2060-lukuja lukee hieman huolimattomasti, pääsee jälleen myöhemmin muistelemaan hahmojen kanssa mitähän kukanenkin sanoi. Ärsyttävää, mutta silti hemmetin ovelaa. Yhtä paljoa huumoria Blackout ei tarjoa, mutta ei myöskään - ainakaan vielä - päässyt synkkyydessä Tuomiopäivän kirjan (arvostelu) tasolle. Kaiken kaikkiaan, Blackout on kuitenkin erinomainen lukukokemus, jonka jälkeen All Clearia odottaa innolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



