tiistai 24. helmikuuta 2015

Penelope Farmer: Emma in Winter

Emma in Winter (1966) on toinen lukemani Penelope Farmerin kirja. Viime elokuussa luin Jo Waltonin My Real Children -kirjassa (arvostelu) mainitseman aikamatkustustarinan Charlotte Sometimesin (arvostelu) ja sen innoittaman päätin hankkia myös aiemmin julkaistun Emma in Winterin, joka kertoo Charlotten pikkusiskon Emman tarinan vuotta Charlotten tarinaa myöhemmmin. Aikahyppäys siis näiden kirjojen järjestyksessäkin.

Charlotte lähtee sisäoppilaitokseen ja hänen pikkusiskonsa Emma jää kotiin ja paikalliseen kouluun. Emma on ikävissään katkera Charlottelle, eikä hänen käytöksensä tunnu olevan mieleen holhoajallekaan. Samanaikaisesti koulukaverinsa Bobby Fumpkinsin kanssa Emma alkaa nähdä öisin unia lentämisestä ja ajassa kulkemisesta. Aluksi ajatus yhteisestä unesta Bobby kanssa ei innosta, sillä Bobby on tukevahko poika, jota kaikki pilkkaavat, myös Emma itse. Yhteiset unet ja niiden merkityksen selvittäminen ja pahuuden kohtaaminen sekä päivisin yhteistyö johtajatyttönä ja johtajapoikana muuttavat Emmaa ja hänen suhtautumista ikätovereihinsa. 

Emma in Winter on pienimuotoisempi tarina kuin Charlotte Sometimes. Siinä on samanlaista herkkyyttä kuin Charlottessakin, mutta jotain puuttuu. Tarina ei ole riittävän ehyt ja sen sanoma jää ohueksi ja merkityksettömäksi. Emman tarina on tyyliltään hieman enemmän lapsille suunnattu ja siitä puuttuu ne realistisen tummat sävyt mitkä Charlottessa ovat. Tarinassa annetaan aikamatkaamisesta mielenkiintoinen kierrejousimainen selitys, mikä on kohtalaisen ymmärrettävä.

Päinvastoin kuin toisessa 60-luvulla julkaistussa nuortenkirjassa, Madeleine L’Englen Hyppy ajassa (arvostelu), kirjailija ottaa tällä kertaa toisenlaisen näkemyksen uskonnolliseen kysymykseen, vaikkakaan se ei ole pääasia, eikä edes lopputuleman kannalta olennainen. Minä pidin aikamatkustuksen geologisiin aikakausiin liittyvistä kohdista ja havainnoista.

Emma in Winter on talvikauteen sijoittuvaa seikkailua ja kasvutarinaa, joka olisi voinut olla parempikin teos. Mutta toisaalta se on ihan mukava pikku välipala, joka linkittyy mielestäni parempaan sisarteokseen. Liitän kirjan 2015 aakkoshaasteen F-kirjaksi sekä I spy Challengen kohtaan 5. eli First Name (Emma).



Aakkoshaasteen F-kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...