tiistai 12. heinäkuuta 2016

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga, volume 6

Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga-sarjakuva on edennyt jo kuudenteen osaansa, joka kokoaa irtonumerot 31-36 samojen kansien sisään. Minä tosin edelleen luen tarinat yksittäisinä e-sarjakuvina ja ostan albumin vasta suomennettuna sitten kun se ilmestyy. Olen sarjan fani ja harmittelen yhä sitä, ettei edellinen osa, volume 5, päässyt Hugo-ehdokkaaksi, sillä se oli erinomainen.

Kuudennessa albumissa pääosassa on suljetussa turvapaikassaan oleva Hazel, joka on kasvanut sen verran isoksi, että hänen vaiheitaan pystyy seuraamaan. Hänen seurassaan ja liittolaisena on uusi opettajahahmo sekä transsukupuolinen Petrichor. Alana ja Marko etsivät yhdessä Hazelia, mutta tarvitsevat tehtävään myös Prince Robot IV:n, joka itsekin jälkeläisineen haluaisi mielummin piilotella. Tuttu toimittajakaksikko Upsher ja Doff on edelleen tarinan jäljillä ja heidänkin seuraansa liittyy hieman omituisesti käyttäytyvä tuttu hahmo.

Saga, volume 6 on hieman kevyempi kuin edellinen albumi, vaikka siinäkin oma osansa verta ja kuolemaa nähdään. Tarina etenee vauhdilla ja epätoivon keskellä on pilkahduksia ilosta ja onnestakin. Isoäiti on huipputyyppi ja Vaughan tarinan kirjoittajana osaa kyllä vedellä oikeista naruista. Vaikka tämäkin albumi oli varsin hyvä, ei se ehkä niin vedonnut kuin muutama aiempi. On kuitenkin todella kiinnostavaa nähdä mihin tarinan suunta nyt kääntyy.

Oletan, että tarina ei ole vielä lähelläkään loppua, sillä irtolankoja roikkuu vielä useita. Vaughanin mukaan sarjasta tulee pitkä, joten todennäköisesti vähintään yhtä pitkä kuin Y – The Last Manista (arvostelu), jota julkaistiin 60 numeroa, luulisin. Aion seurata tarinan loppuun saakka, sillä ainakin toistaiseksi se pitää hyvin pintansa. Ja jos ei mitään todella ihmeellistä sarjakuvarintamalla satu, niin Saga, volume 6 on ensi vuonna minun Hugo-nimeämislistassa.

Aiempien osien arviot:
Saga, volume 5
Saga, volume 4
Saga, volume 3
Saga, volume 2
Saga, volume 1

2 kommenttia:

  1. Odottelen, että tämä albumi tulisi kirjastoon yhteisniteenä. Sarja on tähän mennessä ollut hyvä, ja odotan mielenkiinnolla, minkälainen henkilö Hazelista kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka pian nämä yleensäkin tulee kirjastoon? Amazonin mukaan ilmestyi paperisena viime viikolla. Kindle-versio viikkoa aiemmin. Rovaniemelle tulee vain suomenkieliset.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...