sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kirjamessujen toinen päivä - Hugh Howey ja Cthulhu

Kirjamessujen toisena lyhyenä päivänä (sunnuntaina) päätin keskittyä yhdysvaltalaiseen kirjailijavieraaseen Hugh Howey'iin. Kävin kuuntelemassa puolilta päivin hänen haastattelunsa J. Pekka Mäkelän tentattavana ja muutama tunti myöhemmin Liken Nora Varjaman käsittelyssä. Siinä välissä otin herralta nimmarin Siilooni ja kerroin lukeneeni myös Shiftin, mutten vielä Dustia. Hän oli jostain syystä aluksi hämmentynyt, mutta toivoi, että pidän siitä miten sarja päättyy.

Hugh Howey J. Pekka Mäkelän haastateltavana Kirjakahvilassa
Olin ilahtunut, kuinka hyvin haastatteluista sai selvää, vaikka taustamelu kirjamessuilla on valtava. Ensimmäisessä haastiksessa tuli muutama sen tasoinen spoiler, että ainakin itse olisin jättänyt ne mainitsematta. Yleisön joukossa varmasti oli sellaisiakin, joilla Siilon lukeminen on vielä edessä. Howey on kirjoittanut kirjoja jo ennen Woolia (Siiloa) ja kertoi myös muiden kirjojensa tavoittaneen uusia lukijoita Siilo-sarjan peesissä. Jotkut lukijat ovat jopa tykästyneet enemmän muihin kirjoihin, mukaan lukien hänen vaimonsa (jonka suosikki ilmeisesti on The Hurricane). Howey on toiminut useissa ammateissa ennen kirjailijan uraansa, mm. katonkorjaajana ja huviristeilijän kapteenina, mutta nykyisin hän on täysipäiväinen kirjailija.

J. Pekka Mäkelä ja Hugh Howey
Howey puhui uransa alkuvaiheista, miten Wool kasvoi novellista sarjaksi lukijoiden pyynnöstä ja kuinka hän science fiction kirjailijana keskittyy enemmän hahmoihin kuin teknologiaan. Hän on lukenut ja lukee yhä paljon genrekirjallisuutta.

Liken Nora Varjama haastattelee Howey'a Akateemisen lavalla
Samoja asioita käsiteltiin myös jälkimmäisessä haastattelussa, mutta esille tuli myös kuinka Siilo-sarja kiinnosti jo alusta alkaen Hollywoodia. Howeyn agentti suositteli tähtäämään huipulle, ja niinpä sarjan elokuvaoikeudet on myyty Ridley Scottille. Ymmärsin, että elokuvan suhteen ollaan aktiivisia, joten se on oikeasti tulossa, ei vain optioitu.

Kuvaaja kuvaa Howeyn haastattelua
Kameramies kuvasi Howeyn haastattelun kokonaan. En tiedä mistä sen voi katsoa tai klippejä siitä, mutta jos joku bongaa, niin linkki olisi kiva saada. Nyt kun Siilo-sarja on saanut päätöksen Howey aikoo keskittyä toistenlaisten teosten kirjoittamiseen. Like aikoo julkaista sarjan kakkoskirjan Shiftin ensi syksynä ja ilmeisesti päätösosa tulee sitten suomeksi 2015.

Hugh Howey Helsingin kirjamessuilla 2013
En ollut huomannut, että kansipaperin alla Siilossa on toinen printtikansi. Tyylikäs, eikä kovin yleinen käytäntö tämä kaksoiskansikuvitus.


Kaiken kaikkiaan lyhyt vierailuni kirjamessuilla oli antoisa. Yritin katsella josko tunnistaisin jonkun bloggarin, heitä kun tuntui pyörivän paikalla melkoisesti, mutta olen onneton tunnistamaan kasvokuvien perusteella. Olitte kaikki jossain muualla kuin minä??

Ihastuin Twitterissä näkemääni cthulhu-otukseen, joten pitihän minun saada iiiiso oma. Viimeinen kuva kertoo ostossaaliini messuilta.

13 kommenttia:

  1. Auh, anteeksi spoilereista. Yritin välttää asioita jotka viittaisivat muualle kuin kirjan alkuun, mutta ilmeisesti arviointikyky heitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Jounikin tuossa kommentissaan alla sanoo, myöskään minua itseäni ei muutamat paljastukset haitanneet, sillä olen kirjan jo lukenut. Ja tosiaan ne olivat kirjan alusta, joten tuskinpa pilasivat kenenkään halua lukea kirjaa, vaikka yksityiskohtina kuuluivat harmittavan. Elän spoileriherkässä kirjallisuuspiirissä, joten reaktiot ovat joskus voimakkaitakin.

      Poista
    2. Itseäni taas nyppii kun kirjasta tai elokuvasta puhuminen johtaa melkein väistämättä siihen että joku huutaa spoilaamisesta. Tietty tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni ja muille omansa suotakoon, mutta satunnaisia hyvin juonivetoisia tarinoita lukuunottamatta tällainen spoilereita äärimmäisyyteen asti välttelevä kulttuuri haiskahtaa minusta jopa siltä, että kirjoja luettaisiin oletusarvoisesti pelkän juonen vuoksi, mikä vähättelee kirjallisuuden muita aspekteja. Hyi.

      Poista
    3. Horst, jos olet lukenut blogiani, olet varmaankin huomannut, että viimeisin oletuksesi ei koske allekirjoittanutta. En ole täysin samaa mieltä arviostasi spoilereiden välttelemisen syystä, se on liian suppea. Jokaiselle suotakoon mielipiteensä ja närkästyksensä. Ne jotka eivät spoilereita pelkää, eivät menetä mitään niitä kuulessaan. Myötätuntoa tunnettakoon sellaisia kohtaan, jotka mielipahakseen kuulevat spoilereita, vaikka eivät halua. Näin minä tein tässä tapauksessa.

      Poista
  2. Itse olin myös kuuntelemassa sunnuntain puolen päivän haastattelua. Ehdin tuossa männäviikolla saada Siilon jo luettua, joten itseäni pienet paljastukset eivät häirinneet, mutta kyllähän nuo spoilerit hieman kirjan alkupuolen juonenkäänteitä paljastivat. Sain myös nimmarin haettua, ja Hugh Howey tuntui olleen ihan vilpittömän ilahtunut kun mainitsin, että olin ehtinyt kirjan jo lukea ja pidin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme varmaan kutakuinkin yhtä aikaa nimmarijonossa :) Ja hienoa, että pidit kirjasta. Minusta alku oli vahvempi kuin loppupuoli, mutta luin tarinan viitenä osana, joten se voi vaikuttaa mielikuvaani.

      Poista
  3. En ole lukenut Siiloa, mutta nyt se on lisätty lukulistalle. Vaikuttaa hyvältä. Ja ihana pehmo-Cthulhu! Näin tuollaisen yhdessä pelikaupassa Tukholmassa ja harmittaa, kun en silloin napannut sitä mukaani. Jos tulee jossain taas vastaan, en enää epäröi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on itse asiassa käsinukke-Cthulhu, voin sormillani heilutella sisältäpäin sen hetuloita :) Ostin Fantasiapelien-standilta.

      Poista
  4. Ah, minäkin olin kuuntelemassa Howieta! Harmi kun emme törmänneet. Luulen että sunnuntaihin mennessä alkoi iskeä jo raskaampi messuuupumus. Pidin kumminkin haastattelusta paljon ja kiinnostuin. :)

    Ihana Cthulhu! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No harmi tosiaan. Hienoa, että kiinnostuit kirjasta. Siilo olikin Nora Varjaman mukaan yksi Liken myydyimmistä teoksista messuilla. Ja kirjailijan nimihän on Howey :))

      Cthulhua tullaan vielä näkemään...

      Poista
    2. Niinpä onkin! Olen kirjoittanut nimen väärin postaukseenikin XD Se siitä uskottavuudesta...

      Olen aina tykännyt dystopioista, vaikka niitä on viime aikoina tullut joka ovesta vastaan. Ehkä nappaan kirjan luettavaksi, kun sitä on suomennettu hiukan enemmän?

      Poista
  5. Enpä muuten edes tajunnut, että ne isommat Cthulhut olivat käsinukkeja! Hyvä varmaan niin, minun kirjahyllyyni kun tuo pienempi on oikein sopiva. :)

    Kiinnostuin Siilosta kuunneltuani ja luettuani suosituksia eli pitänee jossain vaiheessa lukea se. Kirjailijakin vaikutti oikein mukavalta tyypiltä, kun päädyin tapaamaan hänet scifiseurojen messujatkoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun cthulhu on sovussa sohvan kulmalla istumassa Ihaan, jääkarhun ja tuhatjalkaisen seurassa.
      Sain myös positiivisen käsityksen Howeysta, ihan rento tyyppi. On hän sitä kyllä netissäkin, pienestä tänä vuonna sattuneesta kohusta huolimatta. Olisi ollut kiva osallistua messujatkoille, jos olisi ollut mahdollisuus.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...