maanantai 3. kesäkuuta 2013

Hugo-ehdokkaat 2013: novellit

Aliette de Bodard: Immersion

Immersion sijoittuu samaan maailmaan kuin de Bodardin toinen tämän vuoden Hugo-ehdokas, On a Red Station, Drifting (arvostelu). Luin Immersionin pariin otteeseen, ennen ja jälkeen Red Stationin. Immersionissa on teemana kulttuurimuutos (tarinassa mainitusta kielestä päätellen kiinalainen) ja kulttuurinen itsetunto toisen kulttuurin painostuksen alla, tilanteessa jossa ollaan esimerkiksi riippuvaisia vahvemman kulttuurin edustamasta turismista. Kehitetyn tekoälyteknologian avulla pystytään muuttamaan ulkoista olemusta ja luomaan itselleen avatar sekä saamaan ohjeita kulttuurien väliseen kanssakäymiseen. Tähän keinotekoiseen ulkoasuun voi kuitenkin upota niin syvälle, että siitä irtipääsy ei ole helppoa ja tämä seikka tekee tarinasta traagisen. Immersionissa on yleismaailmallista sanomaa ja kuten arvelinkin, niin de Bodardin tarinat ovat palapelin osia. Immersionin lukeminen saa arvostamaan enemmän On a Red Station, Driftingiä ja päinvastoin. De Bodard näyttää pitävän ruokien mausteisen aromikkaista kuvailuista ja täytyy sanoa, että ajoittain sylkirauhaset reagoivat luettuun. Tarinan voi lukea ilmaiseksi täältä. Suosittelen. 




Kij Johnson: Mantis Wives

Mantis Wives jatkaa Kij Johnsonin eläinaiheisten tarinoiden sarjaa, joista suuri osa löytyy kirjailijan novellikokoelmasta, At the Mouth of the River of Bees (arvostelu). Ihastuin Johnsonin persoonalliseen ja omalaatuiseen tyyliin ja tarinoihin, mutta joukossa on myös vuoden 2010 Hugo-ehdokas Spar (arvostelu), josta en innostunut. Mantis Wives jätti samanlaisen vaikutuksen kuin Spar. Karkea, osittain epämiellyttävä, häilyvän symbolinen. Tarinan idea lienee rukoilijasirkalle ominaisen käyttäytymisen projisointi ihmiskäyttäytymiseksi, jolloin siitä tulee omituista ja sairasta, ellei sitten satu nauttimaan urospuoleisen kumppaninsa kiduttamisesta ja syömisestä. Persoonallinen tarina, mutta en ole vaikuttunut. Mantis Wives löytyy luettavaksi täältä.



Ken Liu: Mono no aware

Ne muutamat tarinat, jotka olen Ken Liulta lukenut, ovat kaikki tunnemaailmaltaan kaihoisia ja siinä mielessä myös vahvasti vetoavia. Mono no aware (selitettynä wikipediassa) ei ole poikkeus. Hiroto on universumin viimeinen japanilainen, avaruusaluksessa matkalla maapallolta viimeisten pelastuneiden joukossa kohti uutta asuttavaa planeettaa. Hän ei enää muista paljoa kulttuuristaan, eikä moni muukaan nuorista matkaajista omistaan. Muistoista tulee idealisoituja. Kerronnassa on haikeutta ja herkkyyttä. Välillä minun makuuni ehkä liian kanssa. Silti muistojen ja nykyisyyden (tulevaisuuden) vuorottelemassa tarinassa on vetoa ja se on onnistunut sankarikertomus. En ole tainnut lukea Liulta yhtään huonoa tarinaa. Mono no aware on luettavissa ilmaiseksi täällä.


Tänä vuonna on siis vain kolme tarinaa kisaamassa novellien Hugo-voitosta. Minun järjestykseni äänestyksessä on Immersion, Mono no aware ja Mantis Wives.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...