perjantai 7. heinäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton 2/2017 - päivittyvä

Pidän lukumaratoneista. Siksipä olen jälleen mukana kesän toisessa lukumaratonissa, jota emännöi Kirjan jos toisenkin -blogi. Säännöt ovat tutut vanhat, eli 24 tuntia lukemista ja taukoja saa pitää, mutta ne lasketaan kokonaisaikaan. Sitten kerrotaan kuinka monta sivua tuli luettua ja mitä. Varsinainen maratonpäivä on lauantai 8.7., mutta lukea saa perjantain ja sunnuntain puolellakin, kunhan osa lukemisesta tapahtuu lauantaina.
Kokeilen maratoneissa erilaisia lukukokemuksia, milloin novelleja, milloin yhtä tiiliskivikirjaa tai pelkkiä sarjakuvia, milloin suomeksi tai vaihteeksi englanniksi. Tänään vuorostaan kokeilen kirjasarjaa. 2015 elokuussa luin maratonissa myös sarjaa, mutta silloin oli kyseessä Valerian ja Laureline -sarjikset, nyt kirjat ja Soturikissat. Voin jo etukäteen sanoa, että hieman jännittää vetääkö nuortensarja Soturikissat lukukokemuksena vai ei. Kirjastoista hain kuusi ensimmäistä teosta, joita luen niin monta kuin ehdin. Olen varautunut myös välipalaksi lukemaan Hugo-ehdokkaana olevia novelleja.


Aloitan lukumaratonini puolenyön kieppeissä tai jo aiemmin, jos siltä tuntuu. Päivitän tavalliseen tapaan tähän postaukseen lyhyesti maratonkokemusta ja luettuja sivumääriä. Lukuiloa kaikille maratoniin osallistuville!

Perjantai 7.7. klo 21:50
Aloitan lukumaratonin Soturikissat-sarjan ensimmäisellä kirjalla eli Villiin luontoon.

Klo 22:50 Tunti kulunut ja 49 sivua luettuna. Luen selkeästi varhaisnuorille tarkoitettua kirjaa, mikä hieman hymyilyttää tyyliltään, mutta mikäpä tässä on lukiessa. Tarina varmasti kehittyy kirjan edetessä.

Klo 23:35 82 sivua luettuna. On aika nukkua välissä. Maraton jatkuu huomenna.

Lauantai 8.7. klo 04:35 Uni loppui, maraton jatkuu.

Klo 05:30 Villiin luontoon jatkuu. Olen menossa sivulla 126. Hieman huvittaa lukea kirjaa kissaklaaneista.

Klo 09:00 Uni jatkui hetken, mutta olen taas päässyt jatkamaan maratonia ja menossa kirjan sivulla 191.

Klo 10:00 Ensimmäinen Soturikissat kirja luettu. Sivuja kertynyt 271. Seuraavana vuorossa sarjan toinen osa Tuli ja jää.

Klo 11:05 Tuli ja jää etenee nopsaa tahtia. Sivuja luettuna yhteensä 347.

Klo 12:15 Lounashetki. Sivuja luettuna tähän mennessä  yhteensä 411.

Klo 13:50 Luettuna 506 sivua, kun maratonia on vielä jäljellä 8 tuntia.

Klo 15:35 Tuli ja jää luettu. Sivuja kertynyt 576. Seuraavana on vuorossa Soturikissat-sarjan kolmas kirja, Salaisuuksien metsä.

Klo 17:30 Salaisuuksien metsä on edennyt 102 sivun verran eli yhteensä sivuja kertynyt 678. Reilu neljä tuntia jäljellä maratonia.

Klo 18:45 Kohta enää kolme tuntia lukumaratoniani jäljellä. Olen lukenut tunteja jo lähes tauotta ja lukufiilis on yhä hyvä. Sivuja kertynyt 774.

Klo 20:10 Salaisuuksien metsä on luettu! Kyllähän Soturikissat lähenee tunnetasolla, kun kirjoja näin tiiviisti lukee putkeen. Sivuja kertynyt yhteensä 880. Seuraavaksi otan välipalaksi yhden Hugo-ehdokasnovellin eli N.K. Jemisinin The City Born Great.

Klo 20:33 No eipä Jemisinin novelli vetänyt, päinvastoin kuin hänen romaaniehdokkaansa The Obelisk Gate, jota olen lukenut viikolla. Tuli siitä +24 sivua. Siirryn takaisin Soturikissoihin ja neljänteen osaan, Myrsky nousee. Sitä luen kunnes maraton päättyy.

Klo 21:50 Lukumaratonini on päättynyt. Ehdin lukea Myrsky nousee -kirjaa 103 sivua, joten lopulliseksi saldoksi tuli 1007 sivua.
Luetut teokset: Erin Hunter: Soturikissat: Villiin luontoon
Erin Hunter: Soturikissat: Tuli ja jää
Erin Hunter: Soturikissat: Salaisuuksien metsä
Erin Hunter: Soturikissat: Myrsky nousee (osa)
N.K. Jemisin: The City Born Great -novelli

Kiva lukumaraton oli jälleen. Elokuussa uusiksi!

18 kommenttia:

  1. Kirjasarjan lukeminen kuulostaa hauskalta tavalta maratoonata :-) Lukuiloa ❤

    VastaaPoista
  2. Aika vauhti sinulla onkin. Minäkin luin tuon Soturikissojen ensimmäisen osan, mutta sen jälkeen en sitten ole päässyt oikein eteenpäin. Ehkä vielä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kakkososa tuntuu kiinnostavammalta. Ehkä en ekassa kirjassa päässyt sisälle maailmaan, mutta nyt kerronta on jo tuttua.

      Poista
  3. Kadehdittavan hyvin olet lukenut! Itse luen hitaasti kuin etana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soturikissat on varsin nopeatempoista luettavaa ja olen pystynyt keskittymään kohtalaisen hyvin. Toinen silmistä hieman kirvelee ja valuu vettä, joten se saattaa hidastaa loppua kohden vauhtia.

      Poista
  4. Tämä sarja on jäänyt minulta ihan väliin. Mutta on ilmeisen hyvää luettavaa kun olet viihtynyt sen parissa maratonilla. :) Lukuintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeeksi viihdyttävä sarja :) Ei ehkä kuitenkaan ominta minun ikäluokalleni.

      Poista
  5. Hauska idea lukea yhtä kirjasarjaa! Olen miettinyt Soturikissoihin tutustumista, mutta en ole vielä ainakaan niihin tarttunut. Kissat kiinnostavat aiheena. Ilmeisesti kirjat tavallaan sopivat myös aikuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä sopii aikuisellekin. Ja mitä pitemmälle lukee, niin sen läheisemmäksi maailma hahmoineen käy.

      Poista
  6. Vau saitpa hienosti luettua maratonilla! Kuulostaa kivalta idealta lukea samaa sarjaa maratonin ajan. Toimii varmasti hyvin. Itse ainakin mielelläni ahmin hyvää kirjasarjaa heti monta kirjaa putkeen, jos se vain on mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyihän tätä kokeilla, kun tuli päähänpisto lukea yleensäkin Soturikissoja. En ehkä muuten olisi lukenut kuin sarjan aloituskirjan. Mitähän sitä keksisi elokuulle... ?

      Poista
  7. Nämä sarjalukemiset on kyllä kiinnostavia, olen aiemmin pitänyt tiiliskivimaratoneista että ehkä nämä toimisivat vähän samaan tapaan...

    Ja Soturikissoista olikin juuri puhetta viime blogitapaamisessa, mm. että muuttuuko sarjan taso ensimmäisen osan jälkeen (itse en ole sarjaa lukenut yhtään, mutta huomannut että kyseessä on Ilmiö).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taso muuttui kyllä. Onko ihan Ilmiö? Tiesin kyllä, että erittäin suosittu sarja. Pitänee selvitellä hieman taustoja ennen kuin bloggaan :)

      Poista
  8. Elokuun lukumaratonille suosittelisin Ben Aaronovitchin Rivers of London -sarjaa. Ei suomennettu, mutta saa ekirjana englanniksi (tai äänikirjana). Harry Potter -faneille, poliisisarjojen suurkuluttajille, Lontoo-friikeille ja ihan kenelle vaan, joita näppärä kielellinen huumori ja "the weird bollocks" eli taikuuteen viittaavat elementit osana rikostutkintaa kiinnostaa. Suosittu ja palkittu sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on hankittuna Aaronovitchin ekirjat, ja jonain päivänä luen niitä, mutta seuraavaan maratoniin olen jo valinnut teeman/aiheen, jota olen laiminlyönyt liian kauan :)

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...