perjantai 31. toukokuuta 2019

P. Djèlí Clark: The Black God’s Drums

P. Djèlí Clarkin The Black God’s Drums (2018) on tänä vuonna Hugo-palkintoehdokkaana pienoisromaanikategoriassa. Clarkin tarina vie vaihtoehtoiseen 1880-luvun New Orleansiin, joka säilytti sisällissodassa itsenäisen kaupunkivaltion aseman, mutta ympärillä olevat orjavaltiot ja äärimieliset pyrkivät yhä valtaamaan sen. New Orleansissa kaikenlainen kauppa kukoistaa ja 13-vuotias taskuvaras, Creeper, joka yrittää elää oman salaisuutensa kanssa, kuulee vahingossa suunnitelmista, jotka voivat käynnistää uuden tuhoisan sodan. 

Hän ottaa yhteyttä trinidadilaiseen ilmalaivan kapteeniin Ann-Marieen tehdäkseen vaihtokaupan kuulemastaan, jotta pääsisi ilmalaivan mukana näkemään maailmaa. Mikään ei mene kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan, kun jumalat kaipaavat voimannäyttöä.

The Black God’s Drums on kielellisesti virkistävä. Siinä kreoli sekä Karibian ja Cajun alueiden englanti luovat voimakkaan eteläisen tunnelman, jossa kukin hahmo omaa persoonallisen taustan. Kieli antaa tarinan vaihtoehtohistorialle myös pohjaa ja uskottavuutta. Vaikka sanat ovat välillä erikoisia, teksti ei missään vaiheessa mene yli ymmärryksen.

Vaihtoehtohistorialliset tapahtumat ovat useimmiten kiinnostavia, samoin myös tässä. Mukaan on saatu mahdutettua kaasu, jonka avulla ihmisiä voidaan orjuuttaa työntekijöiksi. Heistä tulee zombien kaltaisia ohjailtavia olentoja, mikä lienee viite voodookulttuuriin. Kirjassa esiintyvän ilmalaivan nimi, Midnight Robber pisti heti silmään, sillä ne lienee nyökkäys jamaikalaissyntyisen Nalo Hopkinsonin samannimisen teoksen suuntaan. Siinä jälleen yksi kirja, joka on odottanut hyllyssäni pitkään lukemista.

Ainoa, mikä minua tökki tarinassa, oli jumalaosuus. Vaikka sekin tässä perustuu orisha-uskoon, henkiin ihmisten hahmossa, ja vahvistaa tarinan kielen lailla maailmanluontia, minusta jumalan (yksikössä tai monikossa) sekoittaminen tarinaan tuo mukaan usein liian helppoja tai liioiteltuja ratkaisuja. Ehkä tyytymättömyyteeni vaikutti myös, että olin liian tietämätön näistä hengistä ja niiden kulttuurisesta merkityksestä, eikä teksti saanut minua sisäistämään asiaa samalla lailla kuin kielen osalta.

Pidin The Black God’s Drumsista kokonaisuudessaan kohtalaisesti. Siinä on paljon ainesosia mistä ammentaa ja epäilen, että uusintaluku tekisi sille oikeutta. Pidän todella paljon kansikuvasta, siitä määrätietoisuudesta mikä siihen on päähenkilöön saatu kuvattua. En osaa vielä sanoa mihin kohtaan kirjan Hugo-äänestyksessä kategoriassaan sijoitan, mutta eiköhän se selviä kun luen muutaman ehdokasteoksen vielä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...