Johanna Sinisalo: Enkelten verta

E-kirjastostani löytyi lukematon Johanna Sinisalon teos, Enkelten verta (2011), joka oli sopiva Kohti kotimaisia spefikirjoja -lukutavoitteeseeni sekä pitkään lukuvuoroaan odottaneena Kirjasähkökäyrä-blogin Kirjahyllyn aarteet -haasteeseen. Kirja on käännetty myös englanniksi vuonna 2014 nimellä The Blood of Angels. Eko-spekulaatio mehiläisten katoamisesta oli tärkeää kahdeksan vuotta sitten ja myös nelisen vuotta sitten, kun Maja Lunde julkaisi Mehiläisten historia -teoksensa (arvostelu). Se on tärkeää yhä tänä päivänä, sillä pölyttäjien merkitys on suuri ihmiskunnalle ja mehiläiset ovat niistä merkittävä osa.

Orvo on mehiläistenhoitaja, joka huomaa eräänä päivänä omilla pesillään pesäkadon, josta on aiemmin vain kuultu uutisia Yhdysvalloista. Hän huolestuu, mutta se ei ole ainoa huolenaihe, vaan hänen eläinaktivisti-poikansa Eero on ottanut askeleen, joka kipuilevassa perheessä aiheuttaa lopullisen särön. Epätoivoisessa tilanteessa ilmenee kuitenkin toivo siinä mihin mehiläiset katoavat.

Enkelten veren lukeminen aiheutti melkoisesti ristiriitaisia tuntemuksia. Orvo, väritön keski-ikäinen mies, jolle mehiläisten hoito on kaikki kaikessa, on kirjan siedettävin hahmo. Hänen poikansa Eero, johon tutustaan pääosin blogitekstien kautta on provosoivan fanaattinen aktivisti, jonka kirjoittamia infodumppitekstejä en jaksaisi lukea todellisuudessa. Kirjassakin ne teettivät tiukkaa. Kaltaiselleni lukijalle, joka välttelee kaikenlaista somevittuilua, jota keskusteluksi ja kannanotoksi väitetään, juuri nämä kirjan blogiosat tiputtivat melkoisesti tyylipisteitä. Olihan niissä ironiaa ja peilasivat nykypäivää hyvin, muttta en saanut itseäni sietämään niitä edes fiktiossa.

Enkelten verta onkin sekoitus faktaa ja fiktiota. Mehiläiset ja eläinten oikeudet ovat isossa osassa, mutta myös perhe ja ihmissuhteet. Sinisalo onnistuu valitettavan hyvin ihmiskuvauksissa, sillä Orvon lähipiiri tuntuu kaikkinensa olevan jonkin tyylin putkinäköisiä ja itsekeskeisiä ihmisiä, jotka välittyvät voimakkaan persoonallisina siinä missä Orvo itse päinvastaisena. Kuolema nousee tarinassa voimakkaasti esille, sen lakaiseminen näkymättömiin tai naamioiminen fyysiseen ja psyykkiseen rihkamaan, innovatiivisiin rahastettaviin kokonaispalveluihin. Kuolema kytkeytyy mehiläiskatoihin.

Kirjan arkeen ja dystooppiseen tunnelmaan tuo valoa ja elämää vintille ilmestyvä maaginen maailma, selittämätön ja rauhallinen, täynnä toivoa. Niin outo ilmiö kuin se tarinan keskellä onkin, se keventää muuten kovin ahdistavaa kertomusta. Enkelten verta silitti monta kertaa tyylillään minua vastakarvaan, joten en voi sanoa pitäneeni kirjasta paljoakaan. Lunden Mehiläisten historia sopi minulle tästä aiheesta huomattavasti paremmin.

Kohti kotimaisia spefikirjoja -lukutavoite #4. Kuusi kirjaa jäljellä.