keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Maria Turtschaninoff: Naondel

Maria Turtschaninoffin Naondel ilmestyi 2017 englanniksi ja on siten Hugo-nimeämiskelpoinen. Alkuteos ja suomennos ilmestyivät 2016. Kyseessä on aiemmin julkaistun Punaisen luostarin kronikoita -sarjan Maresin (arvostelu) itsenäinen esiosa.

Tarina alkaa Kabirasta, hyvävaraisen perheen tytöstä, joka ihastuu visiirin poikaan Iskaniin ja tulee hyväuskoisuudessaan paljastaneeksi perheensä tilalla sijaitsevan voimallisen lähteen, Anjin, salaisuuden. Lähde on ollut perheen ja alueen menestyksen maaginen taustavoima. Iskan osoittautuu häikäilemättömäksi ja kunnianhimoiseksi, eikä kaihda mitään keinoja saadakseen mitä haluaa ja edetäkseen korkeaan arvoon hallitsemaan. Iskan alistaa Kabiran valtaansa vaimoksi, joka synnyttää hänelle poikia. Tytöillä ei ole merkitystä. Jalkavaimoiksi seuraavat Garai, Orseola, Sulani ja Claras, joilla kaikilla on kertojaääni tarinassa Kabiran lisäksi. Kaikki joutuvat Iskanin vallan alle, kärsivät miehen väkivallasta ja halveksunnasta. Kun Iona ilmestyy kaikki muuttuu. Vapauden kaipuu on kasvanut tarpeeksi suureksi, mutta pystyvätkö he voittamaan Anjin pimeän voiman sortajassaan ja pääsemään irti orjuudestaan.

Naondel on minulle vaikea kirja. Tarinan alkupuoli kuvaa kuinka joukko naisia alistetaan yhden miehen päämäärien ja pahuuden alle. Naiset ovat erilaisista lähtökohdista, mutta sopeutuvat alistettuun asemaansa lähinnä säilyäkseen hengissä. Taustalla on maagiset maahan ja veteen liittyvät luonnonvoimat, joilla pystyy hallitsemaan jopa kuolemaa. Ensimmäiset reilut 120 sivua olivat ahdistavia, raiskauksia toisensa jälkeen ja alistumista niihin. Olin lopettaa lukemisen. Kirja onnistui luomaan hyvin ankeuden ja lannistumisen tunnelman, eikä siinä mitään, mutta tällä kertaa se ei sopinut minulle. Jatkoin kuitenkin lukemista.

Pikkuhiljaa tarinan sävy muuttuu, siihen tulee kipinä ja toivo paremmasta. Mitä lähemmäs loppua päästään, sen paremmin alkaa hahmottua tarinan suhde Maresiin ja merkitys punaisen luostarin aikakirjoissa. Teksti on tiivistä ja kun puolen välin jälkeen pääsin yli negatiivisuudesta, nautin tapahtumien etenemisestä. Naisten tausta ja yhteisvoima alkaa nousta pintaan ja se tekee heistä kiinnostavampia. Pystyn näkemään Turtschaninoffin taidokkaan kirjoitustyylin ja voimallisen kerronnantajun. En vain pääse yli kaikista yksityiskohdista ja niiden käytöstä jatkuvana voimakeinona tarinassa. Loppupuolen kirjeen olisi voinut jättää poiskin, jolloin lopetukseen olisi jäänyt dramaattisempaa tehoa. Lukukokemus on aina mielestäni henkilökohtainen ja tulkinnallinen riippuen lukijan kokemuksista, maailmankuvasta ja monista muista seikoista. Tällä kertaa minun ahdistukseni nousi liian korkealle, että osaisin arvostaa Naondelia sille tasolle kuin se ehkä ansaitsee.

4 kommenttia:

  1. Kirja aiheutti pahoinvointia täälläkin, mutta samalla ihastuin Turtschaninoffin luomaan miljööseen. Maailman saattoi melkein haistaa ja maistaa kirjan sivuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, maailmanluonti on onnistunut ja sen voi hyvin aistia. Pidin myös maailmasta ja olisi pitänyt varmaankin korostaa sitä myös arviossa.

      Poista
  2. Tämä ei kyllä todellakaan ole mikään kaikille sopiva makupala. Rankka tarina, jossa toivon kipinöitä sai todellakin odottaa pitkään. Pidin silti kokonaisuudesta, joka on voimakas ja rohkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämän kirjan kanssa minä tarvitsen aikaa. Joskus on hyvä odottaa jälkituntemuksia joka tulee jopa viikkojen tai kuukausien jälkeen, ja vasta sitten voi päättää millainen lukukokemus oli kokonaisuutena.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...