Sivut

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Lukumaraton 6/2022

Päätinpä äkkiseltäni osallistua kirjabloggaajien vuoden 2022 ensimmäiseen kesän lukumaratoniin jota vetää Yöpöydänkirjat-blogi. Siitä onkin jo jonkin aikaa kun viimeksi maratoonasin. Ilman suunnittelua olen siis liikkeellä ja hyvin rennolla otteella. Maratonini alkaa klo 15. lauantaina ja päättyy sunnuntaina samaan aikaan.


Jatkan keskeneräistä kirjaa, Arthur C. Clarke -palkinnon vuonna 2021 voittanutta Laura Jean McKayn The Animals in that Countrya. Minulla on ekirjaversio siitä ja aloitan maratonin sivulta 29.



Kun ei suunnittele, niin ilmaantuu kaikenlaista muuta tekemistä. Sain luettua McKayn kirjaa kuitenkin 124 sivua, mikä jää saldokseni tällä kertaa. Kiinnostava kirja, joskin en vielä tiedä, enkä osaa aavistaa mihin loppuratkaisuun kirjailija päättyy. Kirjan ideana on virusinfektio, joka leviää pandemiaksi. Oireena ihmiset alkavat ymmärtää eläinten viestintää ja siitä seuraa erinäisiä reaktioita. Päähenkilö on eläintenhoitaja Australian eteläosissa, vanhempi naishenkilö, jolla on alkoholiongelma, miniä ja lapsenlapsi. Eiköhän kirja tule luettua loppuun ihan lähipäivinä.



1 kommentti:

  1. Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta kirjalta. Harmi ku ei löydy meijän kirjastosta.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!