keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kij Johnson: The Man Who Bridged the Mist

The Man Who Bridged the Mist on pisin tarina, jonka olen Kij Johnsonilta lukenut. Viime vuoden loka/marraskuun Asimov’s -lehden numerossa julkaistu pienoisromaani on parhaillaan Hugo-ehdokkaana.

Valtion arkkitehti Kit Mainem on saapunut rakentamaan siltaa salaperäisen usvajoen yli ja yhdistämään siten usvan erottamat valtakunnan puoliskot toisiinsa. Projekti kestää yli puolivuosikymmenen ja sinä aikana Kit ehtii tutustua kahteen vastakkaisilla rannoilla sijaitsevaan kylään ja niiden asukkaisiin. Erityisesti hän oppii tuntemaan paikallisen lautturin Rasali Ferryn, tiedostaen, että nainen menettää suvussaan kauan kulkeneen ammattinsa ja palan historiaa hänen tuomansa uudistuksen myötä.

Ihastuin The Man Who Bridged the Mistin kauniiseen kerrontaan muutoksen vääjäämättömyydestä. Lumoava ja vaarallinen usvajoki, jossa vene lipuu usvan päällä ei vedessä (eikä siinä mielessä ole joki lainkaan), kosketti sielun sopukoita ja koko tarinan haikeus värisytti. Kitin ja Rasalin suhde on hienovarainen, yhtälailla usvan hämärtämä syvyydessään, eikä se missään vaiheessa pääse ylitunteellisuuden puolelle tai imeläksi. Kuten Kit ja Rasali ovat hahmoina käytännöllisiä, myös tunteita käsitellään sillä tasolla. Silta toimii tarinassa tavallaan myös symbolina kahden ihmisen välillä hämmennyksen ja epätietoisuudenkin keskellä.

Kit ja Rasali ovat kohtalaisen yksioikoisia hahmoja, mutta heidän asemaansa on helppo asettua. Sillan rakentaminen ja ihmissuhteet eivät sinänsä ole science fictionia, mutta tarina sijoittuu planeetalle, jolla on kaksi kuuta. Usva ja mitä ikinä se peittääkin on mystiikkaa ja ainakin minun mielikuvitukseni istui veneessä kun usvarotkoa ylitettiin. Tarina on tapahtumiltaan pääosin varsin vähäeleinen, kuin katsoisi sillan syntyä palkki palkilta ja pultti pultilta, silti se saa vangittua tykönsä niin voimakkaasti, että luin sen yhdeltä istumalta. Kij Johnsonin pienoisromaani yllättää tunnelmallaan positiivisesti. Se on tähän astisista lukemistani pienoisromaani-Hugo-ehdokkaista vaikuttavin. Tarinan voi lukea ilmaiseksi Asimov’sin sivulta (pdf).

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    Tpi kirjoitti 26.05.2012 - 07:16
    Itse pidin tästä tarinana, muttaeniten ihmetytti ja ärsytti miksi tämä tarina piti kertoa sf:nä? Miljöö oli scifistisfantastinen, mutta sillä ei ollut oikeastaan mitään tekemistä tarinan kannalta, jonka olisi aivan minimaalisilla muutoksillla voinut kertoaa "normaalina" novellina. Kun tälläisen jutun lukee scifi-lehdestä tai sf-palkintoehdokkaana, jotenkin koko ajan odottaa, että jotain scifistisfantastista tapahtuisi, ja tämä vaikuttaa kokonaisuuteen.

    Raija kirjoitti 26.05.2012 - 13:04
    Tokihan fantasiamainen usvajoki oli tärkeä osa tarinaa, syy miksi siltaa rakennettiin. Se vaikutti kylien toimintaan, ammattikuntiin ja kahden henkilön elämään ja tulevaisuuden päätöksiin enemmänkin. Se, että Johnson päätti pitää sen kerronnassa arkisena taustaelementtinä, kiinnitti huomiota. Odotin itsekin, että hän avaisi hieman mysteeriä, mutta ei. Minua se ei tosin ärsyttänyt. Jälkeen päin olen miettinyt, että se oli rohkea ratkaisu kirjailijalta. Tähän miljööseen voisi alkaa kehitellä lisääkin tarinoita.

    tpi kirjoitti 28.05.2012 - 20:35
    Usvajoen tilalla olisi voinut olla geneerinen "vuolas virta", eikä paljoakaan novellissa olisi pitänyt vaihtaa. Pidin kyllä tarista ihan kovastikin, ainaki paljon enemmän kuin niistä parista saman kirjoittajan lyhyestä aikaisemmin ehdokkaana olleesta tarinasta. Itselle tuli tarinaa lukiessa jopa mieleen, että onko fantasiamaailmaan sijoittamisessa mukana ulkokirjalisetkin syyt: USA:ssa[kin] on lähes mahdotonta saada julkaistua ei-genre novelleja.

    Raija kirjoitti 28.05.2012 - 22:51
    Se voi olla. Samoin, tämä on parasta mitä ole Johnsonilta lukenut. Mielenkiintoista nähdä mitä hän jatkossa kirjoittaa.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...