Mitä lukulistalla vuoden 2022 alussa?

Sen sijaan, että listaisin tulevan kevään uutuuskirjoja, ajattelin pohdiskella mitä lukisin lukulistallani roikkuvista kirjoista.

Kirjastosta minulla on lainassa kolme kirjaa, joiden viimeinen palautuspäivä on tammikuun lopussa. Ne olisi nyt kuun aikana saatava luettua. Maria Gripen 1978 julkaistu YA-kirja Pörriäinen lentää hämärissä on valikoitunut RisingShadow'n kirjatietokannasta jollain kriteerillä, jota en enää muista. Takakansiteksti kyllä houkuttelee. Kirja on lähetetty Sodankylän kirjastosta, joten meinaanpa lukea sen pois alta.

Blade Runner on yksi suosikkileffoistani, mutta niin vain Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjä, johon leffa löyhästi perustuu, on yhä vuosikymmenien jälkeen lukematta. Kirjabloggaajien klassikkohaaste on todella hyvä syy selättää teos vihdoin. Kirjasta on ilmeisesti tulossa (ainakin suunnitelma on) uudempikin suomennos, joten pohjaksi sille luen 1. painoksen käännöksen.

 

Kolmas kirjaston kirja on Christopher Fowlerin Varjomaailma, joka on myös poimittu Risingin tietokannasta ja tullut Kemijärven kirjastosta luettavaksi. Tarina sijoittuu Lontooseen, taisin siksi valita sen.

 

Viime vuoden uutuuksia on ikävästi jäänyt lukematta esim. Joe Abercrombielta, Naomi Novikilta ja Catherynne M. Valentelta. Olen kovasti aikonut lukea nämä. Jospa nyt saisin otettua itseäni niskasta kiinni niiden suhteen. Ei pitäisi olla ongelma, sillä pidän kirjailijoiden teoksista.

Uutuussuomennoksista lähinnä Lady Gregoryn Muirtheimnen tasankojen Cuchulainn - kirja jonka nimen kirjoitusasu on hankala muistaa - on myös korkealla lukulistalla. Tämä on Vaskikirjojen julkaisu. Juuri ennen vuodenvaihdetta ilmestyi Stephen Kingin Billy Summers, jonka kuuntelen äänikirjana.

 

Jospa näistä olisi tammikuun lukemisiksi. Helmikuussa sitten jotain muuta, ehkä sarjakuvia. Olisiko jotain, mitä erityisesti suosittelisit alkuvuoteen?

Katsaus kirjavuoteeni 2021

Vuosi 2021 oli toinen perättäinen vuosi, jolloin sain luettua keskimääräistä enemmän kirjoja. Tähän ovat vaikuttaneet äänikirjat, jotka ovat vaivattomia kuunnella muun tekemisen tai matkaamisen ohessa. Ja kyllä, jopa koronavuonna -21, olen liikkunut autolla mm. kansallispuistoihin ja junalla etelään. Luonto on ollut entistä tärkeämpi henkireikä lukemisen rinnalla. Vaikka blogiin asti ei lukemiset juuri ole päätyneet, vuonna 2021 luin 140 kirjaa. Viime vuotiseen verrattuna laskua on toki 35 teoksen verran, mutta mukaan on tänä vuonna mahtunut enemmän yli 600-sivuisia teoksia. Pisin oli David Foster Wallacen Päättymätön riemu (1061 sivua). Keskimäärin kirjojen pituus oli arviolta 340 sivua Goodreadsin ja joidenkin äänikirjojen arvioitujen pituuksien mukaan.

Olen jälleen lukenut enemmän miesten kirjoittamia kirjoja, mikä johtuu siitä, että keskityin esim. Robert Jordanin Ajan pyörä -sarjan uudelleenlukuun. Olen edennyt sarjan suomennosten osaan 11. Aloitin myös Stephen Kingin Musta torni -sarjan, jonka kanssa etenin osaan 4. Molempien sarjojen lukeminen jatkuu ensi vuonna tavoitteena saada ne loppuun. Myös Isaac Asimovin Säätiö-trilogia on edennyt kaksi kirjaa. Ensi vuonna kolmas. Vuoden aikana sain lisäksi Sergei Lukjanenkon Varjojen valtakunta -sarjan loppuun. Pidin sarjasta enemmän kuin odotin. Jean M. Untinen-Auelin paleofiktiivisen Maan lapset -sarjan neljä ensimmäistä kirjaa tuli myös kuunneltua. Tai ensimmäisen osan, Luolakarhun klaanin, olen lukenut aiemmin. Tämä sarja on ollut erityisesti ajomatkojen ja laboratoriotyöskentelyn taustakuuntelemista. Muuten en olisi tainnut siitä selvitä. Vielä olisi pari kirjaa sarjasta jäljellä, joten ehkä ensi kesälomamatkalla.

 

Sarjojen väliin ei ole mahtunut montaa englanninkielistä teosta, joten niiden määrä on tänä vuonna romahtanut. Yli puolet kirjoista on itse asiassa kuunneltu. Olen ollut läpi vuoden Storytelin asiakas. Spefin lisäksi äänikirjoina on tullut kuunneltua dekkareita. Niiden taso ei ole ollut kovin hääppöinen (makukysymys varmaankin), vaikka viihdyttäviäkin tapauksia on löytynyt. Paperikirjojen määrä on lisääntynyt hieman, sillä olen hyödyntänyt kirjaston palveluja.

Olen lukenut paperisena mm. Markku Sadelehdon toimittamia Outoja tarinoita -antologioita neljän teoksen verran. Kauhunovellit ovatkin olleet kiinnostavaa antia tänä vuonna. Olen viihtynyt kauhun parissa muutenkin ja jatkan linjaa todennäköisesti ensi vuonnakin.

Kirjojen julkaisuvuosikymmen noudattelee perinteistä kaavaa keskittyen viimeisimpiin vuosikymmeniin. Ei mitään uutta siinä. Ahkerin lukukuukausi oli syyskuu. Pidin lomani elo-syyskuussa.

Vuoden parhaat tai muuten mielenkiintoisimmat lukukokemukset olivat

italialaisen Dino Buzzatin Noiduttu takki ja muita kertomuksia -novellikokoelma

saksalaisen Marc-Uwe Klingin QualityLand,

ruotsalaisen Karin Boyen Kallokaiini,

 

kiinalaisen Chen Quifanin Jättömaa, 

brittiläisen Roald Dahlin Nahka ja muita novelleja -kokoelma, sekä 

amerikkalaisen N.K. Jemisinin Viides vuodenaika -suomennos.

Suosittelen kaikkia!

Voltaire: Mikromegas, Cyrano de Bergerac: Matka kuuhun ja Francis Godwin: Lento kuuhun

Lainasin sattumoisin kaksi proto-sf:ksi luokiteltua kirjaa elokuussa. Ensimmäinen oli Voltairen Mikromegas. Olen viimeksi lukenut Voltairea joskus yläasteella eli noin sata vuotta sitten. Mitään muistikuvaa ei ole säilynyt tuolta ajalta. Vuonna 1752 julkaistu Mikromegas on yksi vanhimmista teoksista, jossa maanpallolle saapuu avaruuden olentoja, jos ei jopa vanhin. Toki vanhemmissakin teoksissa maapallon asukas sentään matkustaa Kuuhun, kuten toisessa proto-sf-teoksessa Cyrano de Bergeracin Matka kuuhun ja aiemmin tänä vuonna lukemassani Francis Godwinin Lento kuuhun -teoksessa. Mikromegas sisältää mielenkiintoisesti todellisuuspohjan Ranskan Kuninkaallisen tiedeakatemian tutkijoiden geodeettisesta tutkimusmatkasta Tornionlaaksoon. Paluumatkalla tutkijoiden laivassa matkasi kaksi torniolaista naista etelä-Ruotsiin ja myöhemmin eri reittiä Ranskaan. Voltairen fiktiossa Siriuksesta ja Saturnuksesta tulleet jättiläismuukalaiset intoutuvat seuraamaan pikkuruisia maan asukkaita ja filosoimaan heistä ja heidän kanssaan. Jokseenkin tylsästi. Koin ikäväksi Voltairen tavan piikitellä filosofisesti aikalaisiaan, joiden kanssa hän oli eri mieltä tai kuului eri leiriin tieteellisesti. Lisäksi hän vihjailee torniolaisten naisten moraalittomuudesta. Oli siihen syytä tai ei, jotenkin tuntuu, että kirjailija selkeästi esittää omaa mielipidettään, eikä kirjoita fiktiota. 

Sama seikka on ongelmana Cyrano de Bergeracin Matka kuuhun -kirjassa. Liekö syy on tuon ajan satiirityylissä, jota ranskalaiset suosivat. Minulle se näyttäytyi pilkalliselta tämän päivän näkökulmasta. Myönnän toki, että en välttämättä ymmärrä satiiri-lajin hienoutta ja historiallista arvoa. Itseäni twitteristä lainatakseni Matka kuuhun on uskomatonta potaskaa, jopa 1600-luvun teokseksi. Ei sinänsä haittaa, että kuuhun lennetään aamukasteen tai uhrisavun avulla, sillä 1600-luvulla tieteiskirjallisuusaihio on luonnollisesti paljolti fantasiaa. Teoksessa on kuitenkin uskontoon liittyvä selittämistä ja jotenkin koin myös ylimielisyyttä, että en pitänyt teoksesta alkuunkaan. Verrattuna aikalaisen Francis Godwinin Lento kuuhun -teokseen heikko. 

Liekö johtuu siitä, että Francis Godwin on englantilainen, ja Englannissa 1600-luvulla tyyli oli erilainen. Päähenkilö on kuitenkin espanjalainen astronautti, joka lentää joutsenen kaltaisilla linnuilla Kuuhun, jossa hän kohtaa kristittyjä kuulaisia, jotka ovat luoneet kadehdittavan utopian. Uskonnolta ei tältä piispa-kirjailijaltakaan vältytä, mutta Kopernikus ja Galileo on kuitenkin myös omassa arvossaan. Nämä kolme proto-sf-teosta ovat tutustumisen arvoisia genren historian näkökulmasta, mutta mitään suurta kirjallista lukukokemusta niistä ei saa. Kirjallisuuden tutkijat toki repivät niistä enemmän kuin tavallinen meikälukija.

A. Philippa Pearce: Tom ja keskiyön puutarha ja Hugh Scott: Hirmuhiirten luola

A. Philippa Pearcen Tom ja keskiyön puutarhassa (1958, suom. 1977) Tom lähetetään evakkoon tätilään kotona veljen sairastuttua tuhkarokkoon. Kirjan julkaisuvuonna tuhkarokkoon ei ollut vielä rokotetta, ja tuollainen käytäntö lähettää lapsi karanteeniin muualle, oli yksi tapa suojella lasta. Täti asuu vuokratalossa, jossa ei ole edes puutarhaa, mutta kylläkin kiinnostava kaappikello aulassa. Yllättäen eräänä unettomana yönä Tom kuulee kellon lyövän 13 kertaa. Tuolloin asfalttitakapiha muuttuu puutarhaksi, jossa leikkii nuori orpo tyttö, Hatty. Hattysta Tom saa leikkikaverin salaiseen puutarhaan. Hattyn maailma on mennellä vuosisadalla ja niin paljon kuin Tom haluaisikin, hän ei voi elää kahdella aikakaudella.

Kirjassa on ihana tunnelma ja tarina lumoaa, eikä ihmekään, että sille on myönnetty Carnegie-mitali. Tarina jättää haikean mielen, kuten monesti menneestä ajasta ja maailmasta kertovat kirjat tekevät. Tomin aikamatka toi mieleen Penelope Farmerin Charlotte Sometimesin, josta pidin myös paljon. Harmi, ettei Charlotte Sometimesia ole koskaan suomennettu.

Hugh Scottin Hirmuhiirten luolassa (1989, suom. 1990) ei ole aikamatkaa, mutta senkin päähenkilö on orpo, tällä kertaa poika, Freddie. Freddie tulee sukulaisten hoiviin linnamaiseen kartanoon, jossa asuu Lindsay-serkku ja Anaglypta-serkku tulee viettämään kesälomaansa. Lindsay vihkii Freddien nopsasti linnan saloihin, mutta pian paljastuu, että linnassa asustaa myös jotain pelottavaa, minkä kirjan nimikin jo paljastaa. 

Verrattuna Tom ja keskiyön puutarhaan Hirmuhiirten luola on naiivimpi. Scottin kirjoitustyyli...

se hieman...

ärsyttää!

Lapsia kehotetaan sulkemaan kirja, tarina on liian kauheaa. Minusta tuolloin aluarvioi lukijan, jonka pitäisi itse saada päättää milloin tarina pelottaa tai ei. Oli se sitten huumorilla laitettu tai ei, tyrkytys vain ärsyttää. Tarinan puitteet ovat kuitenkin kiehtovat, linna, muuri, naamioitujen ovien takana salaisia huoneita, kirjastohuone ja tietenkin hienot näkymät ikkunasta ja pelottava kellari.

Hirmuhiirten luola oli kiva ja nopea lukuvälipala. Ei sen kummempaa.

Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja, Kuka pelkää noitia ja Kekseliäs kettu

Roald Dahl on tunnettu ennen kaikkea lastenkirjailijana. Olenkin lukenut häneltä aiemmin Matilda ja The Gremlins -kirjat, jotka ovat nuoremmille lukijoille suunnattu. Nyt käteeni osui Nahka ja muita novelleja -kokoelma (2007), jonka lyhyet tarinat oli selkeästi aikuisille ja olivat kaiken lisäksi kauhua. Kokoelma sisältää 10 novellia:

• Äänikone
• Genesis ja katastrofi
• Sotilas
• Mies etelästä
• Toivomus
• Vuokraemäntä
• William ja Mary
• Lampaalla teurastettu
• Tie taivaaseen
• Nahka

Kaikki novellit on julkaistu aiemmin 1950-1960-luvulla julkaistuissa kokoelmissa.

Ihastuin suoraa päätä Dahlin mustan humoristisiin, ehkä hieman perinteisiin kauhukertomuksiin, joista suurin osa päättyi vihjaukseen, ei selkeään selittämiseen. Kaikki oli kuitenkin helposti pääteltävissä.

Kokoelmassa ei ollut varsinaisesti yhtää heikkoa novellia, joskaan esim. Sotilas ja Mies etelästä ei tehnyt minuun yhtälailla vaikutusta kuin William ja Mary sekä Tie taivaaseen. Nämä molemmat nostivat pitkän avioliiton ikeen naisen näkökulmasta laukaisevaksi tekijäksi. Myös Lampaalla tapettu kulkee samaa polkua. William ja Maryssa on 1942 ilmestyneen Curt Siodmakin Donovan's Brainin kaikuja, mikä ei sinänsä ole huono lähtökohta. Tarinat eivät ole varsinaisesti pelottavia, mutta kieroja ja nyrjähtäneitä oman aikansa tyylillä.

Kuka pelkää noitia (1983, suom. 1990) sen sijaan on lastenkirja, ehkä vähän isommille lapsille jo. 

Ah, miten ilkikurista tekstiä, jossa ei kaihdeta iljettävyyksiäkään. Plussaa siitä, että suomalaiset noidat saivat kunnian olla maailman pahimpia ja julmimpia. Suomalaisissa lasten kauhukirjoissa vastaavaa hersyvää huumoria nykyaikaisella otteella löytyy Magdalena Hain teoksissa. Me likes.

Kekseliäs kettu (1970, suom. 1978) on sitten lasten veijaritarina isäketusta, jonka tulee pikaisesti keksiä miten pelastaa perheensä kolmelta ihmiseltä, jotka haluavat kostaa menetetyistä kotieläimistään. No, ennustettavissa on onnellinen loppu ja eläinten yhteistyötä epämiellyttäviksi kuvattujen ihmisten nujertamiseksi. Enpä innostunut tarinasta, koska se tyytyy mustavalkoiseen hyvän ja pahan käsitykseen ja heikkoon huumoriin. Lasten ajatusmaailmaan tämä toki voi olla jännä, mutta ehkä etsisin kuitenkin uudempia teoksia nykyaikaisella maailmankuvalla. Kirjan kuvituskaan ei viehättänyt, koska eläimet oli puettu niissä vaatteisiin ja isäketun alussa menettämä häntä oli kuvissa siellä täällä myöhemminkin. Aivan kuin kuvittaja ei olisi lukenut juttua. 

Roald Dahl kuuluu kirjailijoihin, joiden teoksiin aion jatkossakin tutustua. Niitä riittää.

Syksyn 2021 englanninkielisiä spefiuutuuksia

Selasin reilu satakunta kirjaesittelyä läpi nyt syksyllä ilmestyvistä englanninkielisistä spefikirjoista ja totesin, että en millään saa houkuteltua itseäni lukemaan trendikkäitä uusia kirjoja puhuttelevine aiheineen. Vain tutut ja turvalliset kirjailijat vetosivat minuun. Tällaista ähkyä uusista kirjoista olen kokenut jo viimeisten Hugo-ehdokkaiden kohdalla.

Niinpä menen nyt lyhyellä ja turvallisella kuuden kirjan listallani.

Olen jo aikoja sitten tippunut J.R.R. Tolkienin nimissä tuotettujen kirjojen vauhdista, vaikkakin olen niitä varsinkin suomeksi hankkinut. Uutuuslistalla on Carl F. Hostetterin toimittama The Nature of Middle-earth, joka kiinnostaa jo tässä vaiheessa englanniksi. Kirja todennäköisesti ilmestyy suomeksikin kohtalaisen pian, ainakin monet tuppaa niin tekemään. Tolkien myy. Mitään erityisen kiirettä en tämän teoksen kohdalla lukemisessa pidä.

Luen parhaillaan Joe Abercrombien The Age of Madness -trilogian kakkososaa ja heti kohta perään ilmestyykin päätösosa The Wisdom of Crowds. Abercrombieen voi aina luottaa, kirjat ilmestyy silloin kun hän niin on ajoittanut. Ei vuosien viiveitä. Edelleen yksi suosikkikirjailijoistani.

Naomi Novikin The Scholomance-sarja on minulla vielä aloittamatta, vaikkakin ensimmäinen osa, A Deadly Education, on ladattuna ja seuraavien kirjojen lukulistalla. Kakkososa, The Last Graduate, ilmestyy kuukauden sisään. Riippuen ykkösosan vetävyydestä, kakkososa siirtyy lukulistalla nopeasti tai vähemmän nopeasti.

Jo käännösuutuuksien kohdalla mainitsin joulun tulevan lokakuussa kun J.K. Rowlingin Jouluposso ilmestyy. Kirja ilmestyy tietenkin myös englanniksi ja koska Rowling on kielellisesti taitava ja haluan ehdottomasti lukea hänen alkuperäisen tekstinsä, The Christmas Pig päätyy ostoslistalle ja luettavaksi. Rowlingin teokset ovat aina Tapahtuma minulle.

Alastair Reynolds kirjoittaa useimmiten tiiliskiviä, joiden lukemisen aloittaminen ei aina innosta minua. Belladonna Nights and Other Stories on kuitenkin novellikokoelma, jonka lukemista on helppo jaksottaa. Reynolds kuuluu myös ahkerasti suomennettujen kirjailijoiden joukkoon, joten ehkä nämä novellit näkevät päivänvalon käännöksinäkin. 

Catherynne M. Valente on kirjoittanut trilleriksi luokitellun teoksen, Comfort Me with Apples, jonka nimi viittaa Korkeaan veisuun. Kirjaa markkinoidaan niille, jotka ovat pitäneet Gillian Flynnin Kiltistä tytöstä ja Naomi Novikin Spinning Silveristä. Minä pidin molemmista, joten tästä Valenten kirjasta pitäisi tulla hyvä lukukokemus.

Englanninkielisistä teoksista nousee joskus somessa kohinaa, joka saattaa tuoda yllätyksiä lukulistalleni. Esim. Adrian Tchaikovsky mahdollisesti. Saa myös suositella kiinnostavia uutuuksia.

Syksyn 2021 kiinnostavia spefikirjoja

Tänä vuonna on ilmestynyt mukavasti mielenkiintoisia käännösspefiuutuuksia ja myös syksy näyttää antoisalta.

Vaskikirjoilta on odotettavissa Clark Ashton Smithin Zothique, tieteisfantasian ja miekka ja magian novellikokoelma. Vaikka m&m ei juurikaan minua innosta, on kuitenkin kiinnostavaa tutustua aina silloin tällöin alagenren kirjallisuuteen. Vaskikirjat on profiloitunut vahvasti miespuoleisten kirjailjoiden teoksiin, mutta välillä mahtuu mukaan myös naisten julkaisemia kirjoja. Muirthemnen tasankojen Cúchulainn on Isabella Augusta Gregoryn 1902 julkaistun teoksen suomennos. Kyseessä on irlantilaisiin kansantarinoihin perustuva romaani.

Art House julkaisee proto-sf-teoksen vuodelta 1686 suomeksi. Bernard le Bouyer de Fontenellen Maailmojen moninaisuudesta on ilmeisesti dialogimuotoon kirjoitettu avaruusaiheinen fantasia ja "eurooppalaisen naissivistyksen merkkipaalu", mitä ikinä se tarkoittaakaan. 

Tammen Keltaisen kirjaston seuraava julkaisu on Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko, jossa kysytään "mitä on rakkaus, mitä ihmisyys". Tämä on ilmeisesti Ole luonani aina -romaanin sisarteos, joten siksi se päätyy lukulistalleni. En ole tutustunut englanninkielisen teoksen arvioihin, joten ilman ennakkokäsityksiä mennään. Tammi julkaisee lisää tuoretta kirjallisuutta, eli vuonna 2020 ilmestyneen Liz Braswellin nuortenkirjan Syntymättömyyspäivän käännöksen. Kirjassa kerrotaan mitä tapahtui Ihmemaassa sen jälkeen kun Liisa palasi takaisin kotiin. Joulu tulee Tammelle jo lokakuussa, kun J.K. Rowlingin uusi satufantasia Jouluposso kääntyy suomeksi. Odotan innolla, vaikka myös alkuperäiskielinen on ostoslistalla aivan ehdottomasti.

Basam Books julkaisee Olaf Stapledonin 1937 julkaistun Star Maker -kirjan suomeksi nimellä Tähtien tekijä. Mainos kertoo kirjan olevan "järisyttävä mestariteos", klassikko. Stapledonin tyyli ei ole vielä purrut minuun, tästäpä uusi yritys.

Jalavan ehdoton valttikortti tälle syksylle on N.K. Jemisinin monikertaisen Hugo-palkinnon voittaneen Murtunut maailma -sarjan aloitusosan, Viides vuodenaika, suomentaminen. Olen koko sarjan lukenut jo englanniksi tuoreeltaan ja pidin sitä huippuna. Myös geologi minussa piti sarjasta, ei ainoastaan spefiharrastaja. Suosittelen kaikille. Ehdoton ostoslistalle.

Jos Jalava juhlii N.K. Jemisinin teoksella, WSOY saa miljoona pistettä Susanna Clarken Piranesin suomentamisesta. Hyvin erilainen kirja kuin Jonathan Strange & Herra Norrell, mutta aivan ihana teos kuitenkin. Ehdottomasti ostoslistalle suomennoskin, vaikka alkuteoksen ahmin jo heti tuoreeltaan. Toinen WSOY:lta ilmestyvä kiinnostuskynnyksen ylittävä kirja on Charlotte McConaghyn Viimeinen muuttolintu. Teosta kuvaillaan "hypnoottiseksi lukuromaaniksi luonnon kauneudesta ja katoavaisiudesta". Kovasti kehuttu teos, joten hyvää lukukokemusta odotellessa.

Moebius yllättää julkaisemalla Gene Wolfen Soldier-sarjan ensimmäisen osan, Sotilas sumussa, suomeksi. En ole Wolfen erityinen fani, mutta jälleen kerran kyseessä on teos, jonkalaisia ei liikaa suomenneta ja siksi se kuuluu lukulistalle. Siitä ei ole tietoa tuleeko sarjan muita osia suomeksi. Edit: kirja siirtynyt vuodelle 2022. Nimi vaihtunut Eksyneeksi sotilaaksi.

Into kustantamon ainoa kiinnostava teos syksylle on Lawrence Wrightin Tappava uhka, joka tartuntatautiteemallaan on ajankohtainen.  Virusaiheeseen minulla ei ole suuria odotuksia, mutta ehkä kirja viihdyttää. 

Englanniksi ilmestyy joukko kiinnostavia kirjoja niin ikään, mutta jääköön ne tällä kertaa listaamatta. Selvää on, että lukemiset eivät lopu tänäkään vuonna kesken, mikä ilolla todettakoon.