sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vuoden 2015 Hugo-voittajat julkistettu

Vuoden 2015 Hugo-äänestyksen tulokset on julkistettu Sasquanin worldconissa. Ääniä annettiin 5950 kpl, mikä rikkoi viime vuonna Lontoossa syntyneen edellisen ennätyksen, 3587 ääntä. Ehdokasasettelua ja äänestystä varjosti mm. Sad Puppies ja Rabid Puppies -kampanjoinnit, ja yhdessä vaiheessa äkillinen worldconin kannattajajäsenyyksien lisääntyminen herätti epäilyksiä, että tuloksia yritettäisiin manipuloida suuntaan tai toiseen. Jokainen voi päätellä itse miten kävi. Minua eniten kiinnosti, miten suomalainen Ninni Aalto pärjää ja tilastot äänestysten taustalla. Ninni ei valitettavasti voittanut, mutta ehdokkuus jo itsessään oli hieno juttu. Orphan Blackin voitto tv-sarjoissa ilahdutti ja luonnollisesti ensimmäisen käännösteoksen voitto romaanikategoriassa oli hienoa, ja toivottavasti tulevaisuudessa käännöskirjallisuus saa enemmänkin huomiota Hugoissa. Heuwelt toki sai jo toisen voittonsa käännöstarinallaan. Cixin Liun teos ei ollut alkuperäisellä romaani-lyhytlistalla, vaan nousi vasta toisen ehdokkaan vetäytymisen jälkeen mukaan ja sitä myöten voittoon.

"No award" voitti viidessä kategoriassa eli palkintoa ei jaettu Paras novelli, Paras pienoisromaani, Paras oheiskirja ja  Best Editor (Paras kustannustoimittaja) pitkä ja lyhyt -kategorioissa. Nämä oli odotettavissa, joten ei yllätyksiä sinänsä.

Alla pääkategoriat ja osa niistä kategorioista, joissa palkinto jaettiin. Loput löytyy täältä. Lopussa hieman tilastoista.

Paras romaani
  • Ann Leckie: Ancillary Sword
  • Kevin J. Anderson: The Dark Between the Stars
  • Katherine Addison: The Goblin Emperor
  • Jim Butcher: Skin Game
  • Cixin Liu: The Three Body Problem
Paras pienoisromaani
  • Tom Kratman: Big Boys Don't Cry
  • Arlan Andrews, Sr.: Flow
  • John C. Wright: One Bright Star to Guide Them
  • John C. Wright: Pale Realms of Shade
  • John C Wright: The Plural of Helen of Troy
  • Ei palkintoa
Paras pitkänovelli
  • Gray Rinehart: Ashes to Ashes, Dust to Dust, Earth to Alluvium
  • Edward M. Lerner: Championship B'tok
  • Michael F. Flynn: The Journeyman: In the Stone
  • Rajnar Vajra: The Triple Sun: A Golden Age Tale
  • Thomas Olde Heuwelt: The Day the World Turned Upside Down
Paras novelli
  • Lou Antonelli: On a Spiritual Plain
  • John C. Wright: The Parliament of the Beasts and Birds
  • Kary English: Totaled
  • Steve Rzasa: Turncoat
  • Steven Diamond: A Single Samurai
  • Ei palkintoa
Paras sarjakuva
  • Ms. Marvel Volume 1: No Normal, G. Willow Wilson, Adrian Alphona Jake Wyatt
  • Rat Queens Volume 1: Sass and Sorcery, Kurtis J. Weibe, Roc Upchurch
  • Saga Volume 3, Brian K. Vaughan, Fiona Staples
  • Sex Criminals Volume 1: One Weird Trick, Matt Fraction, Chip Zdarsky
  • The Zombie Nation Book #2: Reduce, Reuse, Reanimate, Carter Reid
Paras näytelmäteos, pitkä
  • Captain America: The Winter Soldier
  • Edge of Tomorrow
  • Guardians of the Galaxy
  • Interstellar
  • The Lego Movie
Paras näytelmäteos, lyhyt
  • Doctor Who: "Listen"
  • The Flash: "Pilot"
  • Game of Thrones: "The Mountain and the Viper"
  • Grimm: "Once We Were Gods"
  • Orphan Black: "By Means That Have Never Yet Been Tried"
Paras fanitaiteilija
  • Ninni Aalto
  • Brad Foster
  • Elizabeth Leggett
  • Spring Schoenhuth
  • Steve Stiles
John W. Campbell -palkinto parhaalle uudelle kirjailijalle (ei Hugo-palkinto)
  • Wesley Chu
  • Jason Cordova
  • Kary English
  • Rolf Nelson
  • Eric S. Raymond
Äänestystilastot löytyy täältä (pdf). No award -kategorioitten äänestykset olivat ylivoimaisia, ei jäänyt missään edes hilkulle. Sen sijaan yllätti, että fan artist -kategoriassakin oli äänestetty no awardia (kaikki tuli kuitenkin sen yli, Ninni 3.), kuten yleensäkin muutenkin enemmän kuin aiemmin on totuttu näkemään. Herkkä vuosi tämä. Pasi Ilmari Jääskeläinen pääsi pitkälle listalle pienoisromaaneissa, mutta varsinainen ehdokkuus jäi kuitenkin aika kauas. J.P. Ahonen ja K.P. Alare ylsivät myös juuri ja juuri pitkälle listalle sarjakuvissa, samoin kuin fan artist -kategoriassa toinen suomalainen Vesa Lehtimäki.

lauantai 22. elokuuta 2015

WORLDCON 2017 HELSINKIIN!!!

Vuoden 2017 science fiction ja fantasiakirjallisuuden merkittävimmästä häppeningistä, worldconista on äänestetty, koko päivä siitä on pöhisty ja onnesta hihkuttu, sillä worldcon 2017 eli

WORLDCON 75

järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 9.-13.8.2017!

Onnittelut bidin ahertajille ja lykkyä tykö tulevan conin vastaaville Saija Arolle, Crystal Huffille ja Jukka Halmeelle. Yritämme auttaa kukin kykymme mukaan urakassa, jotta ensimmäisestä suomalaisesta maailmanconista tulee paras mahdollinen kokemus.

Worldcon 75 kotisivu on avattu ja kunniavieraat on julkaistu. Mukana ovat John-Henri Holmberg, Nalo Hopkinson, Johanna Sinisalo, Claire Wending ja Walter Jon Williams. Mutta eihän se tähän tietenkään jää, vaan eiköhän tuolla conissa tulla näkemään melkoinen määrä tämän hetken genren tunnettuja ja tuntemattomiakin tekijöitä ja fandomia. Toiveissa on että pohjoismaiden ohella maailma on todellakin edustettuna monipuolisesti. Ei muuta kuin jäsenyyksiä hankkimaan.

En edes osaa sanoa kuinka iloinen olen tänään. Voin vain kuvitella mitkä tunnelmat ovat olleet bidiläisillä Spokanessa laskennan jälkeen. Helsinki voitti kerralla ykkösäänillä (52%)  ja sai ääniä pyöreästi viitisensataa enemmän kuin voimakkain kilpakumppaninsa Washington. Maailma ilmaisi mielipiteensä selkeästi.


Paljon onnea Helsinki, Suomi ja me. Nyt työ alkaa.



perjantai 14. elokuuta 2015

Blogistanian kesälukumaraton VI - maratonkooste

Blogistanian kesäinen lukumaraton on edessä. Vuorossa on järjestyksessään kuudes kesämaratoonaus, joista osa on itselläni jäänyt väliin, mutta nyt on jälleen mahdollisuus osallistua. Lukumaratonia emännöi tällä kertaa Oksan hyllyltä -blogi, josta voi tsekata kaikki mukana olijat. Varsinainen maratonpäivä on huomenna lauantaina 15.8., mutta kuten säännöt sallivat, voi urakan aloittaa ja lopettaa siten, että edes osa tempauksesta toteutuu varsinaisena päivänä. Elikkä aloitan tänään klo 18:15 ja päätän samaan aikaan lauantai-iltana homman.

Lukea saa mitä vain ja missä muodossa vain, joten sain päähänpistoksi lukea kokonaisen scifisarjan. Nimittäin sarjakuvaa. Heittäydyin Rovaniemen pääkirjaston armoille ja noukin hyllystä ja varastosta kaikki suomennetut Valerian ja Laureline -sarjisalbumit. En ole tutustunut sarjaan aiemmin, mutta nyt oli hyvä syykin: sarjakuvan pohjalta ollaan suunnittelemasa elokuvaa. Kävi kuitenkin niin, että Rovaniemellä ei ollut yhtä osaa (#11), eikä se tähän hätään ehtinyt Torniosta tai Muoniosta. Mutta näillä mennään, mitä löytyi: 24 kpl. Luen albumit siinä järjestyksessä kuin ne on listattu Risingshadow'n tietokantaan. Ainoa tavoitteeni on siis saada luettua Valerian ja Laureline -sarja, mutta jos aikaa vielä jää, niin minulla on kolme keskeneräistä kirjaa, joita jatkaa lisukkeeksi.


Perjantai 14.8.2015
klo 18:15 Tästä lähtee: Pahan unet. Päivittelen tilannetietoja lukemisen edistyessä.

klo 19:58 V&L -sarjis on osoittautunut hauskaksi ja mielenkiintoiseksi. Some vei aikaa, joten olen edennyt hitaasti. Aloitan vasta nyt toista albumia, Liikkuvien vetten kaupunki.

klo 21:21 Liikkuvien vetten kapunki luettu. Hieman tuli olo, että luenkohan sittenkään näitä oikeassa järjestyksessä. Todennäköisesti... Lvk ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta, vaikka siinä olikin hetkensä. Kohti kolmatta albumia, Tuhannen planeetan valtakuntaa.

klo 22:12 Tuhannen planeetan valtakunnan tarina ei itsessään ole ihmeellinen, mutta maailma kiehtova, hieman fantasiamainen. Neljäs albumi, Auringoton planeetta alkaa.

klo 23:31 Piti välillä kuunnella Almeida-teatterin ja British Museumin Iliadin livelukua (Bertie Carvel ja Ben Whishaw), joten lukemiseen tuli hetki taukoa. Auringoton planeetta on kuitenkin nyt luettuna ja se oli kiinnostavampi kuin edellinen osa. En ole silti täysin vakuuttunut tästä sarjiksesta. Valerianissa on jotain häikkää. Jatkuu Paluu Alflololille.

Lauantai 15.8.2015
klo 00:35 Paluu Alflololille oli ehdottomasti paras tähän astisista. Tajusin vihdoin, että alkuteokset ovat todellakin 60-luvun lopulta ja 70-luvun alusta ja siihen nähden nämä ovat hienoa jälkeä. Pidän Laurelinesta. Seuraavaksi Isännän linnut.

klo 01:08 Isännän linnut luettu. On mielenkiintoista tehdä tästä sarjasta arvio, sillä se herättää monenlaisia ajatuksia ja linkkejä aiemmin luettuun kirjallisuuteen. Toistaiseksi kukin albumi on toiminut kohtalaisen itsenäisenä tarinana. Aika pitää unitauko. Aamulla jatkuu.
---

klo 08:40 Ei niin pirteä olo, mutta jatkan Valerian ja Laureline -sarjakuvien lukemista. Seitsemäs albumi on Varjojen lähettiläs. - Ai niin - Huomenta! :)

klo 09:26 Olen oikeastaan vasta nyt kunnolla sisäistämässä tätä sarjaa. Varjojen lähettiläässä yrmy-parka sai kaiken myötätuntoni valuutan tuotannon työläyden vuoksi. Pidän V&L:n huumorista. Seuraavana Väärennetty maailma. Minusta tuntuu, että tekstien määrä on vähentynyt sitten ensimmäisten albumien. Menee enemmän kuvien katseluksi.

klo 10:29 Mielenkiintoinen Väärennetty maailma ja linkki Liikkuvien vetten kaupunkiin. Maraton ei sinänsä anna aikaa kokonaisuuden pohdiskelulle, mutta teen sitä myöhemmin toisessa blogikirjoituksessa. Albumi nro 9 on Päiväntasauksen sankarit.

klo 11:20 *ääneen naurua* Päiväntasauksen sankareissa on todella huvittava alku. Erinomaisesta sarjakuvahuumoria.

klo 11:39 Päiväntasauksen sankarit oli loistava! Parodiaa supersankariudesta, loistavaa käsikirjoitusta loppuun saakka. Nyt sitten Pariisista Kassiopeiaan.

klo 12:17 Harmillisesti Pariisista Kassiopeiaan jäi tarinallisesti kesken, kun sitä puuttuuvaa Brooklynista Kosmokseen -osaa ei ole käsillä. Tunnelma muuttui kahden viimeisimmän välillä totaalisesti. Siirryn Inverlochin aaveisiin.

klo 12:53 Inverlochin aaveet luettu. Tarina jatkuu Hypsiksen salamoissa.

klo 13:40 Keskittyminen heikolla. On kahvin aika ja sen jälkeen #14 Rajoilla.

klo 15:15 Muutamien viimeisten albumien tarinan taso on laskenut. Siirryn Eläviin aseisiin ja toivon piristysruisketta juoneen.

klo 15:40 Edelleen kaipaan tarinan piristymistä. #16 on Vallan piirit.

klo 16:23 Vallan piirit olikin jo vaihteeksi hieman innostavampi, kun mukana oli yrmykin :) Enää ei ole paljoa maratonia jäljellä, mutta albumeita vielä 9. Eipä taida aika riittää koko sarjaan. Joka tapauksessa vuorossa Ultralumin panttivanki.

klo 17:02 Viimeinen tunti on kohta käynnistymässä. Vielä ehtii lukea ainakin Tähtitarhojen orvon.

klo 18:15 Lukumaraton päättyy. Ehdin lukea vielä yhden albumin eli Epävarmoina aikoina, joka niputtikin jo melkoisesti tähän mennessä nähtyjä asioita ja hahmoja yhteen.

Sivumääräksi kertyi sarjakuvista yhteensä 959 sivua tämän maratonin aikana. Ihan koko sarjaa en ehtinyt, mutta jatkan loppuun maratonin ulkopuolisella ajalla. Kiva kokemus jälleen.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...