tiistai 7. toukokuuta 2013

Hugh Howey: First Shift - Legacy

Luin syksyllä Hugh Howeyn Silo-saagan (WOOL) ensimmäisen sarjan Woolin kahdessa erässä (osat 1-3 ja 4-5), ja pidin siitä kohtalaisen paljon. Wool on osoitus, että omakustannekirjallisuudesta voi löytyä hyvinkin onnistuneita teoksia, jotka lisäksi menestyvät. Sarja on ilmestymässä ensi syksynä myös suomeksi nimellä Siilo, mikä on hieno juttu (olen päivittänyt Loppuvuoden tulevien  kirjojen esittelyä). Suosittelen tutustumaan. Ensimmäisessä Wool-arviossani on lopussa kirjan virallinen traileri, joka kannattaa vilkaista maistiaiseksi. Siilo-saaga, on saanut ”jatkoa” niin ikään omakustanteena Shift-sarjan kolmella osalla. Shift on Woolin esisarja, eli siinä mennään ajassa taakse päin ja kerrotaan miten Woolin tilanteeseen on päädytty. Ensimmäisen osan nimi on First Shift – Legacy, joka julkaistiin 2012.

First Shift – Legacyn tarina kulkee kahdessa aikajanassa. Vuonna 2110 Troy herää Siilossa 1 ja aloittaa ensimmäisen vuoronsa siilojen IT-valvontaosastolla. Hänen muistinsa on hämärän peitossa, mutta Troy yrittää sopeutua tehtäväänsä ja opiskella The Order- ohjekirjaa. Muiden siilojen asukkaat ovat jo toista tai kolmatta sukupolvea ja niissä on esiintynyt ongelmia, jotka vaativat Troylta rankkoja toimenpiteitä. Naiset ja lapset siilossa 1 ovat syväjäädytettyinä. Troy kamppailee muistinsa kanssa ja päättää olla ottamatta hänelle joka päivä tarjottuja pillereitä. Vuosien 2049-2052 välillä kongressiedustaja, arkkitehti Donald Keene osallistuu senaattori Thurmanin salaiseen rakennusprojektiin, jossa suunnitellaan ja toteutetaan maan alle rakennettavat siilomaiset rakennelmat. Kun Donaldille lopulta selviää mistä projektissa on todella kyse, tietoa on vaikea sisäistää.

First Shift muistuttaa Woolin alkua, se on vahvaa kerrontaa, jossa on jopa hieman dokumentoiva tyyli. Howey saa aikaan voimakkaan tunnelman melko eleettömästi ja pehmeästi, hahmot vaikuttavat aidoilta jo lyhyessä ajassa. First Shiftin Troy tai Donny ei herätä ihan samanlaisia sympaattisia tuntemuksia kuin Woolin Holston, Jahns, Marnes tai Juliette, mutta ei jää kauas. Howeyn kirjoitustyyli toimii ja tarina rullaa tarttuvasti, siitä jää jopa jälkikaiku.

Kaksi ajallista aikalinjaa täydentävät toisiaan saumattomasti ja kokonaisuus hahmottuu pala palalta, pienissä lauseissa. Kirjassa ei ole mitään suuria cliffhangereita loppua lukuunottamatta, mutta silti vuorotteleviin ajanjaksoihin haluaa siirtyä välittömästi toinen toisensa jälkeen saadakseen tietää mitä kaikki tarkoittaa ja mitä kaiken takana on. Vaikka Shift on Woolin esiosa, niin ainakin minusta tuntui jo nyt Legacya lukiessa, etten haluaisi lukea tätä ennen Woolia. Woolia lukiessa taustasta tulee tehtyä johtopäätöksiä, jotka eivät välttämättä osu yksiin Shiftin antaman tiedon kanssa, mikä tuntuu tavallaan loistavalta, että kirjailija tarjoaa jotain muuta kuin oletti. Muutamat yksityiskohdat jäivät kaivelemaan, mutta en pidä niitä epäkohtina, ennen kuin olen lukenut seuraavat osat. Niihin saattaa tulla vielä vastauksia.

Howey ei liikaa selittele First Shiftissä esiintyviä ikääntymistä estäviä koodattuja nanohoitoja, joissa ihmissolua pienempien robottien avulla tehdään lääketieteellisiä diagnooseja ja korjataan kehoa tai kryotekniikkaa, mutta ne ovat taustalla mukana tärkeinä osaelementteinä ja toivon, että Shiftin seuraavissa osissa Second ja Third Shiftissä myös niistä saadaan lisää tietoa. Tämä on vasta alkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...