tiistai 6. huhtikuuta 2010

Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka

Törmäsin ensimmäistä kertaa (muistaakseni) skotlantilaiseen Thomas the Rhymeriin Harry Potter -kirjojen yhteydessä, kun tutkiskelin pohdintoani varten orapihlajaan ja numero seitsemään liittyviä mytologioita. Kyseessä lienee oikea historiallinen henkilö, johon samanniminen balladi perustuu. Koska hahmo oli jo ennestään tuttu, olin innostunut lukemaan, millaisen version Ellen Kushner hänestä oli saanut aikaiseksi. Thomas Riiminiekka on toistaiseksi ainoa kirja, joka ensi kesänä Suomeenkin saapuvalta kirjailijalta on suomennettu. Kirja on alunperin julkaistu jo v. 1990, mutta suomennos saatiin vasta v. 2008.

Thomas Riiminiekka kertoo taitavasta laulajasta/lauluntekijästä Thomasista, joka on naisten mieleen ulkonäöllisestikin. Ja naisia Skotlantia kiertävällä Thomasilla riittää. Lapseton pariskunta Gavin ja Meg tarjoavat suojaa kiertolaiselle ja Thomasista tuleekin heille kuin poika. Gavinin ja Megin luona Thomas tapaa nuoren Elspethin, johon hän tykästyy, ehkä enemmän kuin aluksi itselleen myöntääkään. Sattuupa kuitenkin niin, että Haltiamaan kuningatar saa houkuteltua Thomasin vuoren alle maailmaansa seitsemäksi vuodeksi ja palattuaan takaisin, jo ennestäänkin tunnettu musikantti, saa legendaarisen maineen haltialahjan, todenpuhumisen, myötä.

Kirja on jaettu neljään osioon, joilla kullakin on oma kertojahahmonsa. Kirja alkaa Gavinin näkökulmasta, ja siinä esitellään nuori Thomas ennen Haltiamaahan joutumista. Suuren osan tarinasta kertoo kakkososiossa Thomas itse Haltiamaassa. Kuningattaren ehtona on, ettei Thomas puhu kelleen toiselle kuin hänelle sinä aikana, jonka hän kauniin väen joukossa viettää. Thomas kuitenkin saa laulaa ja säveltää uusia lauluja. Haltiamaassa ollessaan Thomasille tulee ratkottavaksi arvoituksia ja ihmiskohtaloita. Kolmannessa osiossa Meg kertoo Thomasin paluusta ihmisten pariin seitsemän vuoden jälkeen ja vaikeuksista saada ihmiset uskomaan hänen epätavallista tarinaansa todeksi. Todenpuhujana ja ennaltanäkemisen taidon haltijana hän kuitenkin saavuttaa sijaa jälleen ihmisten parissa ja vaurastuu. Viimeisen osion kertoo Elspeth Thomas Riiminiekan vaimona.

Thomas Riiminiekka on kaunis kasvutarina, jossa Kushner kunnioittaa alkuperäistä legendaa. Kauneudestaan huolimatta tarina on myös piinallinen. Hahmona Thomas Riiminiekka ei vetoa minuun, mutta pidän siitä, ettei hän ole täysin mustavalkoinen, vaan lopulta kasvaa persoonana. Kirja on varsinkin Haltiamaa-osuudeltaan hyvin satumainen, ja se toi mieleen osittain Lordi Dunsanyn Haltiamaan kuninkaantyttären. Pidin tarinassa eniten Gavinin ja Megin kertojaosuuksista; erityisesti Gavinin koska siinä oli mukana huumoria, joka sai nauramaan ääneen.

Kuten alussa jo mainitsin, Ellen Kushner tulee Suomeen kunniavieraaksi Finnconiin 16.-18.7.2010. Suosittelen lukemaan Thomas Riiminiekan ja tulemaan tapaamaan kirjailijaa livenä. Niin ainakin minä aion tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...