Above the Snowline on englantilaisen Steph Swainstonin Castle-sarjan esiosa. Vaikka kirjan voi periaatteessa lukea ilman, että on tutustunut Swainstonin kolmeen ensimmäiseen kirjaan, monet asiat jäävät kohtalaisen epäselviksi ilman niiden antamaa tietämystä sarjan maailmasta ja päähenkilöstä. Swainstonin teoksia ei kannata luokitella kovin yksiselitteisesti mihinkään kategoriaan, eikä niitä oikeastaan voikaan. Above the Snowline ei sisällä karttaa.
Above the Snowline sijoittuu Castle-sarjan päähenkilön Jantin ensimmäiselle vuosisadalle kuolemattomana. Reilu parikymppinen Jant saa keisarilta tehtäväkseen selvitellä ja sovitella Awianista Darkling-vuoristoalueelle maanpakoon ajettujen ja vuoriston alkuperäisen väestön, rhydannien, väkivaltaiseksi ajautunutta ristiriitatilannetta. Jant, joka itse on puoliksi rhydanne ja puoliksi awianilainen, ja on kasvanut lapsuutensa vuoristossa, joutuu pian punnitsemaan juuriensa ja nykyisen elinympäristönsä vaikutusta ja merkitystä. Oman kiermuransa kuvioon tuo Jantin tunteet rhydannelaisnaista Delliniä kohtaan.
Kuten myös aiemmissa teoksissaan, Swainston onnistuu Above the Snowlinessa luomaan lähes käsikosketeltavan ja aistittavan maailman. Kaikesta tekstistä näkee kuinka elävänä kylmä vuoristoalue kirjailijalla on ollut mielessä kirjoittaessa. Swainstonin tekstin rytmi on erinomaisen sujuvaa, siitäkin huolimatta, että kertojahahmot vaihtuvat kohtalaisen tiuhaan reilun 300 sivun pituisessa kirjassa. Jant Shiran, Cometin, lapsuutta ei juurikaan valoteta tarinan aikana, eikä yleensäkään kuolemattomien syntyä ja taustaa, vaan ne on kerrottu The Year of Our War (tuleva suomennos: Kuolemattomien kaarti), No Present Like Time ja The Modern World -kirjoissa. Kun tietää Jantin ns. nykyisen historian aiempien kirjojen perusteella, niin Above the Snowlinen "nuori" Jant tuntuu hieman vaimealta ja miedolta persoonalta. Jotain Jantista jää kaipaamaan hahmona. Hän ei saa lukijaa samalla tavalla koukkuun kuten muissa kirjoissa, vaikkakin niin hahmo kuin tarinakin voimistuu loppua kohden. Ongelmaksi Above the Snowlinessa nousee myös, että eri kertojaäänet eivät tunnu erottuvan tarpeeksi toisistaan, vaikka kirja on selkeästi hahmovetoinen. Above the Snowline on kuitenkin swainstonmaiseen tyyliin kiehtovan outo anakronismeineen. On hienoa päästä tutustumaan Swainstonin luoman maailman alueeseen, johon on aiemmin vain viitattu. Nyt se asettuu silmien eteen loistavasti kuvattuna. Swainston on jälleen osoittanut kuuluvansa erinomaisten kirjailijoiden joukkoon ja siksipä on enemmän kuin oikeus ja kohtuus, että Castle-sarjaan pääsee kohtapuoliin tutustumaan myös suomeksikin Kuolemattomien kaartin myötä.
perjantai 19. maaliskuuta 2010
torstai 11. maaliskuuta 2010
Robin Hobb: Dragon Haven
Odottelin Robin Hobbin The Rain Wild -kronikkojen jälkimmäistä osaa malttamattomana, ja kun sen vihdoin sain luettua, piti hetkeksi pysähtyä tunnustelemaan fiiliksiä.
Hobb on niitä kirjailijoita, joiden teoksissa tuntee heti alusta alkaen olevansa kuin kotonaan. Ensimmäisestä lauseesta lähtien Sadekorpi tempaisi mukaansa ja tarinaan upottui siltä istumalta jopa niin tiiviisti, että kirjaa oli vaikea lopettaa kesken nukkumisen, työmatkan ym. pikkuseikkojen vuoksi. Dragon Haven lähti käyntiin siitä mihin The Dragon Keeper päättyi. Jonkin verran tekstissä tarjottiin kertausta, mutta ei ylenmäärin.
The Dragon Keeperissä koin, että ihmishahmot jäivät keskeneräisiksi, enkä päässyt sisäistymään heihin. Dragon Havenissa tuo puoli korjaantui sitten kunnolla, mutta täytyy sanoa, ettei ihan sillä tavoin joka olisi tyydyttänyt minua täysin. Hobb teki osittain mielestäni ns. helppoja ratkaisuja, kun olisin toivonut hieman enemmän särmää ja yllätyksellisyyttä. Jokainen kohtalo oli ennalta-arvattavissa jo reilusti ennen loppua. Hobbin lohikäärmeet sen sijaan olivat loistavia, sananmukaisestikin. Niihin ei vain voi kyllästyä. Myös Rain Wildin kuvaus oli fantastista. Maailmanluonnissa Hobb ei ole koskaan pettänyt lukijoitaan. Dragon Haven muistutti luonteeltaan Legends II -antologiassa v. 2003 julkaistua Homecoming-novellia, hienoa taustatarinaa Rain Wildista ja kirjassa viitattiinkin kertomukseen.
Thymara ja Sintara olivat mielestäni mielenkiintoisimmat hahmot The Dragon Keeperissä ja sama linja jatkui Dragon Havenissa. Heidän kohdallaan Hobb tuntui olevan kaikkein tinkimättömin. Aikakronikat ei kuitenkaan ole pelkästään heidän tarinansa, ja Sintara jäi hieman jopa taka-alalle ajoittain.
Vaikka koin kirjan päättyvän ennalta-arvattavasti, tarjosi tarina muutamia hienoja käänteitä ja jätti myös monia asioita avoimeksi. Erinomaista! Ehkäpä vielä palaamme Sadekorpeen, Trehaugiin tai Bingtowniin. Aikakirjat eivät varmasti pääty tähän, mutta on eri asia aikooko Hobb kertoa meille lisää tarinaa, ja jos aikoo, niin milloin. Minä ainakin olen The Dragon Keeperin ja Dragon Havenin jälkeen valmis milloin tahansa palaamaan samaan maailmaan. Tai mihin tahansa mitä Hobb tarjoaa.
The Rain Wild Chroniclesin ensimmäisen puoliskon, The Dragon Keeperin arvostelu löytyy täältä.
Hobb on niitä kirjailijoita, joiden teoksissa tuntee heti alusta alkaen olevansa kuin kotonaan. Ensimmäisestä lauseesta lähtien Sadekorpi tempaisi mukaansa ja tarinaan upottui siltä istumalta jopa niin tiiviisti, että kirjaa oli vaikea lopettaa kesken nukkumisen, työmatkan ym. pikkuseikkojen vuoksi. Dragon Haven lähti käyntiin siitä mihin The Dragon Keeper päättyi. Jonkin verran tekstissä tarjottiin kertausta, mutta ei ylenmäärin.
The Dragon Keeperissä koin, että ihmishahmot jäivät keskeneräisiksi, enkä päässyt sisäistymään heihin. Dragon Havenissa tuo puoli korjaantui sitten kunnolla, mutta täytyy sanoa, ettei ihan sillä tavoin joka olisi tyydyttänyt minua täysin. Hobb teki osittain mielestäni ns. helppoja ratkaisuja, kun olisin toivonut hieman enemmän särmää ja yllätyksellisyyttä. Jokainen kohtalo oli ennalta-arvattavissa jo reilusti ennen loppua. Hobbin lohikäärmeet sen sijaan olivat loistavia, sananmukaisestikin. Niihin ei vain voi kyllästyä. Myös Rain Wildin kuvaus oli fantastista. Maailmanluonnissa Hobb ei ole koskaan pettänyt lukijoitaan. Dragon Haven muistutti luonteeltaan Legends II -antologiassa v. 2003 julkaistua Homecoming-novellia, hienoa taustatarinaa Rain Wildista ja kirjassa viitattiinkin kertomukseen.
Thymara ja Sintara olivat mielestäni mielenkiintoisimmat hahmot The Dragon Keeperissä ja sama linja jatkui Dragon Havenissa. Heidän kohdallaan Hobb tuntui olevan kaikkein tinkimättömin. Aikakronikat ei kuitenkaan ole pelkästään heidän tarinansa, ja Sintara jäi hieman jopa taka-alalle ajoittain.
Vaikka koin kirjan päättyvän ennalta-arvattavasti, tarjosi tarina muutamia hienoja käänteitä ja jätti myös monia asioita avoimeksi. Erinomaista! Ehkäpä vielä palaamme Sadekorpeen, Trehaugiin tai Bingtowniin. Aikakirjat eivät varmasti pääty tähän, mutta on eri asia aikooko Hobb kertoa meille lisää tarinaa, ja jos aikoo, niin milloin. Minä ainakin olen The Dragon Keeperin ja Dragon Havenin jälkeen valmis milloin tahansa palaamaan samaan maailmaan. Tai mihin tahansa mitä Hobb tarjoaa.
The Rain Wild Chroniclesin ensimmäisen puoliskon, The Dragon Keeperin arvostelu löytyy täältä.
Fevre Dream sarjakuvana #2
Ehdin jo tammikuussa hieman suitsuttaa George R.R. Martinin loistavan romaanin, Fevre Dreamin sarjakuvaversiointia, ja nyt se sitten on varmistunut ihan kirjailijan itsensäkin kautta. Tuossa aiemmassa blogiviestissä pistin näytille lehden #1 kansikuvat ja tässäpä sitten #2:n.
Se tavallinen kansikuva
Vaihtoehtopainajainen
ja wraparound
Tämä kakkosnumero oli päivätty ilmestyväksi huhtikuun 10. päivä. Ja jos Fevre Dream ei ole vielä tuttu ja vampyyritarinat eivät noin yleisesti ottaen töki, niin suosittelen lukemaan kirjan.
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Tähtifantasia, Hugo ja David Gemmell -ehdokkaat
Tähtifantasia Award is an annual prize by Helsingin science fiction seura ry for the best foreign fantasy book released in Finland.
2010 shortlisted books:
- Joe Abercrombie: Ase itse (The Blade Itself, Kirjava)
- Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja (The Book of Imaginary Beings, Teos)
- Joe Hill: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia (20th Century Ghosts, Tammi)
- Ursula K. Le Guin: Lavinia (Lavinia, WSOY)
- Haruki Murakami: Kafka rannalla (Kafka on the Shore, Tammi)
Joe Abercrombie: Ase itse (Kirjava) - "Sankarifantasiaa mustalla huumorilla päivittävä railakas lukuromaani pitää otteessaan."
Jorge Luis Borges: Kuvitteellisten olentojen kirja (Teos) – ”Tietokirjaksi hienovaraisesti naamioitu teos juhlistaa mielikuvituksen rikkautta.”
Joe Hill: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia (Tammi) – ”Hiotuissa novelleissa arkirealismi ja surrealismi sulautuvat mestarillisesti kauhuun.”
Ursula K. Le Guin: Lavinia (WSOY) – ”Fantasian ja historiallisen romaanin kiehtova yhdistelmä kertoo miehisten melskeiden rinnalla tapahtuvat tarinat.”
Haruki Murakami: Kafka rannalla (Tammi) – ”Lumoava kirja etsimisestä, rajoista ja keskusteluista kissojen kanssa.”
Palkinto jaetaan tänä vuonna neljättä kertaa. Voittaja julkistetaan Jyväskylän Finncon 2010 -tapahtumassa heinäkuussa.
----------------------
Niinpä sitten sain äänestettyä The David Gemmell -palkintoehdokkaita ja lähetettyä piiiitkän harkinnan jälkeen myös Hugo-ehdokkaani. En lähde yksityiskohtaisesti luettelemaan ketkä kaikki ovat Hugo-ehdokkaitani, mutta mukana olivat mm. Miéville, Bacigalupi, Abercrombie, Kasai, Swirsky ja Picacio ja paljon muita.
Gemmell-palkintoehdokkaani ovat Legendiin Best Served Cold - Joe Abercrombie (Gollancz & Orbit US), Morningstariin The Adamantine Palace - Stephen Deas (Gollancz) ja Ravenheartiin The Sad Tale of the Brothers Grossbart - Jesse Bullington (Orbit). Helppoja eivät olleet nuokaan valinnat.
Nyt vain sitten odottelemaan ketkä tulevat voittamaan vuoden mittaan eri mittelöissä.
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
China Miéville: The City & the City
China Miévillen The City & the City on ensimmäinen kirja, jonka luin kirjailijalta, ja siksipä minulla ei ole mitään vertailupohjaa hänen aiempiin teoksiinsa nähden. The City & the City vaikuttaa alusta alkaen noir-dekkarilta ja Miéville antaakin ansiota Raymond Chandlerille. Juonikuviota on vaikea kuvata spoilaamatta, joten raapaisen vain pintaa. Pelkän dekkarin asteelle kirja ei jää, vaan siinä on useita tasoja
Amerikkalainen opiskelija murhataan Besźel-nimisessä kaupungissa jossain päin Eurooppaa. Itse sijoitin mielessäni kaupungin jonnekin Keski-Euroopan itälaitamille. Komisario Borlú, joka puolestaan sai päässäni jostain syystä tv:stä tutun komisario Morsen hahmon, huomaa pian, että murhassa on jotain epätavallista ja lähtee etsimään vastauksia Besźel-kaupungin toisesta puoliskosta, Ul Qomasta. Kaupunkien suhde on historiallinen ja hyvin erikoinen; osittain siitä tuli mieleen jaettu Berliini 70-luvulta. Kun silmäilin muutamaa muuta arvostelua kirjasta, huomasin yllätyksekseni kuinka eri paikkoihin ja poliittisiin asetelmiin Miévillen kaupungit oli lukijoiden päässä sijoittuneet. Oli mm. Turkkia ja Iran/Irak -asetelmaa ja näin jälkeen päin pystyn kyllä ymmärtämään muutkin näkemykset, joskin omani ovat tietysti päällimmäisenä. Kirja on aina lukijalleen henkilökohtainen kokemus.
Miévillen kirjassa on useita todella mielenkiintoisia elementtejä. Itse kaupungit tuntuvat eläviltä ja aistittavilta. Kaupungin asukkaiden psyykkinen tila muistuttaa hyvin pitkälti männävuosien tiettyjen Itä-Euroopan valtioiden asukkaiden tilaa ja tapaa käyttäytyä vallitsevassa poliittisessa ilmapiirissä, mm. tavassa "olla näkemättä". The City & the City ei kuitenkaan ole olemassa olevan maailman historiaa, vaikka monet sen tapahtumista muistuttaakin omaamme, vaan kirja menee oudommalle puolelle, hämärän rajamaille. Tapahtumiin on sekoitettu joukkoon selkeästi nykyhetkeä; googlea ym. The City & the City on kekseliäs, kiehtova ja monitahoinen kirja. Henkilöhahmot eivät itsessään koskettaneet minua, joten sen koin kohtuullisena miinuksena, samoin kun hieman laskusuuntaisen lopun. Joka tapauksessa kirja oli ok lukukokemus, ja koskapa sitä ei kuitenkaan ole yleensä pidetty Miévillen parhaana teoksena, niin odotan mielenkiinnolla mitä kirjailijalta tulee vastaan, kunhan pääsen käsiksi Perdido Street Stationiin.
Amerikkalainen opiskelija murhataan Besźel-nimisessä kaupungissa jossain päin Eurooppaa. Itse sijoitin mielessäni kaupungin jonnekin Keski-Euroopan itälaitamille. Komisario Borlú, joka puolestaan sai päässäni jostain syystä tv:stä tutun komisario Morsen hahmon, huomaa pian, että murhassa on jotain epätavallista ja lähtee etsimään vastauksia Besźel-kaupungin toisesta puoliskosta, Ul Qomasta. Kaupunkien suhde on historiallinen ja hyvin erikoinen; osittain siitä tuli mieleen jaettu Berliini 70-luvulta. Kun silmäilin muutamaa muuta arvostelua kirjasta, huomasin yllätyksekseni kuinka eri paikkoihin ja poliittisiin asetelmiin Miévillen kaupungit oli lukijoiden päässä sijoittuneet. Oli mm. Turkkia ja Iran/Irak -asetelmaa ja näin jälkeen päin pystyn kyllä ymmärtämään muutkin näkemykset, joskin omani ovat tietysti päällimmäisenä. Kirja on aina lukijalleen henkilökohtainen kokemus.
Miévillen kirjassa on useita todella mielenkiintoisia elementtejä. Itse kaupungit tuntuvat eläviltä ja aistittavilta. Kaupungin asukkaiden psyykkinen tila muistuttaa hyvin pitkälti männävuosien tiettyjen Itä-Euroopan valtioiden asukkaiden tilaa ja tapaa käyttäytyä vallitsevassa poliittisessa ilmapiirissä, mm. tavassa "olla näkemättä". The City & the City ei kuitenkaan ole olemassa olevan maailman historiaa, vaikka monet sen tapahtumista muistuttaakin omaamme, vaan kirja menee oudommalle puolelle, hämärän rajamaille. Tapahtumiin on sekoitettu joukkoon selkeästi nykyhetkeä; googlea ym. The City & the City on kekseliäs, kiehtova ja monitahoinen kirja. Henkilöhahmot eivät itsessään koskettaneet minua, joten sen koin kohtuullisena miinuksena, samoin kun hieman laskusuuntaisen lopun. Joka tapauksessa kirja oli ok lukukokemus, ja koskapa sitä ei kuitenkaan ole yleensä pidetty Miévillen parhaana teoksena, niin odotan mielenkiinnolla mitä kirjailijalta tulee vastaan, kunhan pääsen käsiksi Perdido Street Stationiin.
Talvi on tulossa HBO:lle (ja toivottavasti YLElle)
Olin kirjoittamassa kirja-arviota The City & The Citystä, kun tweetti Game of Thrones -tv-sarjan hyväksynnästä pomppasi silmiini. Kirja lensi käsistä ja sitten alkoi pyöritys. Päivitystä, kommentteja ja muuten vaan iloista sekoilua.
HBO siis näytti vihreää valoa George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjaan perustuvalle tv-sarjalle. Tai ainakin sen ensimmäiselle kaudelle. Tulossa on jo kuvatun pilotin lisäksi 9 jaksoa. Kuvaukset alkavat jälleen kesäkuussa Belfastissa.
Ilmeisesti suunnitelmissa on, että HBO esittää sarjan keväällä 2011 ja koskapa YLE on ostanut HBOn sarjojen oikeudet, niin toivon mukaan näemme vain muutamien viikkojen viiveellä sarjan myös Suomen telkkarissa.
THR:n blogin mukaan valitut näyttelijät ovat pysyneet ennallaan. Ketään ei siis vaihdeta. Ja ensimmäinen virallinen kuvakin jo lykättiin nähtäville pilotista, näyttäisi olevan Yövartion mustaa ratsastavalla hahmolla (Bronson Webb). Lisää kuvia on tulossa, jos oikein ymmärsin GRRM:n kumppanin Parrisin viestittelystä.
![]() |
Kuva Helen Sloan/HBO |
Nyt vain odottelemaan ketä uusia näyttelijöitä sarjaan valitaan. Täyttämättä ovat mm. Petyr "Pikkusormi" Baelish, mestari Aemon, Syrio Forel, Hodor (HODOR, HODOR!), Samwell Tarly, Renly Baratheon, Varys...
Juu, ja päivityksiä ilmestyy entiseen tapaan Tulen ja jään laulu -sivustolle aina sitä mukaan kun uutta ilmenee.
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Lukulistalla 3/2010
Maaliskuu on yleensä yksi hitaimmista lukukuukausistani, mutta ainakin tänä vuonna tuntuu tarjontaa olevan yllin kyllin lukulistalle. Saa nähdä mitä ehdin lopulta lukemaan itse maaliskuun aikana ja mitä siirtyy myöhemmäksi. Suunnittelemani lista näyttää kuitenkin seuraavalta:
- Tad Williams: Shadowrise
- Steph Swainston: Above the Snowline
- Robin Hobb: Dragon Haven
- Lavie Tidhar: The Bookman
- N.K. Jemisin: The Hundred Thousand Kingdoms
- Connie Willis: Blackout
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)